Apua. En välitä meidän koiranpennusta enää.

Huhhuh? Onko taas käynyt niin, että koirapentu on otettu vähän turhan lyhyellä harkinnalla. "Noku se olis niiiiiii ihku!".

Huhhuh? Onko taas käynyt niin, että koirapentu on otettu vähän turhan lyhyellä harkinnalla. "Noku se olis niiiiiii ihku!".

Itse hankin koiran vuosien harkinnan jälkeen, mutta sitten vain elämäntilanne ajoi siihen että ei yksinkertaisesti (yksin) pystynytkään huolehtimaan kaikesta.

Onneksi koiralle löytyi hyvä koti. AP, harkitse nyt tarkkaan mitä haluat tehdä, ehkä voisi olla vielä hyvä hetki hankkia koirallenne uusi koti.

huomiota, rapsutuksia ym.? Jos sinä tai muut perheen aikuiset huolehditte ne fyysiset tarpeet ja koira saa huomiota ja hellyyttä esim. lapsilta tai mieheltäsi, se varmaan riittää? Jos koira taas on kaikille perheessä pelkkä rasite ja kukaan ei jaksa pitää sitä muuna kuin rasittavana huonekaluna, kannattaa etsiä sille nopeasti uusi koti. Nuori koira kyllä saa uuden, paremman kodin helposti ja kotiutuu vielä aivan hyvin uuteen kotiin. Kannattaa ajatella koiran parasta eikä omia tuntemuksia, häpeää tms. Ja jos annatte koiran pois, tehkää päätös, että ainakaan ennen lasten kouluikää (ts. yli 10v.) ei uutta koiraa perheeseen tule. Pikkulapsiaika ja koiran siisteysopetus, koulutus ym. on aika rankka yhtälö.

En nyt käsitä, mutta se ei ole uutta...

Elävä otus, eli ihan sama jos saat päähän piston HALUAN LAPSEN, et voi antaa häntä ekan 6 kk jälkeen pois, koska olet kyllästynyt häneen?

Koiran kanssa ihan sama asia.

inhoan tuota kun koiria annetaan ihan kelle vaan..

Tuollaista elämää koirat lapsiperheissä elää. Ei niille ole aikaa samalla tavalla kuin lapesttomilla pareilla on. Jos pentu saa hyvää hoitoa (eli sisältää myös johdonmukaisen kasvatuksen) ja kaiken muun minkä kerroit, ei sillä ole hätäpäivää. Ei sitä kiinnosta tykkäätkö siitä erityisesti, niin kauan kuin et ole sen silmissä arvaamaton, pelottava tai väkivaltainen.



Jos vaan jaksat hoitaa sitä, niin ei ole mitään tarvetta tuntea syyllisyyttä. Pentu on ihan onnellinen omassa perheessään, ei sitä kannata antaa pois.

eli ei ole heitteillä. Saako se rapsutuksia keneltäkään? Sanot, että se on kiltti.



Itse asiassa voi olla, että se voi oikein hyvin. Elää tyytyväisenä koiranelämää, on iloinen jos saa huomiota.. on pahnanpohjimmainen, jota ei ole inhimillistetty. Miksi sen pitäisi olla joku huomion keskipiste? Monet pilaavat koiransa liialla lellimisellä ja pitämällä sitä ihmisenä.

pari rapsutusta päivässä, älä ihmeessä anna koiraa pois! Lapset ovat varmasti jo kiintyneet siihen ja todennäköisesti sinäkin, jos olet vähänkään eläinrakas. Lapset kasvavat ja muutaman vuoden päästä saat jo hoitoapua (todennäköisesti) heiltä. Meillä ainakin on innokkaita lenkkiseuralaisia, harjaajia ja vedenkantajia :)



Mutta toisaalta, jos et oikeasti edes vähää tykkää koirasta, anna rakastavaan kotiin. Koirakin kaipaa huomiota ja ansaitsee olla perheenjäsen :) Älä mieti kuitenkaan liian kauaa, koiralle helpompaa suhtautua muutoksiin, mitä nuorempi se on! Jos vuoden päästä muutatkin mielesi, on se eläimen kannalta todella kurjaa.

oiskohan se sit niin, että koiran omistaminen voi olla just tämmöistä.. kuulostaa varmaan tyhmältä.. Mua ei esim. kiinnosta vouhottaa muiden koiraihmisten kanssa, näyttelyt tm. ei kiinnosta ja poikkean aika lailla monesta koiran omistajasta. Ja varsinkin näistä kasvattajaihimisistä, joilta pentua aikoinaan kyseltii. Aiheuttaako tää sit tunteen, että koira on väärässä paikassa? Mutta ehkä koiran omistaminen on sitä, että "tuossa se pyörii, saa ruoan, liikuntaa ja teveyttä tarkkaillaan", lapset kyllä antaa sille hellyyttä, että ei se tosiaan ihan rapsutuksia vailla ole... Eli ehkä sen on kuitenkin hyvä olla, kun ei se käyttäydy mitenkään huomiota herättävästi, suuntaan tai toiseen.



t. pähkäilevä ap...

ja lisäksi saa lapsilta rapsutuksia, leikkiä ja haleja. Mikäs sen parempaa voisi koiralle olla.

Ei ne koirat kaipaa niitä näyttelyitä tai muita hössötyksiä lainkaan, päinvastoin, ovat koirille aika stressaavia kokemuksia.

Se koira on vähän kuin perheenjäsen, siellä se menee joukon jatkona =).

oiskohan se sit niin, että koiran omistaminen voi olla just tämmöistä.. kuulostaa varmaan tyhmältä.. Mua ei esim. kiinnosta vouhottaa muiden koiraihmisten kanssa, näyttelyt tm. ei kiinnosta ja poikkean aika lailla monesta koiran omistajasta. Ja varsinkin näistä kasvattajaihimisistä, joilta pentua aikoinaan kyseltii. Aiheuttaako tää sit tunteen, että koira on väärässä paikassa? Mutta ehkä koiran omistaminen on sitä, että "tuossa se pyörii, saa ruoan, liikuntaa ja teveyttä tarkkaillaan", lapset kyllä antaa sille hellyyttä, että ei se tosiaan ihan rapsutuksia vailla ole... Eli ehkä sen on kuitenkin hyvä olla, kun ei se käyttäydy mitenkään huomiota herättävästi, suuntaan tai toiseen. t. pähkäilevä ap...

lasten kanssa tasa-arvoisiksi. Koira on koira. piste. Koirasi on varmasti ap oikein onnellinen teidän kanssanne. Enemmän se kärsisi, jos pukisit sille röyhelöhameita päälle, kanniskelisit ostoskeskuksissa koira laukussa tai lässyttäisit sille kuin pikku-vauvalle. Kyllä se koira oireilisi käytöksellään, jos sillä olisi huonosti oltavat :).

Ei todellakaan ole mitään tarvettä hurahtaa näyttelyihin tai muihin aikaa vieviin harrastuksiin, jos ei itsellä ole kiinnostusta tai aikaa. Toki peruskoulutusasiat täytyy pennun kanssa hoitaa (sisäsiisteys, luoksetulo, nätisti hihnassa kulkeminen, sosiaalistaminen muihin koiriin) mutta siinä se onkin se tarpeellinen.

Sitten jos ja kun aikaa ja kiinnostusta on, sitten sitä muuta, vaikka sit isompien lasten toimesta (esim. agilityä, tokoilua, vaikka koiratanssia!).



Jos koira saa ruokaa, lenkkeilyä kokoonsa nähden riittävästi, terveysasiat kunnossa (rokotukset ym) ja saa edes jonkinverran huomiota ja rapsutuksia päivän aikana, on kaikki ok. Osalla hurahtaneista koiraihmisistä menee koiratouhut vähän (tai aika paljonkin) överiksi ja osalla jääkin sitten taas esim. lasten asiat aivan retuperälle (viikonloput näyttelyissä, tokokisoissa tai jossain jälkikokeissa ja tenavat roikkuu joka viikonloppu joko vastentahtoisesti mukana metsässä/näyttelypaikalla tai sitten ovat yksin kotona), lasten harrastuksille tai edes hyvinvoinnille ei ole aikaa, kun kaikki aika ja raha menee koirien kanssa... näitäkin on nähty.



Koira on elävä olento ja vaatii tietyt perustarpeet mutta on kuitenkin "vain" eläin, joka elää hetkessä, on tyytyväisimmillään lauman alimmaisena, ei vaadi sen kummempaa hömppää elämäänsä.

ja kuulostaa siltä että teidän perheessä koira on juuri sillä paikalla missä koiran kuuluukin olla. Jatkakaa samaa rataa.

edellisiin viesteihin, joissa on tullut hyviä pointteja, että pieni puppy blueskin on ihan normaalia. Jos on väsynyt muutenkin tai pentu tavallista rasittavampi tapaus, niin pentuaikana tulee helposti tuollainen olo että ei koiraa jaksa, koirasta ei ole mihinkään ja itse ei kiinnosta. Se menee ohi kunhan koira kasvaa ja rutiinit on muodostuneet sellaisiksi että arki rullaa koirankin kanssa mukavasti. Ja koirakin rauhoittuu iän myötä eikä vaadi niin paljoa koulutusta ja huomiota kuin pentuna.

Tosta en tiennytkään, mutta kun mietin koiranpentuaikoja niin totta...

Mua ei esim. kiinnosta vouhottaa muiden koiraihmisten kanssa, näyttelyt tm. ei kiinnosta ja poikkean aika lailla monesta koiran omistajasta.

Ei toi vielä mikään hätätila ole. :) Mulla on koira, josta tykkään kyllä kovasti, mutta oon sun kanssa ihan samanlainen siinä, että en ole yhtään samalla aaltopituudella aktiivisten koiranomistajien kanssa. En jaksa lätistä koiraroduista, koiraharrastuksista tai näyttelyistä tai lähteä mukaan mihinkään koiraharrastuksiin, joissa tapaa muita koiranomistajia. Tunnen koiraihmisten kanssa usein oloni todella ulkopuoliseksi.

Me harrastetaan koiran kanssa ihan vaan kävelylenkkejä, sohvalla möllöttelyä ja rapsuttelua, parvekkeella istuskelua (mä juon kahvia ja koira katselee ohikulkijoita) ja sisäleikkejä erilaisten lelujen ja makupalojen kanssa. Ihan onnelliselta tuo hurtta vaikuttaa. Mä en oikein usko siihen, että ollakseen onnellinen koira vaatisi ne miljoona erilaista aktiviteettia ja näyttelyistä innostuneen omistajan. Koirat tuppaavat tykkäämään mistä tahansa, mitä ne saavat puuhata perheenjäsenten kanssa, oli se sitten lasten rapsuttelu tai lenkki lähimetsässä. :)

Ajattele se lauman- eikä perheenjäsenenä, niin jo helpottaa oman pääsi sisällä.