Ihanaa!! Viimeinenkin lapsi muutti pois, me muutetaan PIENEMPÄÄN!

No hei - kyllä ne ovat kaikille joskus rasite. Myönnä pois!! Uudesta elämänvaiheesta saa ja pitää olla onnellinen. Juuri niinhän elämästä saa kaiken irti kun nauttii siitä hetkestä joka on.

Miksi minulla on tunne että lapset ovat olleet sinulle rasite.

minä en tiedä,mistä olen kotoisin. Muutimme monta kertaa. Minä en kuulu sukuuni. Olen vain avioeroperheen tytär. Vanhin poika peri ja taas hänen vanhin poika, äitini ei mitään. Minulla ei ole mitään kotia, jossa minua odotettaisiin. Isälläni on uusi perhe. äitini kanssa olimme aina etäiset, hänellä on lempilapsensa. Kaikki eivät mahdu. Asunto pieni. tämän vuoksi haluan asua aina tässä talossa, se on ehkä monen mielestä pieni, (reilu 100 neliötä) mutta molemmilla lapsilla on omat huoneet, jonne ovat aina tervetulleet yksin tai perheensä kanssa. Kai minulla joku syndrooma on? Olisi kiva, jos olisi lapsuudenkoti.

Saatiin lapset nuorina, 20-24-vuotiaana kolme lasta. Nyt lähti nuorinkin opiskelemaan ja muutti pois kotoa ja minä vasta 43v. Me myydään nyt tämä iso rivitaloasunto ja muutetaan keskustaan korkeintaan 70 neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei enää megasiivoamisia, ei lumitöitä, ei pihan haravointia. Karsitaan tavarat minimiin. Myydään auto, kävellään joka paikkaan. Nyt alkaa elämän toinen vaihe ja en voisi olla onnellisempi!

Minä taas muutin mieheni kanssa 29-vuotiaana keskustassa olevaan 78-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei tarvitse odottaa 43-vuotiaaksi asti sitä riemua. Mulla on siis ihan koko ajan se vaihe, joka sulla on vasta 43-vuotiaana. :)

Minä olen 40-v, ja vanhin lapsistani aloittelee vasta koulutaivaltaan. Nuorin on 4-vuotias.

Voin sanoa, että minulla on oikein onnellinen elämänvaihe menossa.



Asutaan kohtuullisen kokoisessa rivitalohuoneistossa, ja meillä on helppohoitoinen piha. Emme joudu huolehtimaan nurmikosta ja talvella lumityöt tekee huoltoyhtiö.

Megasiivouksiakaan meillä ei ole, sillä ne ollaan ulkoistettu siivousfirmalle :)

Auto meillä on, mutta sitä käytetään todella harvoin. Joka paikkaan kuljetaan yleensä pyörillä.

Saatiin lapset nuorina, 20-24-vuotiaana kolme lasta. Nyt lähti nuorinkin opiskelemaan ja muutti pois kotoa ja minä vasta 43v. Me myydään nyt tämä iso rivitaloasunto ja muutetaan keskustaan korkeintaan 70 neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei enää megasiivoamisia, ei lumitöitä, ei pihan haravointia. Karsitaan tavarat minimiin. Myydään auto, kävellään joka paikkaan. Nyt alkaa elämän toinen vaihe ja en voisi olla onnellisempi!

Minä taas muutin mieheni kanssa 29-vuotiaana keskustassa olevaan 78-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei tarvitse odottaa 43-vuotiaaksi asti sitä riemua. Mulla on siis ihan koko ajan se vaihe, joka sulla on vasta 43-vuotiaana. :)

3 lasta keskustassa? Te varmaan muutatte sitten joskus maalle, kun laset ovat lähteneet. Ken tietää.

Minä myös odotan tuota samaa. En viihdy tässä ok-talossa yhtään ja vaikka lasten poislähtö on haikeaa niin on ihana ajatus muuttaa kerrostaloon, keskustaan...

mutta mies ei halua, ei ole ollut lapsia kotona moneen vuoteen. Nyt mies keksi vielä yh- tyttöhän vois 2 lapsen kanssa tulla asumaan meille, ei kiitos sanon minä!

Meillä on todella suurtöinen valtava tontti ja iso ok-talo maalla. Oikea mummola siis, tontilla mahdollisuuksia vaikka mihin keinuihin, majoihin, vaikka vierastuvan rakentamiseen jne. Olisihan se tosi kivaa...



Mutta olemme haaveilleet jo useamman vuoden pienemmästä, ehkä rivitalosta tai kerrostaloasunnosta, jossa olisi iso terassiparveke. Mutta emme todella tiedä, miten sijoitamme lapsemme/lapsenlapsemme, jos ja kun he tulevat kyläilemään. He asuvat ja opiskelevat pääkaupunkiseudulla, me taas reilun parin sadan kilometrin päässä maaseudulla. Aika pulma!

Onnea ap:lle. On ihanaa toteuttaa unelmiaan. Me taas asutaan meidän vanhempien unelmassa jo nyt, mutta se on sanottava, että tämän palstan mukaan varmaan pitäisi tehdä meidän neliöistä jo lastensuojeluilmoitus, kun meillä ei ole 20 m2 enempää per henkilö. Taatusti voidaan muuttaa kolmioon heti kun isompi muuttaa omilleen tai kaksioon, kun pienempikin muuttaa omilleen. Ei mulle ainakaan tule mieleen, että pitäisin jotain tilaa sellaisia henkilöitä varten, jotka eivät meillä asu.



Niin ja meillä on tapana ollut viettää joulua meidän kakkosasunnolla, jossa oli neliöitä 32. Siellä oli ihan hyvin 5-6 henkeä kyllä yötäkin eli kyllä se joulutunnelma ihan muusta tulee ainakin meidän perheessä jo ihan traditionaalisesti eikä siitä ettei ole jotain vierashuonetta. No, appivanhemmilla on neliöitä varmaan 300 ja rapiat ja sinne ei taas kyllä mennä viettämään.

Mitä vikaa keskusta-asumisessa on lasten kannalta?

Saatiin lapset nuorina, 20-24-vuotiaana kolme lasta. Nyt lähti nuorinkin opiskelemaan ja muutti pois kotoa ja minä vasta 43v. Me myydään nyt tämä iso rivitaloasunto ja muutetaan keskustaan korkeintaan 70 neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei enää megasiivoamisia, ei lumitöitä, ei pihan haravointia. Karsitaan tavarat minimiin. Myydään auto, kävellään joka paikkaan. Nyt alkaa elämän toinen vaihe ja en voisi olla onnellisempi!

Minä taas muutin mieheni kanssa 29-vuotiaana keskustassa olevaan 78-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei tarvitse odottaa 43-vuotiaaksi asti sitä riemua. Mulla on siis ihan koko ajan se vaihe, joka sulla on vasta 43-vuotiaana. :)

3 lasta keskustassa? Te varmaan muutatte sitten joskus maalle, kun laset ovat lähteneet. Ken tietää.

Moni on muuttanut satojen kilometrien päähän kotoaan, kuten me. Mies lisäksi eri suunnalta satojen kilometrien päähän kuin minä. Lomilla ja pidempinä viikonloppuina on käyty kotona vierailemassa, kuitenkin aina niin, että yövymme minun kodissani, joka on iso omakotitalo, emmekä enää koskaan miehen kotona sen jälkeen kun vanhempansa toteuttivat "unelmansa" ja muuttivat maalta "kirkolle" pieneen kuumaan kerrostalokaksioon. Lasten ja eläinten kera ei tosiaankaan viitsi nukkua olohuoneen lattialla. Kyseessä on myös vapaa omasta kiireisestä työstämme, jossa jo matkustaminen veroittaa vapaa-aikaa. Edes illat haluaa viettää perheen kesken vieraillakin kodinomaisesti, nukkua sängyssä ja käydä saunassa.

eli sukutalossa. Joka vuosi miehen serkut käyvät täällä muistelemassa - ei suinkaan mummoa vaan sitä, mitä ovat tässä talossa tehneet.

Minä taas muutin mieheni kanssa 29-vuotiaana keskustassa olevaan 78-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Ei tarvitse odottaa 43-vuotiaaksi asti sitä riemua. Mulla on siis ihan koko ajan se vaihe, joka sulla on vasta 43-vuotiaana. :)

3 lasta keskustassa? Te varmaan muutatte sitten joskus maalle, kun laset ovat lähteneet. Ken tietää.

Ei ole lapsia, enkä hankikaan. Eli mun ei tarvitse tehdä kompromisseja. Olen kaupunki-ihminen, enkä muualla haluaisikaan asua kuin keskustassa kerrostalossa! :)

Ei ole lapsia, enkä hankikaan. Eli mun ei tarvitse tehdä kompromisseja. Olen kaupunki-ihminen, enkä muualla haluaisikaan asua kuin keskustassa kerrostalossa! :)

...itseä lainatessani: olisinpa ollut onnellinen, jos olisin saanut asua oman lapsuuteni kaupungin keskustassa. Valitettavasti asuimme ison osan ajasta maalla. Ehkä siitäkin johtuu, että keskusta-asuminen miellyttää: palvelut lähellä, melkein kaikkialle pääsee kävellen, shoppailumahdollisuudet ja työpaikka lähellä jne. Eikä tarvitse tehdä niitä pihatöitä, kuten ap mainitsi.

Ei ole lapsia, enkä hankikaan. Eli mun ei tarvitse tehdä kompromisseja. Olen kaupunki-ihminen, enkä muualla haluaisikaan asua kuin keskustassa kerrostalossa! :)

...itseä lainatessani: olisinpa ollut onnellinen, jos olisin saanut asua oman lapsuuteni kaupungin keskustassa. Valitettavasti asuimme ison osan ajasta maalla. Ehkä siitäkin johtuu, että keskusta-asuminen miellyttää: palvelut lähellä, melkein kaikkialle pääsee kävellen, shoppailumahdollisuudet ja työpaikka lähellä jne. Eikä tarvitse tehdä niitä pihatöitä, kuten ap mainitsi.

asumaan, sinne missä haluisitkin asua. Lapsettomana ei tarvitse tehdä kompromisseja. Minä pääseen sitten kaupunkiin, kun tämä elämänvaihe on kohta eletty :)

Vaikka sitten iloitsemalla palveluiden läheisyydestä.

Vaikka sitten iloitsemalla palveluiden läheisyydestä.

Pitäisikö kaikkien kököttää kotona "tulevassa" mummolassa, odottamassa josko joku joskus tulisi.

tai ehkä paremminkin itkettää. Ettekö todella ap:tä mollaavat huomaa, että elämää voi elää monella tavalla. Minusta ap kuulosti onnelliselta (siihen saakka kun poistui itku kurkussa ketjusta) ja suunnitelmat olivat vallan järkevän kuuloisia.



Jos joku haluaa asua suuressa omakotitalossa ja kestitä ja majoittaa lapsiaan ja lastenlapsiaan sellaisissa puitteissa, niin asia ok. Mutta jos joku haluaa tiivistää asumista ja tehdä nuo samat asiat vähemmissä neliöissä, niin sekin on ok, eikö? Kukaan ei voi mennä sanomaan toisen ratkaisujen perusteella tämän rakastavan vähemmän lapsiaan ja (tällä hetkellä olemattomia) lastenlapsiaan.

että äitini olisi vastentahtoisesti jäänyt isoon taloon ja asustelisi siellä odotellen josko minä taas perheineni tulisin pian yökylään :/

tai ehkä paremminkin itkettää. Ettekö todella ap:tä mollaavat huomaa, että elämää voi elää monella tavalla. Minusta ap kuulosti onnelliselta (siihen saakka kun poistui itku kurkussa ketjusta) ja suunnitelmat olivat vallan järkevän kuuloisia.

Ap itse veti melonin klyyvariinsa viestissä nro 8 jne...