Työttömien opettajien vertaistukiketju
Onko kukaan muu opettaja vailla työpaikkaa? Olen luokanopettaja, ja valmistumiseni jälkeen olin kaksi vuotta sijaisena samalla koululla, sitten jäin äitiyslomalle ja hoitovapaalle neljäksi vuodeksi kahden lapseni kanssa. Viime lukuvuodeksi sain helposti koko lukuvuoden sijaisuuden, mutta nyt en kertakaikkiaan mitään, vaikka 80 km säteeltä olen töitä etsinyt todella aktiivisesti tammikuusta lähtien. Hakemuksia, haastatteluja (yleensä 6-8 haastateltavaa, joilla työkokemusta enemmän kuin minulla), sähköposteja suoraan rehtoreille ja koulutusvirastoon jne. jne. Tuntuu, että missään ei tarvita ammattitaitoani eikä innostustani. Nautin opettamisesta, ja keväällä sain pelkästään positiivista palautetta niin oppilailta, vanhemmilta kuin työtovereiltakin. Ahdistaa, nyt pitää odottaa flunssakauden alkua, että saisi edes muutaman päivän pätkätöitä... Keväällä ilmoitin lasten päiväkotiinpaluupäiväksi koulujenalkupäivän, joten maksan elokuun päivähoitomaksun, vaikka minulla ei olisi yhtään työpäivää elokuussa. Tunnen itseni täysin turhaksi ja surkeaksi. Onko kohtalontovereita?
Kommentit (1500)
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne se, että mies on saanut töitä kotiseudultaan ja haluaa/aikoo muuttaa sinne. Myös lapset haluavat sinne kun isovanhemmat on siellä. Itsellä opettajan virka pk-seudulla, joten isoja päätöksiä edessä... tiedän tarkalleen aineenopettajien katastrofaalisen työtilanteen ja ymmärrän etten kenties koskaan tulee enää uutta virkaa saamaan, jos tästä luovun.
Eikö opettajien pitkät lomat mahdollista sen, että voitte asua kahdella paikkakunnalla? Ehdithän olla perheesi kanssa ainakin syys-, joulu-, hiihto- ja kesäloman. Ja onhan pääsiäinenkin vielä.
Niitä on sellaisiakin perheitä, joissa isä on vuosikausia töissä ulkomailla sen jälkeen kun vaimo ja lapset ovat jo palanneet Suomeen. Miksei tuo onnistuisi niinkin päin, että äiti on se, joka on töissä vähän kauempana, kun kerran isovanhemmatkin olisivat samalla paikkakunnalla kuin mies ja lapset.

Opettajan liksalla tuo tuskin olisi järkevää. Kakkosasunto pk-seudulla ja matkakustannukset sekä töihin että perheen luo söisivät jo aikamoisen siivun tuloista.
Vierailija kirjoitti:
Tukikuukausia ei ole jäljellä, aikuisopintorahaan ei ole oikeutta, koska ei ole vakituista työsuhdetta. Eli en saa mistään rahaa, 0 euroa kk.
Minulla oli nuoruuden opinnoista 1,5 vuodeksi tukikuukausia jäljellä, kun aloitin aikuisiällä opinnot. Kolme vuotta opiskelin nollatuloilla, tai no sainhan lapsilisän. Mies hoiti asuntolainat ja muut. Olin jo ennen opintoja ollut välillä pitkään nollatuloilla, koska siihen aikaan puolison tulot vaikuttivat työmarkkinatukeen. Olihan se melkoista penninvenytystä ajoittain, mutta kyllä sen jaksoi kun kuvitteli valmistumisensa jälkeen pääsevänsä töihin. Paitsi en sitten päässyt, mutta saan sentään työttömyyskorvausta tällä nykyisellä lainsäädännöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne se, että mies on saanut töitä kotiseudultaan ja haluaa/aikoo muuttaa sinne. Myös lapset haluavat sinne kun isovanhemmat on siellä. Itsellä opettajan virka pk-seudulla, joten isoja päätöksiä edessä... tiedän tarkalleen aineenopettajien katastrofaalisen työtilanteen ja ymmärrän etten kenties koskaan tulee enää uutta virkaa saamaan, jos tästä luovun.
Eikö opettajien pitkät lomat mahdollista sen, että voitte asua kahdella paikkakunnalla? Ehdithän olla perheesi kanssa ainakin syys-, joulu-, hiihto- ja kesäloman. Ja onhan pääsiäinenkin vielä.
Niitä on sellaisiakin perheitä, joissa isä on vuosikausia töissä ulkomailla sen jälkeen kun vaimo ja lapset ovat jo palanneet Suomeen. Miksei tuo onnistuisi niinkin päin, että äiti on se, joka on töissä vähän kauempana, kun kerran isovanhemmatkin olisivat samalla paikkakunnalla kuin mies ja lapset.
Ohikulkijana kyselen: Asumiskulut kahdelta paikkakunnalta, open palkalla, Järkevää? Jatkuvat reissaamiset päälle, tuskin taloudellisesti kannattaa? Vaikka vois olla aika ihanaa äidille, tehdä viikolla vaan töitä ja viettää vapaata, mutta kun olis vielä niin päin, että isä sitten joutuu hoitamaan perheruljanssin vaimon saadessa rusinat pullasta, mahtaisiko suostua?
Vierailija kirjoitti:
Opettajan liksalla tuo tuskin olisi järkevää. Kakkosasunto pk-seudulla ja matkakustannukset sekä töihin että perheen luo söisivät jo aikamoisen siivun tuloista.
Eikö opettajat nyt kuitenkin tienaa jotain 3000€/kk? Onhan se paljon enemmän kuin työmarkkinatuki, joka on vääjäämättä edessä jos ei pääse takaisin töihin. Voihan sieltä pääkaupunkiseudulta käsin hakea töitä sillä paikkakunnalla, jossa miehet ja lapset on. Ja kun joutuu asumaan perheestä erossa, saa verotuksessa vähentää ainakin osan siitä kakkosasunnon vuokrasta. Ja kaiken kukkuraksi mies ja perhe voi asua siellä toisella paikkakunnalla halvemmalla.
Ei tuota ehkä loputtomiin jaksa ja riippuu vähän lasten iästäkin. Mutta ehdottomasti katsoisin tuonkin vaihtoehdon ennen kuin hylkäisin vakituisen viran, joka nyky-Suomessa vastaa lottovoittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne se, että mies on saanut töitä kotiseudultaan ja haluaa/aikoo muuttaa sinne. Myös lapset haluavat sinne kun isovanhemmat on siellä. Itsellä opettajan virka pk-seudulla, joten isoja päätöksiä edessä... tiedän tarkalleen aineenopettajien katastrofaalisen työtilanteen ja ymmärrän etten kenties koskaan tulee enää uutta virkaa saamaan, jos tästä luovun.
Eikö opettajien pitkät lomat mahdollista sen, että voitte asua kahdella paikkakunnalla? Ehdithän olla perheesi kanssa ainakin syys-, joulu-, hiihto- ja kesäloman. Ja onhan pääsiäinenkin vielä.
Niitä on sellaisiakin perheitä, joissa isä on vuosikausia töissä ulkomailla sen jälkeen kun vaimo ja lapset ovat jo palanneet Suomeen. Miksei tuo onnistuisi niinkin päin, että äiti on se, joka on töissä vähän kauempana, kun kerran isovanhemmatkin olisivat samalla paikkakunnalla kuin mies ja lapset.
Kaukosuhteeseen ryhtyvä saa ihan oikeasti varautua siihen, että liitto päättyy. Useimmiten pettämiseen. Nekin suhteet, joissa on lähdetty kaukoon hyvässä yhteisymmärryksessä, päätyvät usein pettämistilanteeseen. Ne, joissa toinen osapuoli vastustaa, päättyvät eroon lähes kategorisesti. Nelikymppisenä jätetty nainen ei enää välttämättä löydä uutta pysyvää suhdetta.
Ja entä lapset? Ihanko tosissaan itse jättäisit lapsesi työn vuoksi? Työn, josta voi saada kenkää koska vain. Työnantaja ei enää sitoudu työntekijään, miksi työntekijän pitäisi pistää koko elämänsä uusiksi epävarman työn vuoksi? Yhteiskunnassamme on jotain pahasti vialla.

"Saa vähentää ainakin osan kakkosasunnon vuokrasta". Saako oikeasti, millä ehdoilla?

Siitä palkasta jää verojen jälkeen käteen hitusen yli pari tonnia. Asuntoon ja töihin kulkemiseen menee helposti tonni. Toki muitakin lisäkuluja tulisi (kalusteet tuplana, netti ja sähköt, matkakulut perheen luo). Olisiko siinä mielestäsi mitään mieltä? Isomman rahan saisi työmarkkinatuella käteen ja lisäksi saisi olla perheen kanssa. Lottovoitto tai ei, itse en olisi erossa perheestäni, jos siitä ei mitään näkyvää hyötyä olisi.

Joo Suomessa kyllä verotus pitää huolen siitä ettei kukaan pääse rikastumaan. Itse olen erityisluokanopettaja ja palkka 4200€/kk josta verojen ja muiden vähennysten jälkeen jää noin 2600€/kk. Saman melkein taitaa saada usean lapsen yksinhuoltajat kaikkien toimeentulotukien, elatusmaksujen ja lapsilisien jälkeen.
t. 4:n lapsen äiti

Saako erityisluokanooettajat suuresti parempaa palkkaa kuin luokanopettajat? Vai onko sulla ihan sikana ylitunteja? En ihan tajua palkkaasi muuten...
Vierailija kirjoitti:
"Saa vähentää ainakin osan kakkosasunnon vuokrasta". Saako oikeasti, millä ehdoilla?
Täältä voi lukea tarkemmin:
https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tulove…
Vierailija kirjoitti:
Työtön ope täälläkin. Valmistui opettajaksi vasta melkein nelikymppisenä ja nyt kolme vuotta olen tapellut pienistäkin sijaisuuksista. Tänä keväänä löin hanskat naulaan ja lopetin kokonaan hakemisen.Tätä en työkkärille tietenkään kerro. Hain erityisopepintoihin ja pääsin! Nyt pitäisi hakea työkkäristä tukea omaehtoiseen opiskeluun. Puhelimessa suhtautuivat positiivisesti, mutta tiedän tapauksia, joissa on puhelimessa oltu positiivisia, mutta silti ei ole saanut tukea. Sanoivat, että kahta asiaa arvioidaan: lisäopintojen työllistävyyttä ja sitä, tarvinko minä juuri niitä. Ensimmäinen kohta on varmaan läpihuutojuttu. Erityisopettajat listataan työvoimapula-alaksi ainoana opetusalana työkkärin itsensäkin mukaan. Toinen onkin sitten kinkkinen. Miten saan todistettua, että minä tarvin niitä? Kyllähän mä jotain sijaisuutta ja pätkää työttömyyden lomassa olen saanut, mutta kokonaistilanne on, että olen nelikymppien, aika ajaa pian ohi työmarkkinoilla ja jään ikuiseen pätkätyökierteeseen, ellen nyt tee jotain. Keväällä mulla oli joitain lyhyitä pätkiä ja talvella peräti 2kk:n pätkä. Syksyn olin työtön ja tosiaan keväälläkin paloissa.
Tiedättekö, miten hyvin noita erillisiä opintoja on tuettu? Kysymys on siis tästä vajaan vuoden kestävästä täydennyskoulutuksesta.
Enpä tiedä. Työkkärin mukaan sulla on varmaan hyvin töitä. Itse olen jo pitkäaikaistyöttömäksi laskettavissa ja siltikään en saanut oikeutta opiskella uutta työllistävää ammattia. 98
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne se, että mies on saanut töitä kotiseudultaan ja haluaa/aikoo muuttaa sinne. Myös lapset haluavat sinne kun isovanhemmat on siellä. Itsellä opettajan virka pk-seudulla, joten isoja päätöksiä edessä... tiedän tarkalleen aineenopettajien katastrofaalisen työtilanteen ja ymmärrän etten kenties koskaan tulee enää uutta virkaa saamaan, jos tästä luovun.
Eikö opettajien pitkät lomat mahdollista sen, että voitte asua kahdella paikkakunnalla? Ehdithän olla perheesi kanssa ainakin syys-, joulu-, hiihto- ja kesäloman. Ja onhan pääsiäinenkin vielä.
Niitä on sellaisiakin perheitä, joissa isä on vuosikausia töissä ulkomailla sen jälkeen kun vaimo ja lapset ovat jo palanneet Suomeen. Miksei tuo onnistuisi niinkin päin, että äiti on se, joka on töissä vähän kauempana, kun kerran isovanhemmatkin olisivat samalla paikkakunnalla kuin mies ja lapset.
Kaukosuhteeseen ryhtyvä saa ihan oikeasti varautua siihen, että liitto päättyy. Useimmiten pettämiseen. Nekin suhteet, joissa on lähdetty kaukoon hyvässä yhteisymmärryksessä, päätyvät usein pettämistilanteeseen. Ne, joissa toinen osapuoli vastustaa, päättyvät eroon lähes kategorisesti. Nelikymppisenä jätetty nainen ei enää välttämättä löydä uutta pysyvää suhdetta.
Ja entä lapset? Ihanko tosissaan itse jättäisit lapsesi työn vuoksi? Työn, josta voi saada kenkää koska vain. Työnantaja ei enää sitoudu työntekijään, miksi työntekijän pitäisi pistää koko elämänsä uusiksi epävarman työn vuoksi? Yhteiskunnassamme on jotain pahasti vialla.
Mitä mieltä on sellaisessa suhteessa, jossa toinen osapuoli vastustaa muualle töihinlähtemistä ja haluaa pitää toisen kotiorjanaan työttömänä? Parempi sellaisen liiton onkin päättyä eroon.
Nelikymppisenä sitä laittaa elämässään asioita tärkeysjärjestykseen. Monelle hyvä työpaikka on parempi kuin huono parisuhde. Sitä paitsi meille kaikille ei uuden suhteen löytäminen ole niin välttämätöntä.
En minä tosissani jättänyt lapsia enkä miestäni työn vuoksi. Mutta enhän minä sitä varten hypännyt yliopistossa viittä vuotta, jotta olisin vain kotona. Kyllä siihen hommaan olisi kelvannut vähemmälläkin koulutuksella.
Minusta on parempi olla se työpaikka, josta VOI saada kenkää kuin pelkkää kenkää ilman töitä. Kuten tässä jo on moneen kertaan mainittu, suuri osa opettajien työsuhteista on määräaikaisia lukuvuosi kerralla, tai lyhempiä. Kun edes joka kolmas vuosi pääsisi töihin, voisi vetelehtiä välillä ansiosidonnaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajan liksalla tuo tuskin olisi järkevää. Kakkosasunto pk-seudulla ja matkakustannukset sekä töihin että perheen luo söisivät jo aikamoisen siivun tuloista.
Eikö opettajat nyt kuitenkin tienaa jotain 3000€/kk? Onhan se paljon enemmän kuin työmarkkinatuki, joka on vääjäämättä edessä jos ei pääse takaisin töihin. Voihan sieltä pääkaupunkiseudulta käsin hakea töitä sillä paikkakunnalla, jossa miehet ja lapset on. Ja kun joutuu asumaan perheestä erossa, saa verotuksessa vähentää ainakin osan siitä kakkosasunnon vuokrasta. Ja kaiken kukkuraksi mies ja perhe voi asua siellä toisella paikkakunnalla halvemmalla.
Ei tuota ehkä loputtomiin jaksa ja riippuu vähän lasten iästäkin. Mutta ehdottomasti katsoisin tuonkin vaihtoehdon ennen kuin hylkäisin vakituisen viran, joka nyky-Suomessa vastaa lottovoittoa.
Siitä palkasta jää verojen jälkeen käteen hitusen yli pari tonnia. Asuntoon ja töihin kulkemiseen menee helposti tonni. Toki muitakin lisäkuluja tulisi (kalusteet tuplana, netti ja sähköt, matkakulut perheen luo). Olisiko siinä mielestäsi mitään mieltä? Isomman rahan saisi työmarkkinatuella käteen ja lisäksi saisi olla perheen kanssa. Lottovoitto tai ei, itse en olisi erossa perheestäni, jos siitä ei mitään näkyvää hyötyä olisi.
Joo Suomessa kyllä verotus pitää huolen siitä ettei kukaan pääse rikastumaan. Itse olen erityisluokanopettaja ja palkka 4200€/kk josta verojen ja muiden vähennysten jälkeen jää noin 2600€/kk. Saman melkein taitaa saada usean lapsen yksinhuoltajat kaikkien toimeentulotukien, elatusmaksujen ja lapsilisien jälkeen.
t. 4:n lapsen äitiSaako erityisluokanooettajat suuresti parempaa palkkaa kuin luokanopettajat? Vai onko sulla ihan sikana ylitunteja? En ihan tajua palkkaasi muuten...
Totta kai erityisopettajat parempaa palkkaa saavat, ja palvelulisätkin vaikuttavat. Katso ihan itse OVES:sta, millä edellytyksillä tuon palkan saa. Ja ne ovat yksi syy siihen, että ei oteta sijaiseksi pätevää erikoistunutta ja täysiä palvelulisiä saavaa vaan viimekevään ylioppilas.
En ollut yksinhuoltaja ja kouluikäisillä ei ollut edes päivähoitomenoja, mutta rehellisesti sanoen palkasta vähennetyt asunto- ja matkakulut huomioiden tulo meni jokseenkin samoihin ansiosidonnaisen päivärahan kanssa, vaikka vero oli 1%.
Etu oli se, että sain 500 päivää ansiosidonnaista noin kaksi kertaa sen, mitä olisin saanut työmarkkinatukea, ja sain ne pari vuotta olla kotona.
Mun erillisiä pedagogisia opintoja ei tuettu, vaikka tarvitsen ne ollakseni pätevä ope. Te-toimiston mielestä ne ei kai sitten tue mun työllistymistä.

Katsoin ovtessiä ja niin kuin arvelinkin, ei ole peruspalkka erityisopettajana parempi! Alkaa jopa numerolla 2, eli ylitunneista on sun palkka tehty pitkälti. Miksi haluat pitää yllä valheellista mielikuvaa "opettajat tienaa neljä ja puol tonnia", kun todellisuus aloitteleville on 2700-2800 (päteville!). Tästä kun verot maksetaan, eipä jää paljon jäljelle eikä siis perheen mitään järkeä asua kahta asuntoa, kun puolisoiden tuloilla pitää lastenkin enää. Dinkuilla ehkä eri.
Kukin tekee tyylillään, mutta minun mielestä järjestelmä on mätä, jos koulutetun perheellisen ihmisen pitää asua eri paikkakunnalla kuin lapsensa. Itse valmistumisen jälkeen asuin pari vuotta puolisosta erilläni, mutta en todellakaan lapsistani erillään ala asumaan. Joku raja tällekin nöyryyttämiselle.
Mitä tulee noihin erkkoihin, niin vähän huonolta näyttää silläkin puolella. Itse tosiaan totesin jo kolmen opetettavan aineen pätevyyden jälkeen, että pitäkää tunkkinne. Hain uudelle alalle ja tässä sitä ollaan, tukea ei tosiaan te-keskus myöntänyt. Mutta en luovu opiskelupaikasta, jonne sisäänpääsyprosentti on 4 luokkaa ja työttömyysaste koko maassa 3%.
98
Vierailija kirjoitti:
Lähtekää ulkomaille. Suomikouluja löytyy vähän sieltä sun täältä. Jos englanti sujuu niin eurooppakouluja on myös monessa paikassa. Ja niin kauan kuin paikallinen kieli sujuu niin voi mennä minne vaan. Monessa maassa on pulaa opettajista ja suomalainen opettajankoulutus on kovaa valuuttaa tällä hetkellä.
Terveiset ulkomailta. Suomi-koulut perustuvat vapaaehtoistyöhön, ei niillä elää voi. Palkat ovat siis tyyliin 30 / e kuussa. Eurooppa-kouluja, joissa opetetaan suomea, on vain muutama, ja niihin otetaan Suomesta erittäin kokeneet hakijat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne se, että mies on saanut töitä kotiseudultaan ja haluaa/aikoo muuttaa sinne. Myös lapset haluavat sinne kun isovanhemmat on siellä. Itsellä opettajan virka pk-seudulla, joten isoja päätöksiä edessä... tiedän tarkalleen aineenopettajien katastrofaalisen työtilanteen ja ymmärrän etten kenties koskaan tulee enää uutta virkaa saamaan, jos tästä luovun.
siis eikö teillä keskustella asioista tasa-arvoisesti? Mies haluaa/aikoo muuttaa, sinulla taas vakivirka nykyisellä asuinpaikalla. Lapsetkin jo saatu sille kannalle, että muutetaan. Onko kukaan missään vaiheessa kysynyt, mitä sinä haluat, mikä on sinulle parasta? Oletetaanko, että sinä luovut urastasi, koska mies haluaa jotain muuta?
Älä luovu virastasi, älä ainakaan heti. Tuo kuvio kuulostaa kamalalta, otan osaa.