Ärsyttääkö muita lasten urheiluharrastusten

ja olen kanssasi täysin samaa mieltä, 6-7-vuotiaiden pitäisi saada peliaikaa tasapuolisesti ja mahdollisimman paljon. Eri asia on vähän vanhempana, lukioikää lähestyttäessä - silloin on selvää, että mitä parempi olet, sitä enemmän pelaat. Kuten jossain viestissäni yllä totesinkin, en ymmärrä, miten 6-vuotiaani pitäisi oppia pelaamaan, kun harjoituksissa ei juuri ikinä pelata vaan tehdään vain erilaisia (mielestäni liian monimutkaisia) tekniikka- ym. harjotteita ja sitten varsinaisissa peleissä kentällä juoksevat vain ne, jotka osaavat tehdä maaleja.



ap

vaikka niin käy myös yksilöpuolella.



Tytön joukkue vetää tosissaan, aina, jopa treeneissä, mutta kanuustusjoukot pysyvät hiljaa, sinällään varmaan aika harvinaista :) ?

poika pelaa nyt neljättä vuotta eikä ole koskaan missään vaiheessa ollut tollasta vaan päinvastoin kannustavampaa ja tasapuolisempaa touhua saa hakea. Samaa olen kuullut monesta muusta joukkueesta. Kentän laidalta et todellakaan kuule kenenkään huutavan, et vanhempien etkä valmentajien. Ja meillä ihan isät vetää koko touhua, siis valkku, apuvalkku ja joukkueen johtaja isiä. Joita toki seuran puolesta koulutetaan jatkuvasti. Nyt siis 9-vuotiaita. En siis tunnista ollenkaan ja sanoisin, ettei voi yleistää koskemaan jalkapalloa vaan on kiinni yksilöistä.



Muistan elävästi kuinka nuori, ehkä 15-16 v tuomari yhdessä meni vastustajan joukkueen jollekin vanhemmalle sanomaan, että nyt loppuu tuohon toi huutaminen, kun yritti huudella epäasiallisuuksia. Täällä puututaan kyllä tosi tarkkaan.



Espoon palloseura kyseessä.

ikuisuusaihe.



Ns. laji-ihmiset vihaavat "kaikki pelaa"-systeemiä. Nyt on esimerkiksi jalkapallossa muotihomemana on mantra, että lahjakkuudet "menetetään" jo 5-7 vuotiaina, jos ei ole "kunnon" valmennusta ja lahjattomat vievät lahjakkaiden peliaikaa.



Asioita kahden pojan perspektiivillä totean, että vaikea aihe, vaikea aihe.



Ns. pelimiehet ovat yleensä pelimiehiä jo lapsena ja heille tasokas valmennus ja tasokkaat pelit olisivat tärkeitä kehityksen kannalta jo nuorena.



Toisaalta juuri 5-7 v. yhdellä avulla, esimerkiksi juoksunopeudella tai kovalla potkulla pärjää pitkälle ja voi olla joukkueen "kantavia" voimia. Ja tuossa iässä onko syntynyt tammikuussa vai joulukuussa on suuri merkitys.



Hyvällä valmentajalla riittää ammattitaito ja pää kestää nähdä em. seikkojen läpi. Valitettavasti suurin valtaosa valmentajista ei kestä tehdä koulutustyötä ja nuorisotyötä vaan voittoa haetaan. Ihan riippumatta siitä onko valmentaja pelaajan vanhempi vai palkattu.



Oikein toteutettuna tasojoukkueet ja selvät pelisäännöt ylös/alas menosta on ideaali. Jos on kunnon valmentajat. Tuosta 5-7 v. kun kasvetaan, niin ne rökäletappiot alkaa painaa ja silloin on oikeasti kaikkien etu, että on sopivat vastustajat ja sopiva sarja valittu.

meidän pojan futisjoukuetta, ei todellakaan mikään ammattilainen ollut. Mutta piti huolen, että kaikki sai pelata tasapuolisesti, tärkeintä oli pelaaminen, ei voitto. Kaikkein tärkeintä oli oppia toimimaan ryhmässä, olemaan reilu kentällä ja laidalla ja ketään ei kiusata.



Valmensi 3 vuotta ja oli pidetty valmentaja niin vanhenpien kuin pelaajienkin keskuudessa.

Ja tästä huolimatta niitä voittojakin kerty yllättävän paljon.



Eli ei ammattivalmentajakaan aina ole paras.

mutta meillä ihan samanlaista ja kun meidän poika ei ole mikään lahjakkain jalkapalloilija, niin tarkoituksella valittiin seura, joka markkinoi itseään ei-kilpailuhenkisenä ja kaikki pelaa-seurana.Niin vain ekaluokkalaislla on tasojoukkueet, joita kans yritetään naamioida enemmän ja vähemmän pelanneisiin. Ollaanko samassa seurassa... Helsingissä?

ja kieltämättä saavat tuloksia (kilpailuissa voittoja) aikaan. Kannattaa etsiä itselle/lapselle sopiva seura ja joukkue, tarjontaa on paljon. Tai vaikka perustaa sellainen itse.

Tämä johtuu siitä, että yleensä isät, isoveljet, seuran junnut tms. amatöörit toimivat "valmentajina". Seurassa, jossa valmentajina toimivat koulutetut henkilöt tällaista ei tapahtu!



Siksi valitsen tarkasti seuran. Lapseni harrastavat nyt voimistelua, kun kyllästyin tuohon vaihtopenkkipelleilyyn. Harjoituksissa harjoitellaan KOKO harjoituksen ajan. Ei mitään jonotusta, seisoskelua tms. kuulu harjoituksiin. Eikä typerää huutoa. Lapsia "palkitaan" yrittämisestä ei lopputuloksesta. Siis ei nosteta esiin ryhmästä koko ajan lapsia, joilta voltit sujuu, vaan lapsia, jotka harjoittelevat ahkerasti.



suosittelen vanhempia äänestämään jaloillaan!

Meidän lasten harrastuksissa sekä harjoituksissa, että peleissä kaikille osallistujille taataan tasapuolinen harjoitus- ja peliaika. Yhteenkään tapahtumaan ei tehdä kentällisiä lajitaitojen mukaan ja pelipaikkoja kierrätetään johdonmukaisesti. Lisäksi pääpaino on kehittää harrastajien henkilökohtaisia laji-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, sekä luoda harrastuksen kautta pohjaa myös eettisiin asioihin.

Mutta nyt tämän kauden aikana on muutaman vanhemman kanssa puhuttu joukkue valinnoista.

Vuotta nuorempiakin laiytetaan esim. viestiin juoksemaan vaikkeivat ole olleet edes viesti karsinnoissa mukana. Olkoonkin vain vaikka kuin nopeita,mutta jos sanotaan että nämä harjoitukset ovat tärkeä koska niissä valitaan viestijoukkue.

Kisojen alla kun katsoo joukkueeseen valittua on joukossa osa sellaisia jotka eivät olleet ollenkaan kyseisessä valintatilaisuudessa.

Ilmeisesti en osaa lukea rivien välistä. Sielllä taitaa lukea että nämä ja nämä ovat ilman muuta mukana muut karsivat.

Kaiken huipuksi ohjaajat pilasivat lasten suorituksen omalla sählingillään viime kisoissa.

Sääliksi kävi lapsia. Kaikkensa yrittävät ja aikuiset ei edes vaivaudu kertomaan heille missä joukkueessa juoksevat tai joukkueessa juoksijat tietää vain yksi henkilö. Sillä ketä laittaa esim. 4. vaihdon lapset järjestykseen ei ole aavistustakan millä radalla kenekin kuuluu juosta. Seurauksena täysi kaaos. Meidän lapsi odotti kisaa innoissaan ja kuultuaan sählingistä oli hyvin pettnyt ja surullinen.

Tämä joidenkin tiettyjen suosiminen on tullut vasta tällä kaudella. Joukossa on ohjaajia joilla ei ole laijin säännöistä mitään tietoa. Kunnia heille ,että jaksvat olla kentällä lasten kanssa, mutta opetelkoon säännöt ja lopettkoon tiettyjen lasten suosimisen.

Kyseessä on kuitenkin vasta 8 ja 9 -vuotiaat lapset.

Kilpailyuissa sinänsä on aina hauskaa,kun ei ota niitä liian tosissaan. Me aina sanomme omalle lapsellemme,että viis sijoituksesta. Oma hyvä suoritus on tärkein. Vertaamme kisa tuloksia vain ja ainoastaa lapsen omiin aiempiin tuloksiin.

Meillä lapsi haluaisi pelata jalkapalloa(kin). Nyt kun tätä luen, niin hirvittää. Eikö siis niitä pelaajia jotka nuoresta iästään jo osaavat rakentaan peliä (etsivät paikkoja mistä voi syöttää kavreille, menevät apuun kun pelikaveri joutuu ahtaalle ja pelaavat pallon eteenpäin jne.) pidetä hyvinä pelaajina? Kun mun mielestä se pelin rakentaminen on kaiken perusta. Helppohan se pallo sitten on pistää maaliin, kun saa hyvän syötön. Onko tästä kokemuksia?

tämä kaikki tapahtuu seurassa, jossa on palkattu ammattivalmentaja. Pitäisi varmasti äänestää jaloillaan, mutta lapsi ei (onneksi) ihan vielä täysin tajua, mistä ko. seurassa tuulee eikä tietenkään haluaisi vaihtaa, kun samassa jengissä pelaa tuttuja poikia.



Ja sille joka edellä kyselit pelinrakennustaitojen ym. arvostamisesta, niin kyllä jalkapallo ainakin on tuollaisilla 6-8-vuotiailla ihan täyttä sooloilua ja siihen tämä "maaleista palkitaan" -mentaliteetti myös kannustaa.



ap

Ja siksi aiheesta on täälläkin ketju aina suunnilleen parin viikon välein.

lähes päivittäin enkä ole vielä huomannut aiheesta keskustelua. Näyttää keskusteluttavan nytkin.



ap

Ongelmana voivat olla kunnianhimoiset valmentajat, joilla ei välttämättä herkkyyttä/tietoa lasten kehityksesta (ml. myös se henkinen). Monella valmentajalla se motivaatio voi olla lähinnä oma lapsi joukkueessa ja tällöin valmentaja voi vetää pahasti kotiinpäinkin. Ja juu jalkapallo, sekä jääkiekko ovat näiden osalta hankalia lajeja, koska valmentajat ovat useinmiten näitä isejä. Ja näissä joukkuelajeissa kai valmennus on usein myös muuten huutamista tai muuten vaan heikommat karsivaa karua touhua (kuuluu kulttuuriin vanhastaan).



Itse olen sitä mieltä että 5-8v kohdalla ihan hyvä ideologia on että kaikki pelaa. Ei tuon ikäisistä oikeasti pysty sanomaan lahjakkuksista juuta eikä jaata. Näkee ehkä osviittaa miten kehittyvät, mutta vaihtelu on suurta ja pelin hahmottaminenkin vaikeaa. Sitten kun ala-asteen ekat luokat ovat ohi, niin ymmärrän että haetaan oman tasoista peliä ja siksi jaetaan tasojoukkueisiin. Mutta en ymmärrä siltikään että istuttamista, vaan jokaisen pitäisi saada pelata omalla tasollaan. Mutta tällöinkin pitää olla mahdollisuus liikehdintään tasojen välillä, sillä ei tuon ikäisistäkään pysty vielä sanomaan varmaksi paremmuusjärjestystä.



Sitten pojilla vielä murrosikä sekoittaa pakkaa myöhemmin, kun fyysiset ominaisuudet vaihtelevat kehityksen mukaan paljon samassa ikäluokassakin. Tällöin voi tapahtua suht suuriakin muutoksia osaamistasossa puoleen jos toiseen.



Meillä on 12v poika joka pelaa sekä salibandyä että jääkiekkoa. Kummassakin on parhaimmasta päästä, mutta ei paras. Silti välillä vanhempana ärsyttää valmentajien peluutus ja huutaminen pojille. Mutta yleensä kun vanhempana jaksaa pitää mölyt mahassaan oman lapsen kohdalla ja nostaa tarvittaessa suoraan ja rehellisesti joukkueessa lasta hiertävät asiat esille, niin ajan myötä se näkyy. Aina ei lapsen tilanne ja valmentajan käytös enää ole samaa alkukaudesta kuin loppukaudesta. Valmentajatkin päivittävät ratkaisujaan.



Se kuka on joukkueen paras vaihtelee pelistä toiseen ja ajan kuluessa. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja eri pelipaikoilla keskitytään hieman eri asioihin. Maalien teko ei todellakaan ole meidän pojan harrastuksissa arvon mitta, vaan joukkuepeli (ja juu eri valmentajatkin arvostavat vähän eri asioita). Tosin osa vanhemmista on ollut maalihakuisia ja lapsetkin puheissaan, mutta jostain syystä tämä tavoite ei ole kantanut pitkälle ja nämä eivät ole niitä parhaita pelaajia. Nekin siis kannattaa antaa olla omassa arvossaan ja ajan kulua, jotta näkee mihin tuo johtaa.



Tuosta koosta täytyy myöntää että joskus siitä on hyötyä ja joskus haittaa. Jokainen meistä elää niillä fyysisillä ominaisuuksilla, jotka on saanut. Koolla ei kuitenkaan kentällä yleensä pelata, vaan taidolla. Varsinkin lasten jalkapallossa se koko ei ole kaikista merkittävimpiä tekijöitä. Poikamme salibandyn osalta kerran katselin kun parempi joukkue treenasi ensin ja kentällinen oli tavallisen mittaisia tai lyhyitä poikia täynnä. Kun se heikompi (hyviähän hekin ovat ja tehneet töitä) tuli kentälle niin keskimitta kasvoi huomattavasti. Monet olivat päätä pidempiä, mutta ehkä juuri kasvun vuoksi sitten kömpelömpiä tai eivät niin ketteriä tai nopeita. Samoin myös poikamme jääkiekkojoukkue on täynnä ihmeen lyhyitä tai suht keskimittaisia kavereita, ei siellä ole hujoppi kuin maalivahti. Eli meillä ei ole koettu että koosta olisi hyötyä noissa lajeissa lapsilla. Kontaktitilanteissa koosta on tietenkin hyötyä, mutta siinäkin täytyy olla tilanteen tasalla ja tasapaino kunnossa tai isokin kaveri kaatuu (tai kompastuu vaikka jalkoihinsa). Tietenkin myös potkut ja lämärit lähtee kookkaamminta paremmin, mutta ei siitäkään ole hyötyä jossei ole tarkkuutta ja osu maaliin.



Lapsi meillä nauttii joukkuelajeista ja ei ole niinkään yksilöurheilija (no joo lumilautailu hengailuna voisi mennä). Lajit hän siis osaa itse valita ja en usko että ohjaaminen toisiin olisi kovin hyvä. Sitten meiltä löytyy toinen nuorempi lapsi, joka on selkeästi enemmän yksilöurheilija ja ominaisuuksiltaankin erilainen. Hän ei ole tosiaan joutunut sitten urheiluajastaan kilpailemaan muiden kanssa tai istumaan penkillä. Mutta silti uskon että valmentajat suhtautuvat häneen hitusen erilailla kuin joihinkin toisiin, koska odotusarvot ovat ehkä kovemmat kuin, mutta onneksi osaavat suht hyvin pitää ne omana tietonaan. Nämä valmentajat ovat itse vanhoja lajin harrastajia. Eli sinällään näyttävät osaavan suhtautua lapsiin toisin kuin ne vanhemmat, jotka toimivat valmentajina.

Palkatkaa ammattivalmentajia seuroihin. Sellaisia joilla on kilpailulliset ja kasvatukselliset tavoitteet. Kaikki amatööri "valmentajat " kannattaa unohtaa.

Sitä varten pitäisi korottaa jäsen- ja toimintamaksuja melkoisen paljon, eikä siihen jäsenet eli mm. vanhemmat yleensä suostu. Halvalla saa halpaa.

...eräässä joukkueessa, joka pelaa SM-Liigassa. Meno oli KAMALAA. Suurin osa vanhemmista oli todella fanattisia joukkueen suhteen ja treeni oli "kuoleman vakavaa" kiekkokoulusta asti. Muistan kuinka kaukalon laidalla muutama lapsi itki ettei halunnut mukaan ja vanhemmat huutaen pakottivat lapsensa jäälle. Tuntui että osalle vanhemmista se oli tärkeämpää kuin itse lapsille.



Kaksi vuotta kävimme tuossa kiekkokoulussa. Kunnes opetuksen taso laski vielä senkin vuoksi että rymät olivat ihan ylimitoitettuja. Pojalta loppui mielenkiinto eikä itse enää halunnut mukaan.



Aloitimme vuosi sitten pojan toiveesta jääkiekon uudelleen. Nyt menimme toiseen joukkueeseen. Tarkoituksella emme halunneet mihinkään "kaikkien haluamaan joukkueeseen" kuten HIFK tai Jokerit jne. Ja poika on löytänyt pelaamisen ilon! Joukkue on sopivan kokoinen, valmentajat todella mukavia ja koko joukkueen ympärillä oleva porukka upeaa. Tässä joukkueessa todella näin äitikin huomaa että pelaaminen on vielä hauskaa, se on lasten oma juttu ja kaikki pääsevät mukaan :)

Luulen, että ollaan samassa seurassa.

ja siis tutkittua on että suurin osa ammattijalkapalloilijoista ovat syntyneet alkuvuodesta. Lapsena muutaman kuukauden ikäero tekee valtavan vaikutuksen.

Monet valmentajat vielä pönkittävät omaa egoaan ja kuvittelevat valmentavansa yhdestä lapsesta tähteä. Yleensä nuo lapset palavat loppuun jo ala-asteella.

Sooloiluksi se menee, jos kentällä on aina se "tähti". Tulos on sitten se, että Suomen maajoukkue häviää jollekin Albanialle 6-0.

Alkuvuodesta syntyneet ovat yleensä isompia ja kehittyneempiä noissa ikäluokkakisoissa. Siitä taas seuraa, että he saavat enemmän peliaikaa, ja tietenkin kehittyvät edelleen.

Tyttöjen puolella meno on ehkä hiukan hillitympää. En ole ainakaan huomannut samanlaista vanhempien mekastusta kentän laidalla kuin poikien pelissä. Tosin tyttö on sen verran itsepäinen,että luultavasti pelaaminen loppuisi saman tien, jos alkaisi huutoa kuulua. Kyllä tosiaan sääliksi käy niitä "parhaita" poikia, joiden isällekin olen nähnyt tuomarin antavan huomautuksen.

Silloin ne jotka ovat muita edellä ko. ikävaiheessa, voivat pelata ns. ykkösjoukkueessa omalla tasollaan ilman että turhautuvat kun pitää pelata kompelömpien kanssa. Vastaavasti taas ne jotka eivät ko. vaiheessa ole yhtä hyviä kuin ykkösryhmän lapset, voivat pelata keskenään ja saada nautintoa vaikka vain liikunnan riemusta. Sitäpaitsi kaikki kehittyvät pelaamalla ja tuossa tasoryhmäsysteemissä molemmat tasot saavat paljon peliaikaa.

Ongelma on vaan siinä, että kukaan vanhempi ei halua lapsensa olevan siinä "huonommassa" ryhmässä - tai siis ryhmässä jonka oletetaan olevan huonompi. Vanhemmathan nämä arvot lapsiinsa lataavat.