Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Saako teidän lapset syödä pihalla muiden edessä herkkuja?

Vierailija
30.06.2011 |

Meillä on neljä lasta ja ollaan opetettu lapsille että syövät esim. jälkkäriksi annetut jäätelöt tai pullat kotona loppuun ennen kuin painelevat ulos jatkamaan leikkejään ja touhujaan.

Tai jos esim. tahtovat karkkipäivänä ottaa karkkipussin ulos niin siitä annetaan myös pihakavereille eikä mussuteta muiden edessä.



Esikoisemme oli kysynyt yhdeltä pihan lapselta että saako hän tältä yhden karkin kun kaveri oli ollut pihalla karkkipussin kanssa niin kaveri ei ollut tarjonnut edes sitä yhtä namia, oli äiti kuulemma kieltänyt ja tämä samainen äiti oikeasti tuo tälle lapselle pihalle jäätelöä ym. herkkuja niin että vain tänä hänen lapsensa syö siinä muiden edessä ja muiden häntä katsellessa.



Ja siis ymmärrän kyllä että aina ei tarvitse jakaa, mutta kun tuo on nyt varsinkin näillä säillä tullut ihan joka päiväiseksi että naapurin lapsi tulee pihalle jätskiensä kanssa niin hetkihän siinä menee että omat muksut on oven takana vonkaamssa myös itselleen jädeä.



Enkä tosiaan tarkoita että meidän lapsilaumaa kenenkään tarvitsisi kestitä ulkona, vaan että kuinka teillä on lapsille opetettu?

Ymmärrän kyllä että tuollaista natiasita voi ketuttaa kun kaveri syö herkkuja nenän edessä :)



Kommentit (91)

Vierailija
1/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

usein hakee kaupasta itse



Karkkia en ole antanut mukaan

Vierailija
2/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan samoin kuin naapuri saa olla tupakalla pihalla ilman pakkoa tarjota savuke muille tai minä voin mennä hiekkalaatikon lähelle kahvikuppini kanssa.



Lasten on hyvä jo pienenä oppia, että toisilla on herkkuja ja toisilla ei, kaikkea ei tarvitse sosialisoida.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tule sitten takaisin.

Kävipä meillä niinkin, että tuttava toi kolme lastaan meille leikkimään ja tämä antoi omille lapsilleen jäätelöt siinä meidän pihalla.

Moukkamaisuus pahimmillaan, otin etäisyyttä.

Vierailija
4/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jätskiä siis syövät monesti jälkkäriksi, ja syövät sen pihalla. Ihan joka kerta en henno myös naapurin lapsille tarjota.



Jos karkkia, niin kyllä sitä tarjoavat muillekin.

Vierailija
5/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan samoin kuin naapuri saa olla tupakalla pihalla ilman pakkoa tarjota savuke muille tai minä voin mennä hiekkalaatikon lähelle kahvikuppini kanssa.

Lasten on hyvä jo pienenä oppia, että toisilla on herkkuja ja toisilla ei, kaikkea ei tarvitse sosialisoida.

Hienostippas sä vertaat lapsien karkkia ja sun röökejäs keskenään.

Vissiin vähän eriasia, haloo hei?

Vierailija
6/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ei lapset sitä jätskiä naapuriin mene mussuttamaan, vaan syövät omalla pihalla, jossa ne naapurin lapset usein odottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

syöhän aikuisetkin esim. jätskiä ulkona, miksei lapsi saisi tehdä samaa?

Ja tosiaan, kaikkea ei tarvitse sosialisoida.

Vierailija
8/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja jos ollaan kaverin kanssa niin tarjotaan myös kaverille tai sitten herkutellaan myöhemmin.



Musta on enemmänkin kyse käytöstavoista, eikä mistään sosialisointi pakosta. Kaikki saa syödä yksinkin, muttei toisten nenän edessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos joku syö niin siltä ei vinguta niitä herkkuja.



Minusta herkut voisi syödä kotona ainakin jos leikkii kavereiden kanssa. Osoittaa huonoa käytöstä mennä leveilemään kaverin eteen jätskin kanssa. Jos taas iso joukko eikä leiki edes muiden kanssa, niin sitten eri asia.



Mutta av:n mukaan jokainen saa syödä mitä haluamissä haluaa ja muiltakin saa vinkua ruokaa.

Vierailija
10/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

teidän ruoka-ajaksi? Mitä ne siellä pihalla norkoilee? Passittaisin kyllä heidät siksi aikaa pois, kun syönnit menossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos sinne sattuu kaveri silloin pöllähtämään niin ei voi mitään.

Vierailija
12/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos pihaamme tulisi vieras lapsi, silloin ei saisi tai tuo vieraskin saisi. Kerrostalossa asuessamme lapset olivat niin pieniä, että tuollaista tilannetta ei ole tullut vastaan, mutta kyllä ensisijaisesti ajattelisin, että lapsi saisi pitää oman karkkipussinsa karkit, vaikka kohteliasta olisikin jakaa. Onhan totta, että lapsilla on erilaisia leluja pihalla mukanaan ja että joka tapauksessa kouluiässä jo omaa rahaa ja omia ostoksiakin. Pitääkö ne lelut ja rahat myös jakaa?



Myönnän kuitenkin, että ei ole kiva asetelma, jos yksi saa kaiken aikaa pihalle mukaansa herkkuja ja toiset kuolaavat vieressä. Lähinnä ajattelin satunnaisia herkkuja pari kertaa kesässä. Silti näkisin, että tässäkin voi omille lapsille korostaa, että he saavat herkkuja kotona, koska teistä ei ole kivaa viedä niitä muiden nenän eteen pihalle, ja ilmeisesti toisesssa perheessä ajatellaan toisin. Ei kerrostalojen pihoille voi luoda mitään yhtenäistä tapakoodistoa viikkorahoista alkaen. JOllakulla on asiat aina paremmin kuin toisella. Parempi oppia se ennemmin kuin myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ensin opetin omille ettei sellaista tehdä mutta luovuin toivosta kun lapset aina kummasteli että "miksi sitten muutkin tekee niin?"...

Vierailija
14/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jokainen antakoon karkkia omille muksuilleen, jos haluaa antaa. eri asia olisi ollut, jos sinä olisit olut ulkona lastesi kanssa. Silloin tuo toinen äiti olisi voinut kysyä sinulta ensin lupaa karkin antamiseen.



Karkkeja emme syö kerrostalon pihalla. Jäätelöä näillä tämän pihan lapsilla tässä pihassa on monesti ollut, eikä se aiheuta sen kummempia tunteita, vaikka omat lapseni eivät jäätelöä saa ollenkaan syödä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kyllä ne on opetettu että vaikka joku vetää namia, niin me ei osteta namia. Tai tartte alkaa jakaan muitten karkkejaan.



Toki koitan pistää piiloon tai ehdotan että tarjoaa omistaan mutta joku raja oltava. Jos istutaan bussissa niin saako sielä lapsi ottaa namin vai laitetaanko pussi jakoon? Onko pakko odottaa kotiin saakka. Lapsi kiljuu: "anna karkkiiiii!"

Ei se nyt noin vakavaa ole.



Jos sun lapsi syö karkkia niin siinähän syö.

Vierailija
16/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paitsi jos jakaisi karkkinsa toisten kanssa.

Meillä on ok- talo, jos on kavereita omassakin pihassa leikkimässä, en anna karkkeja omaankaan pihaan, paitsi jos ovat valmiita jakamaan ne kavereitten kanssa.

Yleensä ovat, ja kaverit jakavat omat karkkinsa mun lasten kanssa myös.

Täällä on kyllä ehkä vähemmän kavereita kuin yhteispiha-alueella Parhaimmillaankin ehkä vain 4- 6 kpl, jos lasketaan sekä tytön että pojan kaverit.

Jos annan omille jäätelöt, niin sitten annan niille pihassa oleville lasten kavereillekin.

Yleensä en kyllä anna kenellekään, jos niitä on ihan älytön määrä vaan odotan kunnes kaverit menevät kotiinsa.

Vierailija
17/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja jos kaveri sattuu tulemaan en ala jakamaan kaikille...

Vierailija
18/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juurikin sen takia että toisille ei tulis paha mieli. Karkkia saa joskus viedä ulos mutta silloin on annettu noottia että sitten tarjotaan toisillekin.

Vierailija
19/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettekö itse muista kun olitte lapsia ja tuntui ikävältä, kun toisella oli lauantai-pussi mukana, mutta sinä et saanut edes sitä yhtä karkkia?

Minulle ainakin on opetettu, jos herkkujaan haluaa syödä muiden lasten aikana, on niistä tarjottava. Jos ei halua karkkejaan muille jakaa, on pussi jätetty sisälle ja odotettu sitten sopivaa herkutteluhetkeä.

Ja näin aion myös opettaa omille lapsilleni.

Vierailija
20/91 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

samoin jos vie karkiia pihaan niin tarjoaa toisillekkin.



Jos haluaa syödä itse vain niin silloin syödään oamssa pihassa tai sisällä, ei toisten eteen mennä mässyttämään mitään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kahdeksan