Lue keskustelun säännöt.
anteeksi, että kysyn, mutta miten ADHD-lasten kanssa jonotettiin esim 80-luvulla lintsillä?
05.08.2011 |
en mä muista kuulleeni että kenelläkään olisi ollut mitään vaikeuksia
Kommentit (51)
Oma kokemukseni oli että ihmisten ilmoilla ei käyty. Yleensäkin vammaiset pidettiin siihen aikaan enemmän poissa silmistä.
Mulle on kerrottu, että olen käynyt kerran Linnanmäellä reilusti alle kouluikäisenä ei omaa muistikuvaa. Seuraavan kerran kävin Lintsillä oma toimisesti lukioikäisenä. Terve veli kävi kyllä säännöllisesti, ainakin vuosittain Lintsillä, yleensä kaveriperheen kanssa.
Korkeasaaressa kävin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana, isoisäni vei minut.
Koulun luokkaretket tehtiin ex-tempore usein silloin kun olin sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
malliin käyty Lintsillä. Pysyttiin kotikonnuilla.
Kyllä me vaan käytiin lintsillä, vaikka sisko oli silloisen mukaan mbd-vammainen. En muista, että erikoisempia vaikeuksia oli. Joskus sisko eksyi meistä muista, mutta oli löytänyt opetetun mukaisesti tiensä info-pisteelle, josta sitten haettiin kuulutuksen jälkeen. Oli tällöin noin 10-vuotias.
Olihan siinä silmät oltava selässäkin, mutta ei me kotiin sen takia jääty.
Eikä ehkä meillä aikoinaan ei niin pitkiä jonoja ollut? Hyvä ajoitus.
Ei sinne kaikki terveetkään päässeet.
Hyvin tai huonosti. Kun katsoo ystävän sähellystä vielä aikuisenakin lintsillä, niin AINOANA erona on, että nykyään tuppaa saada suuremmalla todennäköisyydellä selkäänsä tai tappelun aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin ei se niitä parantanut vaan kumpikin on linnakundeja nyt.
Oma kokemukseni oli että ihmisten ilmoilla ei käyty. Yleensäkin vammaiset pidettiin siihen aikaan enemmän poissa silmistä.
Hmm, riippui varmaan elinympäristöstä ja semmoisesta. Muistan, että 70- ja 80-luvuilla tuli käydyksi Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja Särkänniemessä ja olluksi aivan normaalisti ihmisten ilmoilla ilman sen kummempia hötkyilyjä. ADHD:sta ei kyllä ole tietoa; se kirjainyhdistelmä on tullut esiin vasta viime vuosina, tai en ainakaan itse muista siitä puhutun ns. ennen vanhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"etuilla" lintsillä on väärin. Ei ko. diagnoosilla saa etuilla muuallakaan. Pitää odottaa pankissa, kaupassa, muissa huvipuistoissa, linja-autopysäkillä, leffalippujonossa jna.
Erityislapset tarvitsevat normaalia enemmän harjoitusta. Hyvä harjoitella sitä jonottamista paljon. Lapselle tulee helposti epäselväksi, miksi lintsillä saa etuilla ja muualla ei. Miten selität lapselle sen, että "kun sulla on toi ADHD, niin lintsillä voit etuilla, kun on vaikeaa osottaa, mutta mäkkärissä/leffassa/kaupassa, et voi etuilla vaikka siellä on vaikea odottaa"?
Lisäksi tämä lisää muiden ihmisten paheksuntaa. Moni ADHD ihmisistä voi kyllä oikeasti odottaa. Kummasti olen nähnyt tietämieni ADHD-ihmisten odottavan mm. kaupassa kassajonossa.
Siis itselläni adhd lapsi, jonka kanssa tuo odottaminen ja jonottaminen on haastavaa ja näin ollen nimenomaan yksi niitä asioita mitä harjoitellaan. Sääntöjen täytyy olla myös tosi selkeät, eli olisi hyvin hämmentävää lapselle jos muuten pitää jonottaa ja sitten Lintsillä ei. Me ollaan ratkaistu asia niin että menemme vain niihin laitteisiin joihin on lyhyt jono, koska sekin on ihan totta että ihan oikeasti lapsi EI PYSTY ainakaan vielä mihinkään vartin jonotukseen hälyisässä huvipuistoympäristössä.
Eli tosiaan jonotusta pitää harjoitella, mutta vain realistisia aikoja, oppi syntyy pikkuhiljaa onnistumisen kokemuksista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos osasi käyttäytyä,pääsi.
nykymammat taas vie kaikki helvetinriivaamatkusiperkeleet kaikkialle toisten ihmisten riesaksi.
poika, jonka kohdalla aluksi puhuttiin juuri MBD:stä. Hänen diagnoosinsa muuttui myöhemmin lieväksi kehitysvammaksi, jossa on autistisia piirteitä.
Hänen oli pienenä vaikeata sietää ihmisjoukkoja, hälinää, kaaomaista informaatiotulvaa. Mutta siksi juuri opettelin hänen kanssaan näitä vaikeita tilanteita.
En piinannut tahallaan kohtuuttomissa väkijoukoissa, mutta kuljetin mukana pankissa, kaupassa, ruuhkan keskellä liikenteessä. Poika huusi josksu pankin lattialla, mutta hyrisin vain nätisti takaisin "ei mitään hätää, kohta ollaan valmiita" ja nostin leukaa pystyyn ihmisten paheksuvilta katseilta.
Kerran karkasi käsistäni autotien yli ja kerran katosi kaupasta. Ehti juosta pitkälle, oli nousemassa linja-autoon! Onneksi kanssaihmiset olivat pysäyttämässä.
Jälkikäteen ajatellen olen ollut turhankin rohkea, mutta poika on kyllä tyyntynyt ja oppinut liikkumaan maailmalla. Tuntuu siltä, että olen saanut paljon hyvää tulosta aikaiseksi, kun en piilottanut häntä kotiin. Autistiset piirteet voi kuitenkin ottaa huomioon ja ymmärtää, ne eivät katoa kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harmi kun ette eläneen aikuisuuttanne siellä 80-luvulla kun kaikki oli paremmin..
Me ollaan oltu tänä vuonna meidän erityislapsen kanssa huvipuistossa ja vesipuistossa ja meillä meni ihan hyvin vaikka kyseisessä huvipuistossa mitään tuollaista jonotusmallia ollut, vaan ihan normaalisti toki jonotettiin. Ensimmäiseen laitteeseen lapsi meinasi rynnätä suoraan, mutta kun asia hänelle selitettiin pikapiirtämisen avulla, loppureissu meni hienosti ilman ainuttakaan raivaria. JA ei, ne raivarit ei johdu siitä ettei lasta kiellettäsisi, ne ovat aivan erilaisia kun normaalilapsella. Hän ei siis kuule eikä näe raivarin aikana. Sinnikkään toiston avulla olemme saaneet nämä raivarit vähenemään niin, ettei niitä yleisillä paikoilla enää tule kuin lapsen ollessa todella väsynyt jolloin hänellä on entistä enemmän keskittymisvaikeuksia.
Ymmärrän toisaalta tuon että pääsisi jonon ohi tarvittaessa, mutta mielestäni ei automaattisesti. Tarvittaessa siksi, että kun koko perhe on mukana, menee muidenkin lapsien reissu totaalisesti pieleen kun yksi raivoaa koko reissun. Vanhempien täytyy keskittyä erityiseen, vaikka muutkin lapset tarvitsevat jatkuvaa silmälläpitoa. Reissu saattaa olla kesän kohokohta ja onhan se huono juttu koko porukalle jos tässä tilanteessa aletaan "opettamaan" jonotusta. Sitähän opetellaan normaalielämässä ihan koko ajan. Eivät vanhemmatkaan halua kaikille heti osoittaa että meillä on tässä erityislapsi vaan kyllä suurin osa varmasti haluaa elää ja opettaa lasta elämään normaalisääntöjen mukaan. Tosi idioottimaista kadehtia tälläistä, voitte uskoa että elämä on muutenkin jatkuvaa stressiä, "kouluttamista" ja ennakointia (joka usein menee pieleen, ennenkuin opitaan pikkuhiljaa).
Meidän lapsella ei kyllä ole adhd:ta vaan kuuluu autismin kirjoon, mutta voin kuvitella että adhdn kanssa on omat suuret ongelmansa myös.
jos osasi käyttäytyä,pääsi.
nykymammat taas vie kaikki helvetinriivaamatkusiperkeleet kaikkialle toisten ihmisten riesaksi.
tuo on sitä todellista curlingia. Että käyttäydytään itse ja opetetaan lapsille, että erilaisista ja ei niin terveistä ihmisistä ei tarvitse välittää paskaakaan, omista OIKEUKSISTAAN on pidettävä huoli,eikä jakseta ODOTTAA sen vertaa että joku oikeasti ja todetusti sairas pääsee edelle. Koittakaa hyvät vanhemmat KASVATTAA niitä lapsianne ja vaikka itseännekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poika, jonka kohdalla aluksi puhuttiin juuri MBD:stä. Hänen diagnoosinsa muuttui myöhemmin lieväksi kehitysvammaksi, jossa on autistisia piirteitä. Hänen oli pienenä vaikeata sietää ihmisjoukkoja, hälinää, kaaomaista informaatiotulvaa. Mutta siksi juuri opettelin hänen kanssaan näitä vaikeita tilanteita. En piinannut tahallaan kohtuuttomissa väkijoukoissa, mutta kuljetin mukana pankissa, kaupassa, ruuhkan keskellä liikenteessä. Poika huusi josksu pankin lattialla, mutta hyrisin vain nätisti takaisin "ei mitään hätää, kohta ollaan valmiita" ja nostin leukaa pystyyn ihmisten paheksuvilta katseilta. Kerran karkasi käsistäni autotien yli ja kerran katosi kaupasta. Ehti juosta pitkälle, oli nousemassa linja-autoon! Onneksi kanssaihmiset olivat pysäyttämässä. Jälkikäteen ajatellen olen ollut turhankin rohkea, mutta poika on kyllä tyyntynyt ja oppinut liikkumaan maailmalla. Tuntuu siltä, että olen saanut paljon hyvää tulosta aikaiseksi, kun en piilottanut häntä kotiin. Autistiset piirteet voi kuitenkin ottaa huomioon ja ymmärtää, ne eivät katoa kokonaan.
No en tiedä, olisiko parempi aloittaa huvipuistokäynnit vähän myöhemmällä iällä ja harjoitella handlaamaan vähemmän "extreme"-tilanteita ensin? - jos kerran "lapsen on vaikeaa sietää ihmisjoukkoja, hälinää, kaaomaista informaatiotulvaa."
En mä tiedä, mutta onko se lapselle sitten mukavaa olla huvipuistossa, jos hälinä, melu, ihmistungos ja informaatiotulva saavat lapsen tosi sekaisin ja valtavan hermostuneeksi?
Vai onko se enemmän mamman pakkomielle, että huvipuistoon on mentävä, koska kaikkien lasten "kuuluu". Mikä vahinko koituu siitä, jos sitä harjoittelua äärimmäisessä hälinässä vähän lykkäisi myöhemmäksi kehitystasoa vastaavaksi ja tekisi asioita, joista lapsi oikeasti nauttii?
Siis millä tavalla lapsi ei pysty? Saako se raivarin? Huutaa? Halkeaa? Lyö?
En ilkeile, vaan ihan aidosti ihmeissäni olen, kun ei adhd-lapsia lähipiirissä ole.
Siis itselläni adhd lapsi, jonka kanssa tuo odottaminen ja jonottaminen on haastavaa ja näin ollen nimenomaan yksi niitä asioita mitä harjoitellaan. Sääntöjen täytyy olla myös tosi selkeät, eli olisi hyvin hämmentävää lapselle jos muuten pitää jonottaa ja sitten Lintsillä ei. Me ollaan ratkaistu asia niin että menemme vain niihin laitteisiin joihin on lyhyt jono, koska sekin on ihan totta että ihan oikeasti lapsi EI PYSTY ainakaan vielä mihinkään vartin jonotukseen hälyisässä huvipuistoympäristössä. Eli tosiaan jonotusta pitää harjoitella, mutta vain realistisia aikoja, oppi syntyy pikkuhiljaa onnistumisen kokemuksista!
poika, jonka kohdalla aluksi puhuttiin juuri MBD:stä. Hänen diagnoosinsa muuttui myöhemmin lieväksi kehitysvammaksi, jossa on autistisia piirteitä. Hänen oli pienenä vaikeata sietää ihmisjoukkoja, hälinää, kaaomaista informaatiotulvaa. Mutta siksi juuri opettelin hänen kanssaan näitä vaikeita tilanteita. En piinannut tahallaan kohtuuttomissa väkijoukoissa, mutta kuljetin mukana pankissa, kaupassa, ruuhkan keskellä liikenteessä. Poika huusi josksu pankin lattialla, mutta hyrisin vain nätisti takaisin "ei mitään hätää, kohta ollaan valmiita" ja nostin leukaa pystyyn ihmisten paheksuvilta katseilta. Kerran karkasi käsistäni autotien yli ja kerran katosi kaupasta. Ehti juosta pitkälle, oli nousemassa linja-autoon! Onneksi kanssaihmiset olivat pysäyttämässä. Jälkikäteen ajatellen olen ollut turhankin rohkea, mutta poika on kyllä tyyntynyt ja oppinut liikkumaan maailmalla. Tuntuu siltä, että olen saanut paljon hyvää tulosta aikaiseksi, kun en piilottanut häntä kotiin. Autistiset piirteet voi kuitenkin ottaa huomioon ja ymmärtää, ne eivät katoa kokonaan.
huutanut oankin lattialla ja karannut vanehmmiltaan. Ei tuo ole mitenkään tavatonta tai "sairasta".
JOSKUS tuntuu että ihan normaalikin lasten sekoilu heti luokitellaan adhd:ksi.
Jonot ainakin olivat lyhyempiä. Joten eipä ollut niin pitkää jonotusaikaa.
Siis luuletteko te, että ns. normaalilapset eivät koskaan raivoa ja kiukuttele. Jopa niin että muiden perheenjäsenten retki voi olla aikamoista tuskaa?
Saanko minä etuilla Lintsin jonoissa jos sanon että tuota tuoista ipanaa nyt kyrsii odotttaminen ja jos sen huutaminen ei lopu, niin koko perheen retki on pilalla? No en saa, eikä se tulisi edes mieleenikään.
Se että lapset kiukuttelee ja raivoaa ON NORMAALIA. Sen sietäminen on vastuullista vanhemmuutta.
harmi kun ette eläneen aikuisuuttanne siellä 80-luvulla kun kaikki oli paremmin.. Me ollaan oltu tänä vuonna meidän erityislapsen kanssa huvipuistossa ja vesipuistossa ja meillä meni ihan hyvin vaikka kyseisessä huvipuistossa mitään tuollaista jonotusmallia ollut, vaan ihan normaalisti toki jonotettiin. Ensimmäiseen laitteeseen lapsi meinasi rynnätä suoraan, mutta kun asia hänelle selitettiin pikapiirtämisen avulla, loppureissu meni hienosti ilman ainuttakaan raivaria. JA ei, ne raivarit ei johdu siitä ettei lasta kiellettäsisi, ne ovat aivan erilaisia kun normaalilapsella. Hän ei siis kuule eikä näe raivarin aikana. Sinnikkään toiston avulla olemme saaneet nämä raivarit vähenemään niin, ettei niitä yleisillä paikoilla enää tule kuin lapsen ollessa todella väsynyt jolloin hänellä on entistä enemmän keskittymisvaikeuksia. Ymmärrän toisaalta tuon että pääsisi jonon ohi tarvittaessa, mutta mielestäni ei automaattisesti. Tarvittaessa siksi, että kun koko perhe on mukana, menee muidenkin lapsien reissu totaalisesti pieleen kun yksi raivoaa koko reissun. Vanhempien täytyy keskittyä erityiseen, vaikka muutkin lapset tarvitsevat jatkuvaa silmälläpitoa. Reissu saattaa olla kesän kohokohta ja onhan se huono juttu koko porukalle jos tässä tilanteessa aletaan "opettamaan" jonotusta. Sitähän opetellaan normaalielämässä ihan koko ajan. Eivät vanhemmatkaan halua kaikille heti osoittaa että meillä on tässä erityislapsi vaan kyllä suurin osa varmasti haluaa elää ja opettaa lasta elämään normaalisääntöjen mukaan. Tosi idioottimaista kadehtia tälläistä, voitte uskoa että elämä on muutenkin jatkuvaa stressiä, "kouluttamista" ja ennakointia (joka usein menee pieleen, ennenkuin opitaan pikkuhiljaa). Meidän lapsella ei kyllä ole adhd:ta vaan kuuluu autismin kirjoon, mutta voin kuvitella että adhdn kanssa on omat suuret ongelmansa myös.
Miten?? Mun pojalla on adhd, eikä ole tuosta ollut tietoa! Tosin poika ei ole pahimmasta päästä, ja jaksaa kyllä odottaa. Vartin odotus saa hänet korkeintaan kiehnäämään levottomana ja älämölöilemään, ehkä ärsyttämään rauhallista pikkuveljeä tökkimällä ja kutittelemalla, mutta ei hän kuitenkaan "halkea" :)
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, mistä adhd-lasten etuiluoikeudesta on kyse??
Ne taisi pysyä kotona. Meilläkin on niin että meidän kehitysvammainen ei ole tänä vuonna käynyt ollenkaan särkänniemessä yms. vaikka terve pikkusisko on. En vain jaksa sitä vääntämistä niin helpompi jättää kotiin lapsenvahdin kanssa, kuin ottaa mukaan.