TAAS riita miehen lasten nukkumisjärjestelyistä - auttakaa!

Sinuna ottaisin asian kunnolla puheeksi ja sanoisin, että jos asiat ei muutu, homma on siinä. Tai sitten vain hyväksyt tilanteen sellaisena kuin se on ja jatkat lopun elämääsi samaa rataa.

Olet ilmeisesti jo pidenpään antanut miehen luistaa kunnon keskustelusta ja näin ollen olet samanlainen tohvelisankari kuin miehesi.

On helppo paperilla neuvoa että jos asiat ei muutu homma on siinä. Omat sydänsurut, ero rakastamastani ihmisestä, on sitten läpikäytävänä. Ja kun meillä muuten on hyvä suhde. Voi olla että olen sitten jonkunasteinen tohvelisankari kun en koko ajan jaksa viritellä keskustelua, etenkin jos tiedän ettei se auta kumminkaan ja tulee vain riitaa. Pelkään riskeeraavani sillä senkin, että mies irtisanoutuu tästä kun ei jaksa kuunnella nalkutusta.

kotiinsa silloin kun teinit vierailee isällään.



Ap ei todellakaan ole mikään kuuluva. Ette ole uusperhe. Sinä olet lasten isän naisystävä ja rakastettu.

Sinuna ottaisin asian kunnolla puheeksi ja sanoisin, että jos asiat ei muutu, homma on siinä. Tai sitten vain hyväksyt tilanteen sellaisena kuin se on ja jatkat lopun elämääsi samaa rataa. Olet ilmeisesti jo pidenpään antanut miehen luistaa kunnon keskustelusta ja näin ollen olet samanlainen tohvelisankari kuin miehesi.

On helppo paperilla neuvoa että jos asiat ei muutu homma on siinä. Omat sydänsurut, ero rakastamastani ihmisestä, on sitten läpikäytävänä. Ja kun meillä muuten on hyvä suhde. Voi olla että olen sitten jonkunasteinen tohvelisankari kun en koko ajan jaksa viritellä keskustelua, etenkin jos tiedän ettei se auta kumminkaan ja tulee vain riitaa. Pelkään riskeeraavani sillä senkin, että mies irtisanoutuu tästä kun ei jaksa kuunnella nalkutusta.

Mietin ensin eläämääni eteenpäin miehen rinnalla.Millaista se tulisi olemaan. Rakastin, mutta totesin, että kyllä se rakkauskin loppuu kun ei isot asiat ole yhteisiä.

Istutin miehen alas ja käskin kuuntelemaan. Kerroin rauhallisesti faktat asioista. Mulle olisi tärkeää tutustua kunnolla lapsiin, koska he kuitenin liittyvät tiiviisti myös minun elämääni tulevaisuudessa vieläkin enemmän kun menisimme naimisiin ja saisimme yhteisiä lapsia. Huuhollissa ei voitais meuhkata parin lapsen pillin mukaan, vaan asioistapitäisi keskustella yhdessä ja päättää yhdessä.

Mies lupasi yrittää, mutta yritykseksi jäi. Olin todella onneton tuolloin, nykyisin tosi onnellinen, että en jäänyt tuollaiseen suhteeseen suuresta rakkaudesta huolimatta roikkumaan.

Tuon miehen lapset ovat nykyään pikkurikollisia, hyvää matkaa menossa vielä kurjempaan suuntaan :(

mutta en tarkoita, että sun pitäisi aina olla siellä. Ihan vain kokeilet mitä tapahtuu, jos et olekaan tapaamisviikonloppuna paikalla. Jos mies on edelleen sitä mieltä, että sun kuuluu väistyä yhteisestä vuoteestanne vain ja ainoastaan olohuoneen lattialle - ansaitset parempaa.

Mielestäni on melko luonnollista, että miehesi suhtautuminen sinuun on erilaista silloin, kun teinit ovat paikalla. Vaikka lapset olisivat yhteisiä, käytös lasten aikana on erilaista kuin ilman lapsia, ja uusperhekuviossa mies ei ehkä halua viestiä lapsilleen, että hänellä on hyvä ja läheinen suhde muuhun naiseen kuin lasten äitiin.

ja miehen asunto on miehen. Ap.lla ei ole oikeasti mitään sanomista nukkumisjärjestelyihin, koska ei asu siellä ja asunto on miehen. Näin se vain menee.

Suosittelisin rajojen laittamista miehelle. Toteat, että jatkossa et poistu omasta sängystäsi ja kylppäristäsi, vaan teinit nukkuvat siellä, missä heille hankitut sängyt ovat. Jos miehelle ei sovi tämä, niin suosittelisin harkitsemaan miehestä eroamista.

Jos mies ei halua ottaa sinua tuosss asiassa huomioon, ei se jää tuohon, vaan muutakin vastaavaa seuraa vuosien varrella.

kotiinsa silloin kun teinit vierailee isällään.

Ap ei todellakaan ole mikään kuuluva. Ette ole uusperhe. Sinä olet lasten isän naisystävä ja rakastettu.

Olemmeko sitten uusperhe kun hankimme miehen kanssa sen yhteisen asunnon.

Ongelmaahan ei olisi jos loppuelämän pitäisimme omat osoitteet. Todellakin olisin vain isän naisystävä. Mutta kun suunnitelmissa on tämä yhteen muuttaminen, että elämä vihdoinkin asettuisi rauhallisesti aloilleen. Aika rasittavaa on ollut vuosikaudet ravata eri asuntojen väliä.

En rupea sitten enää yhteisessä kodissa pomppimaan pois omasta sängystäni. Niin käy jos ongelmalle ei saada rajoja nyt, vaikka se olisi niin helposti ratkaistavissa sillä että isä sanoisi pojilleen että teillä on sängyt yhteisessä huoneessa ja niissä nukutaan, piste. Sitten vasta pissiin astutaan kun on jo yhteinen kämppä, ja edelleen riidellään kuka nukkuu kenenkin sängyssä ja missä rajat kulkee ja kuka niitä saa asettaa.

MIKSI annatte KAKAROIDEN määrätä teillä nukkumiset?!!!!! Mua ei ainakaan sais mun makkarista pois muiden lapset eikä edes omat.

Tod.näk. mies ei enää toista kertaa erehdy olettamaan, että nainen on nyt siinä ja jää hänen luoksensa asumaan ikuisesti. Nainen kun saattaa ottaa ja lähteä ihan koska vaan, näinhän on käynytkin. Omat lapset sen sijaan pysyvät omina, tuli mitä tuli.



Siksi lapset ovat etusijalla, etenkin kun näin harvoin heitä näkee.



Itselläni ei ole moisia traumoja, mutta ymmärrän miestä, vaikka en näin itse käyttäytyisi/toimisikaan.



t. Äijä.

Mä en myöskään käsitä miksei muka ap saisi olla osa lastenkin elämää ja myös osallistua heidän kasvattamiseensa. Se on minusta ihan ok, kunhan yhdessä sovitaan ne säännöt millä pelataan, jottei toinen lupaa ja toine kiellä yms.. Eihän sellainen parisuhde kertakaikkiaan onnistu, jossa toinen ei voi mitään sanoa mihinkään. Ja minusta sillä ei ole mitään merkitystä ettei yhdessä asuta ihan virallisesti, älkää nussiko niitä pilkkuja. Jos on seurusteltu vuosikausia ja suurin osa ajasta eletään yhdessä niin kyllä niistä asioistakin päätetään yhdessä. Jos mies haluaa määrätä kaikesta yksin, niin sitten myös asuu ihan yksin, ihan virallisesti ja epävirallisesti. Ja minä todellakin puhuisin nuo asiat selviksi ennen yhteenmuuttoa, koska sieltä ei sitten tosiaan lähdetä evakkoon noin vaan. Ja yhteisessä kodissa myös ap:lla on sanansa sanottavanaan. Lapsille omat sängyt ja huoneet ja pariskunnalle omat, asioista keskustellaan ja päätetään yhdessä miten hommat hoituu, ei niin että vain osa perheestä saa päättää miten kulloinkin toimitaan.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

lapsiaan kohtaan. Lapsethan tuolla sanelevat säännöt. Ap:na keskustelisin ensin miehen kanssa vakasti tilanteesta ennenkuin hynttyyt löisin yhteen.

Veikkaan, että lasten äitikään ei pidä siitä että lapset hilluvat yö myöhälle pleikkaa pelaten ja ovat väsyneitä tullessaan kotiin ja kouluunkin pitäisi taas jaksaa herätä aamulla. Eikö vanhemmilla pitäisi olla yhteiset sävelet kasvattajina? Eihän ydinperheissäkään homma toimi jos toinen sanoo toista ja toinen toista.

ap:lle kuulu se, onko miehellä auktoriteettia vai ei. Ei nyt eikä silloinkaan jos hän asuisi miehen kanssa. Ap ei ole miehen lasten huoltaja eikä kasvattaja vaan vieras ihminen.

huushollissa. Ap on tuolloin niiden lasten kasvattaja, halusi isä ja äiti tai ei. Tää on fakta joka ei poistu sillä että av-mammat sen kieltää. Äiti- tai isäpuoli joka asuu lasten kanssa on niiden lasten kasvattaja, aikuinen joka pakostakin on lasten kanssa tekemisissä ja joka omalta osaltaan kasvattaa niitä lapsia.

Huutakaa nyt vielä muutaman kerran ettei tilanne mitenkään kuulu ap:lle, siltikin se kuuluu jos hän asuu näiden ihmisten kanssa.

AP:N MIESYSTÄVÄ EI SITTEN OLE JO MUUTTANUT ASUMAAN AP:N KANSSA JA TEHNYT HÄNESTÄ TASA-ARVOISTA LASTENSA KASVATTAJAA ITSENSÄ KANSSA?

Suoraan sanottuna en tajua näitä kommentteja että "mene sitten kotiisi" koska mitä se paikalta pakeneminen ratkaisee. Ei muuta kuin huonontaa meidän välejä. Nimittäin meidän on muutenkin pian aika tehdä ratkaisuja yhteen muutosta, ja sitten viimeistään nämä asiat nousisi ongelmiksi. Itse olen toivonut että saadaan kuvio normalisoitua ennenkuin on se tilanne, ettei enää ole toista asuntoa jonne "paeta". Kun ollaan aikuisia niin halutaan että asiat etenee, ihan luonnollista.



kun ollaan aikuisia, otetaan ensin vastuu niistä lapsista, joita on tehty ennen eroa ja uutta kumppania ja huolehditaan heidän hyvinvoinnistaan. Näin juuri ap:n miesystävä on nyt tehnyt.



Aikuistu sinäkin ap äläkä huuda kuin pikkulapsi että kaikki mulle heti nyt. Aikuinen voi odottaa rakkautensa täyttymystä muutaman vuoden.

Aikuinen voi odottaa rakkautensa täyttymystä muutaman vuoden.

Ihmeellisiä tunnevammaisia täällä pyörii. Miten on lasten hyvinvoinnista pois vaikka vanhemmat löytäisi rinnalleen uuden kumppanin. Monessa tapauksessa vanhemmastakin tulee rakastuneena ja onnellisena paljon parempi ihminen, lapsilleenkin.

on se, että miten ap kestää saman menon omassa oikeassa kodissaan jahka sinne joskus miehensä kanssa muuttavat? Eihän ap:lla olisi edelleenkään sananvaltaa kieltää toisen lapsia tekemästä jotakin tms. Mielestäni kuvio ei vain toimi. Ap on ilmeisesti katsonut menoa jo kauemman aikaa,eikä mikään ole muuttunut,niin ei se yhteen muuttaminen niitä rajoja yhtäkkiä joka asiaan tuo,varsinkaan jos mies ei halua ap:n sekaantuvan lapsiensa asioihin lainkaan,eikä itsekään halua muuttua. Jos oikeasti ajattelette yhteistä tulevaisuutta, kenties yhteistä lastakin,teidän pitäisi käydä jossain pariterapiassa puhumassa koko uusperhekuviosta ja teidän näkemyseroista lapsien kasvatuksessa. Muuten veikkaan, että ongelmia tulee ja isoja, jos ilman asioiden perusteellista läpikäyntiä lähdette omaa kotia ja perhettä tähän kuvioon perustamaan. Kaikkea hyvää, mieti kuitenkin tarkkaan onko kyseessä varmasti,oikeasti, tarpeeksi hyvä mies sinulle.

ja ap sitä mieltä, että ei käy, täytyy olla rajat, niin kumpi se sitten saa päättää, mitä tehdään ja lapselle sanotaan? Isäkö, jonka lapsi se on ja jonka mielestä pelaaminen lauantaina on vaarattomampaa kuin kadulla juopottelu? Vai ap, jolla lapsettomana on runsaasti käytännön kokemusta lasten kasvattamisesta ja joka haluaa psykologisen silmänsä oppeja miehen lapsiin kokeilla?

Ap:n miehen lapsilla on jo äiti, joka kasvattaa omalla tavallaan ja isä, joka kasvattaa omalla tavallaan. Kumpikaan ei ole pyytänyt ap:n apua lasten kanssa olemiseen, joten miksi ap:n pitäisi osallistua lasten kasvattamiseen? Ei ne nuoret niin hirveästi aikuista tarvitse, että koko ajan täytyy nysvätä tekemisiään.

Ap:n kannattaisi muistaa, että sääntöjä olisi laatimassa yhteensä 4 eli mies, lapsensa ja ap. Siinä ei yhden lapsettoman sana paljoa paina! Eikä pidäkään painaa, koska isällä pitää säilyä auktoriteetti ohi ulkopuolisten.

ööö, mies kyllä ihan itse kasvattaa ja vetää ne rajansa. Minä saan kyllä tasan tarkkaan läheisenä sivussakatsojana kummastella jos siltä tuntuu. Ei mun sitä hänelle tarvitse silti sanoa.

Miksi muuten olet noin katkera lapsettomia kohtaan? Onko se jotenkin sulta pois, että joku toinen ei ole saanut lasta? Ilkeä ja vittumainen ihminen olet.

Aikanaan tapasimme miehen kanssa vain silloin, kun tytöt olivat äidillään tai yökylässä kavereilla ym. Meille molemmille se sopii: saa koko ajan elää sunnuntaita, koska arki ei ehtinyt väliimme. Nyt kun tytöt ovat isompia, alkaa meillä olla enemmän yhteistä aikaa, mutta edelleen elämän reunaehtojen mukaan.

Minusta tämä on paras valinta.

Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Hienoa että sinulla (ja muutamalla muullakin tässä ketjussa) nuo kuviot toimii kaikkia tyydyttävästi.

Minua ei pitemmän päälle tyydytä suhde joka perustuu vain sunnuntaille. Haluan ihan sitä normaalia arkea, jokapäiväistä leipää eikä pelkkää rusinapullaa. Mulle se edustaa onnea.

Mutta tuota en saa, ennenkuin monta asiaa on puhuttu halkipoikki. Katsotaan sitten, onko jatkolle edellytyksiä. Olen saanut ketjuun kommentoineilta tosi hyviä pohtimisen aiheita ja loistavia kysymyksiä mietittäväksi. Omasta puolestani ei ole enää tämän jälkeen lisättävää, olen ammentanut aiheen tyhjiin.

Ap

Uusperhekuvioita on monenlaisia, mutta luulisin valtaosan eronneista/leskeytyneistä haaveilevan juurikin siitä "jokapäiväisestä leivästä" eikä "sunnuntaisuhteesta". Jokainen tietysti tyylillään, en minä sitä sano.



Ap:n miehen erotessa lapset olivat vielä pieniä. Siinä olisi helposti mennyt vuosikymmen odottaessa lasten kasvamista täysikäiseksi. Ei ap ole minulle ainakaan antanut mitään hätähousun vaikutelmaa. (Enemmänkin hätähousu on ollut lasten äiti, mutta se ei kuulu tähän.)



Minusta lapset sopeutuvat uusperhekuvioihin verrattain hyvin, jos a) vanhemmat ja -vanhempipuolet ovat täyspäisiä, välittäviä aikuisia ja b) elämisen ja lapsenkasvatuksen käytännöt sovitaan yhdessä - parhaassa tapauksessa sekä äidin, isän että heidän uusien kumppaniensa kanssa. En ymmärrä tätä ajattelua, että vain biologiset vanhemmat toimisivat kasvattajina. Jos kuvioissa on muitakin, toivoisin heidänkin olevan jakamassa kasvatusvastuuta yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.



Vanhempipuoli ja sisaruspuolet voivat olla lapselle myös suuri rikkaus. Toki tämä on tilannekohtaista.



Toivon vilpittömästi ap, että saatte joko ongelmanne ratkaistua tai rohkeutta valita toisin, kuin mistä tässä ketjussa on keskusteltu. Jos miehessäsi ei ole valmiutta muutokseen ja haaveilet vielä omistakin lapsista, sitten ei auta muu kuin lähteä. Uskoisin kuitenkin, että ongelmanne ratkeavat - tuskin mies on onnellisempi ilman sinua.

se makkari on teidän, eikä niillä lapsilla pitäis olla mitään asiaa sinne. En ymmärrä miten joku voi antaa tuollaisten kakaroiden hyppiä silmille. Ongelman aiheuttajia tässä tilanteessa on ne teinit, jotka tekevät ongelman omassa huoneessaan nukkumisesta.

eli mitä ihmettä ap:n perheessä ehkäistään vai onko kumi sukupuolitaudin takia käytössä?

AP:n mielestä mies on mitä mainion, minusta hän on kylmä, ilkeä, ahdistunut ja lapsellinen.



En uskaltaisi muuttaa yhteen miehen kanssa. Arki ei voisi sujua ei sitten millään...

Murkkuikäisillä on muuutakin ajateltavaa ja kriseiltävää kuin isän ja äitipuolen yhteenmuutto. Lapset on jo sen verta isoja, että parin vuoden päästä tilanne on toinen. Jatkakaa seurustelua ja asukaa omissa koloissanne. Samalla sitten tutustutte paremmin. Fyysinen erollaolo tuo joskus henkisesti yhteen.

Mun mielestä kaikki perheenjäsenet saa vaikuttaa siihen, että kuka kotona asuu. Sitten kun asia on kaikille ok, niin voi siirtyä eteenpäin.

Lapset antaa paljon, mutta niiden takia myös menettää. Näin se vaan on.

on siellä isän asunnossa ihan oma makuuhuone jossa on molemmille omat sängyt. On isän (ja naisystävänsä) makuuhuone ja poikien makuuhuone. Entäs sitten kun ap ja tämä mies muuttavat pysyvästi yhteen? Onko se edelleen mielestäsi niin että ap on ylimääräinen siellä lasten ja isän asunnossa? Vai sako ap sitten nukkua omassa sängyssään?

Ehkä ne rajat pitäisi laittaa sinulle? Ymmärrät, että se makuuhuone on lapsen eikä sinun, sinä olet siellä vain käymässä. Ymmärrät, että isä ja lapset yhdessä päättävät tekemisensä, et sinä. Ymmärrät, että he ovat olleet perhe jo kauan ennen sinua eli sinun tehtäväsi on sopeutua, ei heidän sinun määräyksiisi.

Isä nukkui yksin ollessaan toisessa makuuhuoneessa yksin ja lapsen kanssa, kun lapset tulivat sinne. Systeemi toimi ihan hyvin. Sitten tuli ap, joka vaati, että se oikeastaan lapselle tarkoitettu sänky on hänen. Silloin mieskin muutti makkarista olohuoneeseen nukkumaan, jotta ap olisi tyytyväinen. Oikeastaan ap siis vei lapselta sängyn. Aikuinen ihminen?

sisaruksen kanssa samassa huoneessa. Ihmeellisesti asiat unohtuu...