Yhden lapsen äidit - saatteko tekin kuulla näitä tökeräjä kommentteja?!

yhden lapsen äidille. Toki utelen, että onko lisääs uunnitelmissa tulevaisuudessa? Liekö siinäkin jotain oahaa sitten.

he eivät _edes_ sitä...



Sitäpaitsi minulla sen lisäksi nyt sattuu myös olemaan korkeampi koulutus, ainakin kolminkertainen palkka, oma yritys ja menestyvä mies.

Itsestään? Kyllä se vilja tai liha pitää viedä jalostamoon ja sieltä edelleen kauppaan. Tai maito maatilalta meijeriin jne.

Tai vessapaperin? Kyllä ne puut pitää sieltä metsästä viedä paperitehtaalle ja paperi pakattavaksi ja sieltä kauppaan.

Entäs paloauto tai ambulanssi, meneekö ne auttamaan vain sellaisia, jotka haluaa maksaa teiden kunnossapidosta?

-Ajokortiton, muttei tyhmä-

mutta se kylläkin, että elätän näitä muiden lapsia. Eli tuet pitäisi lopettaa. Jokainen omalla panoksellaan sitten elättelee juuri niin monta lasta kuin kykenee. En katso, että on minun tehtävänä maksaa veroa ja elättää toisten kersoja.

Kävele sä jumalauta kakaroittes kanssa! Muakaan ei kiinnosta maksaa teiden kunnossa pidosta senttiäkään!!!

Liikunta tekee sitä paitsi hyvää eikä saastuta ympäristöä....

mitä tekstiä täällä on. oletteko ihan oikeasti aikuisia ihmisiä te jotka päivittelette yksilapsisia perheitä? Meillä on yksi lapsi ja ollaan ihan onnellinen perhe. Lapsella on paljon kavereita ja rakkautta ja rajoja meilläkin on. Itse haluan aikaa lapselle ja parisuhteelle ja myöhemmin oman uran kehittämiselle. En kaipaa ympärilleni huutavaa lapsilaumaa, tappelevia sisaruksia jne. Samaan hengenvetoon voin todeta että minua säälittää kun näen kaupassa äidin jolla on lapsilauma juoksentelemassa mukana. Monesti äiti on väsyneen ja uupuneen näköinen ja näkee ettei enää ole aikaa huoltaa edes itseään. Tämäkö on av mammojen unelma täydellisestä perheestä? Äiti on kotona nyrkin ja hellan välissä ja sitten itkee täällä av lla että kuinka kamalaa elämä on kun mies vaan käy baarissa ja itse ei pääse mihinkään. Mutta kai se yksilapsisuuskin on kateuden aihe kun siitä pitää niin kärkkäästi kirjoittaa.

Hyvin kirjoitettu, olen samaa mieltä!

kolmen lapsen äitinä olen todella iloinen omista sisaruksistani. On hienoa, että lähellä on samanikäisiä, samoissa elämäntilanteissa olevia perheitä, joihin voi aina luottaa ja joiden lapset ovat omilleni lapsilleni tärkeääkin tärkeämpiä serkkuja. Vaikka meillä on hyviä ystäväperheitäkin, ovat omat sukulaiset kuitenkin ne "luottoihmiset" kaikissa tilanteissa. Joulut, juhannukset ja pääsiäiset yhdessä koko sakki. En koskaan kommetoi yksilapsisille mitään, koska se olisi huonoa käytöstä, mutta ajattelen kyllä, että onpa surku, kun noita on noin vähän.

Itse olen myös kotoisin isosta perheestä ja kokemukseni ovat päinvastaiset. Sisarukseni eivät ole minulle yhtä läheisiä kuin parhaat ystäväni joiden kanssa jaan todellisen minuuteni.

Ei se että kasvaa suuressa lapsiparvessa tarkoita automaattisesti sitä että aikuisena on läheiset välit. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia persoonia, yhteistä jaettavaa ei välttämättä ole.

Isossa perheessä kasvaneena tiedän myös varjopuolet joita siihen liittyy: sisaruskateuden, riidat, vanhempien väsymyksen ja ajanpuutteen, rahahuolet, sen ettei psyykkiset ja fyysiset tarpeet ole tulleet riittävästi huomioiduiksi.

Itse en katsele säälien ainokaisia, päinvastoin. Aion itsekin jättää lapsiluvun yhteen ja hyviä syitä siihen on monia.

ärsyttävää. En vaan halua monen lapsen äidiksi, tuskin edes kahden. 1 riittää meille.



en näe mitään mieltä siinä, että jatkuvasti passaan jotakin, koko ajan joku kysyy jotain yms.

Haluan aikaa mm. omalle hevosharrastukselleni, ja siinä ei ole mitään pahaa että haluan tehdä sitä mitä haluan.



Itse olen 6 lapsisesta perheestä ja äiti oli todella väsynyt, huuti vain eikä todellakaan tiennyt pienimmistäkään missä olivat, ulos potkaisi kaikki aamulla.. Kotona oli niin kireä ilmapiiri että lapset mekeinpä vain tappelimme. Mitä järkeä?

sulla on sitten huono tuuri, koska tutkimusten mukaan ainoat lapset eivtä eroa sisaruksellisista, eivät siis ole esim. itsekkäämpiä, masentuneempia jne.

mikä sen yhden kanssa on mättänyt, kun perhe on jäänyt tuonkokoiseksi.

Enkä tunne yhtään terveesti kasvavaa ainokaista, yleensä äidit ovat niin neuroottisia kontrollifriikkejä, että oksat pois.

Miksi ihmiten on pakko aina kritisoida muiden elämää tai lapsilukua. Oli sitten perheessä kahdeksan lasta tai vain yksi, voivat lapset olla aivan yhtä onnellisia. Ei kahdeksan lapsen perheessä välttämättä lapsi saa yhtä paljon aikuisen huomiota, mutta huomio voi olla laadukkaampaa. Huomiota ei välttämättä tarvita muutenkaan niin paljoa, sillä seuraa saa sisaruksilta. Aikuisina lapset ovat usein kiitollisia suuresta sisarusmäärästä. Kumpaakaan en arvostelisi suoraan, yhden lapsen elämä voi olla aivan yhtä rikasta kuin 12 lapsen perheessä ja toisinpäin. Raha ei ratkaise kaikkea, vaan rakkaus. Kaiken saanut lapsi ei ole lopulta sen rikkaampi kuin köyhän perheen lapsi, sillä lapsuuden rikkautta ei mitata mammonassa.

Toisaalta se kaiken saanut lapsi voi olla onnellisempi kuin suuressa parvessa kasvanut joka on joutunut tinkimään kaikesta. Usein kommentti "raha ei ole tärkeää vaan rakkaus" kuullaan niiden suusta joilla ei oikeasti ole varaa suurperheeseen. Tuolla he selittävät pois omaa syyllisyyttään. Raha kuitenkin mahdollistaa monia hyviä asioita elämässä.Ja sitäpaitsi perheessä voi olla sekä rahaa että rakkautta vaikka usein kateelliset väittävät muuta. Toki rakkaus on tärkeämpää kuin raha, mutta kyllä rahakin on tärkeää.

meillä on yksi lapsi ja olen itse ainoa lapsi. En ole koskaan kaivannut sisaruksia enkä tätä yhtä enempää lapsia.

oletteko ihan oikeasti aikuisia ihmisiä te jotka päivittelette yksilapsisia perheitä?

Joo ei olla. Ja meilläkin vain yksi lapsi, siksi päivitellään.

Saman tyylisiä kommentteja olen kuullut aika paljonkin, pääasiassa oudoilta ihmisiltä joita tapaan kassalla työskennellessäni. Muutaman vuoden aikana on kuultu varmaan kaikki törkeät/tyhmät kommentit mitä vain voi ihminen keksiä. Raskausaika ja synnytys olivat todella hankalia ja esikoinen oli vieläpä koliikkivauva, joten raskasta oli, mutta siitä huolimatta olemme yrittäneet toista jo reilun vuoden eikä raskautta vain kuulu. En halua selittää mitään ihmisille enkä ole mielestäni selitystä velkaa oudoille enkä tutuillekaan ihmisille.. kuvitelkoon mitä haluavat!

No olen saanut aikaiseksi edes sen sisaruksen, he eivät _edes_ sitä...

Sitäpaitsi minulla sen lisäksi nyt sattuu myös olemaan korkeampi koulutus, ainakin kolminkertainen palkka, oma yritys ja menestyvä mies.

Oih ja voih. Nyt iski alemmuudentunne. Siis sä oot niin aikaansaava ja kadehdittava että! Ne köyhät matalastikoulutetut yksilapsiset mammat on ihan noloja :D

he eivät _edes_ sitä... Sitäpaitsi minulla sen lisäksi nyt sattuu myös olemaan korkeampi koulutus, ainakin kolminkertainen palkka, oma yritys ja menestyvä mies.

Ilmeisesti tätä ei ole teille siellä vielä kerrottu.

Itse pidän tärkeänä, että lapsilla on sisaruksia. Sisarussuhteet ovat usein läheisiä ja pisimpiä ihmissuhteita, mutta eivät aina. Ei ole yhtä ainoaa tapaa elää!



Itse harkitsin pitkään, haluanko toista lasta ja päädyin siihen että haluan vain yhden. Tähän yhteen panostan paljon. Lapsella on velipuoli isän puolelta, joten sisaruksettomaksikaan ei jää.



t: onnellinen yhden äiti

37-vuotias sinkkuystäväni töksäytti "millos sä teet sen toisen?"



Kysyin heti: "millos sä teet sen ensimmäisen?"



En ole sittemmin kuullut moisia töksäyttelyjä. Toistaiseksi yksi on ihan hyvä (esikoinen on 3-vuotias).

Miehelläni ei ole sisaruksia. Lapsen saimme pitkän yrittämisen jälkeen. Kun kerroimme, että toinen on tulossa, niin miehen vanhemmat sanoivat, että älkää ainakaan enempää tehkö! Heitä itseään yksilapsisuus on taitanut kuitenkin eniten kaivaa, koska anoppi aina selittää ettei heidän poikansa halunnut sisaruksia. Tuollaiselta uhmaikäinenhän se just perheessä päättääkin, montako lasta tehdään.

kolmen lapsen äitinä olen todella iloinen omista sisaruksistani. On hienoa, että lähellä on samanikäisiä, samoissa elämäntilanteissa olevia perheitä, joihin voi aina luottaa ja joiden lapset ovat omilleni lapsilleni tärkeääkin tärkeämpiä serkkuja. Vaikka meillä on hyviä ystäväperheitäkin, ovat omat sukulaiset kuitenkin ne "luottoihmiset" kaikissa tilanteissa. Joulut, juhannukset ja pääsiäiset yhdessä koko sakki. En koskaan kommetoi yksilapsisille mitään, koska se olisi huonoa käytöstä, mutta ajattelen kyllä, että onpa surku, kun noita on noin vähän.

mitenkään samaa elämäntilannetta saati serkkuja. Itse olen kolmesta keskimmäinen ja ainoa perheellinen. Vanhempi sisarukseni on keski-ikäinen uraohjus ja nuorempi on ilmoittanut, että ei aio hankkia koskaan lapsia. Molemmat täysin eri elämäntilanteessa kuin me ja saattaa olla, ettei koskaan ollakaan samassa.

Ollaan muutenkin hyvin erilaisia, joten vaikka tärkeitä toisillemme olemmekin, elämäntilanteemme ja maailmankatsomuksemme on ollut aina keskenämme sangen erilainen.

Vaikka joulut ollaankin usein yhdessä, muita pyhiä harvemmin. Uratykki on jossain maailmalla töissä tai lomalla ja luonnonystävä telttailemassa erämaassa tms.

Puolituttu ihminen kysyä töksäytti, että "imetitkö sää ollenkaan?...Että jos et siksi kiintynyt vauvaan ihan samalla tavalla ja siks se (vauva-aika) oli niin raskasta?"



Eli puoliksi tuntematon ihminen teki ensin sen johtopäätöksen, että



a)emme ole tehneet toista lasta, koska vauva-aika oli niin rasta ja tämän jälkeen fiksuna ihmisenä päätteli, että



b) sen tietystikin täytyy johtua siitä, että kiintymyssuhteessani lapseeni on jotain vikaa!



Jäin tilanteessa sanattomaksi, mutta myöhemmin rauvostutti!!! Harmittaa niin, että edes aloin hädissäni selittelemään ja antamaan vastauksia. Miten joku edes kehtaa kysyä mun imettämisestäni tai pohtia tällaista ääneen? Aaaaargh, vieläkin on paha mieli koko asiasta.

mutta nämä ainokaiset yleensä juuri on sitä sekundaa surkeiden osaamattomien tunarivanhenpiensa takia...



Kato, ei se pelkkä yliyrittäminen ja superkontrollointi riitä.

Miksi ihmiten on pakko aina kritisoida muiden elämää tai lapsilukua. Oli sitten perheessä kahdeksan lasta tai vain yksi, voivat lapset olla aivan yhtä onnellisia. Ei kahdeksan lapsen perheessä välttämättä lapsi saa yhtä paljon aikuisen huomiota, mutta huomio voi olla laadukkaampaa. Huomiota ei välttämättä tarvita muutenkaan niin paljoa, sillä seuraa saa sisaruksilta. Aikuisina lapset ovat usein kiitollisia suuresta sisarusmäärästä. Kumpaakaan en arvostelisi suoraan, yhden lapsen elämä voi olla aivan yhtä rikasta kuin 12 lapsen perheessä ja toisinpäin. Raha ei ratkaise kaikkea, vaan rakkaus. Kaiken saanut lapsi ei ole lopulta sen rikkaampi kuin köyhän perheen lapsi, sillä lapsuuden rikkautta ei mitata mammonassa.