Lue keskustelun säännöt.
"Elämä muuttuu sitten vauvan myötä" - KOKO TOTUUS!
08.07.2011 |
Huvitti, kun raskaanaollessa joka tyyppi ja valistusvideo ja neuvolantäti toitotti, että elämä muuttuu vauvan myötä väistämättä. Kun koitti kysellä, että miten se muuttuu, niin vastaus oli jotain ympäripyöreää.
Totuus on, että elämä muuttuu PASKEMMAKSI kuin ennen.
Sinulla on kädet täynnä palvelutyötä 24h vuorokaudessa ja koko tämän ajan olet valmiustilassa palvelemaan toista, kun kutsu käy. Nukut vähän, mistä seuraa yleinen krapulamainen, pöhöttynyt olotila, jossa olet jatkuvasti kiukkuinen ja huonomuistinen, aloitekyky katoaa ja kaikenlaiset asiat vaativat hillitöntä ponnistelua.
Suhde mieheen muuttuu väsyneeksi kinasteluksi ja kyttäämiseksi, tekeekö toinen yhtä paljon kotihommia ja kuinka paljon hän ottaa osaa vauvanhoitoon.
Jos kuvittelit raskaanaollessasi, että kiertelet kaupungilla shoppailemassa ja vauva vaan nukkuu koko ajan vaunuissa, se oli vain osa kuvitelmaa. Oikeasti vauva huutaa juuri silloin eikä suostu nukkumaan. Tai jos teet lähtöä johonkin , jossa on oltava määräaikaan, et varmasti ehdi ajoissa, sillä pääsy kotiovesta vauvan kanssa ulos on maailman hitain operaatio.
Jos kuvittelit näyttäväsi joltakin muulta kuin homssuinen naapurinmamma näyttää, niin tulet huomaamaan, että sinulla on tasan 2 minuuttia aikaa laittaa ripsiväriä ja peittää mustat silmänaluset, kun lähdet leikkipuistoon. Hiukset jäävät kampaamatta, pipo korville ja juoksujalkaa pihalle.
Jos kuvittelet, että kotiäidin elämä on leppoisaa kahvinjuontia ja lehdenlukemista, tulet huomaamaan, että päivärutiineista tulee pakkomielle, jos haluat päivän kulkevan ennalta arvattavasti. Ja kahvia ehdit ehkä ottaa siinä järjestämisen ja siivoilun jälkeen, kun lapsi nukkuu päikkärit - ja herää juuri, kun kahvi oli valmista. Se siitä omasta hetkestä.
Että silleen se muuttuu. Poissa ovat spontaanit lähdöt miehen kanssa syömään ja leffaan, pelkkä ruokaostoksillakäynti vaatii suunnittelua. Mutta onneksi pikkulapsistakin tulee isompia. Joskus. Kun ei niitä poiskaan antaisi.
Kommentit (122)
itsellä kahden kuukauden ikäinen vauva ja mielestäni toi aloittajan kuvaus ei sitte osunu nappiin ollenkaan. tai no voi jotain pientä totuudenhiventä olla mutta en kyllä ole huomannut että mun elämä nyt aivan kauheasti olisi muuttunut. käy kaupoilla kiertelemässä, ei se ole ongelma, laittaa vaavin vaan vaunuihin ja eikun letsgou! ja kyllä sitä ehtii kahvia juoda ja syödä ihan hyvin, syö/juo sitten vaikka vauva sylissä jos ei muuten. mun mielestä asiasta veuhkataan liikaa ja tekemällä tehdään siitä elämästä paskempaa kuin se onkaan! ja kyllä mun mielestä siitä pikkunyytistä saa iloa ja jaksamista joka päivälle, näkee miten viaton ja puhdas se on ja jos se otettaisi pois.
tottakai nii´tä huonojakin hetkiä on mut ei niissä pidä elää vaan etsiä ilon aiheita, ei se vauva arki niin paskaa ole!
Sulle on siunaantunut sitten ilmeisen helppo vauva. Ole onnellinen siitä. Mutta älä luule, että kaikki vauvat ovat samasta puusta veistettyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että esim. neuvolassa ei osata realistisesti kertoa miten elämä/elo muuttuu kun vauva tulee taloon? Kamalan silotellusti kerrotaan siitä mitä tapahtuu, miten parisuhde muuttuu jne.
Koska osin totta ap mielestäni puhuu.
Jos sinulla on lapsellisia kavereita, niin he varmaan osaavat kertoa jotain, mutta jos olet kaveripiiristäsi 1. jokaa saa lapsen, kuka sinulle kertoo totuuden elämän muuttumisesta =D
Se helpottaa vauva-ajan jälkeen pian, mutta silti me pysytellään yhdessä lapsessa. Mä en halua enää vauva-aikaa elää läpi.
mun vauvalla esimö. oli simatutka: rakastan simaa, ja sen vähän aikaa mitä sitä on myynnissä juon sitä lasin, apri päivässä. Vauvakeväänä joka ikinen kerta kun otin lasin simaa ja ajattelin istahtaa hetkeksi lukemaan, vauva heräsi. Ihan sama oliko nukkut 5, 20 vai 60 min. Alkoi tulla vähän vainoharhainen olo :D Testasin pari kertaa miehen kanssa niin, että annoin ensin lasin hänelle, odotin että joi sen ja otin sitten itse - JOKA KERTA vauva heräsi kun olin juonut pari hörppyä mutta ei koskaan silloin kun mies joi :P Pikkuasia joo, mutta jotenkin niin kuvaavaa. Ja tietty esim. se kun yritti syödä ruuan lämpimänä ja rauhassa (=ilman että vauvan takia tarvitsee keskeyttää) oli usein samanlaista
Meillä oli aivan samanlaista kun vauva oli pieni, paitsi että heräsi aina kun laitoin jotain suuhun. esim: istuin pöydän ääreen niin aina heräsi. Minun ei tarvinut kuin vaikka viinirypäle laittaa suuhun, niin jo hereillä oli =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ajattelin, että kyllä se elämä oli helppoa ennen lapsia. Yritimme shoppailla alennusmyynneissä isossa kauppakeskuksessa.
Toisaalta ilman lapsia päivämme olisi ollut vain yksi päivä muiden joukossa. Ostoksilla käyntiä.
Nyt kävimme isossa kauppakeskuksen leikkipuistossa. Vau!!! Kävimme pienessä lapsille suunnatussa näyttelyssä. Kahvilassa. Jee!!! Rahalla toimivassa karusellissa (lahjonta kunniaan). Tosi kivaa!!! Ostimme 5e maksavan vettä puutarhaletkusta heittävän kukan. Mahtavan hauskaa!!!
Koko päivä oli siis Iso Tapahtuma, joka ehkä muistetaan vielä syksylläkin. Vaikeaa se oli, mutta sen arvoista. Todellakin erilaista kuin ennen lapsia.
Miksi naureskella sille, ettei etukäteen aavista mitä tuleman pitää? Kuten todettu, vauvoja on erilaisia. Meille sattui ensimmäiseksi lapseksi koliikkivauva. Raskasta oli, huutoa ja rytmittömyyttä ja päälle ruoka-aineallergiat. Hengissä selvittiin kuitenkin ja lapsia tuli vielä kaksi lisää.
Suurin ja vaikein muutos on itselleni ollut kotitöiden jakautuminen naisten ja miesten töihin. Eli kuvittelin ennen lapsia, että kotityöt jaetaan vauvan synnyttyä suurin piirtein tasan. Mutta kyllähän se kova paukku olikin, kun mies odotti saavansa valmiin aterian pöytään ja voivansa hengähtää töiden jälkeen sohvalla. Siivoukset, pyykkäykset, ruoan laitto vyörähtivät vauvan hoidon ohella minun vastuulleni. En ole koskaan ollut mikään kotihengetär, ja hormonihuuruissa muutos tuntui alkuun kestämättömältä se, että minä olin "kaikessa vastuussa 24/vrk", mies ihmetteli miksei ruoka ollut valmis kun hän tuli töistä jne. Äkkiä olisi pitänyt äitiyden myötä olla täydellinen kotitalousihme. No, yhden vauvan kanssa sitä hommaa ei näin jälkikäteen kovin paljon ollutkaan, vaikka se siltä silloin tuntuikin. Kun olisi tarvinnut rauhassa aikaa vauvaan tutustumiseen, olisi pitänyt osata kaikki jo kuin jonkin kummallinen äitiroolin kautta kuin itsestään ja huushollata siihen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun vauvalla esimö. oli simatutka: rakastan simaa, ja sen vähän aikaa mitä sitä on myynnissä juon sitä lasin, apri päivässä. Vauvakeväänä joka ikinen kerta kun otin lasin simaa ja ajattelin istahtaa hetkeksi lukemaan, vauva heräsi. Ihan sama oliko nukkut 5, 20 vai 60 min. Alkoi tulla vähän vainoharhainen olo :D Testasin pari kertaa miehen kanssa niin, että annoin ensin lasin hänelle, odotin että joi sen ja otin sitten itse - JOKA KERTA vauva heräsi kun olin juonut pari hörppyä mutta ei koskaan silloin kun mies joi :P Pikkuasia joo, mutta jotenkin niin kuvaavaa. Ja tietty esim. se kun yritti syödä ruuan lämpimänä ja rauhassa (=ilman että vauvan takia tarvitsee keskeyttää) oli usein samanlaista
Meillä oli aivan samanlaista kun vauva oli pieni, paitsi että heräsi aina kun laitoin jotain suuhun. esim: istuin pöydän ääreen niin aina heräsi. Minun ei tarvinut kuin vaikka viinirypäle laittaa suuhun, niin jo hereillä oli =)
Esikoinen antoi sentään joskus syödä rauhassa heräämättä mutta tämän toisen vauvan kanssa ei tarvitse kuin suunnitella syömistä niin jo parahtaa. Vahtii vissiin äitinsä linjoja :)
Tai ei nyt enää aina, mutta ekat 2 kk oli pystyssä mun rintaa vasten kaiken hereilläoloajan. Vaakatasossa oli vain nukkuessaan ja tissi suussa. 4 kk ikään asti nukkui 9 tuntia yössä, söi kyllä unissaan 1,5-2 tunnin välein, ja 2 x 45 min päivällä. Johtuiko lie rintakumista ja vaikeasta synnytyksestä, että maito heruu hitaasti ja syöttöhommiin meni päivittäin 8-10 tuntia. Joo ihan oikeesti, pidin kirjaa pari päivää. Ajattelin, että joka tapauksessa imetän vaikka henki menis.
4 kk iässä nukahti ekan kerran vaunuihin eli ei tarttenut tissiä ja samoin alkoi viihtyä pieniä hetkiä sitterissä. Ekat 2 kk kävin välillä pissallakin vauva sylissä, jos oli päivä et vauva alkoi välittömästi karjua kurkku suorana, kun vähänkin kallisti ja olis laskenut makuulle. Varmaan tuli jokin psykologinen vaikutus, että paskahätä oli vaan niinä päivinä päiväsaikaan, kun mies oli vapaalla.
Se jatkuva hälytysvalmiudessa olo on mielestäni kans rasittavinta. Olen niin mukavuudenhaluinen, että en ikimaailmassa lähtisi vauvan kanssa kauppaan. Jos se alkaa huutaa eikä rauhoitu kuin tissillä ja sitten on ne kaikki räkätautiset ihmiset. Ja mä imetän vain makuulla tai imetystyynyllä ja rintakumilla edelleen tätä 7 kk ikäistä. Vuoden vanhaan olen ajatellut imettää aktiivisesti ja vaikka sitten iltaisin, öisin ja aamuisin. Vuoden olen siis valmistautunut olemaan jatkuvasti saatavilla. Kylässä käydään kerran-pari kuussa. Sen lisäksi olen käynyt neuvolassa ja Prismassa vissiin 5 kertaa ja kerran vaatekaupassa. Muuten aika menee kotona hömöttäessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta eka on aina eka. Ja kaveripiirissäkin meillä oli eka lapsi. Lapsista ei ollut yhtään mitään kokemusta, serkutkin oli pari vuotta minua nuorempia vaan. Lapsenvahtina en ole ollut koskaan. Lapsikokemukset jääneet vain julkisissa paikoissa perheiden sivusta seuraamiseen.
Eli ihmekös tuo, että tuntui siltä, että elämä muuttui täydellisesti ensimmäisen vauvan tultua. Kukaan ei ollut kertonut mulle, mitä se perhearki on. Ihan paskalta tuntui alussa, vaikka kuinka olin kuvitellut raskausaikana, millaista koliikkia ja väsymystä se voisi olla. Mutta kuvittelu ei ole samaa kuin elää aidosti ;)
Onneksi kaikkeen tottuu, oppii hallitsemaan arkea ja sitä kasvaa vanhempana ja aivopesee itsensä repimään riemua jostain kauppakeskuskäynnistä.... Eiköhän sitä omaa aikaa ole sitten, kun lapset lähtevät opiskelemaan.
Niistä on muka seuraa toisilleen ja plääh...tappelevat kaikki hereilläoloaikansa, se siitä ilosta...!
Mutta silti pois en antais, mutta kun oisin tämän etukäteen tiennyt, tekoa olisin harkinnut kaksi kertaa...;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuotahan se on yhden lapsen (vauvan) kanssa. Kolmen kanssa on jo oikein mukavaa, ja ehtii tehdä vaikka mitä, vaikka yksi niistä on tuo mainittu vauva. Yhden kanssa sitä tekee kaikesta niin kamalan vaikeaa, ja on aikaa miettiä kumpi tekee enemmän. Kolmen kanssa kumpikin tekee mitä kerkiää, ja loput jätetään tekemättä. Tehdään sitten kun lapset huitelee teinimenoissaan. Pääsy kotiovesta vauvan kanssa on lastenleikkiä, ainakin siihen verrattuna mitä se on kun on myös yksi uhmaikäinen ja yksi joka haluaa pukea kaiken itse, muttei vielä osaa :) Kotitöitä ja kahvinjuontia voi harrastaa ihan silloinkin, kun kaikki lapset vauva mukaanlukien ovat hereillä. Ei siis tarvitse odotella päiväuniaikoja, mitä yhden vauvan vanhempien (äidin) on aika vaikea ymmärtää... Niin oli minunkin silloin. Ruokaostoksilla käynti ei vaadi muuta suunnittelua kuin kauppalistan, sekä sen miten jaetaan lapset reissun ajaksi (kaikki kotiin toisen kanssa, kaikki kauppaan, joku mukaan toisen kanssa, vai jaetaan lapset ja kauppa-asiat kahteen kauppaan). Huonomuistinen, vähäuninen ja muutenkin pöhkö on kolmenkin kanssa, mutta siihen on jo niin tottunut, ettei se juurikaan haittaa. Ennen tarvittiin kaksi aikuista kylvettämään yksi vauva. Nyt on tosi helppoa, jos yksi aikuinen hoitaa vain kaksi lasta. Koittakaa jaksaa, kyllä se siitä! ;)
Mutta ei se minusta ole paskempaa, erilaista vain. :) Toisella tavalla rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuotahan se on yhden lapsen (vauvan) kanssa. Kolmen kanssa on jo oikein mukavaa, ja ehtii tehdä vaikka mitä, vaikka yksi niistä on tuo mainittu vauva. Yhden kanssa sitä tekee kaikesta niin kamalan vaikeaa, ja on aikaa miettiä kumpi tekee enemmän. Kolmen kanssa kumpikin tekee mitä kerkiää, ja loput jätetään tekemättä. Tehdään sitten kun lapset huitelee teinimenoissaan. Pääsy kotiovesta vauvan kanssa on lastenleikkiä, ainakin siihen verrattuna mitä se on kun on myös yksi uhmaikäinen ja yksi joka haluaa pukea kaiken itse, muttei vielä osaa :) Kotitöitä ja kahvinjuontia voi harrastaa ihan silloinkin, kun kaikki lapset vauva mukaanlukien ovat hereillä. Ei siis tarvitse odotella päiväuniaikoja, mitä yhden vauvan vanhempien (äidin) on aika vaikea ymmärtää... Niin oli minunkin silloin. Ruokaostoksilla käynti ei vaadi muuta suunnittelua kuin kauppalistan, sekä sen miten jaetaan lapset reissun ajaksi (kaikki kotiin toisen kanssa, kaikki kauppaan, joku mukaan toisen kanssa, vai jaetaan lapset ja kauppa-asiat kahteen kauppaan). Huonomuistinen, vähäuninen ja muutenkin pöhkö on kolmenkin kanssa, mutta siihen on jo niin tottunut, ettei se juurikaan haittaa. Ennen tarvittiin kaksi aikuista kylvettämään yksi vauva. Nyt on tosi helppoa, jos yksi aikuinen hoitaa vain kaksi lasta. Koittakaa jaksaa, kyllä se siitä! ;)
Olen hyvin samaa mieltä. Ja myös itse esikoisen kohdalla samoihin käpyihin tallannut. :) Nykyään tuntuu kummalta miten muka yksi vauva voi koskaan olla vaikea. Mutta ei se niin se vauva olekaan, se on se uutuus, yksinäisyys ja vastuu. Vauvasta ei ole seuraa, isommista lapsista on.
ennen kuin ensimmäinen vauva syntyi. Se oli vaan sellasta odottelua, että sitten kun on vauva/lapsia.
mutta sitä en allekirjoita ap:n viestissä, että se muuttuisi paskemmaksi. Muutenkin aika kamalasti sanottu. Lasten saaminen ei ole mikään yhdentekevä juttu, jota voi sitten myöhemmin manata ja marista kaikista pikkujutuista. Omista menoista ja ajankäytöstä joutuu luopumaan, vauvaa on oltava valmis palvelemaan 24/7, koti muuttuu yhdeksi vaatteiden ja lelujen sekasotkuksi, lähteminen on vaikeampaa kuin ennen... Kaikki nämä asiat ovat totta eivätkä mitenkään erikoisia mielestäni. Uuden ihmisen saattaminen tähän maailman on mielestäni niin hieno ja ihmeellinen asia, että jos sen jälkeen valittaa jostain joutuvanpäiväisistä pikkuseikoista, niin on syytä katsoa peiliin. Lapset on pieniä aivan liian lyhyen aikaa, pian ne menevät opiskelemaan ja aikuistuvat ja sinulla on enää muisto ajasta, jolloin lapsi pyrki sata kertaa päivässä kirjan kanssa syliin. Elä hetkessä!
minultakin tuolle kolmen äidille. Itselläni nyt neljä lasta, ja on nautinto kun saa joskus illalla vaikka ripustella ihan rauhassa pyykit narulle. En edes muista, mitä omia menoja silloin ekan äitinä kaipasin, varmasti kaipasin. Nyt pääsen aina jos huvittaa, mutta aika harvoin huvittaa. Juu säälikää vaan jos haluatte, mutta nyt sitä osaa nauttia näistä omista aarteista, eikä kaivata jotain mihin on varmasti aikaa parin vuoden päästäkin. Oli se meilläkin vaikeaa ekan kanssa, kun kaikki oli uutta. Vauvaki oppi siihen, että koko ajan häärätään kaksistaan sen naaman eessä. Hyvä jos vaunuihin saatiin yksin varusteltua vauva viikonloppuisin kun oli molemmat kotona :D Minä olen muuten aina ihmetellyt, miksi yhden lapset vanhemmat ovat yleensä aina esimerkiks ruokakaupassa kahdestaan vauvan kanssa. Ja sitten valitetaan, että ei ole omaa aikaa. Ai niin joo, kun se on niin kova suoritus se kaupassa käynti... Anteeksi! :)
tiesin aika tarkkaan, MITEN elämä muuttuu kun vauva syntyy ja lapsi kasvaa. En vaan tiennyt ollenkaan miltä se TUNTUU. Nyt on kaksi lasta, ja sitä on kasvanut, kehittynyt, rutinoitunut, sopeutunut ja vähän tyytynytkin, ja elämä on aika helppoa ja mukavaa näin :)
sitä tosiaan harmitteli jotain sellaista, kuin että ei saanut syödä rauhassa, nukkua päikkäreitä tai lukea keskeytyksettä lehteä. Kun lapsia on enemmän, huvittaa pelkkä ajatuskin tuollaisesta :)
itsellä kahden kuukauden ikäinen vauva ja mielestäni toi aloittajan kuvaus ei sitte osunu nappiin ollenkaan. tai no voi jotain pientä totuudenhiventä olla mutta en kyllä ole huomannut että mun elämä nyt aivan kauheasti olisi muuttunut. käy kaupoilla kiertelemässä, ei se ole ongelma, laittaa vaavin vaan vaunuihin ja eikun letsgou! ja kyllä sitä ehtii kahvia juoda ja syödä ihan hyvin, syö/juo sitten vaikka vauva sylissä jos ei muuten. mun mielestä asiasta veuhkataan liikaa ja tekemällä tehdään siitä elämästä paskempaa kuin se onkaan! ja kyllä mun mielestä siitä pikkunyytistä saa iloa ja jaksamista joka päivälle, näkee miten viaton ja puhdas se on ja jos se otettaisi pois.
tottakai nii´tä huonojakin hetkiä on mut ei niissä pidä elää vaan etsiä ilon aiheita, ei se vauva arki niin paskaa ole!