TAAS riita miehen lasten nukkumisjärjestelyistä - auttakaa!

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että mies taitaa tahtoa napostella rusinat pullasta. Kuinka kauan olette olleet yhdessä ja kuinka kauan olet pääasiassa asunut miehen luona?



Entäs jos tekisit miehelle selväksi, että joko te asutte yhdessä (vaikka pitäisitkin oman asuntosi) ja yhdessä neuvottelette täntyyppisistä asioista, tai sitten otatte "takapakkia" suhteessanne etkä enää vietä kaikkia öitä miehen luona? Menisitte enemmän seurustelutyyppiseen olemiseen kuin yhdessä asumiseen, jos kerran sinulla ei ole mitään sananvaltaa asumisjärjestelyihin?



Luulen myös, niin kuin aikaisemminkin on sanottu, että miehellä on juurikin tuo "kivan isän" rooli nyt päällä. Miksi muuten hän antaisi teini-ikäisen lapsen nukkua omassa sängyssään ja muutenkin sanella omat sääntönsä?



Sinuna miettisin, mitä suhteelta haluat. Tahdotko ikuisesti olla "isän tyttöystävä" ilman mitään virallista asemaa ja vaikutusvaltaa miehen ja lastensa elämässä?

Suosittelisin rajojen laittamista miehelle. Toteat, että jatkossa et poistu omasta sängystäsi ja kylppäristäsi, vaan teinit nukkuvat siellä, missä heille hankitut sängyt ovat. Jos miehelle ei sovi tämä, niin suosittelisin harkitsemaan miehestä eroamista.



Jos mies ei halua ottaa sinua tuosss asiassa huomioon, ei se jää tuohon, vaan muutakin vastaavaa seuraa vuosien varrella.

Eihän muuta kannata odottaakaan eronneelta. Useimmiten vika on todellakin siellä vanhemman korvien välissä.

ja sulla on omakin koti, niin olet siellä vieraana ja musta sulla ei oikein ole sananvaltaa nukkumisjärjestelyihin.



Jos asuisit siellä kunnolla, niin sanoisin, että tilanteen tulee olla sama kuin jos teillä olisi kaksi yhteistä lasta. Olisiko joku vanhempi valmis nukkumaan jatkuvasti sohvalla, jotta esiteini pääsee vanhempien makkariin? Tuskin. ELi siinä olet ihan oikeassa, lasten tulisi nukkua omassa huoneessaan eikä vanhempien muuttaa silloin, kun lapset haluavat.



Muista asioista sanoisin, että lasten kasvatus ei oikeastaan kuulu sulle, jos ette kerran asu yhdessä. Miettisin kuitenkin, kannaattaako noissa lähtökohdissa edes muuttaa yhteen, koska silloin teidän tulisi kummankin olla tasaveroisia kasvattajia ja aika pahasti menee mielipiteet ristiin. Ja miehen asenne ei oikein lupaa hyvää...

Mene vain omaan asuntoosi noina viikonloppuina. Kerran miehesi antaa sun tuntea ettei arvosta läsnäoloasi pätkän vertaa kun lapsensa ovat hänen luonaan niin käyttäydy samalla lailla, kylmästi vaan muitta mukisematta sinne omaan asuntoon (vaikka kuinka tekisi mieli olla miestä lähellä niin silti)



Ehkä se mies herää jonkun ajan päästä... toivottavasti, ja sitten on kyllä vakava keskustelun paikka

Tässä tuli nyt se uusi info, että sinulla on oma koti. Ajattelin ensin, että mene omaan kotiisi kun pojat ovat isänsä luona. Sitten tuli mieleen, että se olisi pään pistämistä pensaaseen. Eihän se muuttaisi tilannetta mitenkään. Tai ei ainakaan paremmaksi, normaalimmaksi = sinä olet osa poikien isän elämää ja pojat osa teidän elämää. Nythän pojat ovat jotain ihme poikkeustapauksia isänsä elämässä, joille annetaan kaikessa periksi. Rakastavatko he sitten isäänsä enemmän?

Minusta tilanteenne on tosi ikävä, enkä osaa neuvoa oikein mitään. Mies ei ilmeisesti klaaraa etä-isänä olemista ollenkaan, pelkää ja nöyristelee poikiaan, ilmeisesti etenkin vanhempaa (se ruokajuttu pienemmän kanssa). Ongelma on ensisijaisesti hänen ja ehkä myös poikien äidin välinen. Sinä et voi tehdä hänestä hyvää isää, hänen on itse se opittava.

Tosi ikävä tilanne, paljon voimia sulle!

Kyllä sinun nyt kannattaa riisua ne vaaleanpunaiset silmälasisi ja katsoa peiliin ilman niitä. Mieti, miksi sinä suostut alistumaan tuollaiseen. Et sinä ole sen huonompi ihminen kuin miehesi lapset.



Kyllä sinä saat nukkua omassa sängyssäsi ja käyttää kylpyhuonettasi tyhjentämättä sitä miehen lasten vuoksi.



Huomaathan, että se makuuhuone ja kylppäri ovat sinun OMASSA asunnossasi, eikä miehen ja hänen lastensa.



Kyllä, sinä olen kakkosluokan kansalainen miehelle, omat lapset ovat hänelle ykkösiä.



Jos ehdottomasti haluat olla miehellesi ykkönen, ota sellainen jolla ei ole ennestään lapsia, ja jonka äiti on jo kuollut.

Tässä tuli nyt se uusi info, että sinulla on oma koti. Ajattelin ensin, että mene omaan kotiisi kun pojat ovat isänsä luona. Sitten tuli mieleen, että se olisi pään pistämistä pensaaseen. Eihän se muuttaisi tilannetta mitenkään. Tai ei ainakaan paremmaksi, normaalimmaksi = sinä olet osa poikien isän elämää ja pojat osa teidän elämää.

Juuri tästä on kyse. Koen että väistymällä sivuun aina kun nuoret herrat tulee, en a) ikinä tutustu heihin ja b) mun asema miehen (ehkä) tulevana vaimona ei ikinä selkiinny ja vahvistu. Usein menenkin omaan asuntooni mutta aina en. On esimerkiksi sellaisia jaksoja jolloin itse olen työmatkoilla, sitten mies, ja ei olla nähty vaikka 3 viikkoon. Sitten siihen iskee vielä etäviikonloppu ja minäkin haluaisin olla miehen seurassa.

Jatkan myöhemmin, nyt en ehdi enempää. Iso kiitos kaikille kommentoijille, saan tästä paljon ajateltavaa.

Suosittelisin rajojen laittamista miehelle. Toteat, että jatkossa et poistu omasta sängystäsi ja kylppäristäsi, vaan teinit nukkuvat siellä, missä heille hankitut sängyt ovat. Jos miehelle ei sovi tämä, niin suosittelisin harkitsemaan miehestä eroamista. Jos mies ei halua ottaa sinua tuosss asiassa huomioon, ei se jää tuohon, vaan muutakin vastaavaa seuraa vuosien varrella.

Eli ap menkööt sieltä pois, jos omaan sänkyyn tahtoo.

Jos ap saa päättää, miten mies ja lapsensa ovat miehen asunnossa niin kai se mies saisi määrätä, mitä nainen tekee omassaan? Esim. sinne voitaisiin majoittaa aina välillä miehen äiti tai exä tai serkkupoika.

Juuri tästä on kyse. Koen että väistymällä sivuun aina kun nuoret herrat tulee, en a) ikinä tutustu heihin ja b) mun asema miehen (ehkä) tulevana vaimona ei ikinä selkiinny ja vahvistu.

Oletteko miehen kanssa käyneet keskustelua siitä, mikä on suhteenne tulevaisuus? Näkeekö mies sinut tulevana puolisonasi ja osana perhettäsi?

Minusta tuntuu ihan oudolta, että mies ei tue suhdettasi lapsiinsa. Luulisi miehenkin olevan tyytyväinen, jos seurustelukumppani haluaa viettää aikaa lastensa kanssa! Kirjoittamasi perusteella mies koettaa hyvittää lapsille a) eroa ja b) sitä, ettei varsinaisesti tee lasten kanssa mitään. Antaa sitten periksi juurikin noiden nukkumisjärjestelyiden ja kokkauskieltojen ja peliaikojen kanssa.

Itse laittaisin miehen nyt kovaa kovaa vasten. Haluaako hän elää kanssasi yhdessä perheenä vai jatkaa nykylinjalla, jossa sinulla on lasten suhteen sivustakatsojan rooli?

Jos itse haaveilet vielä omista lapsista ja yhteiselosta miehen kanssa, niin nyt olisi varmaan tuumaustauon paikka.

Eli ihan ensin luovut siitä omasta asunnostasi. Nyt olet ronkkimassa rusinoita pullasta eli sinulla on 2 kotoa ja 2 makuuhuonetta ja 2 kylpyhuonetta jne. Mutta huom! et ole valmis sallimaan samaa miehesi lapsille, vaan heidät tunget ahtaaseen vierashuoneeseen.



Maksat tietysti puolet asumiskuluista yhteisessä kodissa, olipa se sitten miehen oma tai vuokralla. Ja maksat viikonloppuisin puolet poikien kuluista, jos katsot, että sinulla on oikeus heitä määräillä. Nyt olet samanlainen vieras miehen kodissa kuin lapsensakin eli käymässä vaan ei olemassa.



Miehesi käyttäytyy noin, koska SINÄ et uskalla sitoutua vaan pidät koko ajan omaa asuntoa takaporttina. Kunhan luovut siitä ja ryhdyt täysillä osallistumaan perheen elatukseen, voit saada myös jonkin muun aseman perheessä.



Nyt sinulla ei ole siellä mitään omaa kylpyhuonetta tms., koska se oma on siellä toisessa asunnossa. Mies joutuu asettamaan sinulle rajoja kertomalla, että tämä ei ole sinun sänkysi. Koska se ei todellakaan ole, se on miehen ja hän siellä saa päättää, kuka nukkuu missä.



PS. Niillä lapsilla on jo äiti! Älä yritä tehdä railoa isomman ja pienemmän lapsen välille luikertelemalla toisen suosioon. Sillä tavalla teet vain hallaa niille lapsille!

Älä pilaa omaa elämääsi vaan lähde lätkimään. Miksi sinun pitäisi tommoista kestää? Elämä on liian lyhyt siihen, että kasvatat toisen mukuloita, jotka eivät edes tee niin kuin käsket.Et sä tommoista miestä tarvitse, jolla riippakiviä jaloissa. Miehiä löytyy, jos niitä on pakko edes ottaa. Miehistä on haittaa ja tuplavaiva, jos jo lapsia.

Kouluta nyt se ukkokin ennenkuin sorrut siihen taas. Pakota kattoon sua silmiin ja kerro suoraan miten hölmö on ollut omaa lastaan kohtaan. EI ole antanut lapselleen rakkaudellista kuria kuten sinä yritit tehdä. Vielä sabotoi sunkin yritykset. Ja nyt jo teillekin tulossa lapsi -voiiih!

Ihan turhaa rahanhukkaa. Vai onko niin, että mies haluaa teidän muuttavan isompaan yhteiseen, mutta sinä et suostu maksamaan?

omaan kotiisi! Eikö se aika ole isän ja lasten? Kukaan ei näytä haluavan sua sinne ja sun pitää väen väkisin majailla siellä. Olet todella joko mustasukkainen tai vähän hassu!



Antaisit asian olla ja odottaist et sut kutsutaan olemaan osa perhettä.

Ihan turhaa rahanhukkaa. Vai onko niin, että mies haluaa teidän muuttavan isompaan yhteiseen, mutta sinä et suostu maksamaan?

No höpö höpö, ei ole mistään maksamaan suostumisista kyse. Sattumalta minä olen meistä kahdesta se huomattavasti varakkaampi joten en ole miehen kanssa minkään rahan takia jos nyt sitä luulet.

Koko tuo nukkumisrumba... niin kyllähän siitä tosiaan eroon pääsee sillä etten ole koskaan paikalla. Toistan vielä että niin on tehtykin, alussa koko ajan ja nyttemminkin. Useita vuosia ollaan oltu yhdessä. Alussa mulla oli oma asunto, mutta myin sen myöhemmin ja nytkin minulla on ns. asunto mutta ei kuitenkaan ole... en nyt rupea tekemään sukuselvitystä tässä, ei liity aiheeseen.

Mutta NYT en enää ole halukas joustamaan, koska minun mielestä on täysin luonnollista pysyä mukana kuviossa koska meidän suhde EI AIO loppua vaan päinvastoin, niin miksi minut pitäisi työntää piiloon. Suurin ongelma tässä tuntuu olevan ettei mies itse kykene yhtään astumaan mukavuusalueeltaan pois ja esimerkiksi asettamaan niitä rajoja, tai toisaalta ymmärtämään että hänellä on paitsi se isän rooli, myös kumppanin tms rooli ja että ne kummatkin VOI olla samaan aikaan päällä.

Suoraan sanottuna en tajua näitä kommentteja että "mene sitten kotiisi" koska mitä se paikalta pakeneminen ratkaisee. Ei muuta kuin huonontaa meidän välejä. Nimittäin meidän on muutenkin pian aika tehdä ratkaisuja yhteen muutosta, ja sitten viimeistään nämä asiat nousisi ongelmiksi. Itse olen toivonut että saadaan kuvio normalisoitua ennenkuin on se tilanne, ettei enää ole toista asuntoa jonne "paeta". Kun ollaan aikuisia niin halutaan että asiat etenee, ihan luonnollista.

Mies puhuu paljon tunteistaan ja keskustelee ja kuuntelee mutta jotenkin tässä asiassa ei suostu sanomaan mikä se ongelma on. Hokee vaan että kokee tilanteen haasteelliseksi. Hän on luonteeltaan sellainen että pyrkii aina myötäilemään kaikkia. Nössö ja tossukka, voisi sanoa, mutta sillä tavalla positiivisesti kuitenkin. Mutta eihän aina voi toimia niin että jokaista miellyttäisi joka heti yhtä paljon. Hyvä esimerkki oli tuo ruoanlaitto nuoremman kanssa (ja sille joka ilkeili ettei mun pitäisi tulla lasten väliin niin sanon vaan että hohhoijaa, pitäisikö sitten vihamielisesti suhtautua mielestäsi). Poika tykkää sushista ja selitti mulle siitä, kuinka oli käynyt syömässä ja harmi että sitä saa niin harvoin, kerroin sitten että osaan tehdä aika hyvää sushia ja jos hän haluaa niin voitaisiin tehdä joku kerta kotona. Innostui tosi kovasti, mutta isänsä sitten sanoi mulle kahden kesken että ei ollut hyvä idea, kun vanhempi ei tykkää sushista. Totesin vaan että voidaan tehdä myös hänen lempiruokaansa, eihän tuo nyt ole ongelma. Mutta tilanne jäi kuitenkin ilmaan, mies ei siihen kommentoinut mitään.

Hm, mitäs muuta pitikään kommentoida. Ai niin heidän eronsa johtui siitä että äiti lähti lätkimään toisen miehen kanssa ja virallisen eron saatuaan muutti suoraan yhteen tämän miehen kanssa, lapset tietty mukana, olivat silloin alle kouluikäisiä ja nyt kohta 11/14. Mies kilttinä ihmisenä on kaikki nämä vuodet koittanut hyvitellä lapsille tätä perheen rikkoutumista vaikkei se ollut edes hänen syynsä. On se totta että hän pyrkii olemaan se kiva isä jonka kanssa ei tartte elää arkea, vaan aina on juhla (esimerkiksi ruokailut hoidetaan aina ulkona syömällä jos minä en ole paikalla laittamassa ruokaa. Mies ei osaa keittää edes kananmunaa). Mutta nyttemmin olen oivaltanut, että ehkä ex vaan kyllästyi siihen millainen mies osaa olla. Jossittelee kaiken kanssa eikä uskalla tehdä ratkaisuja. Joten ehkä siinä erossa oli osittain syynsä miehessäkin.

En tiedä, vaikeaksi koen tilanteen... hieno mies muuten ja suhde toimii muuten, mutta onhan noita kummallisuuksiakin kun ryhtyy auki kirjoittamaan. Mutta en peräänny ajatuksesta että kaikille olisi parempi jos oltaisiin eheästi yhtä mieltä asioista ja että mun "vaatimukset" ei ole kohtuuttomia. En pyri määräilemään toisen asunnossa kaapin paikkaa, mutta se ajatuksemme yhteen muuttamisesta "ajaa" minua ratkaisemaan tämän nyt eikä vasta sitten. Kahteen ylimääräiseen makuuhuoneeseen ei sittenkään tule olemaan varaa. Kai tämä on mullekin kasvun paikka, ettei asiat aina menekään kuten loogisesti kuvittelisi. Olen nyt ajatellut taas muutaman viikon katsoa eteenpäin ja jos tilanne ei vieläkään ole parantunut, otan aikalisän.

Ap

Komppi ap:lle!



Vuosien seurustelun jälkeen luulisi sinulla olevan selkeä asema perheessä. Eihän tässä kyse ole nyt siitä, että olisit jotenkin yhtäkkiä tuppautumassa lapsiperheen elämään, vaan olet sitä elänyt jo vuosia!



Minusta tuo nukkumisjuttu on tavallaan vaan koko tilanteen ilmentymä. Eihän ongelmana ole niinkään se, että joudut nukkumaan sohvalla vaan että sinulla ei ole selkeää roolia perheessä. Sinua ei kohdella niinkuin aikuista, jos miehen vastaus tilanteen selvittämiseksi on luokkaa "ei tämä sinulle kuulu". Totta kai se kuuluu, jos miehen luona käytännössä asut ja siellä vietät aikaa lapsia enemmän.



Minusta ap:n miehellä on nyt kasvun paikka. Joko hän alkaa hyväksymään sinut täysvaltaiseksi perheenjäseneksi tai sitten teet ratkaisusi. Toivon todella, että asiat selviävät. Miten olisi ulkopuolinen keskusteluapu?

Minusta tuo nukkumisjuttu on tavallaan vaan koko tilanteen ilmentymä. Eihän ongelmana ole niinkään se, että joudut nukkumaan sohvalla vaan että sinulla ei ole selkeää roolia perheessä. Sinua ei kohdella niinkuin aikuista, jos miehen vastaus tilanteen selvittämiseksi on luokkaa "ei tämä sinulle kuulu". Totta kai se kuuluu, jos miehen luona käytännössä asut ja siellä vietät aikaa lapsia enemmän.

Aivan täsmälleen noin. Nukkumisjuttu on ilmentymä, eikä varsinainen ongelma sinänsä. Eihän minua "haittaa" nukkua vieraspatjalla olohuoneessa ja mies nukkuu sohvalla, vaan mua haittaa se että tilanne on niin lukkiutunut. Tahtoisin olla läsnä ja osana kuviota. En todellakaan pyri perheeseen miksikään äidiksi tai muuksi mutta outoa sekin että en saisi ollenkaan olla osa sitä, kun fakta kerran on että kuulun miehen elämään.

Ja juuri tuo loukkaa että mun tunteet dissataan vähättelemällä ettei kuulu mulle ja ei ole sanan sijaa, niin miehen taholta kuin jotkut kommentit tässä ketjussakin. Itse olen kokenut että minunkin mielipidettä pitäisi kuunnella (edes KUUNNELLA eikä suoraan sanoa että et tiedä mitään) juuri tuon takia kun tuo paikka on kuitenkin mulle "koti" enemmän osan kuukaudesta kuin mitä ne lapset siellä viettää aikaa. Mutta täytyy nyt vielä pohtia tätä ja koittaa lukea kirjallisuuttakin, että olenko sittenkin itse väärässä ja puutunko mahdollisesti asioihin joihin minulla ei ole oikeutta puuttua.

Kiitos vielä kerran kaikista kommenteista. Tästä pohdinnasta on mulle suuresti apua.

Isä ei pitänyt mitään rajoja tyttärellään, kun oli meillä. Mulle huusi ja vittuili, jos pyysin tyttöä osallistumaan kanssani ruoan laittoon, tiskaukseen tai siivoamiseen ja se oli kauheinta, kun pyysin joka kerta tyttöä petaamaan oman sänkynsä. Minulla ei kuulemma ollut sananvaltaa, koska hän ei ollut tyttäreni eikä minulla ollut omia lapsia. Lopulta se meni siihen, että pakenin joka toinen viikonloppu omasta kodistani vanhempieni luokse, koska tunsin oloni aina ylimääräiseksi ja ei halutuksi ja kun tulin raskaaksi eikä isän tyyli muuttunut miksikään useiden keskustelujen ja isojen riitojen jälkeen, minä muutin omaan asuntoon vatsani kanssa. Nyt kun ollaan erottu, niin jostain kumman syystä tyttö haluaa usein tulla luokseni yökylään, kun hänellä on isä viikonloppu. Taisi olla sitten kuitenkin jotain perää niissä mun rajan laittamisissa.

En hyvälläkään tahdolla ymmärrä miksi menit tuollaisen miehen kanssa lapsen tekemään?

En todella.

AP:lle sanoisin, että mieti tarkkaan mihin soppaan lusikkasi laitat, haluatko oikeasti tuollaisen elämän loppuelämäksesi?

Todellakin kaikki viestisi luettua tulee mieleen, että ex-vaimo on totaalisen kyllästynyt tossumieheen. Näin kävi eräälle ystävällenikin, ei vain jaksanut nyhveröä miestä. Otti lapset ja lähti.

Sinuna ottaisin asian kunnolla puheeksi ja sanoisin, että jos asiat ei muutu, homma on siinä. Tai sitten vain hyväksyt tilanteen sellaisena kuin se on ja jatkat lopun elämääsi samaa rataa.

Olet ilmeisesti jo pidenpään antanut miehen luistaa kunnon keskustelusta ja näin ollen olet samanlainen tohvelisankari kuin miehesi.