Tulevan ekaluokkalaisen käytöshäiriöt

ilman muuta ap on tehnyt oikein keskustellessaan lapsensa kanssa tunteista ja niiden aiheuttamista reaktioista. Tunteet tulisi nimetä, niin lapsi oppii tunnistamaan ne. Luulen ap, että voit olla aivan rauhassa; olet kasvattanut lastasi hienosti tukemalla häntä ja myös pitämällä rajat. Tunteet tulevat ja menevät, eivätkä ne satuta ketään.



se erityisope

eivät mihinkään mene, ja satuttavat jatkuvasti. terv. erityisopen äiti.

karata hieman sivuraiteille... Ilman muuta häpeä ja huonommuuden tunnekin täytyy kyetä nimeämään ja tunnistamaan. Nimenomaan häpeältä vältytään silloin, kun vanhempi tukee lastaan tunteiden ilmaisemisessa ja auttaa lasta selviämään pelottavistakin tunteista.

ja jotkut kasvavat ensimmäisten koulupäivien jälkeen aika kummastikin. Aloituksesta tuli mieleen eräs tutun lapsi, valloittava, mutta vaikea lapsi ja en tiedä onko sitten perinyt vanhemmilta geenejä vai mikä saa aikaan sen, että paiskoo tavaroita ja leikkii mieluummin itsekseen. haastava lapsi. Millainen teillä on miehen kanssa suhde? lapsi joskus oirehtii vanhempien suhdetta tai toisen vanhemman ongelmia.

miettimistuolissa eteisessä, illalla 21.30??? Jos tää on johdon mukaista käytöstä lapsen hyväksi, ni kyllä on sääli lasta. Ap voisi vaihteeksi istua siinä tuolissa miettimässä omaa käytöstään.

siitä että on huono , eikä "tottele"? Miten olis sähkötuoli kaupan ovella, jotta yleensäkin muistas käyttäytyä hyvin?

Meidän 3 v ei ole nukkumassa, sitä ei väsytä. No annan tuossa leikkiä sitten ja mennään nukkumaan myöhemmin. Joskus voi säännöistä joustaa, vaikka onhan se niin että empä minäkään tänään saa omaa aikaa. Ymmärrän, että hermot voi mennä ja kun ne menee helposti jumittuu yhteen toimintamalliin. Kun asia on akuutti ja lähellä ei välttämättä osaa ajatella luovasti ja erilailla.

Kiukutteleva lapsi on haastava ja olen itsekin ollut nuorempana herkästi hermoni menettävä. Voi olla, että lapsen käytöksen takana on jotain, mutta tänään ei voi mitään isompaa tehdä kuin elää perheenä. Jos kiukuttelu ei ole tänään yliväsymistä niin olkaa lapsen kanssa. Niin minä tekisin, keskittyisin lapseen ja jakaisin puolison kanssa vastuuta puoliksi, kunnes lapsi nukahtaisi.

Jo nyt ap antaa lapsen ymmärtää, että pelkää koulua - siis nimenomaan hän. Ja pohtii että voivoi, kun pitää työtkin järjestää uusiksi sen takia, että lapsi on inhimillinen ja hikeentyy joskus.



Sen sijaan että viestittäisi lapselle, että "okei, nyt tuli suututtua, mutta ei maailma siihen kaadu. Ja että minä luotan sinuun ja sinun pärjäämiseesi."



Ja se viestittäminen on nimenomaan sitä ei-verbaalista ja sellaista ilmassa väreilevää. Ja varmaankin myös sitä, että vanhemmat riitelee mitä lapsen suhteen pitäisi tehdä.



Ja lapsi aistii, että ei ole hyväksytty sellaisena kuin on.

vaikka ei olisi diagnisoitu.

Diagnoosi vain puuttuu.

Kaikki tunteet tulee viomakkaasti ulos, niin hvyät kuin huonot. Ne tulee ne positiivisetkin tunteet sitten ulos ihan yhtä voimalla. Toiset tuntee enemmän kuin toiset, ja tietää mitä tahtoo.

Itse pidän juurikin rutiineita tärkeinä, aikaisin nukkumaan, verensokeri ei saa laskea liian alas, ja paljon syliä ja halia. Ja juttelua siitä, kuinka rakas lapsi on, vaikka hän itsekin tajuaa, että hänen tunteenpurkaukset välillä harmittaa muita.

vaan siinä iässä ettei tiedä onko iso vai pieni ja koulun alkaminen jännittää. toiset vaan on tempperamenttisempiä raivotessaan

vaikka ei olisi diagnisoitu.

täytyykö nykyään olla joka asiaan diagnoosi?