Ihanaa!! Viimeinenkin lapsi muutti pois, me muutetaan PIENEMPÄÄN!

Vaikka sitten iloitsemalla palveluiden läheisyydestä.

Ei mun ole tarvinnut "yrittää" löytää elämääni sisältöä, sitä on aina ollut vaikka muille jakaa. Koskaan ei ole tullut olo, ettei olisi mitään tekemistä. Koskaan ei ole ollut fiilistä, että ei elämä tunnu miltään ilman lasta tms. En oikein tajua, mitä yrität sanoa. Maailma on minusta täynnä kaikkea mielenkiintoista tekemistä ja tutkimista, kunpa vaan aika riittäisi siihen kaikkeen!

mutta halusin vaan puolustaa ap:tä. Mun vanhemmat muuttivat myös pienempään kerrostalokaksioon kun me lapset muutettiin pois, eikä siellä oo vierashuonetta. Silti joku meistä lapsista tai vähintään lapsenlapsista yöpyy siellä ainakin kerran kuussa. Silloin avataan vuodesohva tai laitetaan patjoja lattialle. Eikä haittaa! Kivaahan se lapsille on nukkua siskonpedissä. Parhaimmillaan meitä on tainnut olla siellä jonain jouluna 13 henkeä yötä. Sopu sijaa antaa.

Itselläni on samanlaiset suunnitelmat, kunhan lapset kasvavat ja muuttavat omilleen niin muutan kerrostalokaksioon. Aika mielenkiintoisia kommentteja olet saanut, ei kai voi olettaa että ihmiset asuvat ylisuurissa asunnoissa lastenlasten jouluvierailujen toivossa??

huoneella muutenkin, ei pelkästään omien lapsien vuoksi. Eikö teillä muita vieraita käy yökylässä?

Ei ole tullut mieleenkään vaihtaa pienempään. Toisaalta olemme itse rakentaneet talomme ja minä laittanut pihan kuntoon. Tämä on rakas kotimme.

Haluan tarjota lapsillemme paikan, missä voivat lapsenlapsien kanssa yöpyä jos haluavat. Jos eivät halua niin en silti halua rakasta kotiamme myydä pois.

Ap voi iloita minun puolestani lastensa poismuutosta ihan rauhassa ja siitä, että ei tarvitse enää heitä katsoa yötä kotonaan vaan voi maksaa heille hotellin. Joku toinen haluaa elää toisella tavalla.

Mikä on ongelma? Jokainen elää sen mukaan, mitä pitää tärkeänä. Minä haluan säilyttää kotimme niin kauan kuin vain kykenemme siitä pitämään huolen.

teidän omat vanhemmat kustantaa teille ilmaiset yöpymispaikat siltä varalta, että tuutte joskus käymään?? Eikö se ole itsekästä? Miettikää nyt vähän! Mun vanhemmat asuu pienellä paikkakunnalla kaksiossa, ehkä 60 neliössä. Ei tulisi mieleenkään vaatia niitä ostamaan joku iso omakotitalo vain sen takia, että me voidaan yöpyä siellä sitten kun kerran vuodessa halutaan jäädä sinne yöksi (käydään kyllä kahdesti kuussa muuten). Ihan tajutonta. Antakaa vanhempienne elää omaa elämäänsä, ei ne ole vain teidän lasten mummoja!!!! Voi tätä itsekkyyden määrää.

Ei tässä ketjussa kukaan vanhemmiltaan mitään vaadi, vaan kertoo, mitä haluaa omille lapsilleen tarjota.

Jos ei sitten halua ko. asioita omille lapsilleen tarjota niin ei voi mitään. Moni kuitenkin haluaa.

enää sitten yökylään.

Liian hermostuttavaa kun on paljon väkeä ja vieraita ihmisiä.

Vaikka sitten iloitsemalla palveluiden läheisyydestä.

eroon ja asumaan keskustaan. Tämän kirjoittaja on tehnyt viisaammin. Hän ei edes tehnyt niitä lapsia vaan elää unelmaansa ko nuorena ja elää keskustassa.

uusista tuulissa elämässä!

Entäs jos ne isovanhemmat kutsuttaisiin joskus jouluksi lastensa luokse? Miksi aina pitäisi joulu viettää mummolassa? Entäs, kun lapset viettävätkin joulunsa puolisonsa kotona, siinäpä ihmetellään tyhjiä huoneita joita on ylläpidetty vieraita varten.

En todellakaan voi käsittää, miten pienempään asuntoon muuttaminen tarkoittaa sitä, etten haluaisi olla lasteni kanssa enää tekemisissä. Ihan käsittämätöntä.



Rakastan lapsiani yli kaiken. Ainut asia, jota odotin heidän kasvamisessaan oli päästä pois tästä rivitaloasumisesta. Olen kerrostaloihminen, ollut aina. En ole ikinä haaveillut omakotitalosta, se olisi minulle hirvitys. En halua neliöitä, en tee niillä mitään. Halusimme asua kaupungissa, jossa on molempien työpaikat, sukulaiset, vanhemmat, ystävät, koko elämä. Kompromissi oli muuttaa halvemmalle (kuin keskusta) alueelle rivitaloon, johon lapsetkin mahtuivat. Jos olisi ollut rahaa, olisimme asuneet koko ajan keskustassa kerrostalossa.



Omat vanhempani asuvat pienemmässä asunnossa kuin silloin kun asuin kotona, samoin mieheni vanhemmat. Ja SILTI olemme olleet heillä lukuisia kertoja yötä, vaikkei heillä ole minkäänlaista vierashuonetta. Lapset ovat säännöllisesti kummillakin isovanhemilla yökylässä. Ei siihen vierashuonetta tarvita, hyvänen aika!



Meillä on tiiviit välit kaikkiin sukulaisiin. Tapaamme hyvin paljon myös muissa paikoissa kuin toistemme kotona, kuten ravintoloissa, puistoissa, teemme yhteisiä retkiä yms.



Rakastan lapsiani, enkä iloinnnut siitä, että vihdoinkin pääsen heistä eroon. Iloitsin siitä, että pääsen rivitalosta eroon.



ap

Elämän hyvyys on kiinni asunnon koosta ja muita vaihtoehtoja ei ole. 70 neliön kämppään ei voi majoittaa sukulaisia joten elämä on pilalla.

Suomalainen sanonta KELLÄ ONNI ON SE ONNEN KÄTKEKÖÖN näyttä pätevän edelleen tänäkin päivänä. Kateus vie kalatkin vedestä.

kun eivät raaski mennä hotelliin yöksi :DDD



Onnea ap:lle uudesta, ihanasta elämänvaiheesta! Me muutettiin lasten (teinien) kanssa keskustaan stadiin, upea elämänmuutos sekin.

Miksi minulla on tunne että lapset ovat olleet sinulle rasite.

lapsilla on aikisinakin lapsuudenkoti johon tulla ja lapsenlapsilla mummola.



t: itse sellaisen puutteessa elänyt

kerrostaloasunnon. Nyt muuttavat suurempaan,jotta lapset mahtuvat kylään, muuten eivät käy koskaan.

Osaatte ja uskallatte tehdä muutoksia, nauttia uudesta elämäntilanteesta. Onnea ja menestystä!

mutta mietittiin, että entä kun lapset tulevat käymään esim. jouluna kaikki yhdessä ja ehkä vielä tyttö- ja poikaystävät mukanaan ja myöhemmin lapsenlapsetkin ehkä vielä siihen, niin mihin mahdutaan, jos muutamme tästä pienempään? Nuo meidän lapset ei opiskele lähellä, sekin tässä mietityttää. Ettei siis omaan kotiin voi mennä illalla, vaan jäätävä yöksi joka kerran kun tulevat käymään.

olisiva rasite? Päinvastoin! Olin 13 vuotta kotiäiti ihan vain siitä syystä, että halusin olla lasten kanssa kotona. En vain kestänyt enkä kestä tätä isoa taloa. Tämän siivoamiseen menee tuhottomasti aikaa ja sen lisäksi ulkoalueiden hoitamiseen menee ihan turhaa energiaa.



Nyt, kun tilaa ei enää tarvita, voidaan muuttaa kahden hengen asuntoon. Kyllä 70 neliöön mahtuu aivan loistavasti koko perhe vaikka jouluna, mihin niitä turhia huoneita tarvitsee muun vuoden? Etsitään asuntoa, jossa on iso olohuone ja pieni makuuhuone.



Lapsuudenkoti-syndroomaa meillä ei ole, olemme molemmat muuttaneet lapsena usein, eikä meillä ole kummallakaan "lapsuudenkotia" koskaan ollutkaan. Koti on kaupunki, jossa ollaan asuttu kumpikin yli 40 vuotta.



ap

Miksi minulla on tunne että lapset ovat olleet sinulle rasite.

Onko lapset nyt kuitenkin saatu liian aikaisin jos tuntuu että elämä on jäänyt niin elämättä että nyt pitää hehkuttaa uuden aikakauden alkua? Ja miksi on pitänyt asua isossa rivarissa jos oikeasti on halunnut asua kerrostalossa?

että lapsilla on aikisinakin lapsuudenkoti johon tulla ja lapsenlapsilla mummola.

Ja tätäkin komppaan. Mikä se sellainen mummola on johon ei voi tulla yökylään ilman että joutuu nukkumaan sohvalla tai patjalla lattialla? Tai edes vanhempien koti? Itse muistan kuinka nuivaa oli kun vanhempani muuttivat juurikin "luxus"-asuntoon keskustaan mutta niin pieneen ettei siellä ollut vierashuonetta. Kun minulla tuli tilanne että tarvitsin väliaikaisesti majapaikkaa heidän luotaan (2 yötä) niin nukuin sitten olohuoneen lattialla puhallettavalla patjalla. Tästä on 15v ja silti muistan sen. Kertonee tarpeeksi asiasta...

En ole sitä mieltä että sinne isoon rivariin täytyy jäädä jos ei kerran siellä viihdy mutta itse ainakin ostaisin sellaisen asunnon jossa on se yksi ylimääräinen huone.

Tai ainakaan sinä et viihtynyt.



Naurettavaa. Olisitte muuttaneet jo aikoja sitten kerrostaloon.

Kyllä 70 neliöön mahtuu aivan loistavasti koko perhe vaikka jouluna,

Kyllä toki, mutta kolme lasta yöksi ja vielä mahdolliset tyttö- ja poikaystävät siihen myös, niin ei kyllä mahdu. Idea on tosi hyvä, meille vaan ei valitettavasti toteuttamiskelpoinen. Luulen kuitenkin, että lapsemme tulevat aika usein käymään ja siksi on, tai siis haluamme, ajatella heidän käyntejään ts. yökyläilyjä tulevan kotimme ostopäätöstä tehdessä.