Surullista seurata naapurin uusperhe-elämää

Mites sitten isäpuoli ja äiti? Kyllä mua käy sääliksi myös vanhempia, ei oo varmaan helppoa?

Mikäs on sitten av-täydellisyyksien mielestä se ainoa sovelias ja ainoa oikea aika eron jälkeen, kunnes ihminen saa alkaa ns. elää ja etsiä rakkautta eli aikuista hyvää onnellista ihmissuhdetta? Jos jollekin käy niin hyvä tuuri, että tulee se ihana rakas elämään, niin se on vaan hylättävä, koska hän tuli kaksi kuukautta "liian aikaisin". Muutenhan ilkeät av-mammat voivat sua paheksua, vaikkeivat asioista mitään oikeasti tietäisikään.



Moni kuitenkin pitää onnellisen elämän yhtenä isona edellytyksenä hyvää parisuhdetta ja se on aivan ymmärrettävää! Loppujen lopuksi ne lapsetkin, päästyään uhmastaan, ovat varmasti onnellisempia jos äitikin on onnellinen.



Lapsethan varmaan (?) useinkin protestoi, vaikka se uusi puoliso olisi kuinka kiva ihminen tahansa. Sä et mua komenna on hei aika helppo argumentti biovanhemmallekin, kun uhmakas koettelee rajojaan... Sitten joku vähän yksinkertainen pullamössömamma naapurista, joka on kuullut irrallisen lauseen sieltä täältä, päättelee pikku päässään ihan metsään. Hei, tosi tyhmää sellainen, oikeasti!



T. Se kuulemma tosi lapsellinen ja itsekäs nro 2

(ja ei, en ole eronnut, vaan ihan ollaan onnellinen ydinperhe, mutta terveellä järjellä tätä aloitusta vaan mietiskelin)

Tuommonen vaihe on välttämätön ja on hyvä jos lapset saavat purkaa tunteitaan isäpuolelle. Paha olo heillä on varmasti tästä mutta jotta tulevaisuus ois ruusuisempi niin tämmönen vaihe on todella tärkeä. Lapsi on syystä vihainen ja pettynyt. Mutta ei isäpuoli välttämättä ole paha vaikka lapset kiukkuaisivat asia voi olla jopa päinvastoin. Kun on turvallista voi lapsi vapaasti tuntea erilaiset tunteensa.



Mutta on se surullista seurata näitä eroja nykyään. Lapsiaikana ei vain pitäisi erota vaan ottaa vastuu. Nykyään sitä erotaan niin helpolla. Paremman elämän toivossa mutta onko se aita kuitenkaan sen vihreämpi toisella puolella. Kannattaa ensin laittaa oma piha kukkimaan

että lapset sopeutuvat. Totta kai "sopeutuvat", ei pikkuisilla oikein ole muuta vaihtoehtoa.



Kyllä nää uusperhekuviot kuulostaa ainakin tän palstan perusteella tosi rankoilta. Varmaan on hyviäkin tapauksia olemassa, niistä ei tietenkään täällä kirjoitella.



Mutta av:lla lukemani tapaukset ovat minusta kyllä tosi surullisia ja varoittavia esimerkkejä siitä, mitä perheen rikkoutuminen lapsille merkitsee.

kaikkiin uusperheisiin ei liity avioeroa.

Mun ystävä jäi yh.ksi kun mies päätti ettei hänestä ole isäksi. Ystävä oli lapsen kanssa kaksin 2,5 v kun tapasi nykyisen miehensä. Vuoden verran seurustelivat niin että mies tuli pe ja lähti pois su ja sitten kun muuttivat yhteen, nosti poika järkyttävän metelin. Menivät naimisiin, syntyi sisko ja edelleen poika oli sitä mieltä että kaikki saavat lähteä pois ja hän jää äidin kanssa kaksin kotiin.

Jos lapsia kuuntelee, voi joutua vanhainkotiin ennen kuin siltä suunnalta lupa heltiää.

Mun ystävä jäi yh.ksi kun mies päätti ettei hänestä ole isäksi. Ystävä oli lapsen kanssa kaksin 2,5 v kun tapasi nykyisen miehensä. Vuoden verran seurustelivat niin että mies tuli pe ja lähti pois su ja sitten kun muuttivat yhteen, nosti poika järkyttävän metelin. Menivät naimisiin, syntyi sisko ja edelleen poika oli sitä mieltä että kaikki saavat lähteä pois ja hän jää äidin kanssa kaksin kotiin.

Jos lapsia kuuntelee, voi joutua vanhainkotiin ennen kuin siltä suunnalta lupa heltiää.

mies tai naisystävää/avopuolisoa, oli ikää 4 tai 14 ja ikään katsomatta lapset eivät välttämättä ikinä hyväksy biologisten vanhempiensa eroa.

Tiedänpä erään aikuisenkin joka kiukuttelee äitinsä "uudelle" miehelle, ei ota mitään apuja vastaan ja on palauttanut kaikki lahjat, jotka on lähetetty hänen lapsilleen jos niissä lukee tämän miehen nimi kortissa tai vastaavassa.

Mutta on se surullista seurata näitä eroja nykyään. Lapsiaikana ei vain pitäisi erota vaan ottaa vastuu. Nykyään sitä erotaan niin helpolla. Paremman elämän toivossa mutta onko se aita kuitenkaan sen vihreämpi toisella puolella. Kannattaa ensin laittaa oma piha kukkimaan

Sanopas kannattaako enää siinä vaiheessa yrittää, öö, "laittaa oma piha kukkimaan", kun mies juoksee vieraissa ja syyttää kotona lasten kanssa olevaa naista pettämisestä ja haukkuu naista huoraksi lasten kuullen? vastaan puolestasi: ei.

Ihan hyvällä mielellä lähdin vauvan ja taaperon kanssa tuosta. Kolme vuotta kestin tuota, neljännen jälkeen olisin varmasti jo ampunut itseni. Tai luultavasti hän olisi ampunut minut. Viimeksi kuulin että ko. mies hakkaa säännöllisesti uutta naistansa.

Terve itsekkyys pitää ihmisen järjissään.

Kyllä on kummallista..

Mua säälittää se isäpuoli, ei oo kiva kun kasvattaa omansa ohella toisen lapsia. Hoitaa ja ruokkii, yrittää parhaansa ja sitten saa kuulla kakaroilta "et sä ole mun isä"-juttuja.



Mä sanoin kerran mun isäpuolelleni niin. Äiti suuttu, sanoi että "ei se olekaan sun isä, sulla on jo isä, mutta se on vanhempi tässä perheessä jolla on myös oikeus kasvattaa"

sillä erotuksella, että on vain minun lapset. Miehellä ei ole lapsia, eikä meillä ole yhteisiä lapsia eikä ole tulossakaan. Meillä on kaikki hyvin ja lapset rakastavat miestäni ja varsinkin kuopus pitää isänään, kun oli vasta vauva kun mies tuli kuvioihin.



Mies komentaa lapsia siinä missä minäkin ja monesti isompi (9v) vetoaa tähän kortitin, että sä et oo mun isä ja mä haluun et sä muutat pois jne. Itse ainakin säälin miestä, kun monesti saa kuulla kuinka tyhmä ja ilkeä on ja lapsi haluaa hänen muuttavan pois jne..



Isomman oma isä on hänet kirjaimellisesti hylännyt ja tapaa noin kerran vuodessa pari tuntia. Toisaalta on hyvä, että lapsi pystyy osoittamaan mieltään miehelleni ja pystyy purkamaan tunteita ilman sitä pelkoa että mies oikeasti lähtisi johonkin. Ja kyllä lapsesta näkee että rakastaa miestäni ja kun mies on iltamenoissa niin lapsi kysyy jatkuvasti milloin mies tulee kotiin jne..





Uusiperhetilanteessa missä on ne lapset ja sitten uusi vauva tulossa, on tilanne vielä vaikeampi. LApset miettii rakastaako äiti heitä enää yhtä paljon ja jos mies on ollut ennen vain heitä varten ja nyt saakin oman vauvan, että rakastaako mies heitä vai tykkääkö enemmän vauvasta jne..

Mun lapseni 6v. kaveri sanoo aina mulle, etten ole sen äiti, kun ei halua totella.

Ihan normaalia on ja siinä on kyse lapsen näkemyksestä, että vain vanhempia totellaan.

Ei ap ymmärrä lapsen kehitystä!

Mä viis veisaan pojan sanomisista ja sanon sille, että en olekkaan, mutta meillä tottelet minua ja piste.

Mies käski pojan pois katolta ja poika totesi, ettet sinä ole minun isä ja mieheni sanoi, että voitkin mennä keskustelemaan äitisi kanssa, että mitä mieltä on katolle kiipeemisestä.

No sulle ei ole tainnu uutta rakkautta löytyä... Terve itsekkyys pitää ihmisen järjissään.

Olin siis tuo 26 joka lähti aikoinaan lätkimään.

No vastaan kuitenkin että kyllä löytyi. Nyt olemme oleet tämän "uuden" kanssa yhdessä 5 vuotta, joista 2 naimisissa. Ruoho oli todella paljon vihreämpää aidan toisella puolella. >.O

Mun lapseni 6v. kaveri sanoo aina mulle, etten ole sen äiti, kun ei halua totella. Ihan normaalia on ja siinä on kyse lapsen näkemyksestä, että vain vanhempia totellaan. Ei ap ymmärrä lapsen kehitystä! Mä viis veisaan pojan sanomisista ja sanon sille, että en olekkaan, mutta meillä tottelet minua ja piste. Mies käski pojan pois katolta ja poika totesi, ettet sinä ole minun isä ja mieheni sanoi, että voitkin mennä keskustelemaan äitisi kanssa, että mitä mieltä on katolle kiipeemisestä.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi isän tai äidin uusia kumppaneita, usein vaihtuvia, pitää totella.

että muuttaa yhteen uuden puolison kanssa vasta sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Aivan hyvin pystyy seurustelemaan, vaikka asuttaisiin eri osoitteissa. Tavataan pääasiassa silloin, kun lapset ovat hoidossa etävanhemmalla, mummolassa, tms. Toki voidaan tavata lastenkin kanssa ja tehdä jotain juttuja yhdessä, mutta ei yhteen muuttamista. Vanhempien ero on lapsille kova paikka (jopa aikuisille lapsille), ja sitten vielä vieras ihminen muuttaa hänen kotiinsa. Säälittää todella paljon uusperheiden lapset.

Vastustin viimeisiin asti isäni aikeita mennä uudelleen naimisiin uuden puolisonsa kanssa (4 vuotta erosta). Lopputulos? Isäni kuunteli minua liikaa, pahoitti mielensä kun 10-vuotias ei tajunnut miksi hänen olisi pitänyt mennä naimisiin, isän uusi puoliso on ikuisesti katkera minulle kun kielsin naimisiinmenon. Isäni olisi pitänyt sanoa minulle suoraan että rakastaa uutta puolisoa ja tahtoo tämän kanssa naimisiin eikä minulla ole siihen mitään sanottavaa! Lapset eivät päätä aikuisten asioista.

Miksei pelkkä seurustelu riitä, miksi pitää muuttaa niin pian yhteen ja aiheuttaa lapsille kärsimystä? Ja yhteinen vauva tuollaisessa tilanteessa, se on pahinta mitä näille toisille lapsille voi tehdä. Lähipiirissäni olen joutunut tällaista melko samanlaista kuviota seuraamaan ja se päättyi siihen, että tämä uusperhekin hajosi. kaikki tapahtui liian pian ja suhde ei kestänyt vastoinkäymisiä mitä tuli. Lopputuloksena yh-äiti ja rikkinäiset lapset kahdelle eri miehelle. Toivottavasti tämän aloituksen perheellä on onnellisempi loppu.

No sulle ei ole tainnu uutta rakkautta löytyä... Terve itsekkyys pitää ihmisen järjissään.

Olin siis tuo 26 joka lähti aikoinaan lätkimään. No vastaan kuitenkin että kyllä löytyi. Nyt olemme oleet tämän "uuden" kanssa yhdessä 5 vuotta, joista 2 naimisissa. Ruoho oli todella paljon vihreämpää aidan toisella puolella. >.O

josta vaistosin, että hän itse on sössinyt suhteensa, eikä ole saanut uutta rakasta rinnalleen.. En siis tiedä, se oli vain arvelua, minulla ei ole mitään uusperheitä vastaan, koska tapanani on elää ihan vaan omaa elämääni :)

Mun lapseni 6v. kaveri sanoo aina mulle, etten ole sen äiti, kun ei halua totella. Ihan normaalia on ja siinä on kyse lapsen näkemyksestä, että vain vanhempia totellaan. Ei ap ymmärrä lapsen kehitystä! Mä viis veisaan pojan sanomisista ja sanon sille, että en olekkaan, mutta meillä tottelet minua ja piste. Mies käski pojan pois katolta ja poika totesi, ettet sinä ole minun isä ja mieheni sanoi, että voitkin mennä keskustelemaan äitisi kanssa, että mitä mieltä on katolle kiipeemisestä.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi isän tai äidin uusia kumppaneita, usein vaihtuvia, pitää totella.

Siis jos naapurin ipana kiipeää katollemme tai menee sorkkimaan vaikka moottorisahaamme, häntä ei saa sieltä komentaa pois. Hyvä tietää, jos sellainen sattuu. En ole se joka tuosta katollekiipeämisestä kirjoitti, mutta hyvää yleissivistystähän tästä saa.

Pudotkoon siis vapaasti, mitäs me kieltelemään kun ei olla vanhempia.