Vieläkö Yhdysvalloissa silvotaan poikalasten sukupuolielimet?
Tarkoitan siis säännönmukaisesti jo sairaalassa.
Kommentit (191)
ja vielä siistimmän palsta papan pojista kasvaa noin epäsiistejä. Hyh...
niin älä nyt yleistä sitä kaikkiin miehiin!
kuitenkin se, että esinahallinen kalu on epäsiisti. En ole nähnyt yhtäkään nahallista kalua, jonka olisin halunnut suuhuni laittaa, juurikin sen epäsiisteyden ja möhkän kerääntymisen vuoksi. Miehet eivät todellakaan ole peseytymisen suhteen mitenkään tarkkoja. Hyhhyh.
Ympärileikkauksia en siltikään kannata kuin vain terveydellisistä syistä (esim. lapsen ahdas esinahka), mutta kokemuksesta voin sanoa, että nahattomat versiot ovat kyllä siistempiä, sekä sängyssä toimivampia.
mikset noki niitä, vaan USA:ta, joka ei ole asiaa keksinyt, vaan jonne tuo perinne on tullut siirtolaisten mukana?
Vieläkään ei ole tullut yhtään kunnollista perustelua pikkupoikien pippelien "nipsaisulle" eli silpomiselle. Ja tyttöjen vastaavalle voi perustaa oman ketjun, tässä oli nyt kyse pojista. Monta kertaa on kysytty syytä miksi näin USA:ssa toimitaan, mutta kukaan ei näemmä osaa vastata.
Saisiko samalla tavalla leikata lapsilta vaikka korvannipukat pois? Joidenkin mielestähän korvat on kauniimmat ilman nipukoita. Sairasta meininkiä, sanon minä.

Vaan kysyn tällä kertaa USA:laisilta. Voinhan toki perustaa uuden ketjun noille muille maille, mutta lienee turhaa. Odottelen täällä vastauksia edelleen...
Jos on perinne tullut siirtolaisten mukana, onko sitä pakko jatkaa? Ilman mitään järkevää perustelua? (Perinne ei ole minusta järkevä perustelu puolustuskyvyttömän vauvan silpomiselle.)
Tässä vaan kun yrittää keskustella aiheesta vahvistuu se mielikuva että amerikkalaiset ovat...
kun mielipiteet ja kommentit ovat tuollaisia kuin ovat. Amerikkalaiset eivät ole ympärileikkausta keksineet, vaan se on siirtolaisten mukanaan tuoma juttu, joka on levinnyt yleisempään käyttöön. Samalla tavalla on tapahtunut monelle muullekin asialle. Mitä mieltä olet esimerkiksi koirien kastraatiosta? USAssa lähes poikkeuksetta perhekoirat kastroidaan noin vuoden iässä. Sitä perustellaan terveydellisillä syillä, vaikka todelliset syyt lienevät koiratappeluiden eliminointi ja eläinlääkärien hyvä työllisyys.
Tälläistä propagandistista paskanjauhantaa kuin tämä ketju voisi jatkaa vaikka miten pitkään ja vaikka mistä aiheesta. Karppauksenkin on tainnut keksiä anti-kristus Ameriikasta?
ja totta kai sinä nokit.
mikset noki niitä, vaan USA:ta, joka ei ole asiaa keksinyt, vaan jonne tuo perinne on tullut siirtolaisten mukana?
Vieläkään ei ole tullut yhtään kunnollista perustelua pikkupoikien pippelien "nipsaisulle" eli silpomiselle. Ja tyttöjen vastaavalle voi perustaa oman ketjun, tässä oli nyt kyse pojista. Monta kertaa on kysytty syytä miksi näin USA:ssa toimitaan, mutta kukaan ei näemmä osaa vastata.
Saisiko samalla tavalla leikata lapsilta vaikka korvannipukat pois? Joidenkin mielestähän korvat on kauniimmat ilman nipukoita. Sairasta meininkiä, sanon minä.
Vaan kysyn tällä kertaa USA:laisilta. Voinhan toki perustaa uuden ketjun noille muille maille, mutta lienee turhaa. Odottelen täällä vastauksia edelleen...Jos on perinne tullut siirtolaisten mukana, onko sitä pakko jatkaa? Ilman mitään järkevää perustelua? (Perinne ei ole minusta järkevä perustelu puolustuskyvyttömän vauvan silpomiselle.)
Esinahkaa kuuluu penikseen. Mitä jos nainen ympärileikattaisiin, olisiko sekin mielestäsi ok? Olisiko nainen tässä tapauksessa pipipää, jos haluaisi entisen alapäänsä takaisin? Mietipä pikkuisen ennen kuin lauot noita aivopieruja. Jokainen esinahan omistava mies kyllä tietää sen merkityksen ;)
Minä en tajua ja olen nainen.
Miehelläni ei ole esinahkaa, eikä se ole tehnyt hänestä millään tapaa vähemmän miestä.
Ettei vaan olisi samantyyppinen juttu kuin että miesten nyt vaan täytyy välillä purkaa miehenä olemisen riemua pyörittämällä helikopteria olkkarissa?
Ympärileikkaus (kirkumkisio/circumcisio) on kansainvälisen mittapuun mukaan erittäin yleinen käytäntö. Arvioidaan, että maailmalla yksi kuudesta miehestä on ympärileikattu. Pohjoismaissa ympärileikkaus on silti suhteellisen harvinainen, sillä vain noin kaksi prosenttia pohjoismaalaisista miehistä on ympärileikattu. Vastaava luku on Yhdysvalloissa arvioiden mukaan peräti 90 prosenttia.
Mitään tarkkaa tietoa siitä, koska ja miksi moisia operaatioita on alettu suorittaa, ei ole. Edes antropologit eivät ole täysin yksimielisiä siitä, milloin ensimmäinen ympärileikkaus on tehty. Englantilainen egyptologi Sir Grafton Elliot Smith esittää, että ympärileikkaus olisi 15 000 vuotta vanha tapa. Egyptistä löytyy todisteita ympärileikkauksesta ainakin neoliittiselta ajalta eli noin 6 000 vuoden takaa. Kairon lähellä olevassa Ankh-Mahorin temppelissä on seinäkuvia ympärileikkauksesta. Ympärileikkauksia on tehty tuhansia vuosia paitsi Egyptissä, myös muualla Afrikassa, kuten Kalaharin busmannien sekä Australian aboriginaalien keskuudessa.
Ympärileikkausta perustellaan eri uskonnoissa eri tavoin. Juutalaiset omaksuivat ympärileikkauksen luultavasti egyptiläisiltä. Egyptiläiset nimittäin alkoivat jossain vaiheessa ympärileikata orjia. Orjien joukossa oli paljon juutalaisia. Juutalaiset omaksuivat ympärileikkauksen Jumalan ja Abrahamin välisen liiton merkiksi. Abraham itse ympärileikattiin 99-vuotiaana, koska silloin Herra ilmestyi hänelle ja käski miehiä leikkauttamaan esinahkansa. Juutalaisten ympärileikkaus tehdään siis puhtaasti uskonnollisista syistä. Juutalaisessa kulttuurissa pojat ympärileikataan kahdeksan päivää syntymän jälkeen. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on tästä selvät ohjeet. Lisäksi Herra käskee poistamaan kansansa parista kaikki ympärileikkaamattomat, koska kyseiset henkilöt ovat rikkoneet liiton. Ympärileikkauksella on siten huomattava uskonnollinen merkitys juutalaisten parissa.
Muslimeilla on kuusi erilaista koulukuntaa, ja niistä vain yksi (Shafiite) pitää ympärileikkausta pakollisena. Muut koulukunnat vain suosittelevat sitä. Ympärileikkauksesta ei ole mainintaa Koraanissa, mutta se on vanha arabialainen tapa ja perinteikkyytensä vuoksi edelleen voimissaan. Ympärileikkaus ei kuitenkaan ole muslimin ulkoinen merkki. Osa muslimeista pitää ympärileikkausta itse asiassa merkkinä seksuaalisesta voimasta ja viriliteetistä. Muslimit eivät määrittele tarkasti ajankohtaa, jolloin ympärileikkaus tulisi tehdä. Muhammed kuitenkin suositteli, että se tehdään nuorella iällä.
Englanninkielisissä maissa ympärileikkauksen historiaan liittyy terveysajattelu. Esimerkiksi tohtori Remondinon kirjoitti vuonna 1891, että ympärileikkauksella voidaan ehkäistä tai parantaa noin 100 erilaista vaivaa tai sairautta. Näihin kuului esimerkiksi alkoholismi, kihti, reumatismi, astma, epilepsia ja munuaissairaus. Ympärileikkauksella pyrittiin kuitenkin lopettamaan ennen kaikkea itsetyydytys – tutkimusten perusteella tosin erittäin huonoin tuloksin. Amerikassa ympärileikataan yhä 60–80 prosenttia miehistä, vaikka sille ei enää ole mitään varsinaista perustetta.
Suomessa käytäntönä on se, että ympärileikkaus tehdään sille henkilölle tai tämän poikalapselle, jonka kulttuuriset, sosiaaliset tai uskonnolliset syyt leikkausta edellyttävät. Selvä lääketieteellinen syy ympärileikkaukseen on liian ahdas esinahka eli fimoosi. Tämä tarkoittaa sitä, että esinahkaa ei pystytä vetämään vapaasti terskan taakse. Muita syitä ovat toistuva terskan tulehdus sekä niin sanottu esinahan kurouma (parafimoosi). Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa esinahka luiskahtaa terskan taakse eikä sitä saada sieltä ilman leikkausta pois. Kurouma aiheuttaa usein laskimosalpauksen, jonka johdosta sekä terska että esinahka turpoavat.
Erilaisia leikkausmenetelmiä esinahan poistamiseksi on kehitetty todella paljon. Myös erilaisia keinoja esinahan palauttamiseksi on kehitetty jonkin verran. Suomessa ympärileikkaus tehdään siten, että esinahkaa jää terskan reunaan enintään puolisen senttimetriä. Esinahan side jätetään paikoilleen. Leikkauksessa esinahka halkaistaan ensin pituussuunnassa, minkä jälkeen se poistetaan terskan ympäriltä. Verisuonet joko sidotaan tai poltetaan kiinni.
Ympärileikkauksen haitat ja terveysvaikutukset
Ympärileikkaus on operaationa yksinkertainen, mutta sisältää yllättävän paljon mahdollisia jälkiseuraamuksia. Aluksi saattaa esiintyä verenvuotoa, tulehduksia, haavan avautumisia, sekä terskan tai siittimen varren leikkausvaurioita. Ympärileikkauksen jälkiseurauksena voi olla avanne, siittimen ihon kuolio, ihopalan kiinnittyminen terskaan sekä siittimen tunnottomuus. Joissakin tapauksissa siitin on jouduttu jopa amputoimaan. Kaikki edellä mainitut jälkiseuraukset ovat ympärileikkaajan aiheuttamia. Sen vuoksi eettisetkin ympärileikkaukset tulisi aina suorittaa sairaalassa.
Vuonna 2003 julkaistiin tutkimus, jossa kerrottiin, että ympärileikkaus vähentää naisten kohdunkaulasyöpäriskiä. Ero oli kuitenkin suhteellisen pieni. Lisäksi seksikumppaneita täytyy olla yli viisi ennen kuin mitään eroa voidaan havaita. Ympärileikkaus vahvistaa terskan epiteelikudosta, jolloin mikrovauriot terskan iholla vähenevät ja tartuntariskit pienenevät. Tämän vuoksi oletetaan, että ympärileikkaus vähentäisi syfiliksen, penissyövän, virtsainfektioiden ja muiden sukupuolitautien, jopa hiv:n riskiä.
On esitetty, että ympärileikkaamattomilla miehillä saattaa olla peräti 3–40 kertaa suurempi riski sairastua penissyöpään kuin ympärileikatuilla miehillä. Hyvä hygienia kuitenkin vähentää penissyövän riskiä myös ympärileikkaamattomilla miehillä. Länsimaissa penissyöpä onkin hyvin harvinainen. Esiintyvyysprosentti on vain yksi. Afrikassa ja Aasiassa luku on 20 prosenttia.
On myös esitetty, että ympärileikkaamattomilla miehillä on 1,5–8,4 kertaa suurempi riski saada hiv kuin ympärileikatuilla miehillä. Afrikan maissa ympärileikkauksen onkin havaittu vähentävän hiv:n riskiä.
Ympärileikkaus ja seksi
Esinahka sisältää erittäin paljon hermopäätteitä ja verisuonia, joten alueena se on hyvin erogeeninen. Ympärileikkauksen vaikutuksia seksuaalikäyttäytymiseen on kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän. Muutama tutkimus aiheesta kuitenkin on. Osa ympärileikatuista miehistä valittaa, että leikkaus on tehnyt heidän siittimensä tunnottomaksi. Osa miehistä vastaavasti sanoo, että ympärileikkaus herkistää tuntoaistia. Louisianan yliopistossa tehtiin tutkimus, johon osallistui 15 miestä. Kaikki miehet olivat seksuaalisesti aktiivisia ja yli 18-vuotiaita. Heille tehtiin ympärileikkaus, jota ennen he täyttivät seksuaalista nautintoa koskevan kyselylomakkeen. 12 viikkoa leikkauksen jälkeen he täyttivät vastaavan lomakkeen. Tulosten mukaan miesten seksuaalinen nautinto ei muuttunut ympärileikkauksen myötä.
Albert Einsteinin yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa vertailtiin ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten terskan aistiherkkyyttä kylmälle, kuumalle, paineelle ja värinälle. Tutkimukseen osallistui 79 miestä. Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella urologi Clifford Bleustein toteaa, että ympärileikkauksella ei ole mitään merkittävää vaikutusta siittimen tuntoherkkyyteen.
Saattaa kuitenkin olla, että siittimen tuntoherkkyys on pitkälti kiinni tavasta, jolla ympärileikkaus tehdään. Mikäli mieheltä poistetaan esinahan side (Suomessa tehtävissä leikkauksissa se säästetään), hän kadottaa erittäin erogeenisen alueen. Esinahan siteen tehtävänä on myös tukea penistä erektiossa sekä erityisesti terskaan yhdynnän aikana. Se korvaa eläimillä esiintyvän peniksen luun. Esinahan siteellä on siten tärkeä roolinsa erektiossa ja yhdynnässä.
Voi myös olla, että terskan epiteelin vahvistuessa terskan pinta menettää osan tuntoherkkyydestään. Rottakokeissa on havaittu, että ympärileikatuilla uroksilla on vaikeuksia saada erektio sekä ongelmia ohjata siitin naaraan emättimeen.
Yhdysvaltalainen tutkija E. Laumann kumppaneineen vertaili ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten seksuaalikäyttäytymistä ja havaitsi, että ympärileikatut miehet harrastavat enemmän itsetyydytystä sekä suu- ja anaaliseksiä. Itsetyydytys ei siis vähenny ympärileikkauksen myötä, kuten 1800-luvulla sitkeästi väitettiin. Homoseksuaalisissa suhteissa ympärileikatuilla on myös enemmän taipumusta harrastaa anaaliseksiä kuin ympärileikkaamattomilla.
O’Harat selvittivät naisten mielipiteitä ympärileikatuista sekä leikkaamattomista miehistä seksikumppaneina. Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat saavansa emätinorgasmeja harvemmin ympärileikatun miehen kanssa. Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä. Lisäksi naiset ilmoittivat, että heillä oli ympärileikattujen miesten kanssa enemmän epämiellyttäviä tuntemuksia yhdynnän aikana ja heidän emättimensä kuivui yhdynnän edetessä. Naiset saivat ympärileikattujen miesten kanssa myös harvemmin useita perättäisiä orgasmeja.
Kyseisen tutkimuksen mukaan ympärileikatut miehet myös yhtyvät naiseen eri tavalla kuin miehet joilla on esinahka. Tutkimuksen tekijöiden mukaan 73 prosenttia ympärileikatuista miehistä työntyy naiseen rajummin ja syvemmälle kuin ympärileikkaamattomat miehet. Ympärileikatut miehet tekevät myös pidempiä työntöjä. 71 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista pitää kuitenkin lyhyemmistä ja hellemmistä työnnöistä, koska heidän mukaansa klitoris stimuloituu tällöin paremmin.
O’Harat havaitsivat saman asian kuin Donald Taves muutama vuosi heitä myöhemmin. Ympärileikattu penis ei nimittäin luista emättimen pintaa pitkin samalla tavoin kuin ympärileikkaamaton penis. Tavesin tutkimuksen mukaan ympärileikattua penistä täytyy liikuttaa emättimessä 10 kertaa voimallisemmin kuin ympärileikkaamatonta. Tämä johtuu siitä, että esinahka rullaa yhdynnän aikana edestakaisin ja toimii eräänlaisena kuulalaakerina siittimen ja emättimen välillä. Lisäksi ympärileikatun siittimen terskan korona vetää emättimen nesteet yhdynnän aikana ulos emättimestä. Näin voiteleva väliaine siittimen ja emättimen välillä ehtyy ja kitka suurenee.
Vedetään yhteen
Ympärileikkauksella näyttää olevan terveydellisiä vaikutuksia kolmannessa maailmassa, mutta meillä sillä ei ole mitään huomattavaa merkitystä. Suomessa yleinen hygienia on niin korkealla tasolla, ettei ympärileikkauksesta ole mitään merkittävää hyötyä tautien ehkäisyssä.
Ympärileikkauksella saattaa olla negatiivisia vaikutuksia miehen seksuaalisuuteen. Ympärileikkaus vaikuttaa kuitenkin selvästi yhdynnän mekaniikkaan. Esinahan ja esinahan siteen olemassaololla on siten ihan biologinen peruste. Joten esinahka on luotu ihmiselle tarkoituksellisesti. Sen poistaminen muussa kuin lääketieteellisin perustein ei ole järkevää.
Ympärileikkaus on kuitenkin niin syvällä joissakin uskonnoissa, että ympärileikkauksen lopettaminen uskonnollisista syistä on todella vaikeaa, jollei jopa aivan mahdotonta.
Kari Heusala
murskataan suomessakin viimeistää avioliitossa.
"Jos oma miehesi ei ole peseytymisen suhteen tarkka,
niin älä nyt yleistä sitä kaikkiin miehiin!"
Öhöm, minun miehelläni ei ole esinahkaa, ja hyvin puhdas on. Kokemusta on todella monista nahallisista, ja ero siisteyden ja hajun suhteen on _huomattava_. Valitettavasti.
mikset noki niitä, vaan USA:ta, joka ei ole asiaa keksinyt, vaan jonne tuo perinne on tullut siirtolaisten mukana?
Vieläkään ei ole tullut yhtään kunnollista perustelua pikkupoikien pippelien "nipsaisulle" eli silpomiselle. Ja tyttöjen vastaavalle voi perustaa oman ketjun, tässä oli nyt kyse pojista. Monta kertaa on kysytty syytä miksi näin USA:ssa toimitaan, mutta kukaan ei näemmä osaa vastata. Saisiko samalla tavalla leikata lapsilta vaikka korvannipukat pois? Joidenkin mielestähän korvat on kauniimmat ilman nipukoita. Sairasta meininkiä, sanon minä.
Vaan kysyn tällä kertaa USA:laisilta. Voinhan toki perustaa uuden ketjun noille muille maille, mutta lienee turhaa. Odottelen täällä vastauksia edelleen... Jos on perinne tullut siirtolaisten mukana, onko sitä pakko jatkaa? Ilman mitään järkevää perustelua? (Perinne ei ole minusta järkevä perustelu puolustuskyvyttömän vauvan silpomiselle.)
Minun mielestani saunominen lasten kanssa on kammottavaa, insestista. Se pitaisi kieltaa ja kaikki saunat havittaa Suomesta. Perinne ei ole jarkeva perustelu jatkaa tata oksettavaa tapaa.
on muslimeja (arviolta 70%). Esim lämpimässä Espanjassa alle 2% poikalapsista ympärileikataan, eli Espanjassa ei tätä ikivanhaa rituaalia harrasteta.
Olen 31-vuotias mies ja mitään juustoa en komeassa ja uljaassa vehkeessäni ole havainnut 20 vuoteen. Ei sen poissapito vaadi edes päivittäistä peseytymistä yleensä. Ensin se ei ole niin freesi ja sitten parin päivän päästä vasta alkaa muodostumaan "juustoa" eli smegmaa. Jos tällaisten miesten kanssa peuhaatte niin lycka till sitten vaan. Myöskään nainen (tai ehkä varsinkin nainen) ei myöskään kovin raikas samassa tilanteessa ole.
Pimppa onkaloineen ja umpikujineen muodostaa juuri tätä kyseistä juustoa varmaankin jopa tehokkaammin ja siten olisi varmaan jonkinlaisen leikkauksen tarpeessa sekin.
Minä ainakin haluan että terskassa säilyy tietty herkkyys. Vaimoni ei kestä tavattoman pitkiä (yli puolen tunnin) yhdyntöjä joten en halua yhtään menettää herkkyyttä terskassani. Kuljen lähes aina esinahka "ylhäällä".
Harvoin näen uimahallissakaan että miehet pitäisivät terskaa esillä kuin pestessä.
ympärileikkaus ehkäisee mm.
HIV- HPV- ja herpestartuntoja
Ei ole MITENKÄÄN mahdollista että ympärileikkaus ehkäisisi mitään noista. huoh. Kaikkea teki uskotte.
mikset noki niitä, vaan USA:ta, joka ei ole asiaa keksinyt, vaan jonne tuo perinne on tullut siirtolaisten mukana?
Vieläkään ei ole tullut yhtään kunnollista perustelua pikkupoikien pippelien "nipsaisulle" eli silpomiselle. Ja tyttöjen vastaavalle voi perustaa oman ketjun, tässä oli nyt kyse pojista. Monta kertaa on kysytty syytä miksi näin USA:ssa toimitaan, mutta kukaan ei näemmä osaa vastata. Saisiko samalla tavalla leikata lapsilta vaikka korvannipukat pois? Joidenkin mielestähän korvat on kauniimmat ilman nipukoita. Sairasta meininkiä, sanon minä.
Vaan kysyn tällä kertaa USA:laisilta. Voinhan toki perustaa uuden ketjun noille muille maille, mutta lienee turhaa. Odottelen täällä vastauksia edelleen... Jos on perinne tullut siirtolaisten mukana, onko sitä pakko jatkaa? Ilman mitään järkevää perustelua? (Perinne ei ole minusta järkevä perustelu puolustuskyvyttömän vauvan silpomiselle.)
Minun mielestani saunominen lasten kanssa on kammottavaa, insestista. Se pitaisi kieltaa ja kaikki saunat havittaa Suomesta. Perinne ei ole jarkeva perustelu jatkaa tata oksettavaa tapaa.
Miten noita muka edes voi verrata? Toisessa peseydytään ja toisessa silvotaan vastasyntynyt? Miten kukaan voi olla noin tapoihin juurtunut ettei näe vääryyttä suoraan edessään?
ympärileikkaus ehkäisee mm. HIV- HPV- ja herpestartuntoja
Ei ole MITENKÄÄN mahdollista että ympärileikkaus ehkäisisi mitään noista. huoh. Kaikkea teki uskotte.
googleta 'circuncision and hiv'. Saat asiallista tietoa jos kielitaito riittaa.
Ja voikin sitten hyvällä omatunnolla silpota poikansakin kun on kerta niin normaalia että. Ja juu ei mitään traumoja ei. Mutta miksi sitten ihmeessä normimiehet (=ei trimatut) eivät missän nimessä voisi ajatellakkaan että heidän poikansa vehjettä silvottaisiin heti synnyttyä??? Antaa kato vahingon kiertää ja järjen jäätyä...
Hirveä meteli taas ja syvän kokemuksen rintaäänellä. Poistakaa oma esinahkanne ja tulkaa vasta sitten puhumaan tänne silpomisesta. Jos suomalaisille normimiehille ei tule kysymykseenkään esinahkan poisto, siinä on varmaan sama syy kuin siinä, miksi myöskään vasektomia on yhtä kauhea toimenpide. Miehuus menee, tai niin ainakin kuvitellaan.
se vasektomiakin. Säästytään kaikki paljolta. Ja vasektomia tehdään käsittääkseni kun ei haluta enä lapsia eli siihen on SYY. Ja sen tekee aikuiset miehet omasta tahdostaan. Mikä on teidän järkevä syy esinahan poistoon ruutiinina? Haluan tietää.
kuinka annettaisiin. Ja tama asia ei sinulle kuulu tippaakaan etka voi siihen mitenkaan vaikuttaa niin anna olla ja keskity vaikka lastesi kasvattamiseen.
niin kuinka helvetissä Lähi-Idän asiat kuuluvat teille?
mikset noki niitä, vaan USA:ta, joka ei ole asiaa keksinyt, vaan jonne tuo perinne on tullut siirtolaisten mukana?
Vieläkään ei ole tullut yhtään kunnollista perustelua pikkupoikien pippelien "nipsaisulle" eli silpomiselle. Ja tyttöjen vastaavalle voi perustaa oman ketjun, tässä oli nyt kyse pojista. Monta kertaa on kysytty syytä miksi näin USA:ssa toimitaan, mutta kukaan ei näemmä osaa vastata. Saisiko samalla tavalla leikata lapsilta vaikka korvannipukat pois? Joidenkin mielestähän korvat on kauniimmat ilman nipukoita. Sairasta meininkiä, sanon minä.
Vaan kysyn tällä kertaa USA:laisilta. Voinhan toki perustaa uuden ketjun noille muille maille, mutta lienee turhaa. Odottelen täällä vastauksia edelleen... Jos on perinne tullut siirtolaisten mukana, onko sitä pakko jatkaa? Ilman mitään järkevää perustelua? (Perinne ei ole minusta järkevä perustelu puolustuskyvyttömän vauvan silpomiselle.)
Minun mielestani saunominen lasten kanssa on kammottavaa, insestista. Se pitaisi kieltaa ja kaikki saunat havittaa Suomesta. Perinne ei ole jarkeva perustelu jatkaa tata oksettavaa tapaa.
Olen mykistynyt tämän argumentoinnin edessä. Lopetan kommentoinnin osaltani tähän.
ympärileikkaus ehkäisee mm. HIV- HPV- ja herpestartuntoja
Ei ole MITENKÄÄN mahdollista että ympärileikkaus ehkäisisi mitään noista. huoh. Kaikkea teki uskotte.
googleta 'circuncision and hiv'. Saat asiallista tietoa jos kielitaito riittaa.
Surkeita tutkimuksia (myös nuo jotka sanoo että leikkaus lisää riskiä). Yksinkertaisesti nuo nojaa tilastoihin eikä mihinkään oikeeseen tutkimukseen. Tilastotutkimukset on aina hyvin alttiita tulkinta virheille yms. (esim. tutkimuksen tekijän omille motiiveille, köh köh). Muunmuassa tämmösiä idioottimaisuuksia sanoo cdc.gov "Several types of research have documented that male circumcision significantly reduces the risk of HIV acquisition by men during penile-vaginal sex.". Oikeesti. Kyllä sitä kriittisyyttä soisi sen verran löytyvän ettei tutkimuksiakaan otettais minään yli-ihmisten laatimina totuuksina.
btw, esinahaton vehje on paljon "kauniimpi" kuin esinahallinen. Ja se haju, vaikka kuinka pesis, yhhyh. Hetken ku muhii joku kökkäre siellä niin huhhuh, en sellaista lerssiä suuhuni ottais mistään hinnasta. (vaikka olen ottanutkin, mutta näin jälkeenpäin viisastuneena)
Terveisin; monia munia nähnyt ja kokeillut, maistanutkin, ja AION leikkauttaa esinahat omilta pojiltani jos Luoja minulle sellaisia suo!
ei niitä lapsia muutenkaan saa vaurioittaa vaikka kuinka omia ois.
Itse en ole kovin monen miehen kanssa ollut; kaksi leikattua (nahan ahtauden vuoksi) ja kaksi leikkaamatonta. Omasta mielestä ovat ihan yhtä hyvältä tuoksuneet/maistuneet, oikeastaan aika samalta kaikki paitsi toinen leikatuista jonka ominaistuoksusta ylipäänsäkään en pitänyt. Leikkaamaton on taas mielestäni ehkä kivemman näkönen (tosin ero ei kovana kovin merkittävä) mutta käsitellessä on EHDOTTOMASTI kivempi kun on nahka! Paljon, paljon kivempi. Yhdynnän suhteen on vaikea vertailla kun ovat kaikki kuitenki olleet niin eri kokoisia ja mallisia.
Kynnet kasvavat aina uudelleen ja uudelleen. Niiden leikkaamisesta ei tule mitään elinikäistä 'amputaatiota' vaan ne ovat parissa viikossa entisellään. Samaa ei voi sanoa esinahasta.
Olen ehkä vanhanaikanen, mutta minun mielestäni sukupuolitauteja ja hiv:ä pitäisi ehkäistä muilla keinoilla kuin ympärileikkauksella. Vakituinen seksikumppani on yksi hyvä tapa.
Minun mielestäni hyvän hygienian perusta on puhtaus ja peseytyminen, ei joku kirurginen opetaatio.
Vaikka onhan ennen hiuksetkin leikattu kaljuksi, jotta ei tule täitä, ja hyvgienia on parempia. Mutta hiuksissa on sama vika kuin kynsissä: nekin kasvavat uudestaan.