Törkeyden huippu??? Synttärikutsu asiaa
Naapurin poika 5.v jakoi viikonloppuna kutsuja meidän taloyhtiön pihassa, kaikki muut saivat kutsun paitsi eräs 1- vuotias tyttö ja minun 4- vuotias tyttö (isoveli kuitenkin kutsuttiin).
Sanoin tytölleni että ei se mitään voit pyytää yläpihan tytön (asuu omakotitalossa) meille ja leikkiä hänen kanssaan. Naapurin poika vastasi että mä olen jo kutsunut sen meille.
ELI KAIKKI MUUT PIHAN LEIKKI-IKÄISET LAPSET ON KUTSUTTU paitsi tyttöni. Tämän lisäksi synttärit pidetään grillikatoksessamme ulkona.
Suutuin viikonloppuna niin paljon että kävin naapurin äitin juttusilla, sanoi vain että kun X halusi kutsua vain pojat ja sen takia nämä kaksi tyttöä kun ovat samassa tarhassa!
Sanoin sitten että toisin sanoen kutsuitte kaikki muut pihan lapset paitsi tyttöäni. Äiti vastasi että tällä kertaa nyt sitten näin??? SIIS MITÄ VITTUA LIIKKUU TUOLLAISEN ÄMMÄN PÄÄSSÄ!!!????
Meiltä ei tosiaan mene niihin pippaloihin kumpikaan.
Kommentit (252)
tutulta kuulostaa,,,minun poika jätettiin kutsumatta viime vuonna luokkakaverin synttäreille eli kaikki muut pojat luokalta oli tämä kaveri kutsunut paitsi minun poikaa. Seuraavana päivänä koulussa olivat sitten tietenkin kaikki muistelleet mukavia synttäreitä paitsi,,,ikävää on jättää yksi kutsumatta, mutta paljon näkyy olevan semmoisia vanhempia etteivät ymmärrä ajatella ennen kuin omalle lapselle moinen sattuu.
poikasi joutuu sijaiskärsijäksi ja lataat hänen päälleen syyllisyyttä koska oikeasti haluaisi kuitnekin mennä synttäreille.
Tytölle saat vielä paljon pahemman mielen kaikella melskaamisella. Oletkohan ihan teini vai muuten et vaan omaa kauhean hyviä sosiaalisia taitoja?
En todellakaan ole sanonut mitään tuontapaistakaan lapsilleni.
Taidat itse olla kieroileva käärme kun tuollaista kirjoitat.
Olen 28- vuotias ja kuten olen jo todennut, jokakinen saa kutsua ja käyttäytyä miten haluaa, mutta tosiasia on että jokaisen järkevän aikuisen mielestä yhden syrjiminen on törkeää kiusaamista ja ilkeää käytöstä. Minä opetan lapsilleni että tuollainen käytös yhtä pientä lasta kohtaan on väärin. Opeta sinä sitten omillesi että se on normaalia elämää.
Miten musta tuntuu että sun lapses on vielä vauva ja kaveriajat edessä päin?? Kuinka vanha sinä olet, kun voit hyvillä mielin sanoa että kiusaaminen on vain elämää?
poikasi joutuu sijaiskärsijäksi ja lataat hänen päälleen syyllisyyttä koska oikeasti haluaisi kuitnekin mennä synttäreille.
Tytölle saat vielä paljon pahemman mielen kaikella melskaamisella. Oletkohan ihan teini vai muuten et vaan omaa kauhean hyviä sosiaalisia taitoja?
Mä en ole mitään syyllisyyttä ladannut poikani päälle, hän ei halua mennä synttäreille sanoi kuule sen jo ennen kuin koko episodi alkoi.
En kai mä nyt ala poikaa maanitteleen että tottakai meet X:n synttäreille, ei se mitään haittaa että se kiusaa sun siskoa mee sinne vaan. Itse sanoi että kutsuu "Villen" meille pelamaan ja voivat olla siskon kanssa kolmistaan sisällä. Szanoin että se on kivastii tehty, voin ostaa teille herkkuja.
Kerro nyt sitten miten melskaan?? Meinaatko että mun 4- vuotias lukee av- palstaa?? Mee hoitoon!

jättää vain yksi kutsumatta. Ja todella ihmeellistä, että tässä ketjussa niin moni ymmärtää asian. Valmentautumista aikuisuuteen my ass.
Musta "pettymysten sietäminen" on ihan eri skaalaa tossa iässä. Samaan aikaan vaahdotaan jostain cars 2 "kidutuskohtauksista", että ne jättää elinikäiset traumat ja tekee lapsesta väkivaltaisen ja tunteettoman. Mutta tuollainen oman pihan grillikatokseen järjestettävä tapahtuma jonne on kutsuttu kaikki muut talossa asuvat lapset paitsi YKSI TYTTÖ on ihan okei ja hyvää treeniä tulevia ihmissuhdetaitoja varten.
Ei ymmärrä. Mun mielestä isoveikka ei tapauksessa tunne niinkään syyllisyyttä kuin MYÖTÄTUNTOA. Ihan syystäkin oot ap iloinen isoveikan järkevästä käytöksestä. Mitä tulee kaverin äitiin: ymmärtäisin, jos äiti ei olisi tajunnut, että yksi lapsi jää kutsumatta ja korjannut virheen saatuaan tietää, mutta ai oikein "meidän lapsonen saa iha itte päättää keitä kutsuu TALON YHTEISEEN GRILLIKATOKSEEN JUHLIMAAN SYNTTÄREITÄÄN" ??? Aika typerää.
Musta lasta ois hyvä ohjailla ja opastaa tossa iässä. "valitsit mikko hienosti kaikki tarhakaverit, mutta milla jäi ilman kutsua eikä millalle jäänyt edes ketään kaveria. Mitä jos kutsuttaisiin milla myös, niin hänelle ei jää paha mieli? Kun hänkin kuitenkin asuu tässä naapurissa" Kuka viisi vuotias olisi eri mieltä? Tai peräti masentunut, että nyt on sitte synttärit pilalla, kun millakin piti kutsua...?
Ja joo, vähän vanhempi lapsi voisi ihan hyvällä perustelulla jättää jonkun kutsumatta. Hyvä perustelu on esim se, että ei tulla juttuun. Se, että kaveri ei käy samaa tarhaa/koulua on mielestäni älytön perustelu. Niinkuin sekin, että sukupuolen takia ei saa kutsua.
Aivan oikein teit AP! Kaikki vanhemmat jotka eivät tätä syrjintää ymmärtäneet..toivottavasti elämä vielä opettaa!
Siis se ei ole kyllä kiusaamista tai muuta lässytystä, jos kutsuu omiin juhliinsa kaverit. Eikä muita.
myös arvata, että ehkä ap;ssakin on jotain vikaa.
Eikä suinkaan tässä synttärikutsujassa tai äidissään.
AP,kasva aikuiseksi. Et voi väkisin pakottaa että muut pitäisivät tytöstäsi. Pakottaisitko sinä tyttösi kutsumaan omille synttäreille jonkun josta hän ei pidä, ja sen takia tyttösi ei nauttisi omista synttäreistään?
Tyttöjen äidit on juuri tällaisia draamakuningattaria,hyi yäk.
Unohda jo herran jestas koko juttu!
Mietin, voisiko kyse kutsumattomuuteen olla se, että naapuri ei koe selviävänsä niin monen pienen kanssa. Ap:han ei myöskään uskaltaisi jättää edes omaa poikaansa valvomatta synttäreille. Miten siis voisi olettaa, että naapuri uskaltaa ottaa vastuulleen vielä enempää pieniä.
Ap:n poikahan on jo kohta 7 eikä niinkään enää valvontaa tarvitse ja on siten helppo kutsua. 4 vuotias sen sijaan on vielä täysin vahdittava.
ei olisi järjestäjän oma asia ketä kutsuu mutta sen sijaan tuo on törkeää ja idiootimaista. Muut pihan lapset istuvat grillikodassa syövät sipsiä ja karkkia ja minun tyttöni leikkii yksin hiekkalaatikolla. Juu todellakaan meiltä ei mene kumpikaan tuollaisen idiootin synttäreille, en halua että lapseni viettävät aikaa tulevan kiusaajan kanssa. Joka sai siis itse päättää ketä kutsuu. ap
samaan aikaan hiekkalaatikolle oikein norkoilemaan.
Vie toiselle puolelle taloa ja vaikka lakkaa sen kynnet.
En todellakaan ole sanonut mitään tuontapaistakaan lapsilleni. Taidat itse olla kieroileva käärme kun tuollaista kirjoitat. Olen 28- vuotias ja kuten olen jo todennut, jokakinen saa kutsua ja käyttäytyä miten haluaa, mutta tosiasia on että jokaisen järkevän aikuisen mielestä yhden syrjiminen on törkeää kiusaamista ja ilkeää käytöstä. Minä opetan lapsilleni että tuollainen käytös yhtä pientä lasta kohtaan on väärin. Opeta sinä sitten omillesi että se on normaalia elämää. Miten musta tuntuu että sun lapses on vielä vauva ja kaveriajat edessä päin?? Kuinka vanha sinä olet, kun voit hyvillä mielin sanoa että kiusaaminen on vain elämää?
HERÄÄ NYT TODELLISUUTEEN AP! MISSÄ METSÄSSÄ SÄ OLET KASVANUT? Kuulostat vihaiselta teiniltä,jolla ei ole minkäänlaisia keinoja ihmisten kohtaamiseen saati sitten kommunikointiin tai jonkinsorttiseen kanssakäymiseen.
Kaiken lisäksi,vaikka jopa kyseessä oliSI kiusaaminen-oma reaktiosi on kaukana terveestä.
Aiheutat itse enemmän mielipahaa tytöllesi kuin se perkeleen kutsu!
ei voi sanoa kuin muuta että olen pahoillasi 4-vuotiaan lapsesi puolesta. Nimittäin siitä että hänen äitinsä on tollainen tyranni ja raivoaja. Todennäköisesti sinä olet kuitenkin se syy miksi sitä lastasi ei juhliin kutsutta, kun et tosiaan kuulosta mitenkään helpolta ihmiseltä.
Siis se ei ole kyllä kiusaamista tai muuta lässytystä, jos kutsuu omiin juhliinsa kaverit. Eikä muita.
myös arvata, että ehkä ap;ssakin on jotain vikaa.
Eikä suinkaan tässä synttärikutsujassa tai äidissään.
AP,kasva aikuiseksi. Et voi väkisin pakottaa että muut pitäisivät tytöstäsi. Pakottaisitko sinä tyttösi kutsumaan omille synttäreille jonkun josta hän ei pidä, ja sen takia tyttösi ei nauttisi omista synttäreistään?
Tyttöjen äidit on juuri tällaisia draamakuningattaria,hyi yäk.Unohda jo herran jestas koko juttu!
sun mielestä ole törkeää että poika on meillä pe ja la välisen yön tyttöni kutsumana, menevät ulos leikkimään ja hetken päästä jaetaan kutsut kaikille pihan lapsille mutta ei yhdelle???
Poika ilmiselvästi piti tyttöäni kaverinaan lauantaihin asti kun pääsi yökylään mutta sitten kun saa itse valita niin muut kaverit ovat nähtävästi tärkeämpiä.
Eniten ihmettelen kyllä äidin käytöstä, tietää että lapsemme ovat olleet hyviä ystäviä ja hyväksyy kuitenkin tälläisen käytöksen mihin ei ole mitään syytä.
miksei tyttöäsi haluta kutsuta juhliin? Kiitos vaan hoitoon toivottamisesta, mutta luuletko oikeasti ettei poikasi salaa haluaisi mennä synttäreille? Ei mene, koska tuntee syyllisyyttä pikkusiskon vuokski.
Eihän 6v poika voikkaan huomata että äitinsä riehuu toisen lapsen oven takana? Eikä saa kuulla siitä synttärisankarilta? Ei, lapsethan on tyhmiä eikä tajua.... eipä!
Kaikki käytöksessäsi, se että yökylät ja kuskaamiset on peruttu yms. kertovat pojalle ettei sinne synttäreille mennä vaikka haluaisikin!
Ja olet hoitanut tilanteen loistavasti lastesi kannalta omasta mielestäsi??
Ja niinkuin sanoin, siihen on varmasti syy miksei tyttöä ole kutsuttu. Itse et oikeaa syytä selvästi halua nähdä, näet vain että lastasi kiusataan, vaikka ei ole koskaan aiemmin kiusattukkaan. Nyt vaan päättivät alkaa kiusaamaan??!
Meilläpäin kutsutaan kaikki pihan lapset, se on meille selvää jos synttärit järjestetään pihalla niinkuin joskus tehdään. Mutta jos voisin noissa tilanteissa jättää joitakin kutsumatta niin sen tekisin.
1 tyttö on ikuinen vinkuaja. Jatkuvasti valittaa ja inisee kaikesta, todella hermostuttavaa yrittää miellyttää tätä marisijaa oman lapsen synttäreillä. Samoin on poika joka sylkee päin toisia ja tönii ja muksii eikä tottele mitään vaikka sanotaan... en kuitenkaan halua niiden kummankaan hullua äitiä riehumaan oven taakse ja alkaa selittelemään miksei heidän hellanterttuja kutsuta vaikka pihalla leikkivätkin yhdessä lapseni kanssa.
Niinpä minä kärsin aina kun pitää olla tekemisissä näiden kakaroiden kanssa naapurisovun säilyttämiseksi. Naapurisi on valinnut toisen tien, lapsi saa kutsua kenet haluaa ja epäilen ettei ole ajatellut kiusata tyttöäsi jättämällä hänet pois, ei vain ole syystä tai toisesta halunnut kutsua häntä. Se on voi voi.
Mietin, voisiko kyse kutsumattomuuteen olla se, että naapuri ei koe selviävänsä niin monen pienen kanssa. Ap:han ei myöskään uskaltaisi jättää edes omaa poikaansa valvomatta synttäreille. Miten siis voisi olettaa, että naapuri uskaltaa ottaa vastuulleen vielä enempää pieniä.
Ap:n poikahan on jo kohta 7 eikä niinkään enää valvontaa tarvitse ja on siten helppo kutsua. 4 vuotias sen sijaan on vielä täysin vahdittava.
joiden kaikki kolme lasta oli kutsuttu. Ja olisin itsekin mennyt, jos meiltä olisi kaikki lapset kutsuttu. Kyseessä kuitenkin nimenomaan PIHAJUHLAT.
Mietin, voisiko kyse kutsumattomuuteen olla se, että naapuri ei koe selviävänsä niin monen pienen kanssa. Ap:han ei myöskään uskaltaisi jättää edes omaa poikaansa valvomatta synttäreille. Miten siis voisi olettaa, että naapuri uskaltaa ottaa vastuulleen vielä enempää pieniä.
Ap:n poikahan on jo kohta 7 eikä niinkään enää valvontaa tarvitse ja on siten helppo kutsua. 4 vuotias sen sijaan on vielä täysin vahdittava.
Juurihan ap julisti, ettei luota naapurin kykyyn toimia niin monen lapsen vahtina. Mitäs jos tyttö olisi kutsuttukin? Julistaisiko ap naapurin vastuuttomuutta, kun kutsuu niin monta lasta eikä pysty kuitenkaan heitä vahtimaan?
En todellakaan ole sanonut mitään tuontapaistakaan lapsilleni. Taidat itse olla kieroileva käärme kun tuollaista kirjoitat. Olen 28- vuotias ja kuten olen jo todennut, jokakinen saa kutsua ja käyttäytyä miten haluaa, mutta tosiasia on että jokaisen järkevän aikuisen mielestä yhden syrjiminen on törkeää kiusaamista ja ilkeää käytöstä. Minä opetan lapsilleni että tuollainen käytös yhtä pientä lasta kohtaan on väärin. Opeta sinä sitten omillesi että se on normaalia elämää. Miten musta tuntuu että sun lapses on vielä vauva ja kaveriajat edessä päin?? Kuinka vanha sinä olet, kun voit hyvillä mielin sanoa että kiusaaminen on vain elämää?
HERÄÄ NYT TODELLISUUTEEN AP! MISSÄ METSÄSSÄ SÄ OLET KASVANUT? Kuulostat vihaiselta teiniltä,jolla ei ole minkäänlaisia keinoja ihmisten kohtaamiseen saati sitten kommunikointiin tai jonkinsorttiseen kanssakäymiseen.
Kaiken lisäksi,vaikka jopa kyseessä oliSI kiusaaminen-oma reaktiosi on kaukana terveestä.
Aiheutat itse enemmän mielipahaa tytöllesi kuin se perkeleen kutsu!
jso leikitään koko lössi yhdessä, yhtäkkiä pyydetään muut sivummalle ja jaetaan kutsut. Kerrotaan kovaan ääneen että kaikki muut on kutsuttu paitsi sut.
Kokoonnutaan porukalla griilikatokseen suunnitelemaan missä kukin istuu ja mietitään mitä syödään ja mitä leikitään.
Seuraavana päivänä taas innoissaan kerrotaan kuinka esiintymään tulee pelle, mut hei sä et näe sitä kun sua ei ole kutsuttu. Muuta lapset menenvät sivummalle supisemaan minun lapseni tulee itkien sisälle että kukaan ei leiki hänen kanssa kaikki haluaa vaan suunnitella x:n juhlia.
Tänään tekivät Synttäritelttaa, keräsivät risuja metsästä, tyttöni vilkuili oman huoneen ikkunasta tippa silmässä kun ei uskaltanut enää mennä ulos.
Vein hänet tänään kummilleen leikkimään ja tulin kotiin kihisemään raivosta.
Sanotko sinä vielä minulle ettei tämä ole kiusaamista ja että minä aiheutan tytölle mielipahaa. Kasva sinä saatana aikuiseksi!
On tosi törkeää jättää 1 kutsumatta! Ja juuri siitähän on kysymys. Jos poika ei olisi kutsunut esim. ketään pihan tytöistä, asia olisi ollut ok. Mutta että jättää yhden lapsen kutsumatta, se on inhottavaa! Synttärisankarin vanhempien vastuu olisi opettaa lapselle hyvää ja reilua käytöstä, eli että yhtä ei jätetä kutsumatta.
Nyt hoitoon siitä! Kuulostat niin agressiiviselta että en ihmettele jos olet väkivaltainen.
Syitä me muut emme VOI TIETÄÄ. Mutta voi olla että koko homma on sattumaa, -tai.... voi olla että he eivät sinunkaltaistasi halua sinne synttäreille(olettaen että menisit vahtimaan tyttäresi perässä.poikasi on tarpeeksi vanha pärjäämään yksin).
Nyt oikeasti katso peiliin ja mieti!!!Mieti!
Millaista turvallisuuden tunnetta annat lapsillesi vaahtoamalla näin? Kiusaamista voi tosiaan koulussakin olla,menetkö sitten hakkaamaan niiden kiusaajien äidit,vai selitätkö myötätunnolla lapsillesi,jotta oppisivat olla REAGOIMATTA(mitä itse et kyllä vielä osaa)...
Ei meidänkään pojat saa yhteisiä kutsuja, mutta eri asia, kuin tämä tapaus.
Tää juttu on vaan, niin törkeä.
Itse veisin kummatkin lapset leffaan.
Kai sulla rahat siihen riittää tai huvipuistoon.
Ilmaiseksi voisitte mennä retkelle johonkin parempaan puistoon ja ottaa eväät mukaan.