10-vuotias yksin junalla Helsingistä Tampereelle
mahtaako onnistua? itse kyllä luotan siihen, että lapsi sen klaaraa, vaikka saattaa hieman jännittääkin. On menossa mummolaan enkä pääse viemään.
Kommentit (26)
Junat nyt kuitenkin ovat pääsääntöisesti täynnä ihan tavallisia ihmisiä. Huokaus. Ap:n lapsen täytyy sit varmaan jättää mummolareissu väliin.
vaan ihan ei vaan keksiny mitään tekemistä. Ja on siis kulkenut säännöllisesti sen jälkeen. Ei kulkisi, jos pelottaisi. Kyllä tämä on lapsi, joka vetää selvät rajat niihin asioihin, jota ei halua tehdä. Tai ei uskalla.
Ja miksi hän kulkee johtuu siitä että exäni ei osallistu millään tavalla kuljetuksiin. Minä aina välillä kuskaan, mutta aina en vaan kertakaikkiaan jaksa ajaa viikonlopun aikana kahta kertaa 400 km.
että lapsi olisi hysteerisen peloissaan? Äiti luottaa, että lapsi selviää, mutta saattaa hieman jännitää, mikä on mielestäni tervettä. Uutta asiaa kuuluu jännittää. Paikanhan voi ostaa vaikka palveluvaunuun ja leikkipaikan lähelle, niin ei pitäisi humalaisia olla ja eiköhän siellä joku vastuullinen äiti katso, jos yksinmatkustavalla lapsella on hätä.
Meillä ainakin lapset ovat onnellisina mukeltaneet eväitä ja pelanneet vaikka DS:llä tai lukeneet. Noin 1,5 h ei ole pitkä aika edes 10-vuotiaalle. Bussi menee pitempään, vaikka on toki valvotumpi kuin juna.
Olen kuvitellut, että lapseni ovat tuikitavallisia ikäisikseen, jopa lapsellisia, mutta tämän keskustelun valossa ne alkavatkin vaikuttaa huomattavasti ikäisiään kypsemmiltä ja taitavammilta.
-14
i]mahtaako onnistua? itse kyllä luotan siihen, että lapsi sen klaaraa, vaikka saattaa hieman jännittääkin. On menossa mummolaan enkä pääse viemään.
[/quote]
mulla just matkusti 9v junalla kouvola-hki ja hyvin sujui :)
Voisi tietysti yrittää saada paikan leikkivaunusta jos haluaa pelata varman päälle. Siellä muut on sitten ainakin lapsiperheitä ja noita häiriköitä tuskin on. Itse en kyllä tajua mistä häririköistä te puhutte. Käyn usein Helsingistä Tampereella teatterissa yms eikä edes siinä illan vikassa junassa ole ollut kuin tosi harvoin joku humalainen porukka, joista ei sen kummempaa häiriötä kuitenkaan ole ollut, kunahn puhuvat vähän kovemmalla äänellä.
Tiedätkö: aivan sama laitatko lapsesi yksinään kulkemaan. Niin paskat muistot sun 5- vuotiaalta jää kun matkustaa yksin ja pitää kokoajan soittaa äidille!! Eikö sua yhtään hävetä? Ei kai, sehän meni niin hyvin! Miten se matka menisi huonosti?
En tee noin omalle lapselleni, enkä käsitä ihmisiä jotka ei lapsensa pelosta välitä.
14