Törkeyden huippu??? Synttärikutsu asiaa
Naapurin poika 5.v jakoi viikonloppuna kutsuja meidän taloyhtiön pihassa, kaikki muut saivat kutsun paitsi eräs 1- vuotias tyttö ja minun 4- vuotias tyttö (isoveli kuitenkin kutsuttiin).
Sanoin tytölleni että ei se mitään voit pyytää yläpihan tytön (asuu omakotitalossa) meille ja leikkiä hänen kanssaan. Naapurin poika vastasi että mä olen jo kutsunut sen meille.
ELI KAIKKI MUUT PIHAN LEIKKI-IKÄISET LAPSET ON KUTSUTTU paitsi tyttöni. Tämän lisäksi synttärit pidetään grillikatoksessamme ulkona.
Suutuin viikonloppuna niin paljon että kävin naapurin äitin juttusilla, sanoi vain että kun X halusi kutsua vain pojat ja sen takia nämä kaksi tyttöä kun ovat samassa tarhassa!
Sanoin sitten että toisin sanoen kutsuitte kaikki muut pihan lapset paitsi tyttöäni. Äiti vastasi että tällä kertaa nyt sitten näin??? SIIS MITÄ VITTUA LIIKKUU TUOLLAISEN ÄMMÄN PÄÄSSÄ!!!????
Meiltä ei tosiaan mene niihin pippaloihin kumpikaan.
Kommentit (252)
oletko tosiaan noin lapsellinen, että suutut tuollaisesta. Selität tytöllesi, että aina ei voi saada kutsua vaikka toinen saisikin ja perään toteat, no mutta mitäs kivaa me tehdään tänään ja teette tytön kanssa jotain mikä on paljon parempaa kun ne synttärit. Et sä voi tollasesta suuttua tai tietty voit, mutta miten naurettavaa.
mä olen samaa mieltä kuin ap.
kiusaamista toi on. Ei 5 v ole riittävän kypsä päättämään tollaisia asioita. Siis ymmärtäisin jos tyttösi olisi paha kiusaaja, ettei häntä silloin kutsuttaisi. Mutta ilmeiesesti näin ei ole, vaan ovat kavereita, leikkivät yhdessä, naapurit ovat käyneet teidän synttäreillä, yökylässä jne.
Ja ikäroa siis 4 kk.
Taloyhtiön piha "varattu" juhlia varten.
kaikki lapset tietää, ettei tyttöä ole kutsuttu, asiasta supatellaan ja tyttö jää ulkopuolelle.No tottakai sä olet samaa mieltä, kun olet ap itse!
Luulitko ettei sitä kukaan huomaisi? ;DPaljon melua tyhjästä. Lopeta nyt jo tämän turhan asian vatvominen, ihan oikeasti. Päästä poika kaverinsa juhliin ja vietä tyttäresi kanssa oikein hauska päivä. Voitte vaikka leipoa kahdestaan jotakin hyvää tai viettää iltapäivän leffan seurassa, mukavaahan se varmaan tytöstäkin on viettää aikaa rakkaan äitinsä kanssa?
En ole ap, enkä ymmärrä mistä sellaista päättelit.
Ja voisitko kertoa mikis et luota lastasi synttärijuhliin? Eikö poikasi saa muutenkaan olla yksin ulkona??"Isoon puistoon" saa mennä omin nokkinensa, mutta synttäreillä aikuisten valvonnassa ei pärjää paria tuntia?
missä joka paikkaan on matkaa alle kilsa.Me asumme maaseudulla, lähimpään kaupunkiin on 15km! Bussi kulkee tunnin välein eli meillä menisi matkaan väh. 3 tuntia, sitä aikaa en halua että poika on "yksin" kotona.. koska synttärit järjestetään ulkona voivat ne sateen tullen loppua seinään ja naapuriin sisälle tuollainen lössi ei mahdu..
ap
Elämä nyt vaan on tällaista, että joku vetää herneet nenään jostain. Anna edes pojalle kiva päivä osallistua synttäreihin, muuten pilaat hänenkin juhlansa SINUN takiasi. Se vaan on nyt niin, että aina sisaruksia ei kutsuta samoille synttäreille. Näin on käynyt meilläkin ja tietysti pikkuveli itkee kun haetaan isompaa synttäreiltä (joka molempien tuttu) mutta life is. Ja pakko lastenkin on oppia.
Mun poika ei halua mennä synttäreille, kutsui ennemmin koulukverinsa meille ja ovat nyt sitten kolmistaan meillä ja lupasin ostaa herkkuja.
Onko teidän niin vaikea ymmärtää että 6-v (kohta 7) tajuaa oikean ja väärän. Tajuaa että siskolla on paha mieli kun kaikki ovat syrjineet häntä lauantaista asti. Ei Poikaa kiinosta leikkiä sellaisen ihmisen kanssa joka kiusaa hänen siskoaan. HYVÄ NIIN.
Miksi sun on vaikea ymmärtää että tässä ei ole kysymys mistään pelkästä synttärikutsusta vaan yhden jättämisestä kaveripiirin ulkopuolelle.
Tänne palstalle kokoontuvat näköjään kaikennäköiset kilipäät. Jaa että 5-vuotias saa jo päättää tällaisia asioita? Näin sitä kasvatetaan tulevia koulukiusaajia ja opetetaan jo alle kouluikäiselle, kuinka toisia syrjitään. Tärkeämpää olisi opettaa ystävällisyyttä, empatiaa ja sitä, ettei yhtä syrjitä.
Ja sille Sherlockille myös tiedoksi: Minäkään en ole ap, vaikka olenkin hänen kanssaan samaa mieltä. ;)
Eräs taloyhtiömme nuorempi tyttö (ikää n. 5 vuotta) kiusaa poikia koko ajan ja äitinsä ei luonnollisesti puutu asiaan tai ole sitä edes huomaavinaan. Välillä tyttö heittelee kivillä tai risuilla, repii muita lapsia hiuksista ja raapii, varastaa poikajoukon leluja kesken leikin, välillä kiusaa sanallisesti, syö marjoja toisten takapihoilta, pomppii toisten trampoliineilla ilman luvankysymistä, repii naapureiden istuttamia kukkia kukka-asetelmista...
Tyttö on koko taloyhtiön kauhu. Yhteisistä leikeistä ei lasten kesken tule mitään jos tämä tyttö osallistuu tai on edes lähettyvillä. Äitinsä ei asiaan puutu vaikka jatkuvasti kotonaolevana varmasti tietää missä mennään. Hänen mielestään lapsi on kuin enkeli, vaikka muut taloyhtiön lapset kärsivät hänen käytöksestään suuresti. Muut naapurit ollaan yritetty ohjeistaa omia lapsiamme siten, etteivät mene mukaan kiusaamiseen vaan jättävät huonon käytöksen huomiotta ja etteivät välitä tytön tekemisistä sillä jostakinhan tuo lapsi selvästi kipuilee. Ehkä kotiolot eivät ole mitenkään hyvät tai ei saa siellä tarpeeksi huomiota?
Toinen naapuri järjesti sitten pojalleen synttärit ja kutsuttuja mietittäessä tämä muita kiusaava tyttö oli ymmärrettävistä syistä jätetty jonkin verran iällisesti nuorempana kutsuttujen ulkopuolelle. Juhlat olivat poikien juhlat, star wars-teemaiset ja eskarikaveri-tyttöjä oli kutsuttu 3, poikia eskarista ja taloyhtiöstä yhteensä 10. Lapsille yritettiin nätisti sanoa, ettei tämän tytön aikaan kannata alkaa leuhkimaan tai kertoilemaan tulevista juhlista, ettei tytölle tule vain paha mieli.
Mutta mitäpä tekee tytön äiti? Hyökkää kuin myrskynmerkki selvittelemään asiaa synttärisankarin äidin kanssa! Samoin kuin ap, tämä äiti mesosi vainoharhaisesti, miten lasta syrjitään ja hän ei tästä lähtien aio olla missään tekemisissä kenenkään kanssa. Nainen totaalisesti kieltäytyi näkemästä asiaa muiden kuin itsensä näkökulmasta ja nolasi itsensä lisäksi myös oman lapsensa. Monesti se vika löytyy peilin katsomalla, tavalla tai toisella.
että teillä on lähietäisyydellä jonkin muukin leikkipaikka kuin se grillikota (kun kaikki muu on niin kaukana).
Nyt vain herää kysymys, miksei tyttö saa mennä "isoon puistoon" ilman vanhempia, onko puisto liian kaukana?

Meidän pihalla ei kiusaamista ole tätä ennen esiintynyt. Olen kertonut jo syyt aiemmin että tämä tarina ei ole mitenkään verrattavissa meidän tapaukseen..

niin on törkeää. Itse ainakin kutsuin koko pihan leikki-ikäiset synttäreille, jotka pidettiin pihassa. Lapsi vähän inisi, ettei halua kutsua yhtä tiettyä (nuorempaa) tyttöä, mutta tein kyllä selväksi että todellakin kutsutaan, kun kerran itse halusi pihasynttärit järjestää.
lasten on hyvä oppia, että niin se vain elämässä menee, vaikka sinunlaiset curling-äidit koittaa kuinka tietä tasoittaa. Luuletko, että koulussa kutsutaan kaikki luokan oppilaat? No ei todellakaan.
Ja mä ihan opetuksena kutsuisin tytön synttäreille KAIKKI muut paitsi tuota poikaa.
Jos ne bileet on grillikatoksessa, niin voiko sinne varsinaisesti "kutsua" ketään? Eikös se oo ihan yhteisiä tiloja minne voi kuka vaan tulla...
Jos olisin ap niin veisin omat lapset johonkin HopLoppiin sinä päivänä ja sanoisin suoraan sille kutsujaäidille että kiitos vaan mutta ei kiitos.
Yleensä mun ymmärrys ei riitä näille "siskoa ei kutsuttu" -aloituksille, mutta jos pihan KAIKKI saman ikäluokan lapset on kutsuttu ja yhtä ei, niin kyllä suututtaa aiheesta!
että teillä on lähietäisyydellä jonkin muukin leikkipaikka kuin se grillikota (kun kaikki muu on niin kaukana).
Nyt vain herää kysymys, miksei tyttö saa mennä "isoon puistoon" ilman vanhempia, onko puisto liian kaukana?
se sekopää kirjoittaja joka hakemalla hakee syytä että saa haukkua minua??
Mutta kun sä kysyt ja sysyt niin tässä sulle vastaus:
Ollaan naapureiden ja heidän lapsien kanssa yhdessä sovittu rajat missä saa leikkiä, näin ei tule houkutusta lähteä muiden mukana kauemmas kun kaikilla pienillä rajat on samat.
Iso puisto on skeittauspaikka sinne on asiaa vain koululaisillla sinne mennääkseen pitää ylittää pieni autotie.
Ymmärrätkö jo tästä viestistä miksi 4- vuotias ei saa sinne mennä vai selvennänkö vielä???
Ja tuli varmaan selväksi että skeittipuistossa ei ole mitään tekemistä 4- vuotiaalle.. vaih?
Tuon ikäinen lapsi saa mielestäni itse jo valita kenet kutsuu, niin se vaan menee. Ei ketään säälistä tarvitse kutsua. Kai nyt osaat selittää tytöllesi että joskus elämä on tällaista, kaikki eivät saa kaikkea. Vai ostatko hänelle aina samat barbit,kun naapurin tyttö on saanut jotain??
Sitäpaitsi voihan olla ettei poika edes pidä tytöstäsi? Senkin voi selittää lapselle neutraalilla tavalla, ja sekin on aivan NORMAALIA.
Esim. minä en kauheasti pidä sinun tavastasi reagoida,ja sinä tod.näk.inhoat minua sillä sekunnilla kun luet tämän, joten opetahan tytöllesi oikeaa elämää,mitä itsekin elät!
Tai hei-mitä jos perhe on köyhä, heidän pitäisi väkisin kutsua kaikki,jotta SINUN tyttärelläsi olisi parempi mieli vai???
ei olisi järjestäjän oma asia ketä kutsuu mutta sen sijaan tuo on törkeää ja idiootimaista. Muut pihan lapset istuvat grillikodassa syövät sipsiä ja karkkia ja minun tyttöni leikkii yksin hiekkalaatikolla. Juu todellakaan meiltä ei mene kumpikaan tuollaisen idiootin synttäreille, en halua että lapseni viettävät aikaa tulevan kiusaajan kanssa. Joka sai siis itse päättää ketä kutsuu. ap
olet varmaan jo sanonut sille että "ei mekään kutsuta sitä poikaa sitten meidän synttäreille",
eli opetat siitä kieroilevan käärmeen.
ÄLY hoi-tottakai 5 vuotias saa itse päättää kenet kutsuu.!
Ja tottakai voi sinunkin perheesi poika olla menemättä-tekemättä asiasta mitään suurta numeroa.
ELÄMÄ ON ELÄMÄÄ. Miten musta tuntuu että sinä et vielä tiedä elämästä mitään...Kuinka vanha olet?
että et antaisi tyttäresi kutsua kyseistä poikaa omille syntymäpäivilleen vaan sanot viileästi hänen äidille että kutsutte vain ne lapset jotka ovat tyttärellesi todella läheisiä ja ne jotka ovat kutsuneet tai aikovat kutsua hänet.
Vai et keksi mitään mitä tehdä tyttösi kanssa muutaman tunnin keskenään? Sääli tyttöä!! (ja ihan muista syistä kuin ettei pääse synttäreille)
On kamalan lapsellista suuttua tuollaisesta! Lapsen tulee oppia että elämä tuo pettymyksiä, ja esim meidän lapset kutsuvat myös vain ne lapset jotka itse haluavat!
On kohtuutonta vaatia lapsia kutsumaan kaikki vain reiluuden nimissä, ja väittäisinkin, ettet itsekkään pippaloihisi kaikkia tuttujasi kutsu, vaan joskus joku jää pois listalta! Sinä teet asiassa kärpäsestä härkäsen!
missä joka paikkaan on matkaa alle kilsa.
Me asumme maaseudulla, lähimpään kaupunkiin on 15km! Bussi kulkee tunnin välein eli meillä menisi matkaan väh. 3 tuntia, sitä aikaa en halua että poika on "yksin" kotona.. koska synttärit järjestetään ulkona voivat ne sateen tullen loppua seinään ja naapuriin sisälle tuollainen lössi ei mahdu..
ap