Inhoan vanhempiemme ikäluokkaa (-45 jälk. syntyneet) koska

minun vanhemmat syntyneet molemmat -20 -luvulla kovaa työtä tekivät työikänsä ja eläkkeet ihan minimitasoa.

Ensimmäiset, jotka saivat kartutettua sen täyteen, ovat suurien ikäluokkien ensimmäiset. Näitä eläkkeitä kun nyt sitten aikaisempia selkeästi pienemmät ikäluokat makselemassa, niin ikävästi käy ajan mittaan...

Ne sodan jäljet kantoi kyllä riittävän kauas.



Missä se tarjotin ol kun mutsi ja sisarukset eli köyhässä siirtolaiskodissa kolmen sukupolven voimin. Vanhemmat sodasta traumatisoituneita, varsinkin veteraani-isä, raha ja ruoka tiukalla, mutsi ja sisarukset sai taivaltaa myrskylyhdyn valossa läpi metsän 10km säässä kuin säässä kouluun...toiset pilkkasi ja kiusasi köyhiä siirtolaislapsia.

Opintoihin ei ollut varaa vaikka aivoja löytyi, se vähä aika mitä opiskelttiin tehtiin samalla työtä ja elettiin kirjaimellisesti vedellä ja leivällä.

Siinä v-tun pullamössöä sulle ja kyllä tämä pätee suureen osaan sodan jälkeen syntyneitä lapsia.

Saisit HÄVETÄ!

Töitä tehnyt reilusti yli 30 vuotta, nykyisin vuokraduunarina, ainainen pelko että potkivat pihalle, 53 vuotiaan ei ole kovinkaan helppo työllistyä vakinaiseksi, 10 vuotta pitäisi vielä paahtaa, sitten pääsee eläkkeelle.

enkä ylipäänsä tajua miten voisi inhota ikäluokkaa siksi että olosuhteet ovat joskus olleet jotain muuta kuin ovat nyt. Kuka tietää millaiset taloudelliset olosuhteet ovat 30 vuoden kuluttua kun mun lapseni ovat mun ikäisiäni, ja olivat mitä olivat, mä en ole niitä olosuhteita valinnut.



Itse olen omalla kohdallani ollut vähän yllättynyt siitä, miten itsestään selvää mun vanhemmilleni on että he ovat juuri ap:n mainitsemista syistä erittäin paljon minua varakkaampia eivätkä missään määrin pyri jakamaan sitä varallisuuttaan meille lapsille, mutta eihän sitä tietenkään heiltä voi vaatia. En ole yhtään katkera, olen vain yllättynyt.

turska käteen. Kiva jäädä 72-vuotiaana eläkkeelle ja saada 25% työtuloista eläkkeenä. Ja koko työuralta.

Suuret ikäluokat ovat syöneet kolmen sukupolven varat

Vanhempiensa, omansa ja lastensa.

Kiva köllötellä 30 vuotta hyväkuntoisena korkealla eläkkeellä ja pelata talvet golffia Marbellassa. Kerran talvessa kortti Suomeen, että voi kun on ikävä lapsenlapsia.

Ja tämä sukupolvi on juuri sitä, joka kärkkäimmin haukkuu muita.

t. yhden erittäin itsekkään tosipullamössö"pojan" -71 syntynyt tytär

*ovat saaneet kaikki tarjottimella, eivät ole joutuneet kokemaan sotaa

*työpaikkoja on ollut kaikille työhön vähänkin kykeneville riittävästi (myös niitä lapiohommia joita ei nykyään ole). Suomen talouskehitys on ollut jatkuvasti noususuhdanteista josta seuraa se, että

*Inflaatio on syönyt asuntolainat, asuntovarallisuus on kehittynyt huimasti.

*eläkkeet huippuluokkaa verrattuna meihin 70-luvulla syntyneisiin, jotka maksamme todellisuudessa ne eläkkeet.

Summasummarum: Mikä onkaan se pullamössösukupolvi?

että inhoat?

Hullu!

Mun mielestä siksi, että omat vanhempani ovat rahansa perineet ja siitä kynsin hampain kiinni pitävät.



Olen aivan varma, että jos isovanhempani eläisivät, haluaisivat minua ja lapsiani edes jotenkin auttaa. Mutta ei...

Hän unohti, että sodan jälkeen kaikesta oli pulaa. Sodasta paöanneet isät olivat vauhkoja: koskaan ei tiennyt, tuleeko nyrkistä vai haulikosta. Koulussa saattoi olla 1 opettaja ja 50 lasta. Koulumatkat käveltiin tai hiihdettiin, jopa 15 km suuntaansa.



Työpaikkoja oli kaikille, jotka halusivat. Sosiaaliturvaa ei varsinaisesti ollut, miniät hoitivat vanhempansa ja näiden vanhemmat. Naiset eivät joutaneet kotoa töihin, koska siellä oli liikaa tekemistä. Siksi he toivoivat edes tyttäriensä käyvän koulua. Lapiohommia on nykyisinkin, mutta tehoa vastaavalla palkalla ei pullamössösukupolvi tule töihin.



Talouskehitys oli huima, koska jo 12v mentiin töihin ja tehtiin 6-päiväistä työviikkoa. Kesälomalla mentiin sukulaisiin maalle töihin.



Sitten se sukupolvi sai lapset, jotka kaikki pääsivät käymään koulua vähintään 9 vuotta, joilla oli kaikilla mahdollisuus päästä yliopistoon (opintotuki jotain ihan muuta kuin suurilla ikäluokilla), jotka voivat valita, menevätkö töihin vai elävätkö sossun tuella, jotka eivät viitsi hoitaa omia lapsiaan vaan vievät nämä hoitoon ollessaan itse lomalla, joiden kodissa on kaikki mahdolliset koneet ja siksi niskassa armoton asuntolaina jne.



70-luvulla syntyi sukupolvi, jota kukaan ei halua ja tarvitse, koska siitä sukupolvesta ei ole mihinkään! Ne 1945 jälkeen syntyneet hoitavat 70-lukuisten lapset iltaisin ja viikonloppuisin, jotta vanhemmilla olisi omaa aikaa. Mieti sitä.

ei sieltä perittävää jäänyt kuin kourallinen Karjalan multaa ja rikkinäinen sinkkiämpäri. Juurihan sitä kirjoitettiin, että 1945 jälkeen syntyneet riisti kaiken vanhemmiltaan jo näiden eläissä.

no kurkusta alas menneet kaikki kuitenkin. me lasketaan pennejä, että saadaan lapsille maitoa ostettua.

Mitä ne peri? Edellisellä sukupolvella sota vei kaiken ei sieltä perittävää jäänyt kuin kourallinen Karjalan multaa ja rikkinäinen sinkkiämpäri. Juurihan sitä kirjoitettiin, että 1945 jälkeen syntyneet riisti kaiken vanhemmiltaan jo näiden eläissä.

aikaisempien sukupolvien eläkkeitä, kun taas nuoremmat ikäpolvet maksavat suurten ikäpolvien eläkkeet. Sitä se suurten ikäpolvien tekemä vanhempiensa riistäminen tarkoittaa, ei olemattomien perintöjen syömistä. Tai no, ehkä niillä vanhemmillakin olisi ollut vähän leveämpi leipä, jos ei olis tullut tehtyä niitä suuria ikäluokkia.

on HUOMATTAVASTI korkeampi elintaso kuin minun perheelläni. Ja tämä kaikki PELKÄSTÄÄN isäni tuloilla. Isäni ollut koko ikänsä saman firman palveluksessa teknikon koulutuksella. Ja niillä palkoilla sitä asutaan hulppeassa omakotitalossa, jollaiseen perheeni ei tule koskaan muuttamaan.



Omasta perheestämme kummatkin käy töissä, minä olen akateeminen pätkätyöläinen. Meidän palkoilla yhteesäkään ei tulla saavuttamaan sellaista varallisuutta, mitä vanhemmillani on. Ja huom! Isovanhempani ovat vielä elossa, joten perintöjä ei olla saatu niin vanhempani, kuin minäkään.



Jokin tässä yhtälössä mättää - mikä?

Mitään suurta omaisuutta heillä ei ole, tosin kohta velaton asunto ja kaksi autoa, mutta en koe, että he ovat rikkaita.



Lapsuuteni oli varsin köyhää. Vanhempani olivat töissä, jotta pystyivät maksamaan asumisemme, me lapset sitten päiväkodissa ja koulussa. Isäni oli yrittäjä, ja ajoittain olimme todella varattomia. Silti pärjättiin. En saanut kaikkea itsestään selvästi, kivat lomamatkat olivat vain unelmia, vaikka joka kesä kyllä tehtiinkin kesälomamatka. Yleensä reissattiin ympäri Suomea, parina kesänä NOrjassa, Ruotsissa ja Tanskassa ja yhtenä huippukesänä Euroopassa niin halvalla kuin mahdollista...



Opiskelut olen maksanut itse, mutta kotoa äiti aina välillä varusti ison ruokakassin mukaan. Nyt vanhempani ovat jäämässä eläkkeelle ja ovat jo vakavaraisempia. Matkustavat kerran vuodessa johonkin ulkomaankohteeseen ja kotimaassakin saattavat tehdä hotellilomia. Siitäkö oilsin kateellinen?



En tietenkään. Ovat koko ikänsä raataneet ja eläneet sen verran köyhästi, että suon heille todellakin nyt rennomman elämän.



En syytä heitä siitä, että minulla ei mene elämässäni hyvin enkä ole rikas. En koe, että sellainen on kovin aikuismaista käytöstä. Ällöttää vinkuminen siitä, miten se, että ei ole työpaikkoja tai isoja omakotitaloja, olisi jotenkin jonkun tietyn sukupolven syy. Mitä jos katsoisitte sinne peiliin? Kouluttautukaa uudelle alalle. Perustakaa yritys. Säästäkää. Kun olette 35 vuotta elänyt ostamatta juurikaan uusia vaatteita kuin lapsillenne, säästäneet ja kituuttaneet pienillä palkoillanne ja tehneet hanttihommia, kun firma on 90-luvun lama-aikana kaatunut, niin sen jälkeen voitte alkaa huokailla. Sitä ennen koettakaa takoa kalloonne se ajatus, että elämässä ei kaikkea saa helpolla eikä valtion velvollisuus ole tulla teitä sieltä sängystä saakka hakemaan töihin.



Nykynuorten ja hiukan vanhempienkin ongelma on se, että kaikki pitäisi saada tässä, heti ja nopeasti. Sen eteen ei pitäisi nähdä yhtään vaivaa, ja valtion velvollisuus on täyttää kaikki toiveet. Eikä veroja tietenkään makseta. Ei jakseta miettiä, miten tämä homma toimii, kuka on maksaja ja mikä se valtio edes on. Sekin on liian vaivalloista.



Pullamössösukulpolvi on se sukupolvi, joka valittaa siitä, miten kivaa edellisillä on ollut eikä edes yritä tehdä mitään omien asioidensa eteen. Riittää, kun syyttää muita ja valittaa.

Kyllä olisi vielä koulun yhteiskuntaopin ja historian tunneille paljon asiaa!



Aloittaja ei arvattavasti ole ylioppilas, kai sitä edes lukiossa jonkun verran on käsitelty sodanjälkeistä aikaa?



Jos olisi jonkun verran perehtynyt historiaan ja yhteiskuntaoppiin, tietäisit jotain 1940-50-luvuilla syntyneiden elämästä.

Silloin ei vielä lapsityövoima ollut kielletty! Ei ollut koneita eikä mukavuuksia, varsinkaan maalla. Oli sodasta enemmän tai vähemmän fyysisesti tai psyykkisesti invalideina palanneita isiä tai yksinhuoltajaäitejä, jotka olivat todella kovilla.



Silloin ei myöskään saanut opiskella kykyjensä, vaan varojensa mukaan. Ylioppilaaksi pääsi kuka tahansa hunsvotti, kunhan oli varaa maksaa, ja siitä edelleen yliopistoon. Rakennusmestariksi, metsäteknikoksi ja muihin arvostetumpiin ammatteihin sentään pääsi omillakin ansioilla.

Siksi niin moni sen ikäluokan ihminen ei ole "edes" ylioppilas.



Lauantai oli työpäivä vielä pitkälle 1960-luvulle, mikäs vuosi se olikaan kun työviikko lyheni 5-päiväiseksi?



Työpaikkoja = hätäaputyömaita oli, kun ei ollut nykyistä sosiaaliturvaa, ja naiset varsinkin olivat kotona. Mitäpä sitä muuta, kun lapsia tuli silloin kun oli tullakseen, eikä päivähoitoa ollut.



Ruotivaivaisia ei sentään kaupattu huutokaupalla niin kuin ennen sitä, ja niin kuin nykyään tehdään.



Ei kuitenkaan voi millään ohittaa sitä tosiasiaa, että nykyinen hyvinvointimme, koulutusjärjestelmämme ja kohtuullisen tasa-arvoinen yhteiskuntamme on juuri meidän vanhempiemme ikäluokan aikaansaannosta.

Pullamössösukulpolvi on se sukupolvi, joka valittaa siitä, miten kivaa edellisillä on ollut eikä edes yritä tehdä mitään omien asioidensa eteen. Riittää, kun syyttää muita ja valittaa.

pätee suoraan appivanhempiini. Omaisuutta enemmän kuin lastensa perheillä yhteensä ja silti kitisevät miten on elämä rankkaa.

Olen itse syntynyt 1960-luvulla, joten muista vielä hyvin, millaista elämä oli 1970-luvun alussa, jolloin elintaso oli jos selvästi korkeampi kuin suurten ikäluokkien lapsuudessa. Ja voin kertoa, että nykyisin suurimmalla osalla työttömistä on selvästi parempi elintaso kuin mitä siihen aikaan (siis 1970-luvun alussa) oli ihan tavallisella keskiluokkaisella perheellä.



Ruoka oli selvästi vaatimattomampaa kuin nykyisin (esim. kodissani normaali arkiruoka oli perunat ja ruskea kastike, eikä tämä ollut mitenkään poikkeuksellista siihen aikaa). Kolmiossa asui tyypillisesti isä, äiti ja 2-4 lasta - silloinkin, kun lapset olivat jo teini-iässä. Mutta meillä oli sentään sisävessa, mitä ei ollut kaikilla luokkakavereillani.



Ulkomaanmatkat olivat harvinaisia - ja silloinkin kuin niitä tehtiin, tehtiin niitä yleensä Ruotsiin. Harva oli 70-luvun alussa käynyt missään Ruotsia kauempana.



Kaikista hulluinta oli tuo yksi kirjoittaja, joka kadehti suurten ikäluokkien opiskelumahdollisuuksia. Periaatteessa yliopistoihin oli kyllä helpompi päästä, mutta niihin ei ollut mitään asiaa, jos ei ollut ensin käynyt oppikoulua ja lukiota. Ja ennen peruskoulun tuloa oli täysin normaalia, että lahjakaskaan lapsi ei voinut taloudellisista syistä mennä oppikouluun. Yksi kanssani samanikäinen opiskelukaverini oli 5-lapsisesta perheestään ainoa, joka sai opiskella. Vanhemmat sisarukset olisivat kyllä halunneet oppikouluun, mutta vanhemmilla ei ollut rahaa heidän kouluttamiseen. (Ja 60-luvulla opiskelumahdollisuudet olivat kuitenkin jo varmasti paremmat kuin isojen ikäluokkien lapsuudessa.)



Opintotukia ei tietenkään tunnettu suurten ikäluokkien nuoruudessa, ja opintolainaakin sai vain, jos joku hyvävarainen suostui takaamaan.



Ainoa, missä ap on todennäköisesti oikeassa, on eläkkeiden taso.

Kun vihdoin sen sain, ja vielä omalta alaltani 33-vuotiaana - eli kohtuullisen aikaisinkin - niin hän halveksivasti ja todella aidon yllättyneesti kysyi että ai, oletko sä aiemmin sitten vaan ollut pelkkä vikaeeraaja vai?? (vikaeeraaja = hanttihommia tekevä tuuraaja). Kiitti. En ole, vaan pätkätöissä akateemisella alallani.

minusta sinä olet yksi oksennettu pullamössö ihan sillä perusteella, ettet tiedä yhtään mitään. Ei se sukupolvi todellakaan ole saanut kaikkea. Oot ihan tyhjäntoimittaja pelle.

Olen itse syntynyt 1960-luvulla, joten muista vielä hyvin, millaista elämä oli 1970-luvun alussa, jolloin elintaso oli jos selvästi korkeampi kuin suurten ikäluokkien lapsuudessa. Ja voin kertoa, että nykyisin suurimmalla osalla työttömistä on selvästi parempi elintaso kuin mitä siihen aikaan (siis 1970-luvun alussa) oli ihan tavallisella keskiluokkaisella perheellä.

Ruoka oli selvästi vaatimattomampaa kuin nykyisin (esim. kodissani normaali arkiruoka oli perunat ja ruskea kastike, eikä tämä ollut mitenkään poikkeuksellista siihen aikaa). Kolmiossa asui tyypillisesti isä, äiti ja 2-4 lasta - silloinkin, kun lapset olivat jo teini-iässä. Mutta meillä oli sentään sisävessa, mitä ei ollut kaikilla luokkakavereillani.

Ulkomaanmatkat olivat harvinaisia - ja silloinkin kuin niitä tehtiin, tehtiin niitä yleensä Ruotsiin. Harva oli 70-luvun alussa käynyt missään Ruotsia kauempana.

Kaikista hulluinta oli tuo yksi kirjoittaja, joka kadehti suurten ikäluokkien opiskelumahdollisuuksia. Periaatteessa yliopistoihin oli kyllä helpompi päästä, mutta niihin ei ollut mitään asiaa, jos ei ollut ensin käynyt oppikoulua ja lukiota. Ja ennen peruskoulun tuloa oli täysin normaalia, että lahjakaskaan lapsi ei voinut taloudellisista syistä mennä oppikouluun. Yksi kanssani samanikäinen opiskelukaverini oli 5-lapsisesta perheestään ainoa, joka sai opiskella. Vanhemmat sisarukset olisivat kyllä halunneet oppikouluun, mutta vanhemmilla ei ollut rahaa heidän kouluttamiseen. (Ja 60-luvulla opiskelumahdollisuudet olivat kuitenkin jo varmasti paremmat kuin isojen ikäluokkien lapsuudessa.)

Opintotukia ei tietenkään tunnettu suurten ikäluokkien nuoruudessa, ja opintolainaakin sai vain, jos joku hyvävarainen suostui takaamaan.

Ainoa, missä ap on todennäköisesti oikeassa, on eläkkeiden taso.

60- ja 70- luvuilla jylläsi inflaatio, jotka muuttivat velat suunnilleen saataviksi. Kilpailukyky pysyi korkeana säännöllisten devalvaatioiden avulla.

Ruoka tosiaan oli vaatimatonta, meilläkin oli omat perunapenkit, juuresmaat, omppupuut ja marjapuskat, joiden antimet käytettiin tarkkaan. Appelsiinit ja banaanit olivat ihmeellisiä ja koko Suomi sekosi kiinankaaliin niin, etten ainakaan minä ole kyennyt syömään sitä vasta kuin ihan viime vuosina. Eikä tosiaan käyty Keihäsmatkoilla vaan kesäloma oltiin mummolassa heinänteossa. Mutta ei se silti mitään kurjaa aikaa ollut. Totta kai elintaso on 40 vuodessa noussut kautta linjan.

Sillä on aika olennainen merkitys että töitä oli tarjolla kaikille.