Vaimo mökottää, mitä mieltä palstamammat?
Onko vaimolla teidän mielestä syytä mököttää? Sanoin, että voisit NYT jättää kaveris 30 v synttärit välistä ja hän sanoi "joo sitten" ja alkoi mököttämään.
Hänellä on ollut tämän vuoden puolella työmatkoja, joissa öitä poissa: 1x 4 päivää kevättalvella, 1 x 2 pv keväällä, 10 päivää kesällä, syksyllä tulossa 2 päivän matka, lisäksi pari matkaa, joista illaksi kotiin.
Lisäksi hänellä oli juuri omat synttärit, joissa juhli kaupungilla (itse olin lasten kanssa kotona), sen jälkeen yhdet kissanristiäiset ja eilen oli illallisella kaverinsa kanssa.
Itse en käy missään, koska alkoholi ei minulle sovi, enkä halua mennä minnekään riskeeraamaan. (Vaikka eihän se tähän niin paljoa kuulukaan, vaikka sanoinkin hänelle, että minä en käy missään) Tärkein pointtini on kuitenkin se, että mielestäi pienten (alakoulu-ikäisten) lastemme kannalta vaimo on ollut nyt liikaa menossa. (Lapsei ei erota, onko matka työ- vai huvimatka) Mielestäni hän voi mieluummi vaikka kotona ottaa viiniä kuin olla "koko ajan menossa". Toisaalta hän sanoi, että hänellä ei ole enää nyt menoja tiedossa. Muuta kuin työmatkoja.
Kommentit (58)
on 4-5 päivän työmatkoja pari kertaa kuussa ja ei tulisi mieleenkään kieltää häntä menemästä kavereitten synttäreille tms. Omia menoja hänellä on noin 2-3 iltaa kuussa (siis muita kuin parin tunnin harrastuksia) plus ehkä yksi yhden yön meno kuussa. Koko viikonlopun reissuja parin kk välein. Minusta ihan ok.
että tuo mököttäminen on minusta vielä lievää.
Ei ole vaimon syy, että ap:lla on alkoholiongelma joka estää häneltä illanvietot.
Että vaikka ap:llä olisi alkoholiongelma, (miksi oletat näin? voihan olla vaikka vakaumuksen puolesta absolutisti),
Ihan siitä päättelin, että ap kirjoitti aloitusviestissä näin: "Itse en käy missään, koska alkoholi ei minulle sovi, enkä halua mennä minnekään riskeeraamaan."
Eikö tuo ole alkoholiongelma? Ei välttämättä alkoholismia, mutta eikö sekin ole ongelma jos alkoholinkäyttö on "riski"?
Ap ei muistaakseni kirjoittanut, että vaimon alkoholinkäyttö olisi ongelma. Hänhän toivoi jopa, että vaimo joisi viiniä kotona. Ongelma oli se, että vaimo on poissa kotona (mm. työmatkoilla).
Ja niille jotka väittävät, että jos ap olisi nainen, hän saisi sympatiaa: kyllä täällä aina tällainen ongelma saa kommentteja joissa ollaan sekä ap:n puolella että vastaan, ihan kuten tässäkin ketjussa on ollut. Joskus tuntuu, että ihmiset lukevat täältä mitä haluavat lukea. Muisti ainakin joillain pätkii.
niin voi luoja miten miestä olisi haukuttu itsekkääksi ja käsketty naista jättämään moinen paskiainen. Nyt kun naiselle työ ja omat menot perhettä tärkeämpää se on ok. Vastaavia aloituksia ollut täällä monesti missä nainen itkenyt miehen menoja ja häntä ymmärretty. Mitä tulee mököttäjiin niin he ovat suurimpia kusipäitä mitä voi löytyä.
Ilmoitat vaimolles vain etukäteen milloin menet. Jos ei jää lasten kanssa kotiin niin hanki hoitaja ja lasku vaimolle. Sinähän olet lsten kanssa kun hän kulkee...
Ei ole vaimon syy, että ap:lla on alkoholiongelma joka estää häneltä illanvietot.
Että vaikka ap:llä olisi alkoholiongelma, (miksi oletat näin? voihan olla vaikka vakaumuksen puolesta absolutisti),
Ihan siitä päättelin, että ap kirjoitti aloitusviestissä näin: "Itse en käy missään, koska alkoholi ei minulle sovi, enkä halua mennä minnekään riskeeraamaan."Eikö tuo ole alkoholiongelma? Ei välttämättä alkoholismia, mutta eikö sekin ole ongelma jos alkoholinkäyttö on "riski"?
Ap ei muistaakseni kirjoittanut, että vaimon alkoholinkäyttö olisi ongelma. Hänhän toivoi jopa, että vaimo joisi viiniä kotona. Ongelma oli se, että vaimo on poissa kotona (mm. työmatkoilla).
Ja niille jotka väittävät, että jos ap olisi nainen, hän saisi sympatiaa: kyllä täällä aina tällainen ongelma saa kommentteja joissa ollaan sekä ap:n puolella että vastaan, ihan kuten tässäkin ketjussa on ollut. Joskus tuntuu, että ihmiset lukevat täältä mitä haluavat lukea. Muisti ainakin joillain pätkii.
Ja ei ole moittimassa niinkään esim harrastusaikoja (vaikka ne myös mainitsi osoittaakseen että vaimo pääsee kyllä muutenkin poia kotoa). Minä ainakin käsitin että ongelma on nimenomaan näissä vapaaehtoisissa iltamenoissa joissa vaimo juo humalaan.
Eiköhän siinä haise mielipaha juuri tuonne alkoholin käytön suuntaan.
kun ottaa huomioon noi harrastukset lisäksi. Mun mielestä sun toive tämänkertaisten pippaloiden väliin jättämisestä oli ihan kohtuullinen.
Kyllä aikuisen perheellisen ihmisen, oli sitten mies tai nainen, pitää katsoa kokonaisuutta perheen kannalta eikä vaan sitä kautta mikä itsestä olisi kivaa.
t. äiti itsekin
AIka paljon on pienten lasten äiti poissa
kun ottaa huomioon noi harrastukset lisäksi. Mun mielestä sun toive tämänkertaisten pippaloiden väliin jättämisestä oli ihan kohtuullinen.Kyllä aikuisen perheellisen ihmisen, oli sitten mies tai nainen, pitää katsoa kokonaisuutta perheen kannalta eikä vaan sitä kautta mikä itsestä olisi kivaa.
t. äiti itsekin
Laskekaapa itse jos joku on 10 päivää "menoissa" kesän aikana. 2,5kk aikana kerran viikossa (esim joka perjantai) tai kuukauden aikana 2-3 krt/vko (koko kesäloman pe+la ja pari kertaa niiden lisäksi myös esim su). Minunkin mielestäni tuo on aika paljon.
tuo ei ole ollenkaan paljon. En ymmärrä ihmisiä joiden mielestä oma elämä pitää jättää kun on lapsia ja sitten eletään vaan lapsiperhe-elämää ja kaikki kiksit pitää saada siitä mitä perheenä touhutaan. Plääh.
Ap:n lapset eivät ole pikkulapsia vaan koululaisia. Ihanko teillä perheessä aina on molemmat vanhemmat lähes kokoajan kotona? Outoa minusta. Mites sitten yh-perheissä pärjätään kun on aina vaan se yksi vanhempi?
En ikinä suostuis tollaseen suhteeseen, eiköhän se ap:n perheessäkin mene perinteisesti että vaimo hoitanut lapset suurimmaksi osaksi kun ovat olleet pieniä? Anna vaimon nauttia nyt siitä kun lapset ovat jo isompia eikä kokoajan äidin helmoissa enää kiinni. Ei ole edes normaalia jos tuon ikäiset lapset ovat niin kiinni äidissä (vaikka isäkin on) että äidin pitää kotona päivystää sen takia.
tuo ei ole ollenkaan paljon. En ymmärrä ihmisiä joiden mielestä oma elämä pitää jättää kun on lapsia ja sitten eletään vaan lapsiperhe-elämää ja kaikki kiksit pitää saada siitä mitä perheenä touhutaan. Plääh.
Missään tässä ketjussa ei ole huudettu sen perään että MISSÄÄN EI KOSKAAN saa käydä kun on pieniä lapsia. Päinvastoin, ap:n vaimolla on sen lisäksi, että meikäläisen laskuopin mukaan, melkein joka vkonloppu käy riennoissa, niin paljon harrastuksia/vko päälle. Ja on töissä päivät. Kyllä se on paljon se.
Meidän perheessä priorisoidaan. Ei siis olla niin ettei missään saa käydä koskaan vaan joka kissan ristiäisiin ei mennä mihin kutsu käy. Juurikin sen vuoksi, että haluamme viettää myös lasten kanssa aikaa kun päivät olemme kuitenkin töissä. Kaverin 30 synttärit olisivat ihan ok mutta joku muu vähemmän tärkeä meno varmasti skipattaisiin. Ei se nyt niinkään mene, että kun niitä lapsia tehdään, niin silti jatketaan elämää samaan tahtiin kuin ennenkin, ja lapset saa ne huomioiden rippeet mitä jää. Eikä meidän perheessä mene kyllä niinkään, että toinen tulee ja menee ja toinen kökkii vain lasten kanssa. Kyllä se on molemmin puolista se meneminen kun sen aika on.
että kukaan olisi niin sanonut että missään ei koskaan käydä jne. Onko luetun ymmärtäminen noin vaikeaa.
Mitä iloa on sellaisesta äidistä tai isästä joka pitkin hampain kökkii kotona seuraavat 15v kun lapsi on syntynyt? Meillä kaikilla on myös omia menoja ja kavereita ym. myös lapsilla. Perhe ei ole kellekään mikään vankila vaan jokainen saa elää siinä omaakin elämäänsä. Ei lasten takia tarvitse luopua mistään, asennekysymys. Ei ne lapset oikeasti siitä kärsi ettei niille uhraa koko elämäänsä.
ap kökkii kotona omasta tahdostaan. Olisi eri ääni kellossa jos itse haluaisi mennä, sallisi sen varmaan vaimolleenkin. Mä kyllä oikeesti ihmettelen, onko lapsilla perusturvallisuus kunnossa jos ei tuossa iässä kestä olla isän kanssa äidistä erossa silloin tällöin.
tuo ei ole ollenkaan paljon. En ymmärrä ihmisiä joiden mielestä oma elämä pitää jättää kun on lapsia ja sitten eletään vaan lapsiperhe-elämää ja kaikki kiksit pitää saada siitä mitä perheenä touhutaan. Plääh.
Missään tässä ketjussa ei ole huudettu sen perään että MISSÄÄN EI KOSKAAN saa käydä kun on pieniä lapsia. Päinvastoin, ap:n vaimolla on sen lisäksi, että meikäläisen laskuopin mukaan, melkein joka vkonloppu käy riennoissa, niin paljon harrastuksia/vko päälle. Ja on töissä päivät. Kyllä se on paljon se.
Meidän perheessä priorisoidaan. Ei siis olla niin ettei missään saa käydä koskaan vaan joka kissan ristiäisiin ei mennä mihin kutsu käy. Juurikin sen vuoksi, että haluamme viettää myös lasten kanssa aikaa kun päivät olemme kuitenkin töissä. Kaverin 30 synttärit olisivat ihan ok mutta joku muu vähemmän tärkeä meno varmasti skipattaisiin. Ei se nyt niinkään mene, että kun niitä lapsia tehdään, niin silti jatketaan elämää samaan tahtiin kuin ennenkin, ja lapset saa ne huomioiden rippeet mitä jää. Eikä meidän perheessä mene kyllä niinkään, että toinen tulee ja menee ja toinen kökkii vain lasten kanssa. Kyllä se on molemmin puolista se meneminen kun sen aika on.
ap:n lapset ovat kouluikäisiä. Ap:n mielestä pieniä, mutta ei nuo nyt mitään tississä roikkuvia taaperoita enää ole.
Kyllähän se lapsille riittää, että yksi vanhemmista on kotona, miksi sen pitäisi olla äiti? Oma isäni teki aktiivisesti akateemista uraa, reissasi milloin missäkin konferenssissa, oli välistä töissä toisessa kaupungissa... Ei jäänyt minulle mitään traumoja, vaikka äidilleni toki ajoittain rankkaa.
Miksi naisen aina pitää uhrautua ja mökkiytyä kotona, kun miehille on perinteisesti ollut ok tehdä ja olla miten lystää?
Päästä se vaimo synttäreille, juttelette sen JÄLKEEN siitä, millaista perhe-elämää haluatte. Sovitusta menosta nillittäminen on pikkumaista kyttäämistä. Taidat vähän kadehtia vaimon työmatkoja ja uraa?
tietääkö se missä teillä on hella ja ohjaa siihen viereen. Ja voishan se ajankuluksi vaikka siivotakin.
jo keskenään. Ei välttämättä tarvitse kummankaan vanhemman olla kotona vaan heillä voi jo olla omakin elämä.
mutta aika tiukkapipoiselta minusta kuulostat... Lasket päiviä ja tunteja, kun vaimosi on poissa. Tuo antaa sen vaikutelman, että menot haittaavat enemmän sinua kuin lapsia.
Jos et itse käy missään, älä syyllistä vaimoasi. Ja jos nyt tosiaan tuntuu, että käy liikaa, siitä pitää sanoa ja puhua!
Meillä tilanne on ennemmin niin päin, että miehellä on menoja ja minä olen kotona (työmatkoja ei ole, en välitä ravintoloista ja ystäviäkin on vähän) Joskus käy niin, usein kesäaikaan, että noita menoja kasaantuu. Jossain vaiheessa on pakko huomauttaa, että josko kohta voisi vähän karsia...? Mies tekee sitten itse valintoja mihin menee tai ei. Kieltänyt en ole koskaan.
Teet mielestäni väärin jos syyllistät vaimosi ystävänsä synttäreille lähdöstä (eikö sanonut, että on viimeinen meno pitkän aikaan?) Olisit voinut jutella asiasta jo aiemmin, ehkä vaimo olisi voinut mieluummin jättää jonkun muun menon?
Ja vaimosi tekee väärin mököttämällä; aikuiset PUHUVAT asioista.
tuo ei ole ollenkaan paljon. En ymmärrä ihmisiä joiden mielestä oma elämä pitää jättää kun on lapsia ja sitten eletään vaan lapsiperhe-elämää ja kaikki kiksit pitää saada siitä mitä perheenä touhutaan. Plääh.
Missään tässä ketjussa ei ole huudettu sen perään että MISSÄÄN EI KOSKAAN saa käydä kun on pieniä lapsia. Päinvastoin, ap:n vaimolla on sen lisäksi, että meikäläisen laskuopin mukaan, melkein joka vkonloppu käy riennoissa, niin paljon harrastuksia/vko päälle.
Kaverin 30 synttärit olisivat ihan ok mutta joku muu vähemmän tärkeä meno varmasti skipattaisiin.
ehkäpä vaimo ei ole tiennyt että hänet kutsutaan kaverin synttäreille, kun on mennyt muihin menoihin...
Ja suurinosahan oli ollut työmatkoja!
aina oli illat menossa, joko työmenoja tai harrastuksia tai tai tai... meillä oli kaksi 5v lasta ja arki pyöri täysin mun harteillani.
Kyllästyin siihen, että mun kanssa vietetty aika tai perheellä vietetty aika oli aina vasta sijalla 10 kaiken muun jälkeen ja lemppasin miehen ulos.
Ap, puhu vaimosi kanssa jos koet että hän on liikaa poissa, muuten katkeroidut ennen pitkää itse ja lopputulos voi olla tosi huono.