Jääkö pelkkien poikien äiti paljosta paitsi?

ja en kyllä allekirjoita sitä hehkutusta, että pojat ovat aina suoraviivaisia, rehellisiä, reippaita ja kavereita kaikkien kanssa. Höpön löpön, tämä on sellainen stereotypia kuin sekin, että tytöt ovat aina kieroja ja manipuloivia. Mielenkiinnosta minäkin utelen, että ne jotka toivovat saavansa vain poikia, eivätkä missään nimessä halua tyttöä, niin minkälainen suhde teillä on omaan äitiinne?

[quote author="Vierailija" time="11.07.2011 klo 20:08"]Ja olen todella onnellinen että suhde on näin päin. Pojilta saan kaiken mitä haluan. Saan sen onnentunteen että omistan komeita nuoria uroksia, jotka pitävät minusta, tekevät kotitöitä ohjeeni mukaan, lähtevät kanssani turvamieheksi etelänmatkalle, kantavat kaikki painavat esineeni, juttelevat kanssani syvällisiä, hierovat hartioitani... niin huomaatte varmaan että poikani ovat jo isoja :D

Totta kai menetän heidät joskus sille miniälle, mutta en ajattele sitä aikaa nyt, vaan nautin tästä täysillä.

Se tyttö on sitten iskälle. Näyttävät rakastavan toisiaan täysillä.

[/quote]

Kuulostaa aika sairaalta, anteeksi vain

Mä olen salaa sitä mieltä seurattuani tuttavapiiriäni, että jotkut pelkkien poiken äidit ovat kyllä luoneet "itsepuolustuksekseen" sellaisen asenteen, että emmäolistyttöjäikinähalunnutkaan ja tytötnytonsellaisianirppanokkakieroilijoita. Sanonta "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" tulee mieleen voimakkaammin kuin pelkkien tyttöjen asenteesta. Tyttöjen äidit suhtautuvat jotenkin hyväksyvämmin poikalapsiinkin, voivat varovaisesti ilmaista olevansa ihan tyytyväisiä tähän omaankin tyttötilanteeseen, mutta äkkiä selitellen lisäävät, että olishan se miehen kannalta varmasti ihan kiva, että olisi perheessä poikiakin. Poikien äidit jotenkin vähän teennäisen reippaina alleviivaavat sitä omaa ronskiuttaan ja tyttöantipatioitaan - usein vieläpä ne samat ihmiset, jotka ennen lasten saantia ovat kuitenkin ihastelleet kaikkia tyttölasten juttuja, suunnitelleet sellaisia äiti-tytär-tekemisiä jne. 

Poikien äidit tuntuvat kehittävän itselleen suoranaisen tyttövihan huomattuaan, ettei omaa tyttöä tullut. Kivaa sitten tulla miniäksi tällaiseen perheeseen..

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 08:57"]

Mä olen salaa sitä mieltä seurattuani tuttavapiiriäni, että jotkut pelkkien poiken äidit ovat kyllä luoneet "itsepuolustuksekseen" sellaisen asenteen, että emmäolistyttöjäikinähalunnutkaan ja tytötnytonsellaisianirppanokkakieroilijoita. Sanonta "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" tulee mieleen voimakkaammin kuin pelkkien tyttöjen asenteesta. Tyttöjen äidit suhtautuvat jotenkin hyväksyvämmin poikalapsiinkin, voivat varovaisesti ilmaista olevansa ihan tyytyväisiä tähän omaankin tyttötilanteeseen, mutta äkkiä selitellen lisäävät, että olishan se miehen kannalta varmasti ihan kiva, että olisi perheessä poikiakin. Poikien äidit jotenkin vähän teennäisen reippaina alleviivaavat sitä omaa ronskiuttaan ja tyttöantipatioitaan - usein vieläpä ne samat ihmiset, jotka ennen lasten saantia ovat kuitenkin ihastelleet kaikkia tyttölasten juttuja, suunnitelleet sellaisia äiti-tytär-tekemisiä jne. 

Poikien äidit tuntuvat kehittävän itselleen suoranaisen tyttövihan huomattuaan, ettei omaa tyttöä tullut. Kivaa sitten tulla miniäksi tällaiseen perheeseen..

[/quote]

Hassua. Poikien äitinä musta tuntuu just päin vastaiselta. Poikia aina torutaan riehakkaiksi ja energisiksi, päivittelevät miten jaksan niitä pyssy- ja autoleikkejä. Samalla alleviivataan sitä ahh niin ihanan rauhallista tyttöä, joka niin nätisti pikkusiskoaan hoitaa ja on äidin pieni apulainen.

Mutta ei mun pojat ole mitään tappelevia energiapesiä. Ovat herkkiä pohdiskelijoita. Pitävät kirjoista, sylittelystä ja rauhallisesta menosta. Nätit asiat on mieleen jne. Meillä lapset onkin saaneet olla lapsia, eikä tyttöjä tai poikia. 

Tää ketju pesee kyllä mennen tullen kaikki muut ketjut raadollisuudellaan. Puhutte katkeroituneista tytöistä, no mitä oikeasti voitte odottakaan kun aikuisetkin käyttäytyvät tällä tavalla "mun poika on parempi ku sun tyttö!". Ja toisinpäin. Ymmärrän jos ap on pösilö ja tokaisee jotain tuollaista aloituksessaan mutta että kokonainen naislauma tulee perässä ja rupeaa tökkimään toisiaan - sitä en ymmärrä.

Ja joo, en minäkään täysjärkinen ole kun tänne piti kommentoida. Toivon vaan että omat lapset säästyisi tuollaiselta hirvittävältä vertailulta ja he saisivat vapauden tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan.

Jos joskus vielä ollaan niin onnekkaita että saadaan lisää lapsia, ihan sama kumpi tulee. Tähän asti olen toivonut tyttöä, koska esikoistyttömme on vaan niin ihana ja täydellinen :) nyt vaan kun näyttää siltä, ettei lasta kuulukaan, ei sukupuolella ole enää väliä.

Olkaa siis iloisia lapsistanne ja lakatkaa höpöttämästä, mikä on täydellisin tyttö/poika-määrä perheessä! Jos on tarvis haukkua toisten valintoja tai väittää muita katkeriksi, on aika katsoa peiliin.

En ole 13, mutta ymmärrän ehkä, mitä 13 ajaa takaa...Poikien äidit vaikuttavat aina jotenkin takakierämmiltä ja tuntuvat kasvattavat lapsiaan vain komennoilla ja korostavan valtavasti "fyysisyyttä" ja jopa ihailevan poikiensa tappeluita.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2011 klo 20:50"]

että pelkkien poikien äidit on outoja (tuleva anoppi syndrooma ?) Siis miten? Selitä tarkemmin.

Mulla on kaksi lasta ja he ovat poikia. Joskus harmittaa ettei ole tyttäriä. Jotkut jutut vaan jää. Olisi ollut kiva tehdä tyttöjen juttuja tytön kanssa (mitä oma äitini ei tehnyt) ja nähdä vaivaa siihen että tytöstä kasvaa tasapainoinen nainen ulkonäön ja muun kanssa. Mutta nyt on näin että tytön äidiksi en tässä elämässä tule.

Onneksi mulla on kaksi mahtavaa poikaa, jotka ovat kiinnostuneita monista asioista. Joskus tuntuu että näillä tytöttömän äidin pojilla on enemmän tilaa kasvaa juuri sellaiseksi kuin ovat. Toisella pojallani on paljon feminiinisiä piirteitä, joita tuntemissani poika-tyttö perheissä karsitaan pojalta kovalla kädellä.

[/quote]

Mitä väliä vaikka jäisikin paitsi?Ei elämässä kaikkea voi saada!

T.3 pojan(kahden rasittavan ja yhden ihanan)äiti

[quote author="Vierailija" time="11.07.2011 klo 23:53"]

Suomeksi: sellainen nainen on miesmäinen. Ei meikkaa, pukeudu naisellisesti tai laittaudu muutenkaan. Käytännössä siis heteronainen joka näyttää ja käyttäytyy seksuaalisuutta lukuunottamatta kuin rekkalesbo. Parempi onkin etteivät saa tyttäriä. Kasvatus kun olisi todella vääristynyttä.

[/quote]

No ei nyt ihan näinkään. En minäkään kovin innoissani ole tyttöjen jutuista, siis mistään lakkailusta, shoppailusta ja söpöstelystä, silti olen itse ihan naisellinen nainen. Et todellakaan voisi ajatella minusta ulkonäön perusteella, että pidän enemmän futiksen pelaamisesta, retkeilystä ja koheltamisesta poikieni kanssa. 

Jää. Siitä helevetinmoisesta draamasta joka ikisessä asiassa. Annahan kun kerron erään pph:n kertoman. Hän sanoo lapsille: lähdetään ulos. Pojat pukevat päällensä ja ovat jo ulkona. Sillä aikaa tytöt: "mitä mä laitan päälle" "mä en leiki ton kanssa" "miksi" "mä en ainakaan lähde". Pph sanoi, että kieltäytyi ottamasta enää vikoina duunivuosinaan tyttöjä.

Toisaalta minä rakastan kammata tyttöni hiuksia, miettiä asuvalintoja (olen tarkka väreistä itsekin - kaikki sopii keskenään yhteen) ja käydä yhdessä pissillä :)

[quote author="Vierailija" time="12.07.2011 klo 13:21"]

kasvatuksella jonkin verran vaikuttaa. Aika usein noi aggressiiviset pojat on niitä, joiden isä ei osallistu kasvatukseen. Mikään ei romuta äidin oppeja ja auktoriteettia nopeammin kuin se, että poissaoleva, laiska isä kuittaa äidin suuttumuksen sanomalla, että et viittis nipottaa. Ja jo sellainen pikkuasia, että perheessä pyydetään julkisesti anteeksi kun ollaan riidelty tai loukattu jotakuta, on iso juttu pojan maailmassa, jossa vieläkin on vähän se ajattelumalli, että pojat ei märise eikä vanhoja kaivella.

Pojilta voi myös vaatia sosiaalisen vastuun kantamista lapsesta asti. Ihan selvästi ne, joilta on odotettu esimerkiksi pikkusisarusten hoitamista ja mummon puolesta kaupassa käyntiä tms. on sosiaalisempia ja rauhallisempia.

Toivottavasti poikasi on yhtä ihana kuin mitä omat poikani ovat. :) Onnea vauvasta!

[/quote]

Ehkä vähän naurattaa tämä. Meillä neljä poikaa, jotka siivoavat säännöllisesti, käyvät kaupassa, harjoittelevat ruuan laittoa, hoitavat pikkusisaruksiaan, isä on osallisena arjessa hyvin aktiivisesti. Lapsilla on kuria ja rakkautta sopivassa suhteessa. SILTIKIN ovat niin villejä, että ei mitään rajaa! Pyörivät kuin pyörremyrsky. 

Eiköhän tuo villeys ole enemmän kiinni lasten tempperamentista ja sitten tietysti siitä onko lapset esimerkiksi terveitä (ei tarkkaavaisuushäiriöitä ym). Mutta samanlailla näiltä villeiltä lapsilta pitää odottaa hyvää käytöstä ja vastuun ottamista. Siihen vaan menee triplasti enemmän energiaa kuin rauhallisten lasten vanhemmilla.

Ihmeellinen asenne joillakin tyttöjä kohtaan, kun ajatellaan, että teini-ikä olisi automaattisesti heille jotenkin paha? Teillä itsellänne on tainnut olla? Minulle miehisempi maailma on tuttu, koska lapsuudessani kaverini olivat vain poikia, minulla oli vain veljiä, suvussa paljon enemmän miehiä jne. Olin usein ainut tyttö leikeissä, perhejutuissa mökillä ym.

Minulla ei vielä ole lapsia, mutta on aivan sama, kumpaa sukupuolta ne tulevat olemaan. Pienten tyttöjen maailmaan olen päässyt kummilapseni ja sukulaistytön kautta, kun oma lapsuuteni oli kaukana stereotyyppisestä pikkutytön elämästä. Aion kasvattaa lapseni yksilöinä, kuten minutkin kasvatettiin. Minussa on hieman sukupuolineutraalihörhön vikaa, mutta omiin kokemuksiini pohjaten, lapsen on parempi antaa kehittää kaikkia puoliaan, kiinnostuksiaan ja vahvuuksiaan sukupuolesta riippumatta. Sen takia lapsen sukupuolella ei ole isoa merkitystä.

Meillä on kolme tyttöä ja yksi poika. Kyllähän tässä tyttölaumassa tuosta pojastakin on tullut aika tyttömäinen. Rauhallisempi leikeissään ainakin on mitä ystävien pojat. Meillä kyllä on välteltykin vähän sellaisia perinteisiä stereotypioita. Tytöt harrastavat meillä myös mikroautoilua niinkuin poikakin. Ja taas poika leikkii prinsessaleikkejä siinä missä tytötkin jne.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2011 klo 22:26"]

Äitini kuoleman jälkeen minä olen nyt se suvun ainut nainen. Miehiä riittää ympärillä, koska minulla on lapsina poikia, sisaruksina veli joka ei ole naimisissa sekä tietenkin aviomies joka on oman lapsuuden perheensä ainut lapsi ja anoppikin oli kuollut jo ennen kuin me tutustuttiinkaan.

Joskus kaipaisi jotakin suvun keskeisiä naistenjuttuja.

[/quote]

Ihan sama juttu mulla sillä erotuksella, että mies on isosta perheestä ja hänellä on siskoja. Mutta siskot ovat läheisiä keskenään, minä olen ulkopuolinen. Ainoa naispuolinen serkkuni on 20 vuotta vanhempi, jota näen vain hautajaisissa suunnilleen kymmenen vuoden välein. Anopin kanssa minulla on kyllä hyvät välit, mutta emme ole mekään läheisiä, vaan juttelemme paljon silloin kun näemme. 

Olen kai jotenkin epänormaali, mutta en ole koskaan osannut ajatella, että sitoisin elämäni lapsenlapsiin kun niitä joskus ehkä tulee. En usko, että elämäni siihen kaatuu jos en saa elää lastenlasten kanssa tiiviisti.

Ehkä tämä johtuu omista vanhemmistani. Äitini ei ole höyrähtänyt koskaan 16 lapsenlapsestaan. On tykännyt ja hoitanutkin nuorempana kun oli tarvetta. Mutta ei roikkunut ovella tai itkenyt kun ei näe lastenlapsia tarpeeksi. Osa asuu nimittäin kaukana. On elänyt rikasta omaa elämää isän kanssa ja heillä on ollut vilkas seuraelämä ja ovat viettäneet paljon talvia ulkomailla yms.

Joten kun olen näin kylmä ja tunteeton, en usko, että maailma kaatuu jos miniöiksi sattuu sellaisia naisia, jotka haluaa pitää anoppiinsa etäisempää suhdetta. Uskon, että se käy minulle vallan mainiosti.

että joutuu olemaan se kakkosluokan mummo lapsenlapsille mikä täälläkin on selvästi käynyt ilmi.

Mutta jos ei siitä välitä niin sitten ei.

mutta silti toivoin poikia ja onneksi sain niitä.

ja en kyllä allekirjoita sitä hehkutusta, että pojat ovat aina suoraviivaisia, rehellisiä, reippaita ja kavereita kaikkien kanssa. Höpön löpön, tämä on sellainen stereotypia kuin sekin, että tytöt ovat aina kieroja ja manipuloivia. Mielenkiinnosta minäkin utelen, että ne jotka toivovat saavansa vain poikia, eivätkä missään nimessä halua tyttöä, niin minkälainen suhde teillä on omaan äitiinne?

toivon todella että meille olisi tulossa sellainen poika kuin tässäkin ketjussa vastanneiden kaikki pojat ovat. Meidän naapurustossa ja suvusta vaan harmikseni löytyy kyllä todella paljon vastakkaisia esimerkkejä pojista jotka niin suoraviivaisesti kiusaavat pienempiään käyttäen niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, ovat sosiaalisesti heikkolahjaisia, aggressiivisa ja levottomia. Mutta kaikki heidän toilailut kuitataan nauraen "pojat on poikia" kyllä pistää vihaksi.

kasvatuksella jonkin verran vaikuttaa. Aika usein noi aggressiiviset pojat on niitä, joiden isä ei osallistu kasvatukseen. Mikään ei romuta äidin oppeja ja auktoriteettia nopeammin kuin se, että poissaoleva, laiska isä kuittaa äidin suuttumuksen sanomalla, että et viittis nipottaa. Ja jo sellainen pikkuasia, että perheessä pyydetään julkisesti anteeksi kun ollaan riidelty tai loukattu jotakuta, on iso juttu pojan maailmassa, jossa vieläkin on vähän se ajattelumalli, että pojat ei märise eikä vanhoja kaivella.



Pojilta voi myös vaatia sosiaalisen vastuun kantamista lapsesta asti. Ihan selvästi ne, joilta on odotettu esimerkiksi pikkusisarusten hoitamista ja mummon puolesta kaupassa käyntiä tms. on sosiaalisempia ja rauhallisempia.



Toivottavasti poikasi on yhtä ihana kuin mitä omat poikani ovat. :) Onnea vauvasta!

miniä vetää aina kotiin päin. Eli pitää omaa perhettään etusijalla ja mies menee sitten sinne mukaan.

:)