Yhteisen tilin/rahat omaavat: summa jonka mielestäsi voi kuluttaa "lupaa" puolisolta kysymättä?

kumpikin ollaan järkeviä rahankäyttäjiä ja rahat kyllä riittää

että mikä on se summa joka on normaalia elämistä, ja missä vaiheessa mennään sille "sikailua toisen kustannuksella" -tasolle? Riidanhaastoviestisi ei siis vastannut kysymykseen.

on kiva kun on yhteinen tili ja molemmat "suojelevat" rahoja.. ei siis sikaile toisen kustannuksella. muutenkin minusta ihmiset jotka avioliitossa vaalivat omia rahoja erossa puolisosta vain varmistavat eron helppoutta ja eivat osaa sitoutua kunnolla toiseen

ei meilläkään mitään tiettyä rajaa ole. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhteisillä rahoilla ja aika hyvin tiedetään toisen rahankäyttötavat.



Isot hankinnat tai matkat sovitaan joka tapauksessa yhdessä. Vaatteita, ruokaa, käyttötavaraa tms. ostetaan ihan tarpeen mukaan.



Vaatteissa meillä on joku kohtuullisuusjärki, ei toinen mene ostamaan tonnin kenkiä vaikka siihen rahaa onkin.

Ai mä en edes halua ostaa yli viiden sadan juttua ilman että juttelen miehen kanssa ja kysyn mielipidettä/makua yms. No meillä on aina ollut hyvät keskusteluvälit ja kiva jutella ihan arkisistakin asioista. No meitä on moneen junaan..

esim. siihen, millaisen polkupyörän ostan (tai että voinko ostaa itselleni polkupyörän). Osaan tehdä sellaiset päätökset itsekin. Samoin silmälasit itselleni ostan kyllä ihan itse. (Mieheltäni ei oikein saa apua tyyliasioissa.)

Mutta tietenkin neuvottelemme yhdessä silloin, jos ostamme esim. huonekalun kotiimme.

Ja naimisissa olemme olleet jo yli 20 vuotta, eikä edelleenkään ole mitään aikomusta erota. Meistä on vain molemmista mukavaa, että ei tarvitse jokaiseen suurempaan hankintaan kysyä toisen lupaa.

19

ole koskaan tarvinnut tuollaista sopia. Ei olla oikeastaan edes ajateltu asiaa. Kyllä sen vain jotenkin tietää, millon voi ostaa tosta vaan ja millon tarvii neuvotella. Riippuu täysin tilanteesta.



Meillä ollut siis yhteiset rahat 15 vuotta, siitä asti kun yhteen muutettiin. Koskaan ei olla rahasta riidelty, vaikka rahatilanteemme on ollut välillä hyvinkin heikko.



Itse asiassa mies osti ekan asuntommekin kysymättä multa. Olin reissussa ja mies kävi katsomassa asuntoa jonka ilmoituksen olimme lehdessä nähneet. Mies teki samalla reissulla tarjouksen.

omat tilit on ja yhteistä tiliä ei tule.

Yksi tili on lainatili, josta menee asuntolaina.

Se menee puoliksi. Muut laskut sovitaan kuukausittain ja loput rahat jäävät itselle.

Lapsen isommat vaateostokset menee puoliksi ja muut minä sitten shoppailen kaikkea mukavaa muuten.

Ei ikinä yhteistä tiliä. Ei toimi meillä.

Sen verran haluan omaa yksityisyyttä-

teillä jos raja on tuo 20€,kysyttekö lupaa esim. 30€ maksaviin rintsikoihin tai lääkkeisiin tai johonkin peruskamaan,jota voi tarvita. Huh,onneks meillä sen verran rahaa,ettei joka ostoksesta tarvii soitella lupaa. Taitais mennä mieheltä hermot,kun ostosreissulla joka tavarasta erikseen kysyisin.

Omat tilit ja yhteinen tili, lisäksi käyttöoikeudet toistemme tileihin. Minä kotiäitinä tuhlaan kodin ulkopuolelle ja mies maksaa laskut. Ukko sitten laittaa mun tilille rahaa kun saldo alkaa olla alhaalla. En kysele koskaan saanko jotain ostella, ruokaan menee se mitä menee ja lasten vaatteisiin samoin. En kuitenkaan osta satasen juttuja itselleni jos tiedän saldon olevan alhaalla..jolloin tiedän miehen sinne joutuvan pian laittamaan lisää. Jos taas "omia" mammarahoja on käyttämättä voin itsellenikin jotain kalliimpaa ostaa herätteenä.

Se mitä tarvitaan, hankitaan. Eli ei ole olemassa mitään rajoja. Huonekaluista yms. toki mietitään tarvitaanko, mitä voi maksaa jne. Mutta jos mä löydän itelleni kivan talvitakin hintaan 300e niin ei mies pahastu sen ostamisesta vaikka raha menisi sen tililtä. Yleensä ei edes kysele minkään hintoja.

Yhteiset rahat, eri tilit.

No, minä en taas katso tarvitsevani mieheni mielipidettä esim. siihen, millaisen polkupyörän ostan (tai että voinko ostaa itselleni polkupyörän). Osaan tehdä sellaiset päätökset itsekin. Samoin silmälasit itselleni ostan kyllä ihan itse.

Minun taas olisi hyvin hankalaa kuvitella että ostaisin pyörän tai silmälasit täysin puhumatta siitä miehelleni. En toki lupaa kysyisi, mutta todennäköisesti kuitenkin kotona pähkäilisin itse, että pitäisi varmaan uusia lasit tai hommata uusi fillari.

16

Ai mä en edes halua ostaa yli viiden sadan juttua ilman että juttelen miehen kanssa ja kysyn mielipidettä/makua yms. No meillä on aina ollut hyvät keskusteluvälit ja kiva jutella ihan arkisistakin asioista. No meitä on moneen junaan..

esim. siihen, millaisen polkupyörän ostan (tai että voinko ostaa itselleni polkupyörän). Osaan tehdä sellaiset päätökset itsekin. Samoin silmälasit itselleni ostan kyllä ihan itse. (Mieheltäni ei oikein saa apua tyyliasioissa.)

Mutta tietenkin neuvottelemme yhdessä silloin, jos ostamme esim. huonekalun kotiimme.

Ja naimisissa olemme olleet jo yli 20 vuotta, eikä edelleenkään ole mitään aikomusta erota. Meistä on vain molemmista mukavaa, että ei tarvitse jokaiseen suurempaan hankintaan kysyä toisen lupaa.

19

ja jos olisin silmälaseja tai pyörää ostamassa tuntuisi ihan luonnolliselta jutella asiasta puolison kanssa.

Joten ilmeisesti minä saan tehdä saman.

Ai mä en edes halua ostaa yli viiden sadan juttua ilman että juttelen miehen kanssa ja kysyn mielipidettä/makua yms. No meillä on aina ollut hyvät keskusteluvälit ja kiva jutella ihan arkisistakin asioista. No meitä on moneen junaan..

esim. siihen, millaisen polkupyörän ostan (tai että voinko ostaa itselleni polkupyörän). Osaan tehdä sellaiset päätökset itsekin. Samoin silmälasit itselleni ostan kyllä ihan itse. (Mieheltäni ei oikein saa apua tyyliasioissa.)

Mutta tietenkin neuvottelemme yhdessä silloin, jos ostamme esim. huonekalun kotiimme.

Ja naimisissa olemme olleet jo yli 20 vuotta, eikä edelleenkään ole mitään aikomusta erota. Meistä on vain molemmista mukavaa, että ei tarvitse jokaiseen suurempaan hankintaan kysyä toisen lupaa.

19

ja jos olisin silmälaseja tai pyörää ostamassa tuntuisi ihan luonnolliselta jutella asiasta puolison kanssa.

mutta kuten sanoin me jutellaan muutenkin ihan tavallisista asioista ja puhellaan muutenkin kaikesta ei aina vaan silloin kun pitää hommata jotain yhteistä kuten sohva.

Meillä on yhteinen perhetili, josta maksetaan ruuat, laskut yms. Ja kumpikin ostaa oman tilinsä rahoilla ihan mitä tykkää tekemättä selvityksiä toiselle. Toimii hienosti. Ja rahaa on kaikkeen tarpeelliseen ihan varmasti. Jos mun tekee mieli ostaa uusi sohva 'omilla' rahoillani voin tehdä senkin, ja olen tehnytkin.

Tätä lukiessa olen entistä tyytyväisempi siihen, että meillä on omat rahat

Voin kaikessa rauhassa ostaa yli 500 euron jutun kysymättä mieheni lupaa. (Omat rahat ei meillä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiset menot laitettaisiin puoliksi vaan sitä, että molemmille jää suunnilleen yhtä paljon rahaa omaan käyttöön yhteisten menojen jälkeen.)

jälkeen vielä sellaisissa puheväleissä, että uusiessani silmälasini miehelle, juttelin hänelle, että pitäis mennä optikolle ja ostaa lasit. Kun lähdin sitten niitä valitsemaan, huikkasin ovella, että olen menossa kattoon niitä laseja nyt, moikka.

Kun ostin uuden maastopyörän niin juteltiin siitäkin illalla ennen nukkumaan menoa.

Sääli jos ette ole enää sellaisissa puheväleissä, ettei edes silmälasien ostosta saa yhteistä puheenaihetta. Lasit ja pyörät vain tupsahtelevat sinulle, eikä miestäsi nämä kiinnosta tippaakaan.

Ai mä en edes halua ostaa yli viiden sadan juttua ilman että juttelen miehen kanssa ja kysyn mielipidettä/makua yms. No meillä on aina ollut hyvät keskusteluvälit ja kiva jutella ihan arkisistakin asioista. No meitä on moneen junaan..

esim. siihen, millaisen polkupyörän ostan (tai että voinko ostaa itselleni polkupyörän). Osaan tehdä sellaiset päätökset itsekin. Samoin silmälasit itselleni ostan kyllä ihan itse. (Mieheltäni ei oikein saa apua tyyliasioissa.) Mutta tietenkin neuvottelemme yhdessä silloin, jos ostamme esim. huonekalun kotiimme. Ja naimisissa olemme olleet jo yli 20 vuotta, eikä edelleenkään ole mitään aikomusta erota. Meistä on vain molemmista mukavaa, että ei tarvitse jokaiseen suurempaan hankintaan kysyä toisen lupaa. 19

Voin kaikessa rauhassa ostaa yli 500 euron jutun kysymättä mieheni lupaa. (Omat rahat ei meillä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiset menot laitettaisiin puoliksi vaan sitä, että molemmille jää suunnilleen yhtä paljon rahaa omaan käyttöön yhteisten menojen jälkeen.)

tuhlattavaksi, vaikka olisi minkälaiset tilit. Eli ei tuo ole tileistä kiinni vaan tuloista.

omatunto kyllä kertoo kussakin tilanteessa miten toimia.

tosin käytännössä tavallisesti aina puhutaan jo 100e ylittävistä mut jos ne on kyse kauneudenhoitoon liittyvistä "turhuuksista" niin niistä en kysele.

Minäkin ihmettelen tuota 20e rajaa, kysyttekö oikeasti joka voidepurkista, rintsikoista yms.?

Mutta kun luin ap:n kysymyksen, niin minäkin ajattelin heti, että varmaan satasessa menee suunnilleen se raja, mitä ostelen helposti, vaikka en olisi miehelle etukäteen mitään puhunut. Ja tietty jos ruokakauppaan sattuu joku kerta menemään 120 euroa, niin en sitä mitenkään noteeraa eikä mieskään.



Mutta jos olen lähdössä ostamaan jotain kalliimpaa, vaikka vaatteita itselle tai jollekin perheenjäsenelle tai noita mainittuja silmälaseja, niin kyllä mä miehelle jossain vaiheessa olen maininnut, että olen lähdössä ostoksille. Jo siksikin mies väkisin tietää, koska takuulla en ota kaikkia lapsia mukaan, jos vain yksi tarvii vaatteita. Enkä silmälasiostoksille ota yhtään lasta, tai vauvan enintään. Joten mies tietää kyllä mun ostoksille lähdöt.



Mutta ei mulle muutenkaan ole ongelma mainita mihin olen menossa. Ja jos taas olen lasten kanssa kaupungilla muuten vain, niin mulla ei ole tapana ostella heräteostoja, joten ihan noin vain ei tule tuhlailtua yli tuota satasta. Sellainen olen ollut jo sinkkuaikana, joten silläkään ei ole tilijärjestelyjen kanssa mitään tekemistä.

silloin tietenkin kun rahaa oli vähemmän (tililtä meni talolaina ja autolaina ja olin äitiyslomilla), raja oli varmaan siellä satasessa tai parissa. Nykyään kun lainat on pois ja kumpikin töissä niin ei ole lupia kyselty ja keskusteltu ostoista. Kumpikin on sen verran vastuullinen rahankäyttäjä, että ei pistä tuhansia euroja menemään tuosta noin vain. Mutta ihan vapaasti sitä rahaa voi käyttää. Esim. eilen kävin kaupoiss kiertelemässä ja rahaa meni vaatteisiin n. 500 euroa. Siinä tuli jotain minulle ja tytölle. Ei olisi tullut mieleenkään, että alan soittamaan miehelle, saanko ostaa meille vaatteita. Kun on rahaa tilillä aina tarpeeksi, ei lupia tarvita. Tämä siis toimii vain jos kumpikin osaa käyttää rahaa vastuullisesti. Toki jos toinen on tuhlari, on oltava omat tilit kummallakin.

juuri näin meilläkin, eipä tulisi mieleenkään alkaa miestä konsultoimaan omista ostoksistani. En harrasta tuhlailua kuten ei mieskään, eikä meillä ole tiukkaa taloudellisesti. Sitä paitsi tienaan enemmän kuin mieheni joten ei ole sitä asetelmaa että olisin hänen elätettävänään. Tosin tyyli oli samanlainen silloinkin kun olin kotiäitinä pelkällä kotihoidontuella. Meillä on molemminpuolinen luottamus toisen harkintakykyyn raha-asioissa.