Lue keskustelun säännöt.
"Elämä muuttuu sitten vauvan myötä" - KOKO TOTUUS!
08.07.2011 |
Huvitti, kun raskaanaollessa joka tyyppi ja valistusvideo ja neuvolantäti toitotti, että elämä muuttuu vauvan myötä väistämättä. Kun koitti kysellä, että miten se muuttuu, niin vastaus oli jotain ympäripyöreää.
Totuus on, että elämä muuttuu PASKEMMAKSI kuin ennen.
Sinulla on kädet täynnä palvelutyötä 24h vuorokaudessa ja koko tämän ajan olet valmiustilassa palvelemaan toista, kun kutsu käy. Nukut vähän, mistä seuraa yleinen krapulamainen, pöhöttynyt olotila, jossa olet jatkuvasti kiukkuinen ja huonomuistinen, aloitekyky katoaa ja kaikenlaiset asiat vaativat hillitöntä ponnistelua.
Suhde mieheen muuttuu väsyneeksi kinasteluksi ja kyttäämiseksi, tekeekö toinen yhtä paljon kotihommia ja kuinka paljon hän ottaa osaa vauvanhoitoon.
Jos kuvittelit raskaanaollessasi, että kiertelet kaupungilla shoppailemassa ja vauva vaan nukkuu koko ajan vaunuissa, se oli vain osa kuvitelmaa. Oikeasti vauva huutaa juuri silloin eikä suostu nukkumaan. Tai jos teet lähtöä johonkin , jossa on oltava määräaikaan, et varmasti ehdi ajoissa, sillä pääsy kotiovesta vauvan kanssa ulos on maailman hitain operaatio.
Jos kuvittelit näyttäväsi joltakin muulta kuin homssuinen naapurinmamma näyttää, niin tulet huomaamaan, että sinulla on tasan 2 minuuttia aikaa laittaa ripsiväriä ja peittää mustat silmänaluset, kun lähdet leikkipuistoon. Hiukset jäävät kampaamatta, pipo korville ja juoksujalkaa pihalle.
Jos kuvittelet, että kotiäidin elämä on leppoisaa kahvinjuontia ja lehdenlukemista, tulet huomaamaan, että päivärutiineista tulee pakkomielle, jos haluat päivän kulkevan ennalta arvattavasti. Ja kahvia ehdit ehkä ottaa siinä järjestämisen ja siivoilun jälkeen, kun lapsi nukkuu päikkärit - ja herää juuri, kun kahvi oli valmista. Se siitä omasta hetkestä.
Että silleen se muuttuu. Poissa ovat spontaanit lähdöt miehen kanssa syömään ja leffaan, pelkkä ruokaostoksillakäynti vaatii suunnittelua. Mutta onneksi pikkulapsistakin tulee isompia. Joskus. Kun ei niitä poiskaan antaisi.
Kommentit (122)
Ei enää palavereja, tiukkoja aikatauluja, kellon kanssa taistelua, ankeita aamuheräämisiä ja kiirettä töihin.
Tilalla pitkät aamut lehteä lukien vauvan jokellessa huovallaan tai sitterissä, vapautta päättää omasta aikataulustaan, leppoisia kävelyretkiä, hidastamista.
Elämä muuttui niin paljon parempaan suuntaan, että se toinen lapsi (jota en missään nimessä aikonut saada) tuntuikin hyvältä ratkaisulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ihan hulluna vauvaan ja parisuhdekin kukoisti. Oli vaan niin hyvä ja rakastunut olo (lähes) koko ajan :)
Olen taas raskaana ja jälleen olo on mitä säteilevin. Tuntuu vaan niin hyvältä olla äiti.
Esikoinen nukkui aluksi pari tuntia yössä, yöimetys jatkui puolitoista vuotta (muistaakseni), sairaalan osasto-reissuiltakaan ei vältytty sairastelujen vuoksi, olin paljon yksin vieraassa maassa miehen matkustellessa jne. mutta mikään ei pystynyt himmentämään mun iloani siitä, että meillä oli ihana vauva ja nyt ihana uhmis.
Ja ei, en uskaltanut avoimesti puhua tunteistani. Yritin etsimällä etsiä vaikeita hetkiä arjesta, jotten olisi ahdistavaa seuraa ystävilleni, joille vauva-elämä ei niin ruusuista ollutkaan. Täällä anonyymina netissä voin sitten hehkuttaa kokemaani ihanuutta ;)
tuntuu tyhmältä mutta mä oikeasti tykkään elämästäni tällä hetkellä. Tietenkin niitä vaikeitakin päiviä on, ja välillä ärsyttää kun ei saa nukkua öisin ja päikkäreitäkään ei ehdi ottamaan, mutta silti tämä on ollut mahtavaa aikaa. Äitinä oleminen tuo aivan helvetisti vastuuta ja huolta, mutta voi sitä ihanaa rakkautta mitä siihen omaan lapseen tuntee niin sitä ei voi edes kuvailla. Ei vauva-aika ja lapsenhoito ole ruusuillatanssimista, mutta jos vain siihen suhtautuu oikein, eikä todellakaan toivo liikoja niin se saattaa olla ihanaa.
Mun vanhemmat aikanaan hoki että lapset ovat ihania nukkuessaan, mutta mä en voi sitä allekirjoittaa! Mun lapsi on ihana myös hereillä ollessaan... tietenkin mun lapsi on vasta 8kk, joten mitä vain voi tapahtua. Tällä hetkellä vaikuttaa jopa siltä, että hänestä on tulossa vilkas ja erittäin utelias taapero, yhtään ei jaksaisi olla paikallaan nyt on on oppinut liikkumaan (ei toki kävele vielä) :)
Ei ollenkaan tuota kaaosta mitä luettelit. Onhan se sitäkin toki välillä ollut, mutta aina olen ehtinyt hiukset kammata ja lehden lukea kahvin kera. Toisaalta mä en ole koskaan vaatinut itseltäni liikoja, enkä kuvitellut elämän olevan koko ajan yhtä auvoa. En ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia vaan elämää on eletty kulloisenkin tilanteen mukaan. Ja kummasti se elämä ollut mukavaa ja leppoisaa.
Paremmaksi se elämä lasten myötä muuttui :)
Kyllä mäkin muistan, että ekan lapsen kanssa se muutos oli suurin, ei mulla kolmannen kanssa ollut enää mitään ongelmia tehdä mitään koko köörillä ( kolme poikaa, silloin vauva, 2,5v ja 5v).
Ja sun pointti oli? Juurihan itsekin tuossa myönnät, että esikoisen kanssa ongelma oli suurin. Eli turhaan itseäsi nyt jalustalle nostat. Minusta tuo ap:n kuvailu olikin juuri tarkoitettu lapsettomille tai esikoistaan odottaville. Jos lapsia on jo ennestään, niin kyllähän sitä sitten jo suurinpiirtein tietää mitä tuleman pitää.
viestiäni. En edelleenkään ymmärrä tuollaista vinkumsita, enkä sitä, mitä sitä oikein tällaiset vinkujat on elämältään odottaneet vauvan synnyttyä.
Olin ihan hulluna vauvaan ja parisuhdekin kukoisti. Oli vaan niin hyvä ja rakastunut olo (lähes) koko ajan :)
Olen taas raskaana ja jälleen olo on mitä säteilevin. Tuntuu vaan niin hyvältä olla äiti.
Esikoinen nukkui aluksi pari tuntia yössä, yöimetys jatkui puolitoista vuotta (muistaakseni), sairaalan osasto-reissuiltakaan ei vältytty sairastelujen vuoksi, olin paljon yksin vieraassa maassa miehen matkustellessa jne. mutta mikään ei pystynyt himmentämään mun iloani siitä, että meillä oli ihana vauva ja nyt ihana uhmis.
Ja ei, en uskaltanut avoimesti puhua tunteistani. Yritin etsimällä etsiä vaikeita hetkiä arjesta, jotten olisi ahdistavaa seuraa ystävilleni, joille vauva-elämä ei niin ruusuista ollutkaan. Täällä anonyymina netissä voin sitten hehkuttaa kokemaani ihanuutta ;)
parin tunnin pätkät oli yleensä maksimiunet ekan puolitoista vuotta. Kun sai nukkua kolmen-neljän tunnin pätkissä sitä oli jo ihan virkeä verrattuna siihen, kun heräsi joka yö tusinan kertaa usein vartin välein. Se oli se mikä ainakin sai mut aivan puhki. Kun sain parinakin yönä nukkua vähän pidempiä pätkiä, sitä jaksoi olla taas iloinen ja säteillä, mutta vartin pätkissä nukkuminen teki sellaisen horrosolon pidemmän päälle, ettei väsymykseltä jaksanut olla iloinen suurinta osaa ajasta, vaikka vauvaa rakastikin enemmän kuin olisi osannut ikinä kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mäkin muistan, että ekan lapsen kanssa se muutos oli suurin, ei mulla kolmannen kanssa ollut enää mitään ongelmia tehdä mitään koko köörillä ( kolme poikaa, silloin vauva, 2,5v ja 5v).
Ja sun pointti oli? Juurihan itsekin tuossa myönnät, että esikoisen kanssa ongelma oli suurin. Eli turhaan itseäsi nyt jalustalle nostat. Minusta tuo ap:n kuvailu olikin juuri tarkoitettu lapsettomille tai esikoistaan odottaville. Jos lapsia on jo ennestään, niin kyllähän sitä sitten jo suurinpiirtein tietää mitä tuleman pitää.
viestiäni. En edelleenkään ymmärrä tuollaista vinkumsita, enkä sitä, mitä sitä oikein tällaiset vinkujat on elämältään odottaneet vauvan synnyttyä.
Minä taas en voi ymmärtää ihmistä, joka ei voi ymmärtää sitä, että lapseton ja mahdollisesti hyvin vähän lapsista kokemusta omaava todellakin voi yllättyä ja järkyttyäkin siitä kuinka vaativia vauvat ovat ja kuinka paljon elämä voi muuttua vauvan synnyttyä. Kaikkeen kun ei voi täysin etukäteen varautua vaikka kuinka haluaisi.
On kuitenkin ihmisestä kiinni pitääkö tuollaista elämää paskana vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viestiäni. En edelleenkään ymmärrä tuollaista vinkumsita, enkä sitä, mitä sitä oikein tällaiset vinkujat on elämältään odottaneet vauvan synnyttyä.
Meillä ei ollut todellakaan ruusuiset kuvitelmat etukäteen ja neuvolan tätikin hymähteli pessimismillemme, kun vastasimme kysymykseen millaista odotamme vauva-arjen olevan. Olimme valmistautuneet koliikkeihin, huonoihin yöuniin ja kaikkiin tyypillisiin vauva-ajan ongelmiin.
Ei olisi kannattanut hymähdellä, meille osui melkein kaikki odottamamme ongelmat ja vielä läjä muita, joita emme edes osanneet odottaa tai olleet kuulleetkaan. Eikä kukaan tervepäinen edes odottaisi noin monen jutun osuvan itselleen, meillä oli herra Murphy seuranamme ekat pari vuotta. Vaikka ei mitään hengenvaarallista ollut kuin yksi juttu, niin ne vähemmänkin vakavat alkavat syömään, kun niitä tulee koko ajan uusia kuin liukuhihnalta ja ihan odottamatta.
Toisen kohdalla törmää täydelliseen riittämättömyyden tunteeseen, vaikka noiden ap:n mainitsemien seikkojen kanssa on jo oppinut elämään ja ne hyväksymään.
Mutta ap jättää mainitsematta sen rakkauden, jota tuntee lastaan kohtaan. Ei sellaista voinut kuvitella olevan olemassakaan. Rakkaus lapseen tekee toisinaan melkein kipeää. Miten ketään voikaan rakastaa niin pyytettömästi?
Eikä sitä silmien säihkettä ja iloista ilmettä, kun pienen poissaolon jälkeen ilmestyt taas lapsen luo. Eikä niitä pieniä ojentuvia käsiä, kun lapsi haluaa sylliin. Eikä sitä, miltä tuntuu, kun pieni lämmin ja pehmeä olento painautuu syliisi täysin luottavaisena, että juuri sinä pidät hänestä huolta ja rakastat ihan aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei enää palavereja, tiukkoja aikatauluja, kellon kanssa taistelua, ankeita aamuheräämisiä ja kiirettä töihin.
Tilalla pitkät aamut lehteä lukien vauvan jokellessa huovallaan tai sitterissä, vapautta päättää omasta aikataulustaan, leppoisia kävelyretkiä, hidastamista.
leppoisa lehdenluku vauvan jokellellessa sitterissä tai huovalla on vain haaveissa! Jotkut vauvat eivät viihdy hetkeäkään muualla kuin sylissä, jotkut vauvat taas itkevät muuten vain koko ajan ja elämä pyörii vauvan tyytyväisyyden etsimisen ympärillä. Jotkut vauvat huutavat kaiken sen ajan kun ovat vaunuissa jne.
Tuollaistahan se on niissä äitiydestä haaveilevien unelmissa, mutta ei läheskään kaikilla äideiksi tulleilla.
Allekirjoitan täysin!
Niin ja kohta tulee tietenkin lauma mammoja todistelemaan, että ei meidän elämä ainakaan ole muuttunut juuri ollenkaan. Sellaisten kohdalla aina mietin, että MILLAISTA niiden raukkojen elämä onkaan ollut ennen lasta sitten.... Tai sitten niillä on joku äiti tai anoppi, joka käytännössä asuu heillä hoitamassa lasta. Hyvähän silloin on mennä niin kuin ennenkin.
elämän realiteetit hallussa jo ennen sitä vauvaa ja asenne sellainen ettei pienistä kitistä. Ja eletty se elämä ennen lapsia niin ettei sitä tarvi haikailla enää takaisin ja harmitella että tuli tehtyä se lapsi siihe riesaksi. Ihan turhaan säälit meitä raukkoja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla 11 kk ikäiset kaksoset eikä muita lapsia. Kyllä mä ehdin meikkaamaan ja vaikka suoristamaan hiukset, jos haluan. Voin käydä shoppailemassa, eipä nuo juuri ole siihen vielä hermostunut. Toki kaksistenvaunut rajoittaa tiettyihin kauppoihin sisään mahtumista. Ja toki lähden mieluummin ilman lapsia. Ehdin istuskelemaan koneella, lukemaan rauhassa aamulla lehden ja syömään aamupalaa, ja syömään muutenkin. Minulla on ollut helpompaa mitä kuvittelin, vaikka sitä kotona nykyään tuleekin istuttua enemmän kuin ennen lapsia. Mutta en valita, perhe-elämäähän minä halusin
Allekirjoitan täysin!
Niin ja kohta tulee tietenkin lauma mammoja todistelemaan, että ei meidän elämä ainakaan ole muuttunut juuri ollenkaan. Sellaisten kohdalla aina mietin, että MILLAISTA niiden raukkojen elämä onkaan ollut ennen lasta sitten.... Tai sitten niillä on joku äiti tai anoppi, joka käytännössä asuu heillä hoitamassa lasta. Hyvähän silloin on mennä niin kuin ennenkin.
elämän realiteetit hallussa jo ennen sitä vauvaa ja asenne sellainen ettei pienistä kitistä. Ja eletty se elämä ennen lapsia niin ettei sitä tarvi haikailla enää takaisin ja harmitella että tuli tehtyä se lapsi siihe riesaksi. Ihan turhaan säälit meitä raukkoja :)
että teillä on joko ihan unelmahelpot vauvat, äiti auttamassa melkein 24/7 tai todellakin todella tylsä elämä ennen lapsia. Sillä vaikka kuinka olisi eletty elämää ennen lapsia, niin muuttuuhan se silti. Eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Allekirjoitan täysin!
Niin ja kohta tulee tietenkin lauma mammoja todistelemaan, että ei meidän elämä ainakaan ole muuttunut juuri ollenkaan. Sellaisten kohdalla aina mietin, että MILLAISTA niiden raukkojen elämä onkaan ollut ennen lasta sitten.... Tai sitten niillä on joku äiti tai anoppi, joka käytännössä asuu heillä hoitamassa lasta. Hyvähän silloin on mennä niin kuin ennenkin.
elämän realiteetit hallussa jo ennen sitä vauvaa ja asenne sellainen ettei pienistä kitistä. Ja eletty se elämä ennen lapsia niin ettei sitä tarvi haikailla enää takaisin ja harmitella että tuli tehtyä se lapsi siihe riesaksi. Ihan turhaan säälit meitä raukkoja :)
että juuri ne kitisevät eniten, jotka ovat suurimman osan elämästään vain luuhanneet jossain...
Ei enää palavereja, tiukkoja aikatauluja, kellon kanssa taistelua, ankeita aamuheräämisiä ja kiirettä töihin. Tilalla pitkät aamut lehteä lukien vauvan jokellessa huovallaan tai sitterissä, vapautta päättää omasta aikataulustaan, leppoisia kävelyretkiä, hidastamista.
leppoisa lehdenluku vauvan jokellellessa sitterissä tai huovalla on vain haaveissa! Jotkut vauvat eivät viihdy hetkeäkään muualla kuin sylissä, jotkut vauvat taas itkevät muuten vain koko ajan ja elämä pyörii vauvan tyytyväisyyden etsimisen ympärillä. Jotkut vauvat huutavat kaiken sen ajan kun ovat vaunuissa jne. Tuollaistahan se on niissä äitiydestä haaveilevien unelmissa, mutta ei läheskään kaikilla äideiksi tulleilla.
Ihana teksti, ja niin osuva =)
Näinhän se menee. Mutta aina jotain hyvääkin, mulle on ainakin ollut kasvun paikka monessa suhteessa tämä pikkulapsi-aika. Joskus vaan pitää lyödä hanskat tiskiin ja katsoa mitä tapahtuu.
Elämä jatkuu vaikka höllääkin, ei mennä kellon mukaan ja menot vähenee koska se ei vaan enää ole niin helppoa.
Tää homma vois olla ihan hauskaakin jos me vain uskallettaisiin olla omanlaisiamme eikä kehuskeltaisi tai vertaltaisi lapsiamme/elämiämme muihi. Paineet on kovat kun yrität sitä ja tätä kun nuokin osaa ja pääsee ja sitä ja tätä.
Meillä on ollut helpot lapset, nukkuneet ja syöneet hyvin ja todella terveitä. Mutta sattuu ja tapahtuu meilläkin =)) En minä tätä silti helpoksi sanoisi.
Tsemppiä meille kaikille perheille, helpottaa se joskus, jooko?
NO muuttuuhan tuo elämä- muttei se välttämättä ole paha :D Hauskasti olit kirjoittanut ap :)
Minulla esikoinen muutti juuri pois kotoa, enkä pätkääkään kadu että nämä lapset tuli hankittua :) Olisi tämä elämä ollut aika tylsän tasapaksun mukavaa ilman näitä kaikkia kuvailemiasi asioita.
kaikkea. Mutta hyvä kirjoitus.
Itse olen kyllä ollut itsekäs mamma ja olen pitänyt huolen, että olen saanut kahvini juoda rauhassa ja olen ehtinyt laittaa tukkani ja huolehtinut ulkonäöstä. Muut kyllä pitää aika lailla paikkaansa. Varsinkin esikoisen vauva-aikaan. Neljännen kohdalla osasi ottaa jo rennommin.
Kopio ap tosiaan ja vie neuvolan seinään:)
Allekirjoitan täysin!
Niin ja kohta tulee tietenkin lauma mammoja todistelemaan, että ei meidän elämä ainakaan ole muuttunut juuri ollenkaan. Sellaisten kohdalla aina mietin, että MILLAISTA niiden raukkojen elämä onkaan ollut ennen lasta sitten.... Tai sitten niillä on joku äiti tai anoppi, joka käytännössä asuu heillä hoitamassa lasta. Hyvähän silloin on mennä niin kuin ennenkin.
oli liuta allergioita ja huusi ekat 6 kuukautta. Toinen ok, kolmas syntyi keskosena ja alku oli aika vaikea, että selvisi hengissä (ei ollut mammalla realiteetit kunnossa. Jos olis ollut, olis vauva pysynyt kohdussa loppuun asti). Kiitos kun valaisit tällä asialla minua, että kaikki allergiat ja lisähapet ja korvatulehduskierteet yms. oli vain siitä kiinni, ettei minulla ollut realiteetit kunnossa.
Silti vauva-ajat olivat ihania, mutta olin kyllä välillä tosi väsynyt ja en ehtinyt naistenlehtiä lukea. Mutta sehän olikin kiinni vain asenteesta ja elämän realiteeteista, etten sitä ehtinyt tekemään.
Allekirjoitan täysin!
Niin ja kohta tulee tietenkin lauma mammoja todistelemaan, että ei meidän elämä ainakaan ole muuttunut juuri ollenkaan. Sellaisten kohdalla aina mietin, että MILLAISTA niiden raukkojen elämä onkaan ollut ennen lasta sitten.... Tai sitten niillä on joku äiti tai anoppi, joka käytännössä asuu heillä hoitamassa lasta. Hyvähän silloin on mennä niin kuin ennenkin.
elämän realiteetit hallussa jo ennen sitä vauvaa ja asenne sellainen ettei pienistä kitistä. Ja eletty se elämä ennen lapsia niin ettei sitä tarvi haikailla enää takaisin ja harmitella että tuli tehtyä se lapsi siihe riesaksi. Ihan turhaan säälit meitä raukkoja :)
oli tosi helppo, nukkui ja söi hyvin, oli helppo vaan napata mukaan lähtiessä jen. Mutta toinen...helppo tämäkin, mutta kahta ei napata mukaan yhtä helposti, tuli uhmaikää, ym. ym. Nyt lapset 2 ja 4, oletan että tästä eteenpäin taas ainakin hetkellisesti helpottaa. Tämä viimeinen vuosi on ollut viimeisestä neljästä vuodesta rankin.