mihin kaikeen rahattomuus on sinut ajanut?
meillä mm. myymään romukultana kaikki kultakorut:( piti saada vauvalle ruokaa.. kerran oltiin miehen kanssa 2vkoa nälkäkuurilla, ei ollut muuta kuin ruisjauhoja ja sokeripaloja joista valmistaa " ruokaa" . olen myös joutunut keräämään pulloja saadakseni kaupasta ruokaa, käynyt pellolla perunavarkaissa yms. asiallisia vastauksia kiitos, mielenkiinnolla haluaisin nähdä olenko ainoa joka on näin pohjalla käynyt.
Kommentit (51)
rahasta riitaa miehen kanssa jatkuvasti
Kirpputorille, kaupassa ruokavarkaisiin ja karkkivarkaisiin, kerran yhden puseron.
Onneksi ajat on muuttunu!
Silloin ei ollut oikeasti rahaa eikä mitään syömistä, olin tosi laihakin.
Menkää vaikka kirkolta pyytämään ruoka apuja ja saatte 50 e arvoisen ruokasetelin lähikauppaan.Vauvalle tarvii ruokaa ja vaippoja saada, itsestä puhumattakaan.Saako udella miksi näin niukka rahatilenne? miksi lapsia hankitaan...
Jos saat työttömyyspäivärahat, niin sillä elää, olen itse testannut sen.
Kuljin vain pyörällä, hain ruoan tarjouksista, tein kaiken ruoan itse, leivätkin.
Rahaa jäi säästöönkin!
Se on vähän että mihin on tottunut.
Meillä oli kotona tosi köyhää, samoin oli opiskellessa ja kun jäin työttömäksi niin jo rahahanat aukes, eikä tarvinnu enää pölliä.
tossa tilanteessa luulis minkä tahansa työn kelpaavan, kunhan sitä rahaa tulee!!
Käsittämätöntä että vielä lapsia suhteeseen teette :(
että olen joutunut varastamaan kaupasta ruokaa elääkseni. tapahtui kesänä jolloin ex-mieheni heitti minut ja lapsemme ulos. sosiaalitoimisto ei auttanut asunnon hankinnassa, takuuvuokraakaan eivät suostuneet maksamaan joten koko kotihoidontukeni meni siihen. asumistukipäätöksen kanssa kesti yli kuukausi joten seuraava kh-tuki meni sitten vuokraan joka oli jo käytännössä kuukauden myöhässä. sosiaalitoimistosta sain kirjallisesti hakemalla rahaa vasta 4 viikon kuluttua tästä. elämiseen jäi lapsilisät eli 136e/kk, lapsen huolto ja elatuspäätöksen kanssa eksäni viivytteli viikkoja. onneksi sain osa-aikaista työtä pian tämän jälkeen:) T:ap
joskus elämä yllättää, vaikka kuinka hyvin olisi asiat.
ruokaa, vaatteita yms...? Itse en voisi olla auttamatta jos jollain kaverilla menis noin kehnosti!
Vierailija:
tossa tilanteessa luulis minkä tahansa työn kelpaavan, kunhan sitä rahaa tulee!!Käsittämätöntä että vielä lapsia suhteeseen teette :(
ensinnäkin, mihin ne lapset laitetaan kun mennään töihin??
toiseksi, ei sitä palkkaa etukäteen saa.
käsittämätöntä, että on noin typeriä ihmisiä....
ei niitä lapsii kantsis tehä jossei oo varaa pitää niistä huolta! ei ihme että suomi on täynnä näit sossupummei ko ei viititä mennä töihi vaa siivestellään miehen rahoja ja ohho ko tuliki kenkää ukolta, mites nyt suu pannaa? vituttaa tollaset. mun verorahoist ne teiänki toimeentulotuet maksetaa kiva tietää minne neki menee! näköjää kaikki pitäs vaan saada yhteiskunnalta ilmatteks..
Jos haluaa niin meillä on keksitty yks aika hyvä juttu:
päivähoito.
Kun on töissä niin voi laittaa lapset sinne, you know?
Vierailija:
Vierailija:
tossa tilanteessa luulis minkä tahansa työn kelpaavan, kunhan sitä rahaa tulee!!Käsittämätöntä että vielä lapsia suhteeseen teette :(
ensinnäkin, mihin ne lapset laitetaan kun mennään töihin??
toiseksi, ei sitä palkkaa etukäteen saa.käsittämätöntä, että on noin typeriä ihmisiä....
Me olemme opiskelijoita, joilla luottotiedot menneet, joten lainaa emme saa, elämme pelkällä opintorahallla ja asumislisällä eikä se ole paljoa. Mies lisäksi kroonisesti sairas ja itselläkin allergiaa yms. mihin tarvitaan lääkkeittä. Sossu vähentää perusmäärästä 20% koska se että emme saa lainaa on itseaiheutettua (vaikka siis emme tahallaan jättäneet laskuja maksamatta) ja välillä sossun päätökset saattavat venyä viikko- jopa kuukausitolkulla joten melkein kaikkea on tullut tehtyä.
Kirjat on viety divariin, kirpputorilla myyty kaikki tarpeeton, pulloja kerätty, käyty kaikilla kutsuilla syömässä, käyty kaupoissa yms. kun on " synttärikahvituksia" tms. Sukulaiset auttaisivat mutta ovat itsekin köyhiä, anoppi sairaseläkkeellä esimerkiksi. Töitä ei pikkupaikkakunnalla ole löytynyt opiskelun oheen.
Kunhan vaan kestämme opiskeluajan läpi niin sitten helpottaa sillä ainakin pätkätöitä alallani löytyy niin että saan velat maksettua. Ja lapsia ei ole vielä, mutta jos vahinkoraskaus tulisi niin varmasti antaisimme lapsen tulla, vaikka täällä kuinka köyhiä haukkuisitte.
ottamaan helvetin korkeakorkoisia luottoja. Onneksi olen ne saanut maksettua, enkä kyllä ikinä ala moiseen enää. Mieluummin käyn vaikka varkaissa.
Ja tällä hetkellä aika tiukka tilanne kun mieheltä loppuivat opiskelut ja ei hän ole oikeutettu työmarkkinatukeen(kun ei ollut suoranaisesti ammattiin valmistava koulutus). Asumistuki ollut jumissa ko. päätöksen odottamisen takia ja nyt mies koittaa päästä töihin työelämä-valmennus-nimikkeellä kun täyttänyt 26v. Toivotaan vaan, että löytyy joku paikka toistaiseksi.
Koskaan ei olla nostettu tukia huvikseen vaan elämä mennyt eri suuntaan. Yksinkertaisesti ei vaan tunnu löytyvän helposti semmoista työtä mihin soveltuisimme..Olemme molemmat tosi luovia ihmisinä, ja tässä kaupungissa ei ole mahdollisuuksia tehdä työkseen kulttuurista työtä(miltä alalta omaamme vankan taitopohjan osaltamme) kun kaikki tunnutaan ajettavan alas! Sitten tästä meinataan vielä kulttuurikaupunkia...Argh!
Tällä hetkellä odotan toista lasta ja esikoinen 3v. Näen asian siten, että jokaisella oikeus hankkia lapsi riippumatta siitä oliko elämäntilanne vakaa vai epävarma... jos vain on hiukankin toivoa että tilanne joskus korjaantuu ja löytyy halua yrittää! Toki löytyy niitäkin, jotka ehkä tekevät lapsia tukien takia tai niitä syntyy vahinkolaukauksina köyhiin olosuhteisiin. Yleinen ihmettely ja kaikkien köyhien syyllistys on todella yksinkertaista ajattelua. Itse halusin lapset nuorena. Se oli sisäinen harkittu päätös ja toive. Olen sitä mieltä, että lapset on tehtävä kun siltä tuntuu eikä rutiininomaisesti silloin kun aika ajaa ehkä ohitse. Äitini sai minut todella iäkkäänä ja sain tosi kyynisen katkeroituneen makuisen kasvatuksen. Äiti oli aina tosi väsynyt ja työnsi minua vain sivuun...Oli kyllä korkeasti koulutettu ja johtavassa asemassa urallaan. Itse en halunnut samanlaista elämää. Tuntui loogiselta lapset nuorena. Se oli minulle tärkeää ja välillä tuntuu surulliselta miten vähän yhteiskunta tukee lasten saamisessa niitä, jotka ovat tämän uskaliaan päätöksen tehneet. Tuntuu kohtuuttomalta ajatella, että lapset olisivat vain hyväosaisten etuoikeus. Lapsen onnellisuus ei ole kiinni todellakaan materiaalisesta hyvinvoinnista kun perusasiat ovat kunnossa. Vähälläkin voi tulla toimeen.
Elämäntapamme on aina ollut aika vaatimaton ja teemme paljon asioita itse valmiina ostamisen sijaan. Siinä säästetty paljon. Mistään ei ole puutetta ollut koskaan ja varastamiseen yms toimintaan emme halua koskaan alentua. Se ei kuulu etiikkaamme. Onneksi tiukoissa tilanteissa lähimmäiset ovat olleet tukena, vaikka se tuntuu itsestä kiusalliselta. Tämänhetkinen tilanne itseasiassa ensimmäinen pulmallinen laatuaan 5-vuotisessa suhteessamme, joten ihmeen hyvin pärjätty kuitenkin!
Jos tili näyttää miikkaa niin kyllä mulle kelpaisi sekin työ mihin en ole koulutettu ja pääsisin.Vaatimustason laskulla ei teistä tyhmempiä tule.
Itse jouduin varastamaan truokaa kaupasta, koska raha ei yksinkertaisesti ollut. Nyt pidän huolen, että säästötilillä on vähintään 3000euroa yllättäviin menoihin.
Melkein kaikki meidän huonekalut ovat tulleet kirpputorilta, kylläkin ihan hyvälaatuisia ovat, vaikkakin vanhoja. Olen yllättävien menojen tullen joutunut nöyrtymään ja pyytämään rahallista apua sukulaisilta, mutta onneksi on ollut sukulaisia, jotka sitten ovat vähän voineet ja halunneet auttaa. Jonkin aikaa oltiin ilman omaa kotia, asuttiin miehen vanhempien luona, mikä osin johtui sairaudesta ja akuutista rahapulasta. Saman sairauden takia meni kaikki säästöt, joita oltiin raavittu kokoon pitkään, ja pitkäksi aikaa haaveet oman kodin ostamisesta taikka mistään muustakaan isommasta hankinnasta. Vain hyvin on pärjätty aina - aina siis onneksi ollaan jollakin tavalla saatu laskut maksettua ja ruokaa pöytään.
kerran jopa varastin meillä kylään tulleelta sukulaiselta taskusta 20e ei huomannut mitään.
tiedän myös rikkaita jotka käyvät kesällä hakemassa toisten pelloilta juureksia ja kaikkea.
joskus nuorena varastin myös öisin pyykkinarulta vaatteita ja pyyhkeitä kun meillä ei ollut.