Mitä lelua et koskaan saanut lapsena? Vaikka kovasti halusit.

Eikä tullut edes itselleni tyttöjä, joille olis sen voinut ostaa.

Ehkä eläkeharrastukseksi ostan sen itselleni?? ;)

Miksi ei pojalle voi ostaa nukkekotia? Mä ainaki ostin! Ja kivasti leikkii ja tykkää (poika nyt 4 v)

mutta näin jälkeenpäin ajatellen se oli ihan järkevää. Sehän oli ihan kauhea.



kaverilla oli ja se oli niiiin ihana... sellainen takkukasa se pää ja naama huulipunalähmässä joka ei irronnut ikinä.

Kaiken muun taisinkin sitten saada... Omalle pojalleni ostin sitten parkkitalon.

En saanut koskaan elektroniikkapeliä. Ne maksoi jonkun 50 mk Ärrällä. Kavereilla oli, mulla ei



Juu tuo meikkipää oli munkin haave, mut saamatta jäi



Jossain vaiheessa tuli niitä muovisia smurffihahmopikku-ukkeleita ja niiden iki-ihana sienitalo. Ei tullut meille.



Jotenkin vanhemmat ei oikein välittänyt, mitä ikinä tahdoinkaan eikä minulla ollutkaan paljon leluja. Omalla lapselle olen ostanut melkein kaiken, mitä haluaa, mutta hän ei sitten haluakaan mitään! Hyvä, että on tyytyväinen näin.

En tiedä nimeä, mutta ruskea apina, jonka peukun sai suuhun. Niille oli vaikka miten paljon vaatteitakin.

Mä en saanut omalleni koskaan mitään lisää. Perusapinalla oli vain ruokalappu tms kaulassa.

Äitini mielestä liian rumia eikä hän ymmärtänyt meikkaamisen päälle. No, olen kyllä opetellut sitten kaikilla muilla nukeilla ja ihan omalla naamallani ja hiuksillani sitä laittautumista, eli intohimo siihen säilyi vaikken päätä saanutkaan.



Toinen lelu, mitä en koskaan saanut, oli miespuoliset barbiet, eli Ken-nuket. Minäkin tuunasin yhdestä "rumasta" barbiesta miehen leikkaamalla hiukset ja piirtämällä sille parransängen. Omilla barbeillani oli myös lukuisia toinen toistaan rumempia, lyhyempiä ja oudompia miehiä, sillä kaikki muut miespuoliset nuket toimivat sitten barbien poikakavereina. Mm. lyhyt ja paksu kasakkanukke oli usein barbin miesystävänä. Ilmankos miesmakuni on yhä aika laaja ;)

lapsena ne peukkua imevät apinat. Jotenkin se karvapeite oli tunkkainen ja naama ja kädet muistutti liikaa ihmistä.



Nyt aikuisena näyttävät ihan herttaisilta.

Olen -70 syntynyt. Eikä meillä leluja paljoa ollut, mutta eipä ollut tarjontaakaan, saati tullut mainoksia kotiin tai televisiossa pyörinyt mainokset. Kun ei tiennyt leluista, niin ei niitä osannut vaatia.

Mäkin olen syntynyt -70, pienestä maalaiskylästä, ja tiesin kyllä ihan tarkkaan kaikki uusimmat lelut pienestä pitäen! Telkkarissa oli kyllä lelumainoksia jo 70-luvulla ja lehdissä yhtälailla. Opin lukemaan 4-vuotiaana, että se ehkä hiukan edisti asiaa?

Mulla oli sellainen, mutta se vaan mystisesti hävisi jonnekin, etsittiin pitkin poikin kyliä ja hoitopaikkaa, mutta ei löytynyt. Epäilen, että serkkuni heitti sen ulkoroskikseen kiusallaan :(



Uutta ei herunut ei sitten millään. Harmitti MONTA vuotta.

Olen -70 syntynyt. Eikä meillä leluja paljoa ollut, mutta eipä ollut tarjontaakaan, saati tullut mainoksia kotiin tai televisiossa pyörinyt mainokset. Kun ei tiennyt leluista, niin ei niitä osannut vaatia.

Mäkin olen syntynyt -70, pienestä maalaiskylästä, ja tiesin kyllä ihan tarkkaan kaikki uusimmat lelut pienestä pitäen! Telkkarissa oli kyllä lelumainoksia jo 70-luvulla ja lehdissä yhtälailla. Opin lukemaan 4-vuotiaana, että se ehkä hiukan edisti asiaa?

mistään mainoksista tai siitä että olisin kadehtinut kavereiden leluja. Ja ihan Helsingissä ja sitten pääkaupunkiseudulla olen kasvanut. Suurin osa leluistani joita on tosin aika vähän on vielä isällä olemassa.

En saanut koskaan Daisy-barbia, halpoja kopioita tosin :)

Nukkekoti harmittaa vieläkin joten se on pakko hankkia omalle tyttärelle :)

enkä Super Soakeria (iso vesipyssy). Enkä mitään pelikonsolia mitä monella muulla oli (eli Nintendo tai Playstation). Eniten toivoin sitä radio-ohjattavaa.

Enkä Barbie matkailuautoa ja pelkkä Monchichi ilman erikoisia vaatteita tai tarvikkeita minullakin oli.



Ei sen puolen, vaikka vanhempani olivatkin aika köyhiä, he yrittivät aina mahdollisuuksien mukaan järjestää minulle kaikki lelut mitä toivoin kovasti.



Eli kyllä kaikkenlaista oli, mutta moni juttu jäi kyllä lapsena kaivelemaan. Mikäs siinä, korjasin asian sitten myöhemmin ostamalla lapselleni ne lelut jota olin aina himoinnut.



Mikäänhän ei estä aikuista ostamasta lelua jota on aina halunut lapsena :-)

en saanut aitoja Barbie-nukkeja tai mitään niiden autoja/taloja tms. Enkä My Little Pony-juttujakaan. Minulla taisi olla yksi feikki-poni, vaan voitteko uskoa miten onnellinen olin, kun kerran löysin ulkoa ratikkapysäkiltä vauvaponin!! Ehkä nyt omille lapsille sanoisin että sitä ei saa ottaa, mutta itse tuolloin otin ja vaalin suurimpana aarteenani vuosikaudet.



Me olimme todella köyhiä, joten oikeastaan kaikki muotijutut jäivät saamatta. Ei ole traumoja, olen nykyään ihan tyytyväinen että olen oppinut pärjäämään vähemmällä ja soveltamaan..

sitä semmoista apinan näköistä lelua..

Pyysin joulupukiltakin, mutten saanut..

Onko jollain vielä tuollainen tallessa?

rattikelkkaa, kengurupalloa, aitoa my little ponya ja mitäs vielä...Kai niitä toiveita oli vaikka mitä

ikinä Technic-legoja. Syy: siks ku olin tyttö. Oon vieläkin katkera. :(

veljen kanssa haaveiltiin Legoista kahta asiaa: rautatieasemaa ja lentokenttää (+ niihin liittyvät jutut). Kumpikin maksoi siihen aikaan yli 600 markkaa, eikä meillä ollut sellaisiin varaa. Joka kerta niitä piti kaupan hyllyllä katsella. :)

Barbie-taloa, Barbien hevoskärryjä, My little ponyn kampaamoa/salonkia. Muutenkin Ponyja oli niin vähän ja ne oli jo valmiiksi jonkun vanhoja kun kirpparilta ostettuja.