Jääkö pelkkien poikien äiti paljosta paitsi?

No onhan ne "tyttöjen juttuja" ei ainakaan meidän poikien juttuja ;D ja joskus kaiken tämän fyysisen kaahotuksen keskellä kaipaan tuollaista sievää söpöstelyä, mitä olen itse tehnyt ja mitä olen nähnyt kavereiden perheessä tehtävän (missä on siis tyttöjä). Sanoinhan itsekin, että nuo on pinnallisia asioita eikä siten kovin tärkeitä. Mikä olisi ollut sinulle mieluinen vastaus?

T. se edellinen poikien "tyttömäinen" äiti

Mutta itselleni on jotenkin vieras ajatus se, että "tyttöjen jutut" olisivat jotain tiettyä tarkoin rajattua ja usein aika kliseistä ja stereotyyppistä. Jokainen ihminenhän on kuitenkin yksilö, joten voi hyvinkin olla, että jos sinulla olisi tyttö, hän ei harrastaisikaan kynsilakkoja ja shoppailua, vaan vaikka taidetta ja kirjallisuutta tai olisi kiinnostunut vaikka tähtitieteestä.

Pointtini on siis se, että sen sijaan että katsoo vain sukupuolta ja miettii, mitä puuttuvan mukana menetti, voisi katsoa sitä oman lapsen ainutkertaista persoonaa ja sitä, mitä se tuo mukanaan. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, ja sanoisin kyllä, että kaikki muu vaikuttaa enemmän.

Ja eihän sitä tiedä - ehkä pääset harrastamaan sitä söpöstelyä joskus vaikka lapsenlapsen kanssa ;)

oon miettiny samalla tavalla kuin joku ylempänä, että ne tyttöjen jutut on mulle jo omasta lapsuudesta tuttuja, ja siinä mielessä se maailma on aika tavallinen.



Pojat taas ovat olleet todella opettavia sekä lapsen kasvun ja kehityksen suhteen, niin myös ylipäätään siinä, että mitä on olla poika ja miten he ovat alkaneet ympäristöään havainnoida ja kiinnittää huomiotaan eri asioihin.



Toki suurimmaksi osaksi lapset ovat lapsia ja muistuttavat toisiaan, eikä sukupuolten välistä eroa sillä tavalla aina huomaa. Mutta silti jotenkin koko miehinen maailma on näyttäytynyt eri tavalla ja erilaisena jatkumona kuin aiemmin, äitinä en tietenkään kokonaan pääse siihen sisälle, mutta paljon enemmän kuitenkin kuin ilman poikiani.

Ja sitten taas kavereiden kanssa meillä oli tyttöjen jutut, ei äidin kanssa.

Ja shoppailua olen aina inhonnut, niinkuin myös sitä, että joku näpertelisi hiuksiani. Karvat pystyyn nyt, nyt, nyt:)

Mutta se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Mutta kyllä mulla äidin kanssa oli niitä yhteisiä juttuja ja isällä poikien kanssa.

Mua ei ole koskaan tyttöjen jutut ja leikit kiinnostaneet vaan olin poikamainen tyttö. En siis olisi mikään hyvän tyttären kasvattaja.

tytöt on kaikki isänsä tyttöjä, enpä oikein koe jääväni mistään paitsi(tietysti poikien elämästä) mutta enemmän koen saavani lapsiperheen elämää. Kaikkea ei voi saada.

mutta miten joku äiti voi sanoa, ettei tyttöjen jutut ole koskaan kiinnostaneet?



Ei millään pahalla, en mäkään mun lasten kanssa leiki, kunhan yritän kasvattaa.

Ehkä ymmärsit minut väärin. Nuo stereotyyppiset tyttösöpöstelyt ovat tosiaan ainoa asia, jonka keksin että mistä jään paitsi pelkkien poikien äitinä. Ja saattaisin jäädä niistä toki rämäpäisen tytönkin äitinä paitsi.

Päinvastoin koenkin, että nyt poikien äitinä minä itse henk.koht. saan enemmän uutta heidän kanssaan kuin ehkä saisin tyttöjen kasvua ja prinsessakausia seuratessani. Tunnen paljon tyttölapsia ja toistaiseksi kaikilla on ollut prinsessavaihe 3-5-vuotiaina. En usko että meidän kuopuksellekaan sitä tulee ;) Itse olin hyvin prinsessa pienenä, enkä tuntenut edes poikia. Nyt siis kaikki pienten poikieni edesottamukset ovat mulle uutta, ja se on aivan ihanaa! Paljon olen siis saanut. Jostain muusta ehkä jäänyt paitsi.

T. se tyttömäinen poikien äiti

No onhan ne "tyttöjen juttuja" ei ainakaan meidän poikien juttuja ;D ja joskus kaiken tämän fyysisen kaahotuksen keskellä kaipaan tuollaista sievää söpöstelyä, mitä olen itse tehnyt ja mitä olen nähnyt kavereiden perheessä tehtävän (missä on siis tyttöjä). Sanoinhan itsekin, että nuo on pinnallisia asioita eikä siten kovin tärkeitä. Mikä olisi ollut sinulle mieluinen vastaus? T. se edellinen poikien "tyttömäinen" äiti

Mutta itselleni on jotenkin vieras ajatus se, että "tyttöjen jutut" olisivat jotain tiettyä tarkoin rajattua ja usein aika kliseistä ja stereotyyppistä. Jokainen ihminenhän on kuitenkin yksilö, joten voi hyvinkin olla, että jos sinulla olisi tyttö, hän ei harrastaisikaan kynsilakkoja ja shoppailua, vaan vaikka taidetta ja kirjallisuutta tai olisi kiinnostunut vaikka tähtitieteestä. Pointtini on siis se, että sen sijaan että katsoo vain sukupuolta ja miettii, mitä puuttuvan mukana menetti, voisi katsoa sitä oman lapsen ainutkertaista persoonaa ja sitä, mitä se tuo mukanaan. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, ja sanoisin kyllä, että kaikki muu vaikuttaa enemmän. Ja eihän sitä tiedä - ehkä pääset harrastamaan sitä söpöstelyä joskus vaikka lapsenlapsen kanssa ;)

Suomeksi: sellainen nainen on miesmäinen. Ei meikkaa, pukeudu naisellisesti tai laittaudu muutenkaan. Käytännössä siis heteronainen joka näyttää ja käyttäytyy seksuaalisuutta lukuunottamatta kuin rekkalesbo. Parempi onkin etteivät saa tyttäriä. Kasvatus kun olisi todella vääristynyttä.

vaikkei siinäkään mitään pahaa ole.



Mun naapuri sanoi mulle, että hyvin meidän tytötkin pojista kävisi.



Tahtoo vaan sanoa sitä, että lapset on lapsia, monenlaisia löytyy ja harva on pelkkä prinsessa tai prinssi.

mutta miten joku äiti voi sanoa, ettei tyttöjen jutut ole koskaan kiinnostaneet?

Ei millään pahalla, en mäkään mun lasten kanssa leiki, kunhan yritän kasvattaa.

Ja hyvä niin, koska MUA EI OLE KOSKAAN TYTTÖJEN JUTUT KIINNOSTANEET : )

Siis en ole koskaan halunnut olla mikään neiti ja prinsessa ja hörhöillä ja leikkiä pusuhippaa ja pukeutua mekkoihin jne jne.

Mä heiluin likainen lippis päässä naapurin poikien kanssa leikkimässä poliisikoulua ja sotaa.

Kyllä mulle olisi tytärkin kelvannut, mutta en kyllä tiedä miten olisin kestänyt, jos se olisi ollut kovin neitimäinen.

Ainakaan mistään sellaisesta, josta pitäisi olla pahoillaan. Meillä on neljä tytärtä. Kahden ensimmäisen jälkeen en osannut enää kuvitella saavamme poikaa. En koe jääneeni mistään paitsi.



En myöskään ole pahoillani mistään, mikä olisi jäänyt kokematta poikien kanssa. En osaa kaivata mitään sellaista, jota ei ole koskaan ollut.



Enemminkin olen joka päivä onnellinen, että meillä on neljä tervettä lasta, joille ei kenellekään ole sattunut kohdalle mitään perussairauksia tai neurologisia poikkeavuuksia (tarkkaavaisuus-, käytös- tai keskittymisvaikeuksia).



Mies toivoi neljännestä lapsesta tyttöä. Sanoi, ettei osaisi poikaa enää riehuttaa kolmen tytön jälkeen. Itse asiassa se oli mies, kuka neljännen lapsen halusi. Itselleni olisi riittänyt _silloin_ ihan hyvin kolmekin. Nyt olen neljästä lapsesta onnellinen. Ensimmäisen tytön jälkeen hän toivoi poikaa. Kahden tytön jälkeen asialla ei ollut merkitystä. Toisaalta jos olisimme saaneet kaksi poikaa, en olisi halunneet enempää lapsia. Ajatus kolmesta remuavasta pojasta olisi ollut itselleni liikaa.



Ehkä en ollut kaukaa viisas: Meillä on alkanut juuri teini-iän ensiaalto. Seuraavat 10-12 vuotta taloudessamme ovat varmasti eriasteista itsetunto- ja ulkonäkökriiseilyä. Sen päätyttyä mieheni voikin toivottaa tervetulleeksi minun vaihdevuoteni.

Suomeksi: sellainen nainen on miesmäinen. Ei meikkaa, pukeudu naisellisesti tai laittaudu muutenkaan. Käytännössä siis heteronainen joka näyttää ja käyttäytyy seksuaalisuutta lukuunottamatta kuin rekkalesbo. Parempi onkin etteivät saa tyttäriä. Kasvatus kun olisi todella vääristynyttä.

että mun äitini oli hyvinkin naisellinen nainen, on edelleen. Laittautuu päivittäin ja pukeutuu kauniisti jne.

Itse taas olen aina ollut poikatyttö, mikä ei nyt taas tarkoita näin aikuisiällä tuota, että en meikkaisi tms. Kyllä meikkaan ja osaan pukeutuakin kauniisti, tosin noilla ei ole mulle henk. koht. mitään väliä. Mua ei haittaa olla kylillä verkkareissa ja meikittä, enkä kaihda autonkorjaushommia tai kädenvääntöä. En käyttäydy koskaan kanamaisesti, mutta en myöskään tahdo olla "hyvä jätkä", vaan arvostan varsin korkealle omaa sukupuoltani, ja mulla on hyvin paljon monenlaisia naisia ystävinä. Kuten myös miehiäkin.

Mutta kyllä mussa varmaan tuplaten keskivertonaiseen verrattuna testosteronia virtaa.

Toisaalta jos olisimme saaneet kaksi poikaa, en olisi halunneet enempää lapsia. Ajatus kolmesta remuavasta pojasta olisi ollut itselleni liikaa.

.

Ihan vaan tiedoksi: poikia voi myös kasvattaa. Ei niiden tarvitse antaa riehua kuin heikkopäiset koko ajan.

Toisena informaatioiskuna: kaikki pojat ei ole edes luonnostaan riehujia. Meillä on tuo sinun kauhukuvasi, eli kolme poikaa, joista kaksi on varsin rauhallisia tyyppejä, ja vain yksi ( se pienin riiviö) reuhupetteri. Ja aivan ihana reuhaaja onkin.

Mutta ehkä tähän pitäisi sanoa, että meille olisi tervetullut vielä neljäskin poika. Yhtään tyttöä en haluaisi, koska nehän ovat kieroilevia narisevia ja marisevia prinsessoja, joilla ei ole koskaan mikään hyvin.

Mä en ikinä toivonut tyttöä. Esikoinen kuitenkin oli tyttö ja suoraan sanottuna oli tosi pettynyt silloin hetken aikaa. Toista odottaessani toivoin taas poikaa ja saatiin. Kolmatta odottaessa toivoin taas poikaa ja taas saatiin poika. Mä olisin ollut tosi tyytyväinen pelkkiin poikiin ja olisin varmasti elänyt ilman tunnetta että tyttö pitää saada. Jos me oltaisiin saatu toiseksikin lapseksi tyttö niin mä en olis enää kolmatta tehnyt. Mä en olisi kestänyt sitä jos kolmaskin olisi ollut tyttö.



No, nyt tullaan siihen että, mä olen tosi onnellinen siitä että meillä on myös toi tyttö, se on rakas. Itse mä olen aina ollut tyttömäinen ja tyttöjen jutuista kiinnostunut. Mun parhaat ystävät on naisia. Mä olen tosin kasvanut kolmen veljen kanssa ja aina kokenut että multa on vaadittu paljon enenmmän kuin heiltä, jos se sitten on jotenkin alitajunnassa hiertänyt että itse en tyttöä halua. No, yritän olla hyvin tasapuolinen suosimatta ketään. Niin tytöltä kuin pojilta vaaditaan samaa, liitty se sitten koulunkäyntiin tai siivoamiseen.

Toisaalta jos olisimme saaneet kaksi poikaa, en olisi halunneet enempää lapsia. Ajatus kolmesta remuavasta pojasta olisi ollut itselleni liikaa.

.

Ihan vaan tiedoksi: poikia voi myös kasvattaa. Ei niiden tarvitse antaa riehua kuin heikkopäiset koko ajan.

Toisena informaatioiskuna: kaikki pojat ei ole edes luonnostaan riehujia. Meillä on tuo sinun kauhukuvasi, eli kolme poikaa, joista kaksi on varsin rauhallisia tyyppejä, ja vain yksi ( se pienin riiviö) reuhupetteri. Ja aivan ihana reuhaaja onkin.

Mutta ehkä tähän pitäisi sanoa, että meille olisi tervetullut vielä neljäskin poika. Yhtään tyttöä en haluaisi, koska nehän ovat kieroilevia narisevia ja marisevia prinsessoja, joilla ei ole koskaan mikään hyvin.

Koska minulla ei ole niitä kahta poikaa, en osaa neljän tytön äitinä ajatella millaista kahden pojan äitinä olisi ollut ja olisinko silloin halunnut yhtä monta lasta kuin nykyisellään. Tämä ajatus remuavista veljessarjoista on vain syntynyt niiden tuttavaperheidemme kohdalla, joilla on vain poikia. Talomme on saman tien täynnä juoksua, kiipeilyä ja huutoa, kun veljesparvet saapuvat kylään :D Enkä usko, että kyse on vain kasvatuksesta. Niin monia veljessarjoja tunnen.

Luulen, että nykyään tietystä iästä eteenpäin pojille tyyli- ja ulkonäköasiat ovat yhtä tärkeitä kuin tytöillekin. Kyllä tyttöjäkin tarvitsee kasvattaa, että he osaavat käyttäytyä. Hyvä käytös ei ole mielestäni sukupuolisidonnainen juttu.

Koska tämä ei ole itselleni niin vakava kysymys, tämä sukupuoliasia, niin taidanpa vastata, että pojista jään kaipaamaan niitä jo 17 vuotta täyttäneitä (etten syyllisty pedofiliaan)kivannäköisiä salskeita nuoria miehiä, joita pojat olisivat saattaneet tuoda kotiimme viettämään aikaa sankoin joukoin. Tai ehkä nuo tytöt tuovat tuonikäisiä poikia kotiin enemmän kuin pojat olisivat tuonneet. Eivätköhän sen ikäiset pojat jossain muualla aikaansa viettäisi mieluummin?

Koska kaikki on kiinni yksilöstä.



Ja jos on pakko valita, niin mielestäni nainen jää enemmästä paitsi jos kaikki lapset sattuvat olemaan tyttöjä. Tyttöjä minä ainakin (nainen siis) luulen ymmärtäväni joten kuten, osaan ajatella kuten he. Poika taas yllättää usein. En voi käsittää, miten hän näkee joka ikisen työkoneen, kuulee paloautojen äänet, juoksee onnellisena roska-autoa katsomaan ikkunasta, korjaa "työkaluilla" milloin mitäkin, riehuu, juoksee ja huitoo... mitä ihmettä sen päässä oikein liikkuu :D Ehkä tämän takia minulle suotiin poika. Että joskus edes hieman ymmärtäisin miehiä.

Ja olen todella onnellinen että suhde on näin päin. Pojilta saan kaiken mitä haluan. Saan sen onnentunteen että omistan komeita nuoria uroksia, jotka pitävät minusta, tekevät kotitöitä ohjeeni mukaan, lähtevät kanssani turvamieheksi etelänmatkalle, kantavat kaikki painavat esineeni, juttelevat kanssani syvällisiä, hierovat hartioitani... niin huomaatte varmaan että poikani ovat jo isoja :D Totta kai menetän heidät joskus sille miniälle, mutta en ajattele sitä aikaa nyt, vaan nautin tästä täysillä. Se tyttö on sitten iskälle. Näyttävät rakastavan toisiaan täysillä.

T. aiemmin kirjoittanut tyttömäinen poikein äiti

Koska kaikki on kiinni yksilöstä. Ja jos on pakko valita, niin mielestäni nainen jää enemmästä paitsi jos kaikki lapset sattuvat olemaan tyttöjä. Tyttöjä minä ainakin (nainen siis) luulen ymmärtäväni joten kuten, osaan ajatella kuten he. Poika taas yllättää usein. En voi käsittää, miten hän näkee joka ikisen työkoneen, kuulee paloautojen äänet, juoksee onnellisena roska-autoa katsomaan ikkunasta, korjaa "työkaluilla" milloin mitäkin, riehuu, juoksee ja huitoo... mitä ihmettä sen päässä oikein liikkuu :D Ehkä tämän takia minulle suotiin poika. Että joskus edes hieman ymmärtäisin miehiä.

ihan kuin maailmassa olisi vain kahdenlaisia ihmisiä.



Kaikki tytöthän ajattelevat samalla tavalla, kaikilla pojilla on samanlainen maailma...? Mitä ihmettä?



Pinkkiä, prinsessaa, kynsilakkaa, shoppailua - tai sitten autoja, työkaluja, yms. Hei, maailmassa on AIKA PALJON muutakin. Myös lasten maailmassa, jos siihen annetaan mahdollisuus.

Kun perheeseen syntyy poikia,ollaan reippaita ja toisaalta annetaan pojalle tilaa olla tyttömäinen ja leikkiä nukeilla jos haluaa.



Mutta kun syntyy tyttö niin oho, heti on mies heti suojeleva ja pehmeä uutta prinsessaa kohtaan ja äiti pääsee tekemään tyttöjen juttuja ja shoppailemaan.



Voi jeesus, miten te kasvatatte tyttönne. Isi pehmenee ja on suojeleva ja äiti opettaa shoppailemaan.



Antakaa niiden tyttöjenne kasvaa rohkeiksi ja vapaiksi ja sellaisiksi kuin heillä geenit on.



Tästä ihan esimerkkinä vain oman perheen tilanne. Meitä on 2 tyttöä. Isosiskoni on juuri av.mamman ihannetyttö, jonka edessä isäni oli suojeleva ja pehmeä ja hempeä ja meni ihan veteläksi ja muuttui täysin poikien jälkeen. Äitini kanssa siskoni on shoppaillut ja tuunannut ulkonäköään ja leipaissut ja ihaillut vaatteita jne..



Minua ei sellaiset hommat kiinnostaneet ja en tarvinnyt ylimääräistä suojelua vaan halusin kiikkua puihin ja olin utelias ja opiskella, enkä tuhlata aikaa kulmakarvojen nyppimiseen ja shoppailu on maailman typerintä luonnonvarojen tuhlausta.



No, minä en ole koskaan ollutkaan suosikkityttö perheessä. Sitä on jaksettu siunailla.



No siskoni edelleen shoppailee ja kikattaa ja puukottaa toisia naisia selkään heti jos voi ja on epävarma, eikä osaa tehdä mitään ilman miestä ja juoruilee ja on siis juuri kasvatuksen tuloksena tyypillinen nainen. Sellaisiako te tytöistänne haluatte.