Lue keskustelun säännöt.
Olo läheisen menetyksen jälkeen..
28.04.2026 |
Ensi kertaa tietyn läheisen menetys kolahdutti syvemmältä, kuin mikään aikaisempi menetys, kenties sen takia kuinka merkityksellinen ihmissuhde se oli. Tiedän, että se oli menehtyneelle henkilölle helpotus ja suren itseni vuoksi, en siksi että toinen ei ole enää täällä. Näin on parempi, kuitenkin oma mieli jahkailee, että entä jos se kuitenkin vielä onkin elossa vaikka olin itse paikalla menehtymisen aikana. En ole nukkunut kuin kaksi tuntia yli vuorokauteen. Ei tiedä mitä pitäisi tehdä, kun samalla ei osaa tehdä mitään. Istuimpa ulkona tai makaisin sisällä, niin on pahoinvoiva ja kuumeinen olo, naamaa polttaa itkemisestä, rintakehää painaa, vaikka en koe sellaista murskaavaa surua siitä kun hän pääsi maallisesta taakasta ja sairaudesta irti, olen iloinen että hänellä on nyt parempi olla. Tuntuu, että ensinnäkin oma kroppa on ihan oudossa tilassa ja mieli on tyyni, mutta samalla ihan hämmentynyt. Miten teillä vaikea olo helpottui meketyksessä tai haitko siihen apua mistään?
Kommentit (4)
Ei sun tarvii tehä mitään, eikä oloa voi oikein paeta jos ei ole energiaa tehdä mitään. Unta tukevia lääkkeitä ainakin voi saada lääkäristä jos tilanne pitkittyy. Muista juoda vähän koko ajan, laita suolaa veteen tai juo mehuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole ketään kenelle soittaa tai olet yksin, niin aina on auttavia numeroita. On hyvä päästä sanoittama oloaan, jos ei ole energiaa toimintaan niin keho alkaa rentoutumaan. Anna aikaa, kuulostaa siltä että tilanne on tuore. Jos ei nukuta, älä pakota, mutta jos kuluu vielä seuraava vuorokausi olon kanssa, niin soita lääkäriin.
Anna itsesi olla tekemättä mitään, pidä televisio päällä vaikka et jaksaisi keskittyä, seiso ulkona vaikka et jaksaisi liikkua. Tässä vaiheessa ei tarvitse murehtia mitä syöt, onko arki kunnossa, jos perusasiat toimii ja on perheen apuna joku, jos olet perheellinen.
Voi mennä viikko, joskus kuukausi kun keho alkaa rentoutumaan ja mieli päästää irti ja surun kanssa on helpompaa hengittää vaikka se olisi vielä kovasti läsnä, stressireaktion raukeaminen voi viedä siis muutamasta päivästä pariin viikkoon hyvinkin.
Olen pahoillani. Itselle erään ihmisen menetys oli murskaava, itkin monta viikkoa läpeensä ja välillä nukuin hirveesti ja välillä en ollenkaan. Mitään ei osannut oikein tehdä ja keskittymisestä ei tullut mitään. Viikon olin olon kanssa, kun sain avuksi unilääkkeet ensimmäiselle kuukaudelle ja sitten yritin opetella arkea vaikka suru oli monta kuukautta päivittäin läsnä. Tsempit sinne!
2 vuotta joka yö itkin itseni uneen,kunnes tuli muita murheita jotka veivät huomion ja huomasin et hei enää en ole pariin viikkoon itkeny itseäni uneen.