TAAS riita miehen lasten nukkumisjärjestelyistä - auttakaa!

keskeistähän näissä lapsellisten /lapsettomien eronneiden ja leskien seurustelussa ja yhdessä asumisissa on se, että mitä kumpikin osapuoli haluaa.



Minä haluan sunnuntain ja miesystäväni sunnuntain. Me molemmat olemme erojeen jälkeen seurustelleet ihmisten kanssa, jotka haluavat arkea ja näiden kokemusten perusteella päätyneet valitsemaan kumppaniksi toisemme. Itsellä vielä se, että exälläni omaa lastani kohtaan todella törkeästi käyttäytyvä uusi kumppani.



Sinä ap haluat arjen. Miesystäväsi ei oikein taida tietää mitä haluaa, ehkä hänkin haluaa arjen, mutta tilanteenne, hänellä lapset, sinulla ei, tekee hänen valintansa mutkikkaaksi. Ja koska hän on viisas ja vastuullinen isä, niin toistaiseksi hän asettaa lapsensa etusijalle.



En näe tässä muuta ratkaisua kuin sen, että jos ap haluaa olla miehen kanssa, hän tyytyy kahden asunnon suhteeseen vielä muutaman vuoden tai sitten vaihtaa miestä.





Miestä ei voi painostaa eikä muuttaa. Ja sitä ap nyt kovasti yrittää.

Uusperhekuvioita on monenlaisia, mutta luulisin valtaosan eronneista/leskeytyneistä haaveilevan juurikin siitä "jokapäiväisestä leivästä" eikä "sunnuntaisuhteesta". Jokainen tietysti tyylillään, en minä sitä sano.





mutta juuri sen takia se elämä onkin sitten vaikeaa. Tunnen monta helvetillistä uusperhekuviota, jossa jäsenet oireilevat vaikeasti, ennen kaikkea lapset. Mutta kaikki vapaaehtoiset sunnuntaisuhteet ovat tyytyväisiä, jopa onnellisia.

mutta juuri sen takia se elämä onkin sitten vaikeaa. Tunnen monta helvetillistä uusperhekuviota, jossa jäsenet oireilevat vaikeasti, ennen kaikkea lapset. Mutta kaikki vapaaehtoiset sunnuntaisuhteet ovat tyytyväisiä, jopa onnellisia.

Aivan: "vapaaehtoiset". Vapaaehtoisuuteen perustuva luo tyytyväisyyttä, oli kyse mistä tahansa. Kaikkien valinnat ei aina pysty perustumaan pelkästään tälle.

Miksi ne lapset siitä sen kummemmin järkyttyisivät ja oireilisivat vaikka isän luona asuisi ne kaksi viikonloppua kuukaudesta uusi puolisokin, jos kotonaankin ovat sopeutuneet isäpuolen jatkuvaan läsnäoloon.

Isän pitäisi hakeutua uuteen suhteeseen vasta vuosien päästä mutta äidille se sallitaan? Mikä teitä vaivaa?

mutta juuri sen takia se elämä onkin sitten vaikeaa. Tunnen monta helvetillistä uusperhekuviota, jossa jäsenet oireilevat vaikeasti, ennen kaikkea lapset. Mutta kaikki vapaaehtoiset sunnuntaisuhteet ovat tyytyväisiä, jopa onnellisia.

Aivan: "vapaaehtoiset". Vapaaehtoisuuteen perustuva luo tyytyväisyyttä, oli kyse mistä tahansa. Kaikkien valinnat ei aina pysty perustumaan pelkästään tälle. Miksi ne lapset siitä sen kummemmin järkyttyisivät ja oireilisivat vaikka isän luona asuisi ne kaksi viikonloppua kuukaudesta uusi puolisokin, jos kotonaankin ovat sopeutuneet isäpuolen jatkuvaan läsnäoloon. Isän pitäisi hakeutua uuteen suhteeseen vasta vuosien päästä mutta äidille se sallitaan? Mikä teitä vaivaa?

ap ei asu miehen kanssa yhdessä. Hänellä ei ole mitään muuta tarvetta olla siellä lasten kanssa samaan aikaan kuin jäytävä mustasukkaisuus ja halu puuttua miehen ja lasten suhteeseen.

Kannattaa muistaa, että ap:n mies ei selkeästi ole tehnyt mitään konkreettista suhteen tiivistämiseksi yhteiseen asuntoon. On käyty kuljekelemassa alueella, jossa ehkä voitaisiin asua - siis ei oikeastaan edes luvattu muuttaa yhteen.

Ap:n suhteessa miehelle riittää parisuhde, ap haluaa perheen. Hankalaa.

ap ei asu miehen kanssa yhdessä. Hänellä ei ole mitään muuta tarvetta olla siellä lasten kanssa samaan aikaan kuin jäytävä mustasukkaisuus ja halu puuttua miehen ja lasten suhteeseen.



Kannattaa muistaa, että ap:n mies ei selkeästi ole tehnyt mitään konkreettista suhteen tiivistämiseksi yhteiseen asuntoon. On käyty kuljekelemassa alueella, jossa ehkä voitaisiin asua - siis ei oikeastaan edes luvattu muuttaa yhteen.



Ap:n suhteessa miehelle riittää parisuhde, ap haluaa perheen. Hankalaa.

[/quote]

Ja myös vastaus ;)

Pelkää ettei lapset enää halua tulla hänen luokseen, jos hän asettaa rajat.

Pelkää ettei lapset enää halua tulla hänen luokseen, jos hän asettaa rajat.

isän asia millainen kasvattaja hän on. Hän tekee niin kuin parhaaksi katsoo. Ongelma onkin siinä, että mies huomaa, että naisella, jota hän rakastaa, on erilaiset kasvatusmetodit kuin hänellä itsellään ja sen takia hän haluaa pitää naisen ja lapset erillään että saa pitää sekä naisen että lapset.

Ja siinä hän juuri tekee viisaasti.

Mutta tätä ap ei halua ymmärtää ja se on tässä ap:n ongelma.

Luin sen ekan kirjoituksesi ja olin sitä mieltä että huh mitä touhua mutta nyt mietin että mikset vain mene omaan asuntoon sillä aikaa, kun lapset tulevat? Ilmiselväsi sinua ei haluta mukaan kasvatusvastuuseen, joten anna olla? Sääli sinänsä jos nuorempi lapsi haluaisi luoda sinuun jonkinlaisen suhteen - mutta jos isä ei sitä salli niin vaikeaa on. Puhu sille miehellesi vielä kun lapset eivät ole paikalla. Mielestäni tässä ei kyllä ole niinkään kyse nukkumajärjestelyistä vaan jostain paljon suuremmasta..

En ole kokenut samaa,mut eka tuli mieleen luettuani tekstisi, että oikeasti: haluaisitko tuollaisen "rajattoman" miehen lapsesi isäksi? Vielä sellaisen, joka ei ota sua ja mielipiteitäsi lainkaan huomioon? Miksi haluat hänen kanssaan jatkaa? Jos olette vakavalla pohjalla ja mietitte yhteistä tulevaisuutta, ei mies todellakaan siihen suuntaan näytä vihjaavan omien lastensa läsnäollessa. Miten on muiden ihmisten kanssa? Oletteko virallisesti pari myös kavereidenne silmissä jne? Ja toi ruuanlaitto. Miksei voi tehdä vaikka niin, että jokaiselle kokataan jotain mistä tykkää? Tai kokataan jotain ihan uutta? Tai päätösvalta menee vuorotteluperiaatteella: Toinen saa päättää pääruuan ja toinen jälkkärin ja seuraavalla kerralla toisinpäin. Ihme despootilta toi sun mies kuullostaa, ottiko ite isompin poika kantaa ollenkaan ruokaväittelyyn vai tulkitsiko iskä ihan ite poikansa tunnetiloja? JOS teille tulisi yhteinen lapsi voisin vannoa,että tilanne ei tosta ainakaan helpotu, jos jo nyt kirskutat hampaitasi.. Mä en jaksaisi tuollaista käytöstä ja kohtelua piste.

Mä tulkitsisin tuosta käytöksestä, että iskä potee huonoa omatuntoa siitä, ettei ole riittävästi lapsilleen läsnä. Tätä yrittää sitten lieventää olemalla kiva isä, joka ei turhia määräile.

Kauanko miehen edellisestä erosta on aikaa? Voisiko hänellä olla vielä eroprosessi kesken? Tai sitten, kokeeko hän hankalaksi sen, että osoittaa tunteita "uudelle äidille", jos vaikka sellaisesta on saanut huonoa palautetta heti eron jälkeen tms.

Kannattaisi ehkä mennä ihan rauhallisesti omaan asuntoon nukkumaan silloin, kun pojat ovat paikalla. Jos teillä menee hyvin muulloin, niin nauttikaa siitä!

Ja miehen kanssa asiasta keskustelut kannattaisi jättää sitten lasten korvien ulkopuolelle, siis eri aikaan. Jos iskällä on muutenkin vanhemmuus vähän hukassa, niin voi kokea rakentavankin kritiikin omaa isyyttään mollaavana.

Ap on muuttamassa vähävaraisen miesystävänsä kanssa omakotitaloon vuoden sisällä. Sen jälkeen hänen tulee selvittää suhde avomieheensä ja tämän lapsiin heidän kanssaan. Ja tähän hän ei kyllä saa täältä vastausta, koska me av:laiset emme voi vaikuttaa siihen miten mies ja lapset käyttäytyvät ap:ta kohtaan. Fakta kuitenkin on se, että yhteisessä kodissakaan asuessa ap ei ole miehen lasten kasvattaja ja miehellä on oikeus olla lastensa kanssa keskenään. Muutoin voi käydä niin, että lapset eivät enää halua käydä isänsä luona ja siihen heillä ikänsä puolesta on oikeus.



Niin että ap:n pitää nyt omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että asiat tulevaisuudessa ovat paremmin kuin ne nyt tuntuvat olevan.



Ja asiaa ei varmaan kovin paljon auta se, että ap on täällä arvostellut miestään ja tämän lapsia julkisesti ja varsin yksityiskohtaisia asioita kertoen niin että mies ja pojat ovat tunnistettavissa ;)

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

lapsiaan kohtaan. Lapsethan tuolla sanelevat säännöt. Ap:na keskustelisin ensin miehen kanssa vakasti tilanteesta ennenkuin hynttyyt löisin yhteen.

Veikkaan, että lasten äitikään ei pidä siitä että lapset hilluvat yö myöhälle pleikkaa pelaten ja ovat väsyneitä tullessaan kotiin ja kouluunkin pitäisi taas jaksaa herätä aamulla. Eikö vanhemmilla pitäisi olla yhteiset sävelet kasvattajina? Eihän ydinperheissäkään homma toimi jos toinen sanoo toista ja toinen toista.

jos nyt oletetaan, että olisitte äitinä jääneet ukkokullan jättämäksi. Lapset ovat sinulla joka päivä 24/7 paitsi isäviikonloppuina. Sitten satutte jonain kauniina kertana tapaamaan ihmisen jonka kanssa rakastutte. Meinaatteko, että saisitte vuosia kestämään suhteen missä uudella rakkaalla ei olisi asiaa sänkyynne kun vain silloin kun lapsillenne sopii? Tapaisitteko uutta rakastanne vain silloin kun lapsenne ovat isällään? Ja ihan tosissanneko te suostuisitte siihen, että lapsenne määrää teillä kuka nukkuu missäkin ja mukisematta menette sohvalle nukkumaan, jos joku niin vaatii? Epäilen kovasti. Minusta ap:n ajatusmaailmoissa ei ole mitään vikaa, kyllä minäkin olettaisin jo vuosien seurustelun jälkeen olevani hieman tasavertaisempi vaikka ei saman katon alla asuttaisikkaan. Miehen kasvatustyyli on väärä, mutta monet etävanhemmat sortuvat tähän potiessaan huonoa omaatuntoa, että ei laiteta mitään rajoja. Ollaan "kavereita" lapsille ja unohdetaan olla vanhempia. Tässä tilanteessa todellakin kannattaisi pohtia tulevaisuuden näkymiä. Haluatko ap alistua olemaan heittopussi? Tarvittaessa kokkailet ja osallistut kustannuksiin, mutta sitten kun sinua ei tarvita sinut voidaan heivata nurkkaan.

Olen leski ja nykyinen miesystäväni on eronnut. Minulla on 9v ja 12v pojat, miesystävällä 18v ja 16v tytöt. Emme asu yhdessä, koska alusta alkaen oli selvää, että lapsia ei sekoitetan aikuisten parisuhteeseen ja tunteisiin.

Miesystävälläni ei todellakaan ole asiaa sänkyyni silloin, kun lapset tarvitsevat minua enemmän kuin mies. Eikä minulla käy pienessä mielessä vaatia miestä kanssani petipuuhiin, kun hänen pitäisi olla tukemassa omia lapsiaan.

Aikanaan tapasimme miehen kanssa vain silloin, kun tytöt olivat äidillään tai yökylässä kavereilla ym. Meille molemmille se sopii: saa koko ajan elää sunnuntaita, koska arki ei ehtinyt väliimme. Nyt kun tytöt ovat isompia, alkaa meillä olla enemmän yhteistä aikaa, mutta edelleen elämän reunaehtojen mukaan.

Minusta tämä on paras valinta. Ei tarvitse yrittää sopeutua toisen kasvatustapoihin ja lapset tietävät aina, kuka perheessä määrää (meillä äiti eikä kukaan lapsille ulkopuolinen). En joudu esittämään äitipuolta miehen lapsille, koska tapaamme korkeintaan kerran kuukaudessa ja silloinkin lyhyesti. Minulla on suhde heidän isänsä, ei heidän kanssaan.

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla? Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään. Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

lapsiaan kohtaan. Lapsethan tuolla sanelevat säännöt. Ap:na keskustelisin ensin miehen kanssa vakasti tilanteesta ennenkuin hynttyyt löisin yhteen. Veikkaan, että lasten äitikään ei pidä siitä että lapset hilluvat yö myöhälle pleikkaa pelaten ja ovat väsyneitä tullessaan kotiin ja kouluunkin pitäisi taas jaksaa herätä aamulla. Eikö vanhemmilla pitäisi olla yhteiset sävelet kasvattajina? Eihän ydinperheissäkään homma toimi jos toinen sanoo toista ja toinen toista.

Miksi ihmeessä miehen pitäisi ryhtyä ap:n toivomaksi kieltäjäisäksi, jos tuo pelaaminen ei ole mikään ongelma? Uskon, että tuhansissa suomalaiskodeissa tuossa iässä pelataan todella myöhään viikonloppuisin, eikä siitä seuraa sen kamalampia asioita kuin nukkuminen myöhään sunnuntaina ja se, että ei olla aamupalapöydässä rupattelemassa suunnitelmista.

Ehkä siellä on tiukka linja viinan, huumeiden, tupakan ja löyhämoraalisten naisten suhteen. Ne on kielletty!

Tai ainakaan hänestä ei saa tuntua siltä, että häntä komennellaan.



Voisitko jotenkin ehdottaa hänelle jotain vaihtoehtoja? Voisitko tarjoutua olemaan silloin omassa asunnossasi yötä kun pojat tulevat, jolloin he saisivat viettää ainakin illat ja yöt "laatuaikaa" isänsä kanssa kuten tahtovat?



Koska et asu virallisesti miehesi kanssa sinun ei todellakaan kannata liikaa puuttua isän ja lasten välisiin asioihin eikä leikkiä äitipuolta. Anna nuorten lähestyä sinua ja ole kuuntelijana, mutta älä kärkkäästi ilmaise omia ajatuksiasi miten asiat pitäisi hoitaa. Pojilla on jo äiti ja isä ja sinä olet isän uusi ystävä ja voit olla ystävä myös pojille.



Hanki kunnioitusta itsellesi kunnioittamalla isää ja hänen lapsiaan. Ehkä mieskin pikkuhiljaa alkaa huomata, että naisen kättä tarvittaisiin enemmänkin. Tai sitten voit katsella vähän ympärillesi onko sinun paikkasi ollenkaan niissä kuvioissa, toisaalta teinit ovat kohta aikuisia ja omillaan.

jos nyt oletetaan, että olisitte äitinä jääneet ukkokullan jättämäksi. Lapset ovat sinulla joka päivä 24/7 paitsi isäviikonloppuina. Sitten satutte jonain kauniina kertana tapaamaan ihmisen jonka kanssa rakastutte. Meinaatteko, että saisitte vuosia kestämään suhteen missä uudella rakkaalla ei olisi asiaa sänkyynne kun vain silloin kun lapsillenne sopii? Tapaisitteko uutta rakastanne vain silloin kun lapsenne ovat isällään? Ja ihan tosissanneko te suostuisitte siihen, että lapsenne määrää teillä kuka nukkuu missäkin ja mukisematta menette sohvalle nukkumaan, jos joku niin vaatii? Epäilen kovasti. Minusta ap:n ajatusmaailmoissa ei ole mitään vikaa, kyllä minäkin olettaisin jo vuosien seurustelun jälkeen olevani hieman tasavertaisempi vaikka ei saman katon alla asuttaisikkaan. Miehen kasvatustyyli on väärä, mutta monet etävanhemmat sortuvat tähän potiessaan huonoa omaatuntoa, että ei laiteta mitään rajoja. Ollaan "kavereita" lapsille ja unohdetaan olla vanhempia. Tässä tilanteessa todellakin kannattaisi pohtia tulevaisuuden näkymiä. Haluatko ap alistua olemaan heittopussi? Tarvittaessa kokkailet ja osallistut kustannuksiin, mutta sitten kun sinua ei tarvita sinut voidaan heivata nurkkaan.

Olen leski ja nykyinen miesystäväni on eronnut. Minulla on 9v ja 12v pojat, miesystävällä 18v ja 16v tytöt. Emme asu yhdessä, koska alusta alkaen oli selvää, että lapsia ei sekoitetan aikuisten parisuhteeseen ja tunteisiin.

Miesystävälläni ei todellakaan ole asiaa sänkyyni silloin, kun lapset tarvitsevat minua enemmän kuin mies. Eikä minulla käy pienessä mielessä vaatia miestä kanssani petipuuhiin, kun hänen pitäisi olla tukemassa omia lapsiaan.

Aikanaan tapasimme miehen kanssa vain silloin, kun tytöt olivat äidillään tai yökylässä kavereilla ym. Meille molemmille se sopii: saa koko ajan elää sunnuntaita, koska arki ei ehtinyt väliimme. Nyt kun tytöt ovat isompia, alkaa meillä olla enemmän yhteistä aikaa, mutta edelleen elämän reunaehtojen mukaan.

Minusta tämä on paras valinta. Ei tarvitse yrittää sopeutua toisen kasvatustapoihin ja lapset tietävät aina, kuka perheessä määrää (meillä äiti eikä kukaan lapsille ulkopuolinen). En joudu esittämään äitipuolta miehen lapsille, koska tapaamme korkeintaan kerran kuukaudessa ja silloinkin lyhyesti. Minulla on suhde heidän isänsä, ei heidän kanssaan.

Meillä sama meininki, vaikka vain mulla nuori ja miehen lapset aikuisia. Ja kaikki olemme tyytyväisiä! Hyvää jatkoa teille ;)

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

lapsiaan kohtaan. Lapsethan tuolla sanelevat säännöt. Ap:na keskustelisin ensin miehen kanssa vakasti tilanteesta ennenkuin hynttyyt löisin yhteen.

Veikkaan, että lasten äitikään ei pidä siitä että lapset hilluvat yö myöhälle pleikkaa pelaten ja ovat väsyneitä tullessaan kotiin ja kouluunkin pitäisi taas jaksaa herätä aamulla. Eikö vanhemmilla pitäisi olla yhteiset sävelet kasvattajina? Eihän ydinperheissäkään homma toimi jos toinen sanoo toista ja toinen toista.

ap:lle kuulu se, onko miehellä auktoriteettia vai ei. Ei nyt eikä silloinkaan jos hän asuisi miehen kanssa. Ap ei ole miehen lasten huoltaja eikä kasvattaja vaan vieras ihminen.

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

lapsiaan kohtaan. Lapsethan tuolla sanelevat säännöt. Ap:na keskustelisin ensin miehen kanssa vakasti tilanteesta ennenkuin hynttyyt löisin yhteen.

Veikkaan, että lasten äitikään ei pidä siitä että lapset hilluvat yö myöhälle pleikkaa pelaten ja ovat väsyneitä tullessaan kotiin ja kouluunkin pitäisi taas jaksaa herätä aamulla. Eikö vanhemmilla pitäisi olla yhteiset sävelet kasvattajina? Eihän ydinperheissäkään homma toimi jos toinen sanoo toista ja toinen toista.

ap:lle kuulu se, onko miehellä auktoriteettia vai ei. Ei nyt eikä silloinkaan jos hän asuisi miehen kanssa. Ap ei ole miehen lasten huoltaja eikä kasvattaja vaan vieras ihminen.

huushollissa. Ap on tuolloin niiden lasten kasvattaja, halusi isä ja äiti tai ei. Tää on fakta joka ei poistu sillä että av-mammat sen kieltää. Äiti- tai isäpuoli joka asuu lasten kanssa on niiden lasten kasvattaja, aikuinen joka pakostakin on lasten kanssa tekemisissä ja joka omalta osaltaan kasvattaa niitä lapsia.

Huutakaa nyt vielä muutaman kerran ettei tilanne mitenkään kuulu ap:lle, siltikin se kuuluu jos hän asuu näiden ihmisten kanssa.