Miksette ihmiset osaa ottaa osaa lapsen kuolemaan?
Meiltä kuoli vauva täynnä vuonna kohtuun juuri ennen syntymää ja nyt jälkeenpäin on ottanut päähän, kun suurin osa ihmisistä ei osannut käyttäytyä tai ottaa lainkaan osaa suruun.
Jos lapsi kuolee, niin onko teistä yksi surukutekstari sopiva tapa ottaa osaa??????Eikö kenenkään mieleen tule lähettää surukukkia, korttia tai adressia? Tai tuoda ruokaa oven taakse tai kysyä saako tulla käymään?
Olen pettynyt ystäviini, jotka eivät osanneet minua tukea. Ja he eivät enää ota minuun yhteyttä. Joten ehkä he jäävät pois elämästäni. Surullista.
Jos sinun lähipiirissä joltain kuolee lapsi, niin lähesty häntä! Älä jätä surevaa ihmistä yksin. Hän ei jaksa ottaa yhteyttä surun keskeltä. Ja suru voi kestää kauan. Lapsen kuolemasta ei toivuta parissa kuukaudessa. Kiitos kun luit.
Kommentit (79)
koska he ovat hämillään tilanteesta, kuinka toimia. Osa luulee, että haluat olla yksinäsi, osa taas ei tiedä mitä sanoa. Turha siellä odotella kukkia tms., ota itse yhteyttä ja kerro kuinka menee.
toki olla vihainen ystäviesi käytöksestä.
Kukaan heistä ei varmasti tarkoita pahaa, mutta on ihan ymmärrettävää, että tunnet niin. Luultavasti eivät uskalla tulla teille, kun pelkäävät, että et halua kohdata ihmisiä.
johon surusi kanavoituu!
Älä menetä turhasta ystäviäsi nostamalla nyt joku metakka.
toivon teille voimaa jaksaa surussanne.
Toi ruuan tuominen ois kelle tahansa kriisissä elävälle avuliasta, mutta harvoinpa niitä kokkeja löytyy liikoja.. Turhaa rahan haaskausta noi kukat ja adressit, missä tahansa tilanteessa, ei ne ketään auta! Korkeintaan vähän mieltä lämmittää minkä asian ajaa ihan yhtä hyvin se tekstarikin!
Ei siinä nyt vaan ole voimia soitella muille ja kysellä, että kuinkas hurisee? Jos ihmiset eivät itse tajua, niin ehkä parempi antaa olla. Eikö juuri tosipaikan tullen ystävyys punnita...
Ja olen katkera elämälle, todella paljon. kenenkään ei kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan. Ja psykiatrin sanoin, minä saan olla nyt itsekäs. Minulla ei ole voimia muuhun kuin selviytymiseen tästä päivästä.
ap
ihan varmasti ajattelee, että haluat olla rauhassa, jos itsestäsi ei ole kuulunut mitään. Ajattelevat, että yhteydenotot vain ärsyttäisi tai että sanovat jotain väärää tai typerää.
Olen pahoillani, että olet kokenut tilanteen noin. En tiennyt.
lapseni ei ole kuollut, mutta äitini kyllä, kun olin nuorehko (22 v). Ja nuorin lapseni mahdollisesti sairastaa tautia, jossa kuollaan yleensä viimeistään teini-iässä. Surutilanteessa tekstari sopisi minulle oikein hyvin. Kortti tai kirjekin olisi kiva. Saa myös tulla oven taakse ja tuoda ruokaa, se on hyvä idea. Mutta kukaan ei saisi soittaa. Tai saisi, mutta en vastaisi.
Me ollaan kaikki erilaisia, joten toivottavasti voit ymmärtää, että luultavasti ystäväsi ovat parhaansa tehneet ja odottavat sinun siirtoasi - kun kerrot, mitä heiltä kaipaat, varmaan osaavat sitä antaa.
Sitä paitsi kaikki eivät ehkä ymmärrä surusi suuruutta. Ystävältäni myös kuoli lapsi kohtuun. Toinen lapsi, pitkään yritetty uutta raskautta. Toki hänkin oli surullinen asiasta, mutta se ei mitenkään lamaannuttanut häntä. Piti entisen lailla yhteyttä ihmisiin elämässään ja jatkoi eteenpäin. Ehkä ystäväsi ovat samantyyppisiä ja miettivät mitä itse kokisivat samassa tilanteessa.
Minulta on kuollut lapsi joka on jo ollut kanssamme täällä maanpinnalla. Silloin kun poikani kuoli tunsin aivan samoin kuin sinä, moni ikäänkuin pakeni minun luotani.Kuitenkin uskon, että ihmiset ovat niin heikkoja omien ajatustensa kanssa, että heillä ei ole voimaa kohdata jotakin näin suurta asiaa kuin surun murtamaa perhettä. Olen antanut heidän puuttensa heille anteeksi.
Sain eräältä rakkaalta ystävältä tällaisen lohdutuksen jolla voin miettiä ikäänkuin lapseni ajatusta: "En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen alkavan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä."
Minun kuollut lapseni on arvokas ja ainutlaatuinen. Ne kukat ja adressit, joita muutamat ihmiset lähetti, oli minulle suurin tuki ja myötätunnon osoitus. Se tuntui siltä, että he ymmärsivät suruni ja tuskani määrän. Harmi, jos joku kokee sen rahan hukkana. Minun lapseni ja minun suruni oli kukkakimpun arvoinen.
ap
Ei suomessa viedä kukkia tai ruokaa kohtukuoleman vuoksi.Suurimmalle osalle ihmisistä se on rinnastettavissa keskenmenoon.Vain sen kokenut äiti osaa surra lastaan mut muiden syyttely on typerää ja yhtä ajattelematonta ja jopa itsekästä kuin mistä nyt itse syytät ystäviäsi.
Pitäiskö abortin tehneillekin laittaa adressi menemään????
Olen pahoillasi teidän perheen menetyksen johdosta.
Olet oikeassa, ettei kuolemasta toivu parissa kuukaudessa. Itse asiassa siitä ei "toivu" koskaan, mutta menetyksen kanssa oppii elämään. Olettehan saaneet ammattiapua. Ja etsikää vertaistukiryhmä.
Ole armollinen ystävillenne ja tuttavillenne. He eivät todennäköisesti tienneet miten toimia. Älä kuitenkaan sulje heitä pois elämästänne. Ota heihin yhteyttä, kerro kuulumisiasi. Puhukaa myös muusta kuin surustanne. Mutta kuuntele myös sydäntäsi, jos et saa heiltä mitään (ikinä), he eivät ehkä ole ystävyytenne arvoisia.
Minulla on vähän samantapaisi kokemuksia mieheni kuoleman jälkeen. Sain surutekstareita, laskin ne samaan kuin osanottokortit. Kuulin mutkien kautta, että osa ystävistäni oli sokissa eikä tiennyt miten toimia, he eivät sitten toimineet mitenkään, katosivat kokonaan. Sitten olivat ne pelastavat enkelit, jotka toivat ruokaa, olivat läsnä, auttoivat arjen askareissa, pitivät pinnalla.
Voimia teille!
ja osanotto myös suruunne. Viestisi lohdutti mieltä.
ap
Huomasin lopulta että ihan itse minä suljin ystäväni elämästäni pois. Totta, monet alkoivat vältellä minua kuin ruttoa (minua ei mm. kutsuttu luokkakokoukseen ollenkaan) ja jotkut ottivat yhteyttä, laittoivat kortteja, mutta jotekin tunnuin loukkaantuvani jokaisesta tavasta, kaikki tuntui väärältä tavalta. En juuri vastaillut yhteydenottoihin. Lopulta yhteydenpito sitten jäi, ja olin itse sen takana.
Ei kaikki tiedä mitä sanoa. Ei sitä itsekään osaa aina löytää oikeita sanoja, oikeaa tapaa. Ei sitä jaksa muiden tunteita ajatella kun on itse surun keskellä, mutta ei niillä kavereilla toisaalta ole velvollisuutta sinun suruasi hoitaa ja surra. Olet vihainen menetyksestäsi, mutta koita olla heijastamatta sitä ystäviisi. Monet voivat olla niin tolaltaan että sen tekstarinkin lähettäminen on iso paikka, ja pelottaa.
Ei siinä nyt vaan ole voimia soitella muille ja kysellä, että kuinkas hurisee? Jos ihmiset eivät itse tajua, niin ehkä parempi antaa olla. Eikö juuri tosipaikan tullen ystävyys punnita... Ja olen katkera elämälle, todella paljon. kenenkään ei kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan. Ja psykiatrin sanoin, minä saan olla nyt itsekäs. Minulla ei ole voimia muuhun kuin selviytymiseen tästä päivästä. ap
kysellä miten menee? Etköhän voisi kertoa heille, mitä odotat heiltä ja kertoa surustasi. Sitähän selvästi haluat, kun täälläkin olet katkerana heidän käytöksestään. Voit olla itekäs, siitä vaan, mutta et voi vaatia, että ystäväsi ovat ajatuksenlukijoita.
laitetaan vaan tekstari
Ei suomessa viedä kukkia tai ruokaa kohtukuoleman vuoksi.Suurimmalle osalle ihmisistä se on rinnastettavissa keskenmenoon.Vain sen kokenut äiti osaa surra lastaan mut muiden syyttely on typerää ja yhtä ajattelematonta ja jopa itsekästä kuin mistä nyt itse syytät ystäviäsi.
Pitäiskö abortin tehneillekin laittaa adressi menemään????
kuin tuo aborttiin vertaaminen, että poistun palstasta. Hyvää yötä!
ap
että siihen voi olla vaikea suhtautua, jos ei itse ole samaa kokenut. En usko, että kukaan on tahallaan välinpitämätön, mutta mun on pakko tunnustaa, että olisi tosi vaikea tietää kuinka voisi ystäväänsä tukea. Okei, tuo ruoan tuominen olisi hvyin konkreettinen ja helppo tapa osoittaa tukeaan, mutta se henkinen puoli onkin sitten paljon pahempi.
Mun ystävistäni kukaan ei ole menettänyt lastaan (paitsi mä aivan alkuraskaudesta pari krt) eli en ole joutunut ko. tilanteeseen, mutta olisi tosi vaikea tietää minkälaista tukea kukakin kaipaa. Joku haluaa ehkä olla yksin, joku taas haluaa puhua, joku ehkä jotain muuta. Käytännön asioissa auttaminen olisi ainakin mulle helpointa, mutta pakko sanoa, että kun itselläkin on useampi lapsi ja mies reissutöissä, niin aivan jatkuvasti ei voisi olla käytettävissä. Toki voisin ottaa lapsia hoitoon, siivota, laittaa ruokaa, kuunnella jne.
Mutta toivon sulle voimia suureen suruusi ja toivon myös, ettet tuomitse ystäviäsi, koska he eivät ehkä osanneet auttaa. Eivät tienneet kuinka voisivat auttaa.
Ei kaikki halua siihen ympärille pörräämään voivottelijoita ja selkään taputtelijoita.