Yhteisen tilin/rahat omaavat: summa jonka mielestäsi voi kuluttaa "lupaa" puolisolta kysymättä?
Me keskustellimme miehen kanssa juuri aiheesta ja sovimme 100e summaksi jonka alittavista ostoksista ei tarvitse konsultoida toista. Rahat ovat kuitenkin yhteiset, joten kumpikin niitä pyrkii käyttämään järkevästi.
Kommentit (41)
on sillä rahalla hankkimassa.
Jos kohdalle osuu linoleum-laattaa 50 neliötä lempivärissämme 500 eurolla, ei tarvitse soittaa ja kysellä saako ostaa.
Mutta jos kyseessä on talvitakki, polkupyörä, taulu, pihakoriste tai joku jollain lailla ylimääräinen ja tarpeeton tavara, josta ei ole pulaa oikeasti, on syytä kysyä toisenkin mielipidettä varsinkin jos hinta on se 500€
jos saan alennuksesta himoitsemani laukun 300e (norm 800e) niin ei tarvitse soitella.
mutta jos 300e menossa vaikka koristeeseen tms niin sitten
100€ on aika hyvä raja, mutta sitten jos joka tapauksessa on tietoa siitä, että toinen on esim. vaateostoksilla jotain tiettyä asiaa varten, tai muuten on tarvetta jollekin kalliimmalle tuotteelle, niin ei siitä enää erikseen tarvitse ilmoitella mitään, kun rahaa voi olettaakin kuluvan.
Lähinnä kunhan kumpikaan ei käytä koko kuukausituloja itseensä, ja jokin suhteellisuudentaju säilyy, niin ei sen ihmeemmin tarvitse miettiä, onneksi olemme aika samantyyppisiä rahankäyttäjiä molemmat.
Ei olla ikinä sovittu mitään, mutta noin käytännössä.
Ruokakaupassa voi viikon ruokaostoksiin käyttää konsultoimatta niin paljon kuin haluaa ;) Nehän tulee koko perheelle.
ei ole yhteistä tiliä vaan molempien tilit joista rahat yhteisessä käytössä, periaatteena on että ensin perhe ja muut tärkeät ja sit itse vasta. Rajaa ei sinällään ole eikä lupia kysellä, toki monestikkin on keskusteltu tyyliin olisin hankkimassa sellaista..mitä mieltä olet... Ja tää on toiminu ihan hyvin. Tosin useimmiten mies (maanviljelijä) maksaa laskuja jo useamman tuhannen eestä kuukausittain että siitä ei sitä rahaa paljon jää ylimmääräisiin. Joten mulle jää sit yksityistalouden laskut ja kaupan tilin maksu. Mutta tällä tyylillä kun meillä on eletty niin eipähän oo tullu kerättyä kaappeihin tavaraa jota jos joskus käyttäis... :D :D
silloin tietenkin kun rahaa oli vähemmän (tililtä meni talolaina ja autolaina ja olin äitiyslomilla), raja oli varmaan siellä satasessa tai parissa.
Nykyään kun lainat on pois ja kumpikin töissä niin ei ole lupia kyselty ja keskusteltu ostoista. Kumpikin on sen verran vastuullinen rahankäyttäjä, että ei pistä tuhansia euroja menemään tuosta noin vain. Mutta ihan vapaasti sitä rahaa voi käyttää. Esim. eilen kävin kaupoiss kiertelemässä ja rahaa meni vaatteisiin n. 500 euroa. Siinä tuli jotain minulle ja tytölle. Ei olisi tullut mieleenkään, että alan soittamaan miehelle, saanko ostaa meille vaatteita. Kun on rahaa tilillä aina tarpeeksi, ei lupia tarvita.
Tämä siis toimii vain jos kumpikin osaa käyttää rahaa vastuullisesti. Toki jos toinen on tuhlari, on oltava omat tilit kummallakin.
Nykyään kun lainat on pois ja kumpikin töissä niin ei ole lupia kyselty ja keskusteltu ostoista. Kumpikin on sen verran vastuullinen rahankäyttäjä, että ei pistä tuhansia euroja menemään tuosta noin vain. Mutta ihan vapaasti sitä rahaa voi käyttää. Esim. eilen kävin kaupoiss kiertelemässä ja rahaa meni vaatteisiin n. 500 euroa. Siinä tuli jotain minulle ja tytölle. Ei olisi tullut mieleenkään, että alan soittamaan miehelle, saanko ostaa meille vaatteita. Kun on rahaa tilillä aina tarpeeksi, ei lupia tarvita.
Tämä siis toimii vain jos kumpikin osaa käyttää rahaa vastuullisesti. Toki jos toinen on tuhlari, on oltava omat tilit kummallakin.
Meillä sama meininki, joskin asuntolainaa on vielä jäljellä. Yli tonnin ostoksista antaisin kyllä ennakkovaroituksen, mutta en kesken prosessin lähtisi lupia kyselemään.
Meillä raja menee suurin piirtein satasessa.
Tosin nyt meillä on ollut tosi tiukkaa taloudellisesti, ja kun tilillä ei ole kuin tonni, tulee toisen mielipidettä kysyttyä jo 50e ostoksesta.
toisaalta, kun oli leveämmät ajat ja kumpikin oli töissä, saattoi 500e "perusteltu" ostos tulla hankituksi ilman ennakkovaroituksia.
Tällä hetkellä meillä on melkein niin, että mies ei osto juuri mitään kysäisemättä minulta, koska olen meidän niukan taloutemme tilimpitäjä yhteisestä sopimuksesta ja mulla on aina muistissa, pitääkö maksaa mitä laskuja ennen seuraavaa tiliä ja mikä on tilin tarkka saldo.
Jos jostain ihan omasta hömpästä niin yli 50€:n asioita ei ostalla ilman "lupaa"
Jos rahaa on tilillä jäljellä vähän (vaikka vain 200e) niin silloin voi mainita 50 eurostakin.
mutta niistä oli puhuttu etukäteen. Sitten hummailin palkkapäivänä ja ostin leluja 85 eurolla. Siitä ei oltu keskusteltu, mutta mies kyllä ymmärtää.
Mies tilailee joskus vastaavanhintaisia pelejä itselleen, mutta aika harvoin.
Eli varmaan se satanen meilläkin, jostain syystä. Eikä summa muutu, oli tulot mitkä hyvänsä. Nyt tienataan hyvin, saadaan kuussa 6100 käteen, mutta jos toinen on hoitovapaalla, määrä puolittuu.
meidän kirjotitamaton sääntö menee niin, että mies ilmoittaa etukäteen ja "kysyy lupaa" noin yli satasen ostoksista. TÄllä ei toki tarkoiteta luvan kysymistä, vaan sitä, että mies tiedfottaa minulle tarpeesta ostaa jotain, ja minä sitten katson että onko siihen rahaa. Yleensä on, mutta jos ei ole niin minulla on siis aikaa sanoa se ennen ostoksen tekoa. Mies noin säännöllisesti ei tiedä, paljonko rahaa meillä on ja mihin sen on suunniteltu menevän, koska minä hoidan meidän talouden sekä lyhyen että pitkän tähtäimen suunnittelun.
Minä taas en kysy lupaa mistään (mutta teenkin kyllä äärimmäisen harvoin useamman satasen kertaostoja), koska tosiaan tiedän sen rahatilanteen jo.
Usein tuota suurempia hankintoja pitää muutenkin pohtia toisen kanssa. En minä ainakaan pitäisi siitä että mies ostaisi vaikka uuden sohvan kysymättä minulta.
Eli se raha ei useinkaan ole se luvan kysymiseen liittyvä asia vaan sen tuotteen näkyvyys.
jos siis ihan "itselle" ostettavasta kyse, ei koko perheelle
Tosin riippuu käyttökohteesta tietenkin. Jos menee ruokakauppaan ja loppusumma on 200, ei siihen tarvitse lupia kysellä. :)
Toisaalta kumpikaan ei katso hyvällä, jos toinen käyttää vaikka 80 euroa johonkin aivan turhanpäiväiseen. Eli järkevään rahankäyttöön pyritään puolin ja toisin.
Voin kaikessa rauhassa ostaa yli 500 euron jutun kysymättä mieheni lupaa.
(Omat rahat ei meillä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiset menot laitettaisiin puoliksi vaan sitä, että molemmille jää suunnilleen yhtä paljon rahaa omaan käyttöön yhteisten menojen jälkeen.)
Voin kaikessa rauhassa ostaa yli 500 euron jutun kysymättä mieheni lupaa. (Omat rahat ei meillä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiset menot laitettaisiin puoliksi vaan sitä, että molemmille jää suunnilleen yhtä paljon rahaa omaan käyttöön yhteisten menojen jälkeen.)
minusta on kiva kun on yhteinen tili ja molemmat "suojelevat" rahoja.. ei siis sikaile toisen kustannuksella.
muutenkin minusta ihmiset jotka avioliitossa vaalivat omia rahoja erossa puolisosta vain varmistavat eron helppoutta ja eivat osaa sitoutua kunnolla toiseen
sillä mä teen suurimman osan perheen yhteisistä hankinnoista ja maksan myös suurimman osan laskuista. Joten meillä tämä siis menee niin, että teen hankintoja sitä mukaa kun niitä tulee, riippumatta loppusummasta, ja pidän koko ajan mielessä mikä se saldo suurin piirtein milloinkin on.
Kun teen hankintoja jotka uhkaavat laskea yhteisen tilin saldon liian alas, sanon miehelle että nyt on molempien aika laittaa ylimääräiset X euroa yhteiselle tilille. Ei se ole siitä kyse kuinka paljon se yksittäinen hankinta on, vaan kuinka paljon rahaa on tilillä sitä kattamaan.
Voin kaikessa rauhassa ostaa yli 500 euron jutun kysymättä mieheni lupaa.
(Omat rahat ei meillä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiset menot laitettaisiin puoliksi vaan sitä, että molemmille jää suunnilleen yhtä paljon rahaa omaan käyttöön yhteisten menojen jälkeen.)
ilman että juttelen miehen kanssa ja kysyn mielipidettä/makua yms. No meillä on aina ollut hyvät keskusteluvälit ja kiva jutella ihan arkisistakin asioista. No meitä on moneen junaan..
ja joku viikottainen maksimi ettei toiselta mene 24e x 6 ja toiselta kerran