Yhden lapsen äidit - saatteko tekin kuulla näitä tökeräjä kommentteja?!
- "Nii-in...taisit sitten huomata, että ei se lapsen kaitseminen niin herkkua ollutkaan, kun toista ette sitten enää halunneetkaan hankkia. Taisi tulla lapsiarki yllätyksenä!"
- "Haluat sitten itsellesi helpomman arjen silläkin hinnalla, että lapses jää ilman sisarusta? Tolla tyylillä siitä kasvaa vaan itsekäs ja hemmoteltu pentu."
- "MIKSI ette aio hankkia toista lasta?" (miksi tämä täytyy aina perustella ja mitä se edes muille kuuluu?)
Miksi siis jotkut ikäänkuin suuttuvat tai syyllistävät siitä, että olemme tietoisesti yhden lapsen vanhempia? Usein on joku vaatimassa selitystä ja syytä sille, että emme tehneet lapsellemme sisarusta. Aina tätä "yksilapsisuuttani" käytetään mua vastaan, esim. "ethän sä voi MITÄÄN tietää väsymyksestä, kun sulla on vaan yksi lapsi" ...tai "siis sähän varmastikin pääset harrastamaan ym. entiseen malliin, kun sulla on kuitenkin NIIN paljon helpompaa, kun teillä on vaan yksi lapsi"...
Siis mitä ihmettä?!
Kommentit (126)
mitä epäilläänkin. Vanhemmilla mättää jokin.
No en kyllä ole moisia kommentteja kuullut koskaan keltään. Uskomatonta! Siis mitä ihmettä, kysyn myös minä. Nyt täytyy ihan kysyä että MILLAISTEN junttien kanssa oikein olet tekemisissä...? Voi apua. Järkkyä porukkaa.
Jos kyse on sun sukulaisista ja tutuista niin kerro ihmeessä, missä ihmeen junttiporukoissa liikut.
..vähän päälle kaksikymppisinä. Nyt lapsi on 8v, emmekä aio tehdä enää lisää.
Ensimmäisten neljän vuoden aikana lapsen syntymästä sukulaiset ja tuttavat kyselivät, että "Milloin hommaatte toisen/joko **** saa kohta pikkusisaruksen...", mutta enää kukaan ei jaksa kysellä :D Vastasin tuolloin, että emme ole vielä päättäneet haluammeko toisen.
Jos nykyään (harvoin) tulee jonkun kanssa puhetta, että aiommeko hankkia lisää lapsia ja vastaan että emme, niin yleensä kysyjä ihmettelee asiaa. Kun kerron että meidän perhe on kokonainen tällaisena ja elämä on mukavaa näin, niin kysyjä ei kysele asiasta enempää, vaan pitää päätöstä jopa järkevänä :)
Se harmittaa useamman lasten äideissä, jos kerron esim. lomamatkasta tai jostain ostoksesta, niin monesti saan katkeralla äänensävyllä kommentin, että "Hyvähän teidän on, kun on vain yksi lapsi." Ja niin onkin, mutta se onkin valintakysymys ja jokainen on voinut valita osansa (jos ei nyt satu saamaan heti ekalla kerralla kaksosia/kolmosia).
Meidän ainokainen saa paljon rakkautta ja rajoja, apua kotitehtävissä ja olemme mukana harrastuksissa, eli ihan samoja juttuja kuin monilapsistenkin perheiden, mutta ehkä ainokainen saa noita hieman enemmän, koska aikaa ei tarvitse jakaa monen lapsen kesken.
Mulla on kolme pientä lasta ja olen kyllä väsynyt, mutta en mitenkään superväsynyt, kuten joku yksilapsinen saattaa olla. Minun kaikki lapseni ovat kohtuullisia nukkujia. Että en tiedä ehkä väsymyksestä "mitään".
En ymmärrä sitä miksi pitää kilpailla sillä tiedon määrällä ja olla aina pätemässä lapsiluvulla. Minä oon ainakin todella kiitollinen että nämä lapset sain enkä mitenkään päde sillä. En osaa automaattisesti ratkaista kaikkien yhden lapsen äitien kasvatusongelmia, en edes omiani.
Sen sanon vaan aikanaan itsekin lapsettomuushoidoissa olleena, että toivoisin ettei näistä lapsilukuasioista udeltaisi toisilta.
Tuohon 48 kirjoittamaan juttuun että välillä itsellekin tulee tunne että jollain yksilapsisella tietyt asiat on helpompia. Tosin katkeraan sävyyn en sitä kommentoi, mietin vaan.
Sitten taas itse koen kolme lasta niin suurena rikkautena, etten vaihtaisi sitä helpompaan lomamatkailuun tai parempaan taloudelliseen tilanteeseen. Tietysti on hyvät puolensa pienemmässä ja hyvät puolensa isommassa perheessä. Onneksi useimmiten tähän lapsilukuun todella voi vaikuttaa, tehdä itselleen sopivimman ratkaisun.
Ja ainokaista on pakkokin vanhempien paapoa,koska tällä ei ole sisarusta.
Mitä vikaa on, jos lapsi saa paljon huomiota ja rakkautta? Ei huomio, hellyys ja rakkaus tarkoita paapomista.
Ja juu kun on sisaruksia, lapsi on lapsi ja leikkii lasten kanssa. Isä/äiti ei viihdytä ja surraa satelliittivanhempana siinä ympärillä pätemässä.
Ja _normaali_ ihminen kyllä kykenee antamaan rakkautta ja hellyyttä esimerkiksi kahdelle lapselle. Silleen _terveesti_, you know.
itse ajattelen yhden lapsen vanhemmista aina, että pakko olla heille tosi raskasta kun tuli edes hankittua lapsia, ja melkein aina näillä äideillä on masennusta ym kykenemättömyyttä hoitaa arkea.
t. itse ainokainen ja onnellinen siitä
yksi lapsi, sain kuulla VAIN ystävältäni, ihan huumorimielellä kyselyitä, että tähänkö nyt jäi...? Keneltäkään muulta ei kuulunut mitään kommenttia, ei koskaan, vaikka aikaa olisi ollut kuittailla 8 vuotta...se, mikä kului kunnes toinen lapsi syntyi. En myöskään kysele keneltäkään yhtään mitään lapsien lukumäärästä, ainoastaan hyvän ystävän kanssa näistä on juteltu, heillä on se yksi lapsi eikä enempää liki 100 prosentin tod.näköisyydellä tulekaan.
Ei häntä tarvitse viihdyttää. Mutta halua esim. pelata hänen kanssaan lautapeliä, lukea satuja ja annan hänelle aikaa muutenkin, enkä vain lykkää leikkimään sisaruksen kanssa. Lisäksi hänellä on kavereita ja serkkuja leikkikaverina.
Eiköhän normaali ihminen osaa antaa sille ainokaisellekin "terveellä tavalla" hellyyttä ja rakkautta, ilman että se on paapomista, you know ;)
Paapominen ei ole hellyyttä, vaan paapomista. Ja juu kun on sisaruksia, lapsi on lapsi ja leikkii lasten kanssa. Isä/äiti ei viihdytä ja surraa satelliittivanhempana siinä ympärillä pätemässä.
Ja _normaali_ ihminen kyllä kykenee antamaan rakkautta ja hellyyttä esimerkiksi kahdelle lapselle. Silleen _terveesti_, you know.
Ja juu kun on sisaruksia, lapsi on lapsi ja leikkii lasten kanssa. Isä/äiti ei viihdytä ja surraa satelliittivanhempana siinä ympärillä pätemässä.
Ja _normaali_ ihminen kyllä kykenee antamaan rakkautta ja hellyyttä esimerkiksi kahdelle lapselle. Silleen _terveesti_, you know.
Kaikki tietää että yhden kanssa on varmasti helpompaa. Kai se on sitä että jotkut haluaa voivotella oman elämänsä vaikeutta/raskautta ja samalla vähätellä sitä jolla on "vain" se 1.
Ei pidä välittää!
Toinen ääripää on se kun perheessä on monta lasta. Sitä sitten oletetaan että automaattisesti sitä ollaan tekemässä niitä solkenaan joka vuosi lisää. Itseäni ärsyttää kun kysellään että vieläkö aiotte tehdä lisää! Meillä on tehty monta lasta, jokainen on harkittu ja mietitty että jaksetaanko sitä vauvarumbaa. Ei olla kodinhoitajia/lastenhoitajia/virikehoitoja/päiväkotia tai muuta ulkopuolista hoitopaikkaa tarvittu. Ja siinä mielessä ollaan kai outo suurperhe. Ja montaa asiaa joutuu perusteleen. Varsinki se että "Miten te oikeen jaksatte"!!!!
kun lapsi leikkii sisaruksen kanssa eikä äidin tarvitse tehdä mitään!
Ja juu kun on sisaruksia, lapsi on lapsi ja leikkii lasten kanssa. Isä/äiti ei viihdytä ja surraa satelliittivanhempana siinä ympärillä pätemässä.
Ja _normaali_ ihminen kyllä kykenee antamaan rakkautta ja hellyyttä esimerkiksi kahdelle lapselle. Silleen _terveesti_, you know.
että jotkut ihmiset surevat kovasti sisaruksen puuttumista. Ei se sisarus autuaaksi tekevä ole, mutta on valehtelemista väittää etteikö sisaruksen puute voi olla suuri suru.
Itselläni on sisaruksia kuten lapsillanikin. Ystäväni on ainokainen ja suree sitä paljonkin. Nyt kun hänen vanhempansa ikääntyvät, hän taas suree kun yksin kantaa heistä huolen.
Kukin hankkikoon niin monta lasta kuin haluaa, mutta me emme voi tietää miten he tulevat kokemaan sisarukset tai niiden puuttumisen.
Ja lapsen hankintaan täytyisi mielestäni olla muitakin syitä kuin se, että lapsi ehkä kaipaa sisarusta.
että jotkut ihmiset surevat kovasti sisaruksen puuttumista. Ei se sisarus autuaaksi tekevä ole, mutta on valehtelemista väittää etteikö sisaruksen puute voi olla suuri suru.
Itselläni on sisaruksia kuten lapsillanikin. Ystäväni on ainokainen ja suree sitä paljonkin. Nyt kun hänen vanhempansa ikääntyvät, hän taas suree kun yksin kantaa heistä huolen.
Kukin hankkikoon niin monta lasta kuin haluaa, mutta me emme voi tietää miten he tulevat kokemaan sisarukset tai niiden puuttumisen.
Ja lapsen hankintaan täytyisi mielestäni olla muitakin syitä kuin se, että lapsi ehkä kaipaa sisarusta.
että jotkut ihmiset surevat kovasti sisaruksen puuttumista. Ei se sisarus autuaaksi tekevä ole, mutta on valehtelemista väittää etteikö sisaruksen puute voi olla suuri suru. Itselläni on sisaruksia kuten lapsillanikin. Ystäväni on ainokainen ja suree sitä paljonkin. Nyt kun hänen vanhempansa ikääntyvät, hän taas suree kun yksin kantaa heistä huolen. Kukin hankkikoon niin monta lasta kuin haluaa, mutta me emme voi tietää miten he tulevat kokemaan sisarukset tai niiden puuttumisen.
Toista lasta ei ole tullut, vaikka kaikki on tehty asian eteen, mitä on ollut tehtävissä.
Mielestäni on todellakin ikävää arvostella yksilapsisen perheen vanhempia/äitiä. Kyse ei tosiaankaan välttämättä edes ole vapaaehtoisesta valinnasta.
Yksilapsisten kritisoiminen on minusta varsin typerää. Koskaan ei voi tietää, onko takana esim. sekundäärinen lapsettomuus. Tai jos ensimmäisen kohdalla on ollut äidin hengenlähtö lähellä esim. raskausmyrkytyksen takia niin tuskin siitä lapsesta halutaan äiditöntä ehdoin tahdoin.
Häneen panostetaan, hän saa kaiken, on paljon täyttymättömiä odotuksia, toiveita. Kaikki pyörii sen ainokaisen ympärillä.
Meilläkin meinasi mennä noin, mutta sitten tuli 2 muutakin lasta, onneksi.
Ei ole lapsellekaan terveellistä olla se palvottu ja kaiken saanut ainokainen.
Enkä tunne yhtään terveesti kasvavaa ainokaista, yleensä äidit ovat niin neuroottisia kontrollifriikkejä, että oksat pois.
kun ette enempää hanki.
t. 3 lapsen äiti joka muistelee kaiholla yhden kanssa olon helppoutta (ja on vähän katkera kun teki liian monta, liian nopeasti)
Kaikki ei voi olla ihan kohdallaan sellaisella ihmisellä, joka pitää itseään sankarina, kun on väsäillyt enemmän lapsia kuin joku toinen. Tällaiselta ihmiseltä puuttuu sivistystä, tilannetajua, avarakatseisuutta, näkemystä ja empatiaa.
Kaikki lapsiluvun ihmettelijät, tuomitsijat ja arvostelijat ovat ihmisinä keskeneräisiä ja säälittäviä. Olen saanut kuulla lapsettomuudestamme sellaisia kommentteja, että ei ole tosikaan. Kärsimme 10 vuotta selittämättömästä lapsettomuudesta ja kävimme 5 vuotta hoidoissa ennen esikoisemme syntymää. Kerroimme lähipiirillemme asiasta avoimesti. Silti saamamme kommentit satuttivat. Jatkuvasti kehotettiin rentoutumaan tai syyteltiin stressaantuneiksi ihmisiksi. Anoppi mietti miehen rannekellon pitoa syypääksi lapsettomuuteen ja käski pitelemään miehen siskontyttöä sylissä, jotta vauvailu tarttuisi. Molemmat siskoni hämmästelivät ja päivittelivät sitä, miten helposti ekasta yrityksestä heidän lapsensa ovat saaneet alkunsa, jos ikinä avauduin heille tilanteestani. Eräskin sukulainen jaksoi joka tapaamisella kysellä, joko on tärpännyt, vaikka tiesi tasan tarkalleen, mitä kävimme läpi.
Esikoisemme ei tainnut olla vielä puolta vuottakaan, kun alettiin kysellä kakkosen yrittämisestä ja kesämökin myymisestä, jotta rahaa riittäisi hoitoihin. Olen todella hämmästynyt ihmisten tökeryydestä, mutta tätäkin ketjua lukiessani huomaan, että oma lähipiirini ei ole ainutlaatuinen tässäkään asiassa.
Kaikki te uteliaat ja arvostelevat besser-wisserit. Tässä teille listaa syistä, jos joskus tuntuu, että ihmettelette tuttunne perheen kokoa:
- lapsettomuus/sekundäärinen lapsettomuus
- sairaudet
- masennus
- taloushuolet
- ekologinen ajattelu
- avioero
- alkoholin käyttö tai muut ongelmat perheessä
- ura
- traumat omasta lapsuudesta
- halutaan panostaa olemassa olevaan/oleviin
- voimavarojen oikea käyttö/jakaminen
- mielikuvat onnellisesta perheestä
Listaa voi varmasti jatkaa, mutta ehkä tuossa jo riittää syitä sen verran, että voi pitää ne omat melut mahassa. Niin, ja miettiä sitä oman perhekoon merkitystä ja onnellisuutta. Kuka vaan voi tehtailla lapsia lisää maailmaan. Ei se ole saavutus. Narkkarit, alkoholistit, pedofiilit saavat vapaasti lisäänytä ja usein niin tekevätkin. Saavutus on se, kun tietää omat voimavaransa ja osaa sanoa ei, nyt riittää. Ei tarvitse täällä palstalla itkeä väsymystä isosta perheestä tai isovanhempien riittämättömästä avusta, kun on osannut miettiä omat voimavaransa ja suhteuttaa perheen koon siihen.
Totta, yllätyksiä tulee aina, enkä ole tässä tuomitsemassa niitä, jotka ovat keskellä perhehelvettiä, kun voimavarat loppuivatkin. Tuomitsen vain ne, jotka kuvittelevat, että se lapsien tehtailu on osoitus jostain saavutuksesta. Penis jossain reiässä ei ole saavutus millään mittapuulla, sitä tehdään kehitysmaissakin, vaikka ei ole tarpeeksi ruokaa ja tiedetään, että mahdolliset vauvat tulevat kuolemaan.
Huolellinen perhesuunnittelu sen sijaan on saavutus. Toisten ratkaisujen arvostaminen on saavutus. Ei ole kyse siitä, onko jollakin yksi vai kymmenen lasta vaan siitä, että se joku on näin onnellinen ja tyytyväinen. Muuta ei kenenkään meistä tarvitse asian tiimoilta tietää.