Jääkö pelkkien poikien äiti paljosta paitsi?
Kommentit (106)
minä pelkkien tyttöjen äitinä tunnen jääväni paitsi miehisestä maailmasta. Haluaisin pojan äitinä kasvaa ymmärtämään miehiä paremmin ja laajentaa ajattelumaailmaani. Ja eritoten harmittaa mieheni puolesta, hän kyllä vie tyttöjämme matseihin ja pelaa futista heidän kanssaan jne., mutta ei se varmaankaan ole sama asia, näin luulen. Miehellä itsellä jalkapallo- yms. "miehisempää" urheilutaustaa.
Mies on ihana isä tytöille ja rakastaa heitä älyttömästi, mutta ystävänsä kerran harmitteli ääneen kun hänellä oli vain tyttöjä (heillä 4, meillä 3), niin kuulin mieheni sanovan "sä sen sanoit ääneen". Vähän kirpas.
En ole koskaan tyttöä itselleni kaivannut, en ennen enkä jälkeen lapsieni syntymän. Jostakin syystä toivoin aina itselleni poikia, ja niitä kolme sainkin.
tosin yksilöissä on eroja. Meidän poika ei tosiaan ole mikään jääkiekkoilija tai jalkapalloilija...
esikoinen on poika, ja tytön saatua tuntui ensin, että osaako sitä edes hoitaa... Mutta nyt kun tyttökin alkaa olla vuosikas, niin osaa kyllä, ja olen ajatellut melkein joka päivä, miten mahtavaa on, kun saa olla sekä pojan että tytön äiti :) Pääsee osalliseksi kaikenlaisista jutuista ja leikeistä ja vaatteista jne.
Mulla on 2 poikaa ja esikoistyttö. Silti mä luulen että vaikka mulla olis vaan pelkkiä tyttöjä tai poikia, niin en mä usko että olisin mistään oleellisesta jäänyt paitsi.
Samanlaista lapsiperheen arkea viettäisin kuin nytkin.
poikani ovat ihania, mutta he ovat viimeisen päälle poikamaisia, vaikka leikkivätkin kotileikkejä ym. Vaikka yritän, en mitenkään osaa eläytyä pienten poikien maailmaan kuten mieheni. Luulen että tytön äitinä minulla olisi tytölle jotenkin enemmän annettavaa kuin pojilleni.
ja niitä saanut myös kolme. Tyttöjä yhtään väheksymättä. Näin vain minun kohdallani. En koe jääväni mistään paitsi kuten ei varmaan monet pelkkien tyttöjen äiditkään.
En ole koskaan tyttöä itselleni kaivannut, en ennen enkä jälkeen lapsieni syntymän. Jostakin syystä toivoin aina itselleni poikia, ja niitä kolme sainkin.
Ja kyllä tuntisin jääväni jostakin paitsi jos minulla olisi vain toista sukupuolta olevat lapset. En ehkä ajattelisi näin jos olisi vain pelkkiä poikia tai tyttöjä, mutta kun on molempia ja nähnyt miten erilaisia maailmoja ne ovat.
Mieheni on onnellinen rymytessään poikiensa kanssa, mutta kun meille syntyi tyttö, on miehestä paljastunut paljon herkempi ja huolehtivampi puoli.
äiti on itse ollut tyttö,ja tyttöjen jutut on tuttuja. Mitä ap. Tarkoitti.millaisista asioista?
mutta se olen huomannut, että pelkkien poikien äidit ovat kummallisia. Ehkä se anoppi-syndroomaa alkaa jo heti pojan syntyessä?
Mun mielestä poikien äidit ei jää mistään paitsi, koska tyttöjen juttuja voi ostella itselleenkin (mekkoja yms.). Musta taas ois kauheeta jos ei ois tullut yhtään poikaa. Onneksi niitä on nyt kaksin kappalein ja lisääkin saa tulla!! Poikalapset ovat niin suloisia ja uskon myöhemminkin että poikien kanssa on mukavampaa ja helpompaa kuin tyttären. Kyllä minä tytönkin voisin periaatteessa haluta ja toki olisi yhtä rakas, mutta uskon että yksi tyttö max olisi perheeseen ihan riittävä haaste :)
Sitä saa tavata poikia ja poikien lapsia vain miniän oikkujen mukaan.
Sitä saa tavata poikia ja poikien lapsia vain miniän oikkujen mukaan.
mutta kun on poika SAA tutustua just siihen poikien/miesten maailmaan jne..kylhän mä tyttöjen jutut jo tiedän naisena :)
jos olen riidoissa äitini kanssa tai en ole muuten vaan sillä tuulella.
Sitä saa tavata poikia ja poikien lapsia vain miniän oikkujen mukaan.
Mulla on 2 veljeä ja kyllä mun äidillä on heidän lapsiin läheinen suhde, samoin mun anopilla mun lapsiin ja monta muutakin tapausta tiedän.
Meillä on tyttö ja 2 poikaa. Ja mä tosiaan toivon että mun tyttö ei sitten kuitenkaan pidä mua minään aina valmiina lastenvahtina tai ole jokapäivä meidän oven takana katraansa kanssa. Toki toivon että niin ei käy poikienikaan kanssa.
Sitä saa tavata poikia ja poikien lapsia vain miniän oikkujen mukaan.
Olet siis itse tällainen miniä? No, niin makaa kuin petaa...
että sukupuoli-asiat nousevat uskomattoman suureen mittakaavaan, jos perheessä on kaikki lapset samaa sukupuolta. Oikeasti terve lapsi on niin suuri aarre, että joskus tuntuu hullulta miten suurta roolia sukupuoli alkaa näytellä puheissa. Tuntuu, että sukupuolesta "valittaminen" kuuluu asioihin, joista valitetaan, kun enää mitään muuta valittamista ei ole.
Itselläni ovat lapset samaa sukupuolta, enkä koe jääväni paitsi mistään (ainakaan en tiedä sitä:)), koska olen onnellinen siitä mitä olen saanut. En tunne tarvetta kaivata tai havitella asioita, joita en koskaan ehkä saa. Sivuhuomautuksena tähän sukupuoli keskusteluun tämä kommentti..
shoppailuista, pitkistä shampanjalounaista, Sex&City uudesta näkökulmasta, Johnny Deppin sukupolvien yli kuolailusta Pienessä Suklaapuodissa, äidin stailauksesta jne.
Hirveistä hormonirähinöistä, vessanvarausvuoroista, vaatteiden ja kenkien katoamiselta kaapeista, sisarusten kissatappeluilta toisaalta toistensa parhaat kaverit.
Paitsi jäätte, siitä toiveesta, että se eka olisi naista kunnioittava ja mielellään vakituinen poikaystävä...Kasvattakaa pojistanne sellaisia...
Ja olen todella onnellinen että suhde on näin päin. Pojilta saan kaiken mitä haluan. Saan sen onnentunteen että omistan komeita nuoria uroksia, jotka pitävät minusta, tekevät kotitöitä ohjeeni mukaan, lähtevät kanssani turvamieheksi etelänmatkalle, kantavat kaikki painavat esineeni, juttelevat kanssani syvällisiä, hierovat hartioitani... niin huomaatte varmaan että poikani ovat jo isoja :D
Totta kai menetän heidät joskus sille miniälle, mutta en ajattele sitä aikaa nyt, vaan nautin tästä täysillä.
Se tyttö on sitten iskälle. Näyttävät rakastavan toisiaan täysillä.
sopivan vävykokelaan kelpuuttamiselta esim. ;)