Voiko koiran viedä taloyhtiön häkkikellariin muuton ajaksi? En saanut hoitajaa koiralle.
Jos laittaa vesi ja ruokakipon sinne, pärjääkö koira noin 8-9 tunnin muuton ajan yksin?
Kommentit (26)
Jaa no meillä on muutettu siten, että kaikki pakataan muuttoautoon, ja minä menen koiran kanssa viimeisenä kämpästä ulos. Suljen oven viimeisen kerran. Hyppään koiran kanssa autooni, ja ajan uuteen paikkaan. Siellä muuttomiehet vievät laatikot oikeisiin huoneisiin.
Mut toi sun ajatus ap johtanee elsuun.
Ei. Mun koira oli muutossa mukana, katseli olkkarista mitä tapahtuu. Ei tulis mieleenkään joku varastohäkki. Jos sun koira on kova karkailemaan niin aja auto varjoisaan paikkaan ja laita koira vähäksi aikaa sinne vesikupin kanssa. Ja ikkunoita vähän auki tietty.
Vierailija kirjoitti:

Ai kuinka suloista. Ensiksi autoon hyppää koira ja sen jälkeen samaan autoon hyppää omistaja. Molemmille ikkunat auki niin voi kuonot ulkona nauttia ajoviimasta.
Hyvä idea! Vesikuppi, ruokakippo ja makuualusta häkkikomeroon ja viesti muille asukkaille, että on siellä klo x asti muuton ajan. Kai sentään viet ulos lenkille jossain välissä ettei tartte tehdä sotkuja sinne?
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mun koira oli muutossa mukana, katseli olkkarista mitä tapahtuu. Ei tulis mieleenkään joku varastohäkki. Jos sun koira on kova karkailemaan niin aja auto varjoisaan paikkaan ja laita koira vähäksi aikaa sinne vesikupin kanssa. Ja ikkunoita vähän auki tietty.
Miksi koirat ei osallistu itse muuttoon?
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mun koira oli muutossa mukana, katseli olkkarista mitä tapahtuu. Ei tulis mieleenkään joku varastohäkki. Jos sun koira on kova karkailemaan niin aja auto varjoisaan paikkaan ja laita koira vähäksi aikaa sinne vesikupin kanssa. Ja ikkunoita vähän auki tietty.
Mieluummin kylpyhuoneeseen tavaroiden uloskannon ajaksi. Ei se uloskanto kestä 8-9 tuntia
No ei voi. Itsekin sen tiedät, kun täältä asiaa kyselet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mun koira oli muutossa mukana, katseli olkkarista mitä tapahtuu. Ei tulis mieleenkään joku varastohäkki. Jos sun koira on kova karkailemaan niin aja auto varjoisaan paikkaan ja laita koira vähäksi aikaa sinne vesikupin kanssa. Ja ikkunoita vähän auki tietty.
Mieluummin kylpyhuoneeseen tavaroiden uloskannon ajaksi. Ei se uloskanto kestä 8-9 tuntia
Miksi suljet koiran kylppäriin? Anna koiran osallistua muuttoon. Koira voisi hakea muutaman kaverikoiran muuttoavuksi. Meillä oli kerran seitsemän koiran lisäksi vapaaehtoinen kettu. Kaksi kenkäparia malttoi kantaa ja sitten hän vei yhden Reinon metsään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa no meillä on muutettu siten, että kaikki pakataan muuttoautoon, ja minä menen koiran kanssa viimeisenä kämpästä ulos. Suljen oven viimeisen kerran. Hyppään koiran kanssa autooni, ja ajan uuteen paikkaan. Siellä muuttomiehet vievät laatikot oikeisiin huoneisiin.
Mut toi sun ajatus ap johtanee elsuun.
Ai kuinka suloista. Ensiksi autoon hyppää koira ja sen jälkeen samaan autoon hyppää omistaja. Molemmille ikkunat auki niin voi kuonot ulkona nauttia ajoviimasta.
Niinhän se koiran kanssa siirtyminen paikasta toiseen yleensäkin tapahtuu. Koira autoon, ja sitten kuski.

Kyllä, mutta viestissä kirjoitettiin että myös omistaja hyppää autoon. Sitä vain maalailin, että miltä se näyttäisi.
Joku avaa takakonttiin ja koira sekä omistaja hyppää sinne. Siellä läähättävät sovussa ja odottavat innoissaan määränpäähän saapumista.
Miten siinä muutossa menee 8-9 tuntia?
Minä muutin juuri ja koira oli innokkaana mukana katselemassa, kun muuttomiehet kantoivat tavaroita.
Siis miksi se koira pitäisi laittaa sinne häkkivarastoon? Ei nyt ihan auennut. Olen tehnyt noin 20 muuttoa koiranomistajana eikä ole tuollaista tilannetta tullut vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten siinä muutossa menee 8-9 tuntia?
Paljon tavaraa, pitää ainakin 4 kertaa ravata edes takaisin koska peräkärryyn ei mahdu paljoa, muuttomatka 12km menee autolla 30-40min per suunta.
ap
Mä löysin muuton yhteydessä minun verkkokellarista naisen piiloutuneena tavaroiden taakse. Vain jalka näkyi, kyllä säpsäytti onko siellä ruumis. Oli mt-sairaudesta kärsivä talon häädetty asukas.
Pidät koiran mukana muutossa koko ajan.
Muutto on muuten koiralle iso stressi, voi alkaa oksennella, ripuloida ja haukkua uudessa asunnossa slkuun. On parempi pitää koira muutossa mukana, että ei lisää sen kokemaa ahdistusta enempää.
Kellarikysymyksesi on toivottavasti provo. Normaalijärkinen ymmärtää, että se olisi hirvittävää eläinrääkkäystä.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mun koira oli muutossa mukana, katseli olkkarista mitä tapahtuu. Ei tulis mieleenkään joku varastohäkki. Jos sun koira on kova karkailemaan niin aja auto varjoisaan paikkaan ja laita koira vähäksi aikaa sinne vesikupin kanssa. Ja ikkunoita vähän auki tietty.
Suurempi riski autossa olo on koiralle kuin häkkivarastossa. Häkkivarastossa on säädelty lämpötila toisin kuin autossa. Kesällä en todellakaan jättäisi koiraa autoon.
Et voi laittaa sinne. Se on koiralle pelottava paikka. Osta halpaa kompostikehikkoa ja tee sille aitaus makuuhuoneen perälle (nippusiteillä yhteen). Joku soittaa poliisit jos näkee koiran varastossa. Tulee sakot rääkkäyksestä. Mutta et ole tosissasi, ethän?
Ei.