Miksi yhä Suomessa naiset alistuvat ottamaan miehen sukunimen?

Miten olisi näin: jos nainen ottaa avioituessaan miehen sukunimen, mies vaihtaa etunimekseen naisen isän etunimen? Koska hei, sehän on vain nimi?

Ok, tuo oli huumoria. Mutta jos kerran sukunimi on vain nimi, niin miksi ei olisi ihan yhtä pieni diili muuttaa etunimeä?

Ja jos oma sukunimi on tyhmä ja tavallinen, miksi sitä ei ole muuttanut jo aiemmin? Se on nykyään mahdollista (suojatut nimet pois lukien)?

En halunnut pitää omaa sukunimeäni. Isän hyväksikäytti minua ja suvussani on kaikenlaisia puoliroistoja, joihin en halunnut tulla millään tavalla liitetyksi. Kun sain miehen nimen, niin yksi risti tippui harteiltani.

Mä halusin vaihtaa nimeä. Avioituminen tarjosi hyvän tilaisuuden ja varsinkin kun miehen nimi ei ollut yhtään huono. Jos miehen sukunimi olisi ollut tosi tyhmä tyyliin Piiparinen tai Pöntinen, olisin pitänyt oman sukunimeni.

Koska mä haluan mieheni nimen, se vaan "tuntuu oikealta".

Paitsi että otan itse asiassa kaksoisnimen, koska oma sukunimeni on harvinainen ja mieheni tuikitavallinen eikä harvinainen etunimeni sovi suoraan tuohon miehen sukunimeen.

Tässäpä dilemma, kun avioliitto on vasta lähitulevaisuudessa edessä. Oma nimeni on uniikki ja toistaiseksi vain oma perheeni kulkee sillä nimellä, mutta miehen nimi on kauniimpi ja ylväämpi kuin omani ja löytyy kivasti historiasta ym. ja on ruotsinkielinen ( kuten mieskin). Oma nimeni sointuisi kummankin nimen perään, mutta tämä nimiasia näyttää olevan miehelle tärkeä, joten luultavasti annan tässä periksi. En ikinä antaisi, jos miehen sukunimi olisi tyyliä Juntunen tms. mutta tietty hienous siinä nyt sitten kutkuttaa kai ja rakastuneena tekee usein kummempiakin. Kiva saada hieno sukunimi toisaalta, vaikkei omassakaan mitään vika ole ( luontoaiheinen uniikki sukunimi ja monesti kehuttukin).  Valinta on tyyliä Sibelius/Suviyö, siis siten että myös oma sukunimeni on kaunis ja herkkä ja toinen komealta kalskahtava historiallinen nimi. Voihan sen vaihtaa takaisin ja käsittääkseni jopa lapsetkin voivat vaihtaa äidin nimen itselleen, jos sitä haluavat.

Mutta on se vaan verrattoman paljon kätevämpää, että perheenjäsenillä on kaikilla sama sukunimi.

olisin saanut pitää oman sukunimeni halutessani, mutta valitsin miehen sukunimen, koska koin sen kunnia asiakseni. Ja toisaalta halusin myös olla samaa sukunimeä lasteni kanssa!



En myös kokenut vanhempieni antamaan sukunimeä enää arvokkaaksi, koska vanhempani olivat pilanneet välimme. Joten otin sen ihmisen sukunimen jota arvostan enemmän kuin isääni, eli mieheni :)

Kun siis feminismin tarkoituksena on jakaa tietoa ja antaa naisille tiedon avulla todellinen mahdollisuus valita eri vaihtoehdoista.

Siis, niin typerää kuin olisikin valita joku sinusta typerä vaihtoehto, vapaus on nimenomaan sitä että saa valita myös sen typerän vaihtoehdon.

mutta kyllä ainakin osa feministeistä pitää tärkeänä myös patriarkaalisten rakenteiden murtamista. Kulttuuriset tavat ja perinteet ovat aina heijastumia jostain, ne eivät ole putkahtaneet esiin tyhjästä vaan ovat rakentuneet tiettyinä maailmanaikoina yleisten arvojen ja ajattelutapojen varaan. Se, että perheelle annetaan lähes automaatisesti miehen nimi, kertoo jostain.

En ymmärrä tätä agressioita puolin enkä toisin. Itse en lähtisi mollaamaan niitä, jotka ovat miehensä nimen ottaneet, mutta en ymmärrä kyllä sitäkään, että asiasta puhuminen leimaataan täysin turhaksi ja vainoharhaiseksi vouhotukseksi.

Itse en ottanut miehen nimeä, vaikka miehellä on kaunis ja harvinainen nimi ja minulla aivan tavallinen "virtanen". Mietin toki asiaa, mutta totesin että pidän oman nimeni, koska se on minun nimeni (tai siis, isän nimi, mutta tässä asiassa en ole voinut valita) ja koska uskon että rakenteet murtuvat vain kun joku niitä ryhtyy murtamaan.

naiset suvussa ovat pitäneet oman nimensä, luultavasti siksi, että miehillä on ollut rumemmat ja yleisemmät nimet. Voisin itse ottaa mieheni nimen, koska se kuulostaa hyvältä etunimeni kanssa ja haluaisin tavallaan vaihtaa identiteettiä. Mutta en tiedä mennäänkö edes naimisiin, kun se ei merkitse meille mitään.

en nyt laittaisi noin kamalia painolasteja moiseen asiaan.

Suomessa, vaikka esittävät itsenäistä:-D

joku reppana joka ihmettelee miksi mies ei kosi, vaikka oltu yhdessä jo 8 vuotta ja lapsiakin on. Otan osaa.

Ennemmin miehen, kuin isän...

ihan mielelläni tossun alla. On miehen sukunimi, mies elättää perheen, eikä mun tarvi käydä töissä. Hah hah! Mutta käykää te itsenäiset vaan töissä, kun mies ei suostu elättämään LOL

mammat pitäisi sitä ja kiittäisi kun on herran sukunimi koko perheellä;-)

Suomessa, vaikka esittävät itsenäistä:-D

Jotenkin tuntuu että jokaisen naisen pitäisi alistaa miestä eikä suostua kompromisseihin tmv. ettei vain näyttäisi olevan tossun alla.

Mitäs itsenäistä siinä on jos paineen alla on? :)

vaan hankkii nuoremman ja ehomman, nauru vasta maistuukin.



Käsittämätöntä että joku on nykyaikana NOIN TYHMÄ.

ottaminen tai ottamatta jättäminen kerro kuule ap yhtään mistään. Aiemmassa liitossa pidin oman nimeni. Mies oli aivan järkyttävä pällepäsmäri, joka halusi sanella suunnilleen milloin käyn suihkussa ja mitä syön aamupalalla. Nykyisessä liitossa on miehen nimi, mutta kas, elo on moninverroin vapaampaa, koska mies ei kyttää joka liikettä vaan saan elää omaa elämäänikin. Ap, et kai oikeasti kuvittele, että oman nimensä pitävä on itsenäinen ja miehen nimen ottava sitä ei ole? Kyllä se vapaus ja itsenäisyys tulee ihan muista asioista. Voi olla alistettu, vaikka olisi avoliitossa ja pitäisi oman nimensäkin, usko pois.

Minä siirryin naimisiin mennessäni miehen omistukseen. Olimme monta vuotta avoliitossa ja vihasin sitä. Arvostan tasa-arvoisia pareja mutta meillä juttu vaan on niin että koska minulla ei ole mitään mahdollisuuksia löytää uutta ja yksin en selviä, niin mielelläni nostan pisteitäni miehen silmissä tekemällä kaikki kotityöt ja antamalla aina kun hän haluaa. Olen täysin hänen alamaisensa ja palvelijansa.

Minä ainakin tradition vuoksi ja siksi, että koko perheellä on sama sukunimi. Ei nähty aiheelliseksi ottaa minun tyttönimeäni perheen nimeksi.



Voin myöntää, että ollaan myös tapauskovaisia. Kuulutaan kirkkoon ja oli kiva mennä kirkossa naimisiin. Sen lisäksi ollaan osallistuttu muihin kirkollisiin riiteihin, mutta ei olla kovin uskovaisia.



Jos väität, että miehen sukunimen ottaminen on alistumista, niin varmaan kaikki kirkkoon kuuluvat on myös tosiuskovia?