Tulevan ekaluokkalaisen käytöshäiriöt

Kyseessä on ujo ja hitaastilämpiävä lapsi, joka rakastaa tuttuja ja turvallisia asioita. Älykäs, laskee monimutkaisia laskuja huvikseen, lukee sujuvasti, on taitava liikunnallisesti ja musikaalinen. Kavereita on ihan mukavasti.



Mutta kotona on aivan hirviö nykyään. Näin viime yönä unta, että tämä kuopuksemme tappoi esikoisemme (pari vuotta vanhempi).



Pitäisikö hakeutua perheneuvolaan? Mies ei halua.

Onko tuo käytös kärjistynyt nyt tässä kesän lopulla? Jännittää varmaan kovasti koulun alkamista, etenkin jos on hitaastilämpiävää sorttia.

normaalilta ja tuo koulun alku pahentanee asiaa. Meillä oli esikoisen kanssa juuri samanlaista, kahden seuraavan kanssa on ollut lievempää. (Nyt tämä esikoinen lähestyy murrosikää ja taas on samanmoista, huh!)

Eli jaksamisia, menee ohi, kysyy pitkää pinnaa...

Tietyllä temperamentilla rutiinit on tosi tärkeitä. Nukkumaanmeno yms aina samaan aikaan ja samalla tavalla, ei lipsumisia, johdonmukaisuus on kaikki kaikessa. Ja tulevista muutoksista ja erilaisista tilanteista on hyvä keskustella etukäteen ja tällä tavoin valmistella lasta: selittää että nyt on tulossa tällaista, tämä on poikkeustilanne jne..

mielestä ei ole normaalia käytöstä?

Kyllä meilläkin kiukutellaan, mutta ei koskaan ole kontrolli pettänyt, että olisi alkanut heitellä tavaroita tms.

Joo, suosittelen perheneuvolaa, mies jääköön kotiin jos ei kiinnosta oman lapsen hyvinvointi.

Esikoisen kanssa ollaan käyty perheneuvolat, tutkimukset, jopa lastepsykan polit läpi. Kaikkien mukaan kyseessä on erittäinkin normaali ja terve lapsi! Temperamenttinsa sattuu olemaan juurikin hitaastilämpiävä, herkkä, mutta samaan aikaan ulospäinsuuntautunut ja erittäin aktiivinen lapsi. Monta vuotta meni ennenkuin opittiin käsittelemään häntä tavalla, joka sopii hänen temperamenttiinsa ja siinä tärkeitä on nimenomaan nuo rutiinit ja johdonmukaisuus.

muistathan osoittaa lapsellesi, että hän on rakas ja ihana, vaikka kiukutteleekin? On tärkeää muistaa, että jokainen saa kiukutella, mutta sillä ei valitettavasti saa tahtoaan periksi. Yritä pitää oma pinnasi kurissa ja purra hammasta. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta teot eivät (siis toisia tai itseään ei saa satuttaa). Sitä paitsi, mielestäni on hienoa, että ujo lapsesi uskaltaa kiukuta kotona, se tarkoittaa, että hänen perusturvallisuutensa on aika lailla kunnossa. Ja tulevaisuuden kannalta on parempi, että lapsi näyttää tunteensa: todennäköisesti välttyy kiltin tytön syndroomalta, johon ujo ja arka tyttö helposti joutuu.



Ole siis levollisin mielin ja osoita tyttärellesi, että kiukuttelu on ihan ok.



Terveisin erityisopettaja

Hyviä vinkkejä. Joo, tilanne on kärjistynyt loppukesästä. Lapsi ei oikein edes halua puhua koulun alkamisesta. Olin lapsen kanssa kahdestaan reissussa pari päivää ja silloin ei ollut mitään ongelmaa. Meillä oli tosi kiva yhdessä ja lähennyimme, ja kertoikin itse asiassa pelkäävänsä koulun alussa sitä, että ei muistakaan tehdä kaikkia läksyjä tai jos joku opettaja huutaa ja häntä alkaa itkettää.



Rutiinien pitäminen varmaan olisi hyvä juttu. Kesälomalla ei ole ollut riittävästi rutiineja.. monia matkoja, kyläileviä ihmisiä..



Lapsi on ollut aina haastava. Hitaasti sopeutuu uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Tarvitsee paljon aikaa ja rauhaa. Muut perheenjäsenet ovat aika spontaaneja eivätkä ollenkaan tykkää rutiineista..



Tässä kyllä tuli jo monia syitä käytökselle.. Olen vaan ihmetellyt tätä menoa viimeiset viikot ja ollut todella huolissani lapsesta ja meistä kasvattajina. Olen miettinyt missä olemme oikeen tehneet näin kamalia virheitä.

että meillä tilanne helpotti huomattavasti 1-luokan myötä. Alku oli välillä hankalaa, mutta tyttö kasvoi tuon vuoden aikana tosi paljon! Kyseessä on älykäs ja taitava tyttö, mutta todistus ei ollut kovinkaan hyvä, koska sosiaalisessa kanssakäymisessä on vielä kehittämisen varaa. Olen kuitenkin erittäin onnellinen, koska olen nähnyt lapsessa valtavan kehityksen!

Hyviä vinkkejä. Joo, tilanne on kärjistynyt loppukesästä. Lapsi ei oikein edes halua puhua koulun alkamisesta. Olin lapsen kanssa kahdestaan reissussa pari päivää ja silloin ei ollut mitään ongelmaa. Meillä oli tosi kiva yhdessä ja lähennyimme, ja kertoikin itse asiassa pelkäävänsä koulun alussa sitä, että ei muistakaan tehdä kaikkia läksyjä tai jos joku opettaja huutaa ja häntä alkaa itkettää.

Rutiinien pitäminen varmaan olisi hyvä juttu. Kesälomalla ei ole ollut riittävästi rutiineja.. monia matkoja, kyläileviä ihmisiä..

Lapsi on ollut aina haastava. Hitaasti sopeutuu uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Tarvitsee paljon aikaa ja rauhaa. Muut perheenjäsenet ovat aika spontaaneja eivätkä ollenkaan tykkää rutiineista..

Tässä kyllä tuli jo monia syitä käytökselle.. Olen vaan ihmetellyt tätä menoa viimeiset viikot ja ollut todella huolissani lapsesta ja meistä kasvattajina. Olen miettinyt missä olemme oikeen tehneet näin kamalia virheitä.

Luota vain itseesi ja yritä pitää pitkää pinnaa. Tilanteenne kuulostaa tosi tutulle! Mutta voin vakuuttaa että tilanne helpottaa pikkuhiljaa, pienin askelin.

mielestä ei ole normaalia käytöstä? Kyllä meilläkin kiukutellaan, mutta ei koskaan ole kontrolli pettänyt, että olisi alkanut heitellä tavaroita tms. Joo, suosittelen perheneuvolaa, mies jääköön kotiin jos ei kiinnosta oman lapsen hyvinvointi.

ei ole KOSKAAN kontrolli pettänyt niin olisin kyllä huolestunut...

Kyllä 7-vuotiaskin voi heitellä tavaroita suutuspäissään... meilläkin on kerran paiskannut kännykkänsä lattialle, katui kyllä myöhemmin.

Oletteko kokeilleet muita rangaistuksia kuin "mietintä" -rangaistusta. Eli esim. pelikielto, karkkipäivän menetys tms. Tai vastaavasti palkitsemista, esim. viikko hyvällä käytöksellä = uimahallireissu.

Tsemppiä! Perheneuvolasta voi saada ihan hyviäkin neuvoja, ovat kokenutta sakkia siellä.

musta ei oo normaalia, jos lapsi ei oo ikinä heitellyt tavaroita.



Mutta me kumpikin arvioidaan näitä asioita subjektiivisesti, joten totuus on varmaan jossain välimaastossa.

Meillä esikoinen paiskoi ja kiukkusi kuin myrskytuuli kun saimme kuopuksen. Hänellä lentää ja paukkuu aina kun stressaa. Tällä mallilla on räiskitty eskariuhmat ja tokan luokan kipuilut.



Kuopus on hitaasti lämpiävä. Vaipuu sisäänpäin ja sulkeutuu stressatessaan. Aloitti koulun viime vuonna ja koko vuonna ei suostunut sanomaan siitä halaistua sanaa... Nyt yks kaks on kaivellut vanhat kirjat esiin ja ruvennut tohottamaan, mitä kaikkea siellä koulussa olikaan. Ja puhuu "minun koulustani" jne. Tähän asti se on ollut "esikoisen koulu" jossa hänkin nyt jotenkin vahingossa väliaikaisesti on.



Ei kannata olla noin vauhko! Räiske ja vuoristorata kuuluu elämään...

muistathan osoittaa lapsellesi, että hän on rakas ja ihana, vaikka kiukutteleekin? On tärkeää muistaa, että jokainen saa kiukutella, mutta sillä ei valitettavasti saa tahtoaan periksi. Yritä pitää oma pinnasi kurissa ja purra hammasta. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta teot eivät (siis toisia tai itseään ei saa satuttaa). Sitä paitsi, mielestäni on hienoa, että ujo lapsesi uskaltaa kiukuta kotona, se tarkoittaa, että hänen perusturvallisuutensa on aika lailla kunnossa. Ja tulevaisuuden kannalta on parempi, että lapsi näyttää tunteensa: todennäköisesti välttyy kiltin tytön syndroomalta, johon ujo ja arka tyttö helposti joutuu. Ole siis levollisin mielin ja osoita tyttärellesi, että kiukuttelu on ihan ok. Terveisin erityisopettaja

kiitos tästäkin näkökulmasta! Lapsella on kyllä ollut hyvin turvallinen varhaislapsuus. Olen ollut äitinä liiankin lapsi- ja perhekeskeinen ja mies on aina laittanut perheen etusijalle. Kyllä tyttö näyttää myös positiivisia tunteita, on empaattinen, joskus kesken raivon purskahtaa itkuun ja hyppää vanhemman kaulaan itkemään hämmennystään. Luulen, että hän on itsekin ihmeissään raivonsa kanssa. Raivoa on vaikea lopettaa. Hän ei ollenkaan halua keskustella tilanteista jälkikäteen, koska kokee keskustelun moittimisena. Olemme kyllä puhuneet raivosta: miltä se tuntuu, miten sitä voisi oppia hallitsemaan. Ostimme kaupasta kiukkupallon, jota voi puristaa. Välillä hänen onnistuukin katkaista raivo itse.

Ehkä voimme vielä katsoa miten syksy alkaa sujua.. Olen ehdottanut miehelle perheneuvolaa jo vuosia sitten, kun taas on ollut joku hankala kausi lapsen kanssa, mutta mies suhtautuu epäluuloisesti sosiaaliviranomaisiin. Hän ei tykkää ajatuksesta, että meistä kirjoitetaan jotain rekistereihin, joiden sisältöä hän ei voi itse valvoa.

että sinä otat nyt sen perheesi ja lapsesi LIIAN VAKAVASTI ja keskityt siihen LIIKAA.



Kannattaisi ehkä nyt hommata vähän muutakin sisältöä - ja hiukan lisää suhteellisuudentajua.



Tai teille tulee oikeasti ongelmia. Miehesi kuulostaa fiksulta. Sinun kannattaa huolehtia siitä, ettet aja tätä pois kaiken paneutumisesi jaloista.

jolla samoja ongelmia itsehillinnän kanssa. On myös erittäin herkkä ja "kiltti" lapsi, mutta kaikki siirtymiset/ muutokset ja uudet asiat ovat aina olleet vaikeita.



Raivareissaan on aivan mahdoton: yrittää lyödä, heitellä tavaroita, jne. Holding ei todellakaan auta, vaan pahentaa asiaa. Pahinta on kuitenkin se, että ei saa itkua ja raivoa loppumaan millään, ei edes silloin kun sitä jo itsekin haluaisi.



"selvinpäin" olemme jutelleet suuttumuksesta, ja siitä että pitää antaa sen mennä ja loppua, mutta käytännössä tämä ei sitten koskaan kuitenkaan onnistu, jos tilanne pääsee tarpeeksi pahaksi. Pari harvaa kertaa on käynyt niin hyvin, että tilanne on saatu katkaistua esim. huumorilla tai harhautuksella, ja silloin lasta on kehuttu tosi paljon ja yritetty muistuttaa siitä, että suuttumuksen tosiaan saa lopetettua.



Lapsi menee nyt tokalle, ja kesä on mennyt aika rauhallisesti, jotne toivotaan että seesteisempi kausi olisi edessä. Tosin uskon, että koulun alku tulee olemaan taas vaikeaa aikaa ja olen siihen henkisesti varautunut. (ekan luokan ekat viikot olivat siis tosi, tosi rankkoja meillä!).

Olen unohtanut kirjoittaa viestieni perään "ap", mutta ehkä nuo tajuaa aloittajan kirjoittamiksi kuitenkin.



Ihana kuulla, että on muitakin tämän tyyppisiä lapsia olemassa. Päiväkodissa ja esikoulussa tuntui, että tämä meidän kuopus on ainut laatuaan. Esim. esikouluopettajan oli vaikea ymmärtää miksi meidän lasta ei voi mennä halaamaan spontaanisti yhtäkkiä.



Onneksi lapselle tulee perheellemme ennestään tuttu opettaja ja tyttö jatkaa samassa koulussa missä kävi eskarinkin. Uskoisin koulun sujuvan hyvin. Iltapäiväkerhosta en ole niin varma...



On meillä tosiaan muutakin elämää: työ ja harrastuksia. Valmentaudun tässä tulevaan syksyyn, jolloin me emme juuri ehdi nähdä perheenä viikolla erilaisten työaikojen takia. Olisi ihanaa, jos voisi olla iltapäivisin kotona vastaanottamassa lasta ja kysyä kuulumiset. Pitää katsoa josko tarvitaan jotain erityisjärjestelyjä, jos siellä ei suju ja lapsi on ihan stressaantunut..



Kiitos kovasti teille kaikille!



Ap

viestiä sille lapsellesi, että uskot häneen ja uskot siihen, että hän tietenkin pärjää.



Maailmaan mahtuu erilaista tussahtelijaa ja räiskähtelijää ja sillä selvä.

Uskon, että ap:n perheessä (kuten meilläkin) on tuettu ja rohkaistu lasta ihan oikealla tavalla - näin ainakin päättelen hänen kirjoituksistaan. Tässä ollaan kuitenkin vähän eri levelillä....

viestiä sille lapsellesi, että uskot häneen ja uskot siihen, että hän tietenkin pärjää.

Maailmaan mahtuu erilaista tussahtelijaa ja räiskähtelijää ja sillä selvä.

t. 19

ja miettiä miten voi yleensäkään edellyttää että lapsi keskustelee tunteistaan erimielisyyksien jälkeen, kun ei siihen aikuisetkaan pysty. Ap vielä on se muka oikeassa oleva taho, joka määrittää mitä saa tehdä ja mitä ei. Tervemenoa vaan perheneuvolaan, missä ap saa varmasti ylineuroottisen leiman otsaansa, ja nimetään lapsen "ylireagointien" aiheuttajaksi.