Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hirmuisen paha mieli. Riita äidin kanssa. :(
17.08.2011 |
Äiti oli meillä kylässä ja otti tuohon pihaleikkipaikalle meidän pojan (erityislapsi, jota ei voi hetkeksikään jättää valvomatta). Kaikki meni ihan ok, kunnes meidän esikoiselle sattui haaveri. Hän parkui sylissäni täyttä päätä ja samaan aikaan meidän taapero karkasi. Huusin taaperoa takaisin ja tiesin, että hän olisi tullut, sillä niin hän tekee aina. Taapero alkoi parkua kiukusta, niin kuin alkaa aina, kun jää kiinni "pahanteosta". Äitini jätti erityislapsen yksin selkänsä taakse ja lähti lohduttamaan taaperoa. Minä kielsin sekaantumasta, mutta äiti ei totellut, vaan meni. Sitten taapero meni ihan sekaisin siitä, mihin hänen piti mennä. Käskin äitini pois, mutta hän ei vieläkään suostunut jättämään tilannetta.
Lopulta jouduin tiuskahtamaan äidilleni ihan kunnolla, että jätä nyt se lapsi siihen ja mene katsomaan X:n perään. Äiti meni, mutta selkeästi loukkantui, eikä puhunut minulle vierailun aikana enää mitään. Lyhyet heit vaan lähtiessä.
Taapero parkui kiukkuaan normaalia pitempään, koska häntä oli asiassa häiritty, mutta tuli lopulta luokseni.
Tiedän, että äitini silmissä käytökseni taaperoa kohtaan vaikutti julmalta. Mutta lapsi olisi tullut kiukustaan huolimatta heti minun luokseni, jos äitini ei olisi sekaantunut. Eikä kiukku olisi edes kestänyt pitkään, kun olisi jo päässyt minun syliini.
Minulla taas on hurjan paha mieli siitä, että meille tuli riita. Ja toisekseen siitä, että en voi näköjään sittenkään luottaa äitiini lapsenvahtina. Heti, kun taapero vähän parkaisi, äiti jätti hommansa ja erityislapsi jäi täysin valvomatta. Juuri tuollaiset tilanteet lapsi käyttää normaalisti hyväkseen ja karkaa ties minne. Taivaan kiitos hänellä nyt oli niin hyvä leikki kesken, ettei huomannut tilaisuuttaan.
Oli pakko kertoa tämä johonkin, vaikka tiedänkin, että tällä tulee vain paskaa niskaan. Ja suunnilleen lastensuojeluilmoituksia siitä, että taaperon käsketään palata karkuteiltään eikä mennä itse perään pussaten ja halaten.
Ja vielä korostan, että olin itse kiinni itkevässä esikoisessa, joten lähteä en voinutkaan. Meidän perheessä taaperon on muutenkin pakko oppia tulemaan ihan vain käskemällä, koska saatan olla erityislapsen kanssa kiinni jossain niin että en perään pääse. :(
Kommentit (56)
yksin ulkoilla lastesi kanssa jos tälle erityislapselle ei voi kääntää selkäänsä sekunniksikaan? Entä jos taapero lähtee juoksemaan yhteen suuntaan eikä tottele ja erityislapsi toiseen suuntaan? Et voi olla aina varma että taaperosi tottelee ja pysähtyy kehotuksesta.
mutta yritän selittää. MINÄ voin kääntää erityislapsellekin selän sekunniksi tai pariksi. Mutta kukaan muu ei. Minä olen tässä maailmassa ainoa, joka on onnistunut hankkimaan tuohon lapseen sellaisen auktoriteettiaseman, että jos olen vieressä, hän ei normaalitilassa tee isoja tyhmyyksiä. Mutta minunkaan komentoni eivät varmuudella toimi kauempaa kuin reilun metrin päästä.
Aistit valppaina koko ajan. Minulla on jo hurjan nopeat refleksit, joilla saan siepattua karkaavan lapsen kiinni. Yksi jos toinenkin on ihaillut syöksyjäni. :)
Taapero on tähän astisen elämänsä totellut jokaista kehotusta. Jos lakkaa tottelemasta, on hankittava valjaat. Keskimmäisellä sellaiset on jo, mutta minun ei yleensä tarvitse niillä kuin uhata. Muut joutuvat ihan käyttämäänkin, jos lapsen kanssa kulkevat. Taapero on lisäksi toistaiseksi niin hidas, että ehdin kyllä napata keskimmäisen käteeni ja lähteä hänen kanssaan taaperoa hakemaan, jos ei tule käskemällä. Sitten kun vauhti kovenee, mietitään uudet selviytymiskeinot.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan selvitä asia äidillesi ja teroita hänelle että erityistä on tosiaan vahdittava ihan herkeämättä. Näin et menetä tuota hoitoapua, joka varmaan on tarpeen.
Toiseksi, asian selvittäminen on tärkeää,koska kuten itsekin sanoit, äitisi todnäk kuvittelee ties mitä eikä ymmärrä tilannetta. Miksi et oikaisisi käsityksiä nyt - outoa ettet siinä itse tilanteessa!
Yllättävän fiksua porukkaa täällä ollut muutenkin.
ap, joka yrittää miettiä, miten tilanteen selvittäisi.
Voisinkohan laittaa tekstiviesin, jossa pyydän vain anteeksi, että tiuskaisin ja kerron säikähtäneeni, kun erityislapsi jäi ilman valvontaa? Soittaminen "pelottaa" liikaa, kun en ole tottunut äidin kanssa ikinä asioita sopimaan...
Ja pointti on se, että mikään sovittu ei pidä, jos tulee jotain muuta yhtäkkiä (esim. tässä tuo taaperon karkaaminen).
Minäkään en luota äitiini. Ja äitini puolestaan tästä loukkaantuu, joten tässä pyörässä pyöritään sitten :(.
niin voithan lähettää ensin viestin. Äitisi sitten vastaa, jos vastaa. Mutta siinä on se riski, että jättääkin vastaamatta ja se voi vaivata vielä enemmän.
Luulisin, että äitisi ei yksinkertaisesti vaan tajua miten tarkkaan erityislasta on vahdittava. Oletko kertonut tarpeeksi esimerkkejä mitä voi tapahtua? Esimerkit voisi auttaa suhtautumaan tilanteeseen. Lisäksi mummit on erittäin arkoja lasten huudolle, joten oli ehkä vaan liikaa kuulla taaperon suuttumushuuto ja yhtä aikaa tajuta erityislapsen vahtimisen tarve. Mummit on vaan mummeja ja lastenlastensa kanssa aika sokeitakin joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis äitisi oli hyvää hyvyyttään sinua auttamassa lastesi kanssa ja sinä vedät herneet nenään näin mitättömästä asiasta?!
Mitä sitten jos sille erityislapselle jotain sattuu, oppiipahan sitten kerrasta.
Mua mietityttää tässä eniten sun vähän "omituinen" suhde sun äitiin. Ensinnäkin ei tuo nyt mitenkään pahalta riidalta kuulosta, normiärähdys läheiselle ihmiselle. So what?
Toisekseen, miksi sua pelottaa soittaa sun omalle äidille? Mitä se voisi tehdä/sanoa, jos soittaisit ja pyytäisit aidosti anteeksi? Ei se varmaan sua söisi;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten jos sille erityislapselle jotain sattuu, oppiipahan sitten kerrasta.
Ap sanoi, että erityislapsi voi vaikka mennä lyömään jotain toista lasta. Mitä hän siitä mielestäsi "oppii kerrasta"? Ja muutenkaan. Voi sattua pahoja havereita jos putoaa tms.
Todennäköisesti siitä ei kuitenkaa puhuttaisi sen koommin ja asia vaiettais. Pyytäisin anteeksi ja selittäisin, ettei tarkoitus ollut loukata. Ja samalla sanoisin sen, että olen pettynyt, kun kuvittelin, että osaa ja ymmärrtää vahtia keskimmäistä, mutta nyt koen, etten voikaan enää luottaa hänen vahtimisessa.
Tsemmpiä sinulle ap!
Meilläkin kolme lasta ja juuri keskimmäisen kanssa on ollut rankkaa sairauden vuoksi. Minulle oli iso apu, kun päädyin opiskelemaan modernia vyöhyketerapiaa ja sain sitä kautta avun koko perheelle, vaikka meinasin ensin opiskelevani vain siksi, että voisin hoitaa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä ainakin heti tajusin että lapsia on kolme. Av-mammat eivät vaan ole kovin sisälukutaitoisia.
Äitisi teki typerästi :-(. Kehoittaisin soittamaan hänelle ja pyytämään anteeksi tiuskimista. Kerro myös kuinka koet suuttuneesi syystä, mutta että koet olevasi osasyyllinen kun et ole riittävän painavasti sanonut kuinka tämmöisessä tilanteessa tulee toimia.
Mua mietityttää tässä eniten sun vähän "omituinen" suhde sun äitiin. Ensinnäkin ei tuo nyt mitenkään pahalta riidalta kuulosta, normiärähdys läheiselle ihmiselle. So what?
Toisekseen, miksi sua pelottaa soittaa sun omalle äidille? Mitä se voisi tehdä/sanoa, jos soittaisit ja pyytäisit aidosti anteeksi? Ei se varmaan sua söisi;)
Mutta ensinnäkin inhoan soittamista muutenkin. En tykkää soittaa yhtään kenellekään. Toisekseen en pysty muistamaan kuin yhden kerran, jona äitini ja minä olemme (siis lapsuuteni jälkeen) keskustelleet jostain tuontyylisestä tilanteesta jälkeenpäin. Kynnys vain on liian korkea, koska moinen ei ole kuulunut perhekulttuuriimme.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua mietityttää tässä eniten sun vähän "omituinen" suhde sun äitiin. Ensinnäkin ei tuo nyt mitenkään pahalta riidalta kuulosta, normiärähdys läheiselle ihmiselle. So what?
Toisekseen, miksi sua pelottaa soittaa sun omalle äidille? Mitä se voisi tehdä/sanoa, jos soittaisit ja pyytäisit aidosti anteeksi? Ei se varmaan sua söisi;)
Sitä kun on kasvatettu tiukasti ja erityisesti opetettu kaikin kainoin välttämään konflikteja (joilta ei sit kuitenkaan voi välttyä), niin ei asioiden selvittelyt ole helppoja. Ja kun vielä malli kotoa on, ettei mitään selvitetä, vaan vaietaan, niin se on kuulkaa vaan tosi hankala opetella aikuisena sanomaan asioista suoraan.
Jos kiinnostaa, niin lukekaapa vaikka Alice Millerin "Lahjakkaan lapsen draama". Olet oikeassa suhteen omituisuudessa, se poikkeaa ideaalista, mutta on toki ihan normaalia. Asiaa valaisee myös Paloheimon kirja kotivammaisuudesta. Sodan jälkeen ei meidän kaikkien vanhemmilla ollut ihanne lapsuutta; miten he olisivat osanneet sellaisen tarjota omille lapsilleenkaan.
Jahas, sori jos menin jo ihan ohi aiheen, mutta kun nyt vaan tiedän tuosta pelosta jonkin verran itsekin.
Ei oo elämä teidän perhettä helpoimmilla korteilla heittänyt, mutta hyvä kun ainakin sinä tiedät pärjääväsi erityislapsen kanssa. Toivottavasti äitisi pääsee vielä takaisin luottovahtien listalle.
Itseänikin kauheasti vaivaa ja harmittaa riidat oman äitini kanssa. Varmasti asia olisi hyvä selvittää, ja sinun kertoa, että tiuskit, koska pelästyit erityislapsen puolesta, ja tilanne uhkasi karata lapasesta.
On myös mahdollista, että äitisi tajusi jälkeenpäin töppäyksensä, ja oli niin nolona, että sai sanottua vain heit kun lähti. Hänenkin mielenrauhan takia kannattaisi sopia asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua mietityttää tässä eniten sun vähän "omituinen" suhde sun äitiin. Ensinnäkin ei tuo nyt mitenkään pahalta riidalta kuulosta, normiärähdys läheiselle ihmiselle. So what?
Toisekseen, miksi sua pelottaa soittaa sun omalle äidille? Mitä se voisi tehdä/sanoa, jos soittaisit ja pyytäisit aidosti anteeksi? Ei se varmaan sua söisi;)Mutta ensinnäkin inhoan soittamista muutenkin. En tykkää soittaa yhtään kenellekään. Toisekseen en pysty muistamaan kuin yhden kerran, jona äitini ja minä olemme (siis lapsuuteni jälkeen) keskustelleet jostain tuontyylisestä tilanteesta jälkeenpäin. Kynnys vain on liian korkea, koska moinen ei ole kuulunut perhekulttuuriimme.
ap
Ok. Mä en itse voisi elää tuollaisessa "perhekulttuurissa", mutta tietty se on teidän oma asia. En kestäisi tollaista, että asiat (joista pitäisi puhua) kuitataan jollain tekstarilla eikä niistä sitten enää sen jälkeen puhuta mitään. Inhoan itse sitä tunnetta, kun on kuin olisi elefantti olohuoneessa eikä kukaan puhu mitään siitä elefantista. Eikö olis aika rikkoa vanhoja kaavoja ja rohkeasti soittaa sillä puhelimella tai jutella kasvotusten?
Kuulostaa vaan jotenkin ahdistavalta tollainen suhde. Jotenkin pinnalliselta..
Pyysin anteeksi ja selitin säikähtäneeni. Kerroin olevani tosi pahoillani sekä riidasta että siitä, etten enää tiedä, uskallanko jättää erityislasta hänen vahdittavakseen.
Saa nähdä, vastaako mitään...
ap
Ok. Mä en itse voisi elää tuollaisessa "perhekulttuurissa", mutta tietty se on teidän oma asia. En kestäisi tollaista, että asiat (joista pitäisi puhua) kuitataan jollain tekstarilla eikä niistä sitten enää sen jälkeen puhuta mitään. Inhoan itse sitä tunnetta, kun on kuin olisi elefantti olohuoneessa eikä kukaan puhu mitään siitä elefantista. Eikö olis aika rikkoa vanhoja kaavoja ja rohkeasti soittaa sillä puhelimella tai jutella kasvotusten?
Kuulostaa vaan jotenkin ahdistavalta tollainen suhde. Jotenkin pinnalliselta..
Sitä perhekulttuuria kun vaan ei pystykään ihan hetkessä muuttamaan. Minulla on nyt takana kohta 5v. siitä kun aloitin vyöhyketerapeutin opinnot ja siitä lähtien olen itse käynyt hoidoissa, mutta ei se ole ihan viikon tai kuukauden juttu noita muuttaa. On nimittäin työnalla vieläkin. Mutta parasta on, kun tiedän, että omat lapseni eivät enää joudu elämään läpi samaa kuin minä olen elänyt. Oman perheen elämä on muuttunut paljon parempaan suuntaan. Vanhempiani en voi valitettavasti muuttaa.
Pyysin anteeksi ja selitin säikähtäneeni. Kerroin olevani tosi pahoillani sekä riidasta että siitä, etten enää tiedä, uskallanko jättää erityislasta hänen vahdittavakseen.
Saa nähdä, vastaako mitään...
ap
ettei enää tiedä uskaltaako jättää jotakuta vahdittavaksi.. mitä tähän odotetaan vastaukseksi, kauhean vuolasta anteeksipyytelyä ja pahoittelua ja kerjäämistä, että "saanhan minä vielä vahtia"?
Jestas sentään, jos olisin äitisi, sanoisin että selvä, en enää vahti, jos ei kerran kelpaa. Ja huokaisisin helpotuksesta.
Äitisi ei osannut toimia tilanteessa oikein. Ymmärrän kyllä ärtymyksesi, kun hän vasta kolmannella käskytyksellä suostui palaamaan paikalleen. Mutta: Äitisi näkökannasta pienimmällä oli joku hätä ja hän siirtyi vaistomaisestikin lapsen puoleen samalla kun erityislapsi jatkoi rauhassa leikkiään. Äitisi ei välttämättä nähnyt tehneensä väärin ja loukkaantui tiuskinnasta.
Tuo ei toki välejä riko, mutta asia kannattaa jotenkin käsitellä aika piankin, ettei jää kaivelemaan hampaankoloon. Keksi vaikka joku meno, jonka ajaksi vaikka esikoinen tarvitsee mummun hoitajaksi tms. Sitten voit palata myös tuohon tapahtuneeseen. Selitä kaikille erityislapsen hoitajille, että lapsen vierestä ei poistuta vaikka lähistöllä pamahtaisi pommi.
ettei enää tiedä uskaltaako jättää jotakuta vahdittavaksi.. mitä tähän odotetaan vastaukseksi, kauhean vuolasta anteeksipyytelyä ja pahoittelua ja kerjäämistä, että "saanhan minä vielä vahtia"?
Jestas sentään, jos olisin äitisi, sanoisin että selvä, en enää vahti, jos ei kerran kelpaa. Ja huokaisisin helpotuksesta.
Tilanne on jo aiemmin ollut siitä haastava minulle, että äitini olisi kauheasti halunnut auttaa ja olla lapsenvahtina, mutta kun minä en ole voinut luottaa häneen. Nyt näytti hetken paremmalta, mutta samaan taas päädyttiin.
Kovasti olisi halunnut auttaa, mutta kun ei ole käsittänyt, mitä auttamiseen vaaditaan. :(
ap
Alue: Aihe vapaa
Koska pointti on se, että miten sinä äitinä sanot että menetellään, niin sillä tavalla menetellään. Äiti tietää parhaiten, kuka lapsista tarvitsee sillä hetkellä eniten huomiota ja äiti sen päättää. Mummin ei "tarvitse käyttää omia aivojaan" vaan tehdä niinkuin sinä äitinä pyysit.
Mutta ymmärrän kyllä mummiakin, hänhnä yritti olla vaina avuksi, eikä siinä nopeassa tilanteessa osannut ajatella asiaa pidemmin. Meni vain vaistojensa varassa. Eli vaikka ap oletkin mielestäni oikeassa, niin kyllä varmaan kannattaa silti mummilta pyytää anteeksi, hänhän kuitenkin yritti vain parasta. Ja ehkä samalla voisi vielä kerrata lastenhoito- säännöt, ketä hoidetaan ensisijaisesti, mihin asti taapero saa mennä yms yms.