Esikoinen ei katsonut koskaan silmiin ja rimpuili väksin pois sylistä.

Ymmärrän sinua mutta kurjaa varmaan lapsestakin olla tuollainen. =( Ja pienestä asti pidetty erilaisena ja outona. Siitä on vaikea muuttua.

Miksi maailma onkin niin epäoikeudenmukainen. En usko että voisi olla mahdollista että pieni lapsi voisi olla jo jotenkin "paha". Vaativa ehkä.

Hakekaa apua pojalle kuitenkin. Yrittäkää ottaa selvää asioista ja selittäkää pojalle hänen käytöstään ja siitä aiheutuvia ongelmia ettei se ole sallittua. Että pidätte hänestä mutta käytöstä ette hyväksy. Ja että siihen pitää tulla muutosta ennen kuin voitte häntä tukea ja auttaa.

Hänen pitää itse tajuta tilanne. Voimia.

Ja nyt oikeastaan näette vikaa vain pojassa mutta en usko ettäse olisi niin. Onko sinulla ollut synnytyksen aikaista masennusta esim. jota ei hoidettu? Joka olisi aiheuttanut pienenä sen kontaktittomuuden? Onko poika ollut eri asemassa muihin sisaruksiin nähden? Joku perheen sisäinen dynamiikka mitä et kerro suojellaksesi itseäsi?

mieti vielä, sen oivallus voisi auttaa eteenpäin.

Hoiditko itse lastasi vauva-iässä?



Minkälainen lapsesi oli vauvana, ennen kuin oppi itse liikkumaan?



Minkä ikäinen oli kun sai sisarruksia?



Oliko päivähoidossa miten pienestä? Päiväkodissa vai pp-hoidossa?



Vastaukset näihin kysymyksiin saattaisi auttaa ymmärtämisessä jonkin verran.

Lukekaa kirja Nancy!

Tuossakin kirjassa lapsen häiriökäyttäytymisen taustalla oli ongelmallinen synnytys.

Nancy sairasti skitsofreniaa.Diagnoosi narsistinen skitsofrenia.Eikai sellanen puhkea synnytyksessä??

Mitään ongelmia ei ollut synnytyksessä. Napanuora tosin oli kolme kertaa pään ympäri ollut, oli pitkä. Synnytys kuitenkin meni ihan normaalisti.



Kaikki oli normaalia, rakastava perhe, vanhemmat, ei mitään häiriöitä.



Samastuin joidenkin kertomuksiin, varsinkin nro 23 osuu just nappiin!



Mutta pojallani ei ole koskaan ollut mitään oppimisvaikeuksia, eikä sosiaalisissa suhteissakaan mitään ongelmia. Häntä pidettiin fiksuna, mutta vilkkaana aikoinaan. Osasi kyllä olla myös empaattinen kasvettuaan...ei ymmärrä!



Meillä on kaki muuta lasta ja ihan normaaleja ovat kaikin puolin. Poikakin olisi normaali, jos haluaisi olla!!



Hänellä on vaan joku ihmeen juttu, että saa kiksejä vaan kaikesta, mikä ei ole lain mukaista. Selitystä tälle ei löydy millään, vaikka poika on käynyt terapioissakin vankila-aikana.Hän ahdistuu, jos ei ole koko ajan jotain ihmeellistä actionia päällä, joko liikuntaa tai sitten vaihteluksi jotain muuta. Surullista, sille ei kukaan voi mitään.



ap.

Oletko oikeesti kaikkien noiden vuosien jälkeen noin ehdoton ja jopa julma et väität poikasi valitsevan rikollisen polun ihan huvikseen?

Kyllä sillä on aivokemiassa synnynnäistä vikaa niinkuin miltei kaikilla vankila ja päihdekierteeseen joutuvilla.Ei sellaista elämää kukaan valitse.

Noi terapiat on ihan hölynpölyä ja niistä ei saa sellaista apua, kun haluaisi saada.

Vaan adhd lääke on se, joka auttaa.

Lääkkeestä saadaan todellinen apua.

Me ollaan käyty toi kaikki paska lävitse.

On ollut perheneuvolaa, terapiat ja arjen apukeinot.

Ainut mikä vaikuutti lapsen piirteisiin, niin on lääke.

pidättekö lapsellanne taukoja lääkityksessä? Kaveri on tosi kahden vaiheilla, uskaltaako edes pitää, kun meno on niin älyvapaan sairasta silloin kun ei ole lääkkeellä...

tuollainen lapsi minäkin olin. Myöhemmin minut on diagnoositu ADHD-tapaukseksi mutta se ei ole koko totuus. Ei se kasvatuksesta johdu, ei lapsi ole tabula rasa, toiset vain syntyvät erilaisilla aivoilla eikä tämä välttämättä ole HÄIRIÖ vaan ominaisuus, joka olisi toisenlaisessa maailmassa teidän tavallisten aivoja parempi.



Me olemme tienraivaajia. Meitä ei ihmisten keksimät säännöt pitele - me kyseenalaistamme, muutamme maailmaa, joskus jopa parannamme sitä. Te voitte keskittyä lakeihinne ja rajoituksiinne. Meitä ei välttämättä kiinnosta.



Auktoriteettikasvatuksella teette vain vahinkoa ja kasvatatte lisää uhmaa.



Btw,



Minusta ei tullut rikollista.



Minusta tuli taiteilija.

Meillä myös yksi lapsista helpolla häiriköi ja on vilkas. Tuli vain mieleen jos lapsella pitää olla jotain extremeä koko ajan niin eikös voisi sen energian kanavoida johonkin haasteelliseen urheilulajiin? Jos löytyisi sopiva harrastus niin saisi upottaa itsensä ja liiat energiansa siihen ja voisi olla todella hyväkin ko. lajissa. Meillä tämä vilkastus vaatii juurikin koko ajan "ohjelmaa" ja harrastaa kilpaurheilua. Toki voi olla että tällaisella kiinnostuksen kohteet vaihtelevat mutta jotenkin koen että tämän meidän lapsen energia on suunnattava johonkin urheilulajiin, tästä ei mitään viulunsoittajaa tulisi!



Vanhempana voit ohjata lasta siihen suuntaan ja tutustuttaa erilaisiin lajeihin.

Meillä tulinen lapsi, joka on 7v. Hänelle ei riitä mikään.

Antaa pitää hyvänä, mutta se tehdään niin kuin hän haluaa.

Raivoaa ja suuttuu helposti.

Diagnoosia ei ole, mutta saatiin adhd lääke mun pyynnöstä ja se auttaa noihin raivareihin ja rauhoittaa. Poika ei ole mitenkään erityisen vilkas, mutta hankala vain kotona. Raivoaa sen jälkeen, kun lääkkeen vaikutus loppuu.

Keskittymis ongelma näkyy vain ryhmässä ja on sellainen oman tiensä kulkija, mutta sosiaalien on.

Juuri tämä on se mitä mä pelkään: Mun lapsi on hillitön, haluan antaa sille lääkettä että tullaan toimeen.

Millaisen kuvan se antaa lapselle omasta persoonasta? Mä tarvitsen lääkkeen että mun kanssa voi olla?

En väheksy heitä kenellä on selvä diagnoosi ja lääkitys joka oikeasti auttaa arkea, mutta jos kyse on vain siitä että sitä haluataan helpottamaan kasvatustyötä ajattelematta seurannaisvaikutuksia..

Ennenkuin mulle älähdetään kerron että pojallani on todettu adhd-piirteitä mutta olemme valinneet muut keinot selvitäksemme ongelmista, ja menestyksekkäästi kaikki koko ajan opimme. Itse olen päivittäin töissä näkemässä ketkä niitä lääkkeitä kotiin ostavat, ja noin puolet ovat niitä tapauksia joilla lääkitys tulee vanhempien tarpeeseen.

Itse olin lapsena kuulemma aivan hirvittävä, itkupotkuraivarit sun muut arkipäivää. Ja olin valjaissa kävelevä ja valjaat piti kuulemma olla jopa rattaissa, kun karkasin. Halusin vain mennä, enkä kuunnella mitään loruja. Olin lapsena myös valtavan kateellinen ja kuvittelin, että rääkymällä pääsen ja saan haluamani, vaikka koskaan ei näin käynyt. Itkupotkuraivarit kaupassa olivat normaaleita. Ja en todellakaan nukkunut mitään päivaunia ja opin kävelemään ja puhumaan nuorena. Jätin konttausvaiheen kokonaan pois. Kouluiässä olin kuin rasavilli poikalapsi tytön kropassa. Ja en todellakaan siivonnut huonettani tai harjannut hiuksiani. Inhosin sitä.



Mutta rauhoituin murrosiässä. En koskaan ole oppinut kunnioittamaan vanhempiani, mutta toimeen jo tulemme. Nyt aikuisena tilanne on kuin kaverisuhde. Minun yli ei edelleenkään kävellä. Mutta muuten olen rauhoittunut todella paljon, olen vastuuntuntoinen ja aika rauhallinen parikymppinen. En käytä mitään päihteitä ja kotona oleminen on parasta mitä tiedän. Mutta kukaan ei kävele ylitseni, minäkään en kävele muiden yli. Olen innovatiivinen ja idearikas, sosiaalinen ja puhelias tarvittaessa. Hiljaisena hipsukkana en olisi pärjännyt näin pitkälle ja oikeastaan temperamenttini on auttanut minua elämässä. Jalostettuna tuollainen "häiriökäyttäytyminen" on hyvästä. Ennemmin pelkäisin passiivisen lapsen selviämistä.



Olen vammaisten kanssa paljon tekemisissä ja erilaiset autismin muodot ovat erittäin tuttuja. Ei kannata liikaa stressata vilkkaan lapsen puolesta, passiivisuus on useammin se autismin merkki. Lapsi saa olla vilkas ja lapsen tulee saada olla oma persoona. Nykyään liian usein ADHD-diagnoosin ja lääkkeet saa aivan normaali haastavan temperementin omaava lapsi. Osa lapsista on temperamentiltaan koleerikkoja, eikä mitään melankolikkoja. Kannattaa lukea erilaisista temperamenttityypeistä, sillä ne muovaavat tulevaa persoonaa paljon. Lapsella on syntyessään temperamentti, eikä hän ole mikään tabula rasa. Itse olen koleerikko, kuten myös moni "ADHD" tai "häiriökäyttäytyvä" lapsi. En ikimaailmassa hankkisi lapselle lääkitystä, ellei ole aivan selvä OIKEA ADHD, eikä vain medikalisaation tuottama normaalista poikkeava persoonallisuus. Kyllähän siinä helpotus tulee, kun lapsi tupataan täyteen persoonaa ja käytöstä muuttavia lääkkeitä. Kyllähän lapsi nyt rauhoittuu, jos aivojen kemiat sotketaan ja muutetaan oma lapsi sellaiseksi lapseksi, joka olisi haluttu.

äitinsä kanssa, poika marssi edeltä ja huusi vittu, saatana, perkele!!! Tulivat minun eteeni istumaan ja poika raivosi siinä seuraavat 20 minuuttia.

ei ollut ilmeisesti saanut jotain mitä oli halunnut, huusi äidilleen että pitää sanoa KYLLÄ tai EI, ei saa sanoa aina vain EHKÄ!

Välillä hakkasi päätään ikkunaan ja rynkytti edessään olevaa penkkiä. Äiti hyssytteli vieressä.

Sillä äidillä oli kyllä lehmän hermot.

Ajattelin itsekseni, että millainen tuo poika on parin vuoden päästä?! Säälin sitä äitiä.

Niin, itselläni on kyllä todettu lukihäiriö, mutta muuten olen aivan normaali ihminen

Meillä on suvussa ADHD:ta miehillä. Veljeni on juuri tuollainen auktoriteettikammoinen, mutta häneen on aina saanut ottaa katsekontaktin ja silittää. Mutta jokin tuossa arkielämässä häntäkin ahdistaa. Siitä on seurannut tietysti ongelmia parisuhteissa, työelämässä jne. Levoton sielu. Puhelias, sosiaalinen. Mutta elämänhallinta huono. Ei onneksi rikollinen.

Tunsiko voimakasta mustasukaisuutta heitä kohtaan kun oli esikoinen?

Meillä tulinen lapsi, joka on 7v. Hänelle ei riitä mikään.

Antaa pitää hyvänä, mutta se tehdään niin kuin hän haluaa.

Raivoaa ja suuttuu helposti.

Diagnoosia ei ole, mutta saatiin adhd lääke mun pyynnöstä ja se auttaa noihin raivareihin ja rauhoittaa. Poika ei ole mitenkään erityisen vilkas, mutta hankala vain kotona. Raivoaa sen jälkeen, kun lääkkeen vaikutus loppuu.

Keskittymis ongelma näkyy vain ryhmässä ja on sellainen oman tiensä kulkija, mutta sosiaalien on.

Siis oma mieheni ei ollut noin pitelemätön lapsena, koska hänellä oli varsin tiukka kuri ( myös rakkaus) lapsena. Mutta hänellä myös lähti lapasesta teininä, ja oli vankilakierteessäkin.



Hän kertoi myös siellä joskus luennoineesta psykologista, joka oli kertonut, että hyvin suurella osalla vangeista on aivot virittyneet eri tavalla kuin meillä taviksilla, eli vaikka miehenikin on perusluonteeltaan melkoisen rauhallinen, hän myös saa todella isot kiksit adrenaliinia erittävistä asioista. Tuo luennoitsija sanoi, että samantyyppistä aivotoimintaa on esim. extreme-urheilijoilla, mikä on melkoisen ymmärrettävää.



Ja nyt kun katson tuota miestäni, niin tajuan, että vaikka on pystynyt jättämään taakseen rikolliset ajat, niin hänellä täytyy koko ajan olla jokin harrastus, johon pystyy uppoutumaan tosissaan, ja joissa on jännitystä. Tällä hetkellä hän harrastaa erilaisia ampumalajeja.



Voimia perheellenne ap. toivottavasti poikasi kohdalle osuu joskus tiukka muija ( kuten miehelleni kävi : )) ja pistää sällin ruotuun.

Noi terapiat on ihan hölynpölyä ja niistä ei saa sellaista apua, kun haluaisi saada.

Vaan adhd lääke on se, joka auttaa.

Lääkkeestä saadaan todellinen apua.

Me ollaan käyty toi kaikki paska lävitse.

On ollut perheneuvolaa, terapiat ja arjen apukeinot.

Ainut mikä vaikuutti lapsen piirteisiin, niin on lääke.

Aspergerin syndrooma?

Asseilla on vaikeuksia oppia pyöräilemään, juoksemaan, kiipeilemään... aloittajan lapsi oppi nuo asiat tavallista nopeammin. Assit eivät myöskään ole juonia ja rikollisia. Päinvastoin. Aloittajan lapsi on luultavasti psykopaatti.

Mutta itse olen sitä mieltä, että kaikkea ei voi konrolloida tai kaikkeen ei voi kasvatuksella vaikuttaa. Elämä on. Sitä ei voi loputtomiin ohjailla. Jotkin asiat vain on ja vaikka ne sattuu ja tuntuu pahalle, niille ei voi mitään.



Lasta rakastaa niin paljoon, tekee parhaansa ja muut silti vain sivusta huutaa, ettet tehnyt parastasi. Se sattuu, mutta muista, että ne muut on väärässä. Sinä teit parhaasi, lapsesi on kasvatettu niin hyvin kuin on mahdollista, mutta hän itse ja elämä valitsee lopullisen polun.