Onko täällä muita jotka joutuneet synnyttämään kuolleen lapsen? Huomenna

tee muistokansio vauvasta. Halaa ja suukota, molemmat tehkää niin.

Mies mukaan ja jos on aikaisempia lapsia, niin pyytäisin saada heidätkin mukaan katsomaan vauvaa.



Näin teillä on kasvot surulle ja pääsette aloittamaan surutyötä.

Kovasti voimia sinulle ja miehellesi! :(

Saako kysyä mikä rv se kävi? :(

Osanottoni!

itse laitoin pehmolelun/unilelun vauvan mukaan peitteen ja vaatteen lisäksi. Ota jaloista tai käsistä painojälki talteen (maalilla).



Tsemppiä kovasti, oletko tutustunut Käpyyn?

olen ihan sanaton.

ja pahin on varmasti vielä edessä.



Yhdyn edellisiin; pitäkää sylissä, suukotelkaa, kuvatkaa, ottakaa pienten käsien ja jalkojen jäljet.



Olen niin syvästi pahoillani.



(Luin taannoin Vauva-lehdestä jutun, jossa eräs äiti kertoi vastaavasta kokemuksestaan. Hän kertoi kieltäytyneensä lapsen syntymän jälkeen näkemästä lasta, tai ottamasta edes kuvia. Kätilö oli fiksu, ja pyysi saada ottaa kuitenkin kuvia lapsesta ja sanoi laittavansa kuvat suljettuun kirjekuoreen, ja äiti saisi avata kuoren joskus jos haluaa. Äiti oli onneksi jonkin ajan kuluttua muuttanut mieltään, ja halunnut nähdä lapsensa, ottaa syliin, suudella ja hyvästellä rauhassa, silitellä ja ihailla. Ottaneet kuvia, ja tänä päivänäkin lapsen kuva on heillä kirjahyllyssä esillä muiden elossa olevien lastensa kuvien joukossa. Kätilöltä kyllä fiksu ehdotus.)

Ehdottomasti kannattaa pitää sylissä ja sanoa hyvästit rauhassa. Tästä jäi ainakin meille hyvä, kaunis muisto 15 vuoden takaa, vaikka silloin tuntui että tästä ei voi selvitä. Voimia teille.

Tämä Telluksen touhu on välillä niin vaikeaa ymmärtää.

Voimia ja paranemista!

Kaksi vinkkiä:



käy tutustumassa sivustoon http://www.kohtukuolema.fi



Siellä on ihan käytännön neuvoja muistojen keräämisestä ja hautausjärjestelyistä.



ja voit myös liittyä keskustelupalstalle tuntematon enkeli http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/



Vauva on teidän vauva. Te voitte sairaalassa viettää lapsen kanssa ihan niin paljon aikaa kuin hyväksi koette. Voitte pukea lapsen, voitte ottaa valokuvia. Jos siltä tuntuu, voi pyytää myös sukulaisia katsomaan vauvaa. Se voi olla tärkeää esim. isovanhemmille.



Useimmissa sairaaloissa on valmiina nk. fetus mortus -paketit, joissa on mukana kipsivalosmuotit ja ohjeet muistojen keräämiseen. Jos kätilöt eivät teille sitä anna, niin voitte pyytää.



Vielä yksi apu on Käpy http://www.kapy.fi , sitä kautta on myös mahdollista saada paljon vertaistukea ja se on tarkoitettu kaikille lapsensa menettäneille.



Muistakaa ap, että te olette nyt äiti ja isä. Kuolleen lapsen vanhempia. Tämä on ihan tavattoman rankkaa ja kohtuutonta. Nyt kuitenkin on ne ainoat ajat, jolloin voitte kerätä muistoja lapsesta. Ne ovat myöhemmin kultaakin kalliimpia.



Minulta on kuollut lapsi kohtuun 38.raskausviikolla pari vuotta sitten.

...ja halaus ap:lle.

Rv 36+2,yhtäkkiä ei vaan kuulunu sydänääniä enää. Mitään syytä ei tiedetä, ainakaan vielä.

Mua pelottaa melkeen eniten se, etten tunne juuri mitään nyt! Mies itkee ihan avoimesti, reppana oli kirjottanu jonku lempiyhtyeensä biisin sanoja ultrakuvan viereen:



" -- lyijynraskaita jalkojaan ei tunne kumpikaan, ei maailmaa, ympärillä pelkkää harhaa

-- niin se vain menee, ei aina käykään niin kuin toivoi --

nyt sanat on sanottu laulut on laulettu

kun hukun itkuuni

toivon että jää edes kauniin kukan nimi tänne elämään -- "



En osaa auttaa sitäkään mitenkään, torjun koko miehen. Mulla on 7v lapsi ennestään, miehelle tää tyttö ois ollu eka. yritettiin lasta yli 3 vuotta, 2 keskenmenoa tätä ennen. Mietin ihan vammaisia asioita, kuten liekkö meitä tarkoitettukaan yhteen? mun esikoinen sai alkunsa yhden yön kännisekoilusta jälkiehkäisystä huolimatta, ja nyt on näin saatanan vaikeaa tää lisääntyminen?!!!en voi ymmärtää



ap

Mä luulen että sä olet shokissa.

Sen takia et tunne mitään.

Anna itsellesi aikaa.

Kyllä sinä pystyt vielä surra kun sen aika on.

Voimia teille! :(

Tuollaista ei voi kyllä käsittää. Noin ei saisi käydä kenellekään.

En kykene kuvittelemaankaan, miltä susta tuntuu.

joten ymmärrän hyvin konkreettisesti, miten kiinteästi osa perheen elämää tuleva vauva jo on. Oman lapsen menetys on ihmiselämän raskain koettelemus. Olen pahoillani, että perheenne joutuu sen kokemaan. Voimia teille.

(Mitä tarkoittaa Telluksen touhu?)

että ehkä sitä että täällä maapallolla, Telluksella, tapahtuu asioita joita ei vaan voi käsittää.

kuva laitetaan albumiin...



Meillä esikoisen viimeinen kuva on otettu pari minuuttia ennen hänen kuolemaansa. Sairasti 3 pitkää vuotta syöpää ja lopulta pieni ei jaksanut taistella ja syöpä voitti. Tuo kuva oli ihan pelkkä onnen kantamoinen, lapsi nukkui ja laitettiin pikku sisarus hänen kainaloonsa ja räpsäistiin kuva.

Tuota kuvaa pidetään meidän makkarissa, jossa sitä ei kukaan ulkopuolinen näe, on meille tavallaan liian henk.koht. kuva esiteltäväksi kaikella kansalle.



Lisäksi meidän kuopus syntyi kuolleena, lähdettiin normaalisti synnyttämään, mutta synnärillä ei kuulunut sydänääniä. Vauva oli vielä paria tuntia sitten liikkunut jne. Vauva syntyi napanuora 2 kertaa kaulan ympärillä. Otettiin vauvasta tusina kuvia ja isommat sisarukset pääsivät vauvaa katsomaan ja pusuttelivat jne. Otettiin vauvan käden ja jalan jäljet ja hiuskiehkura talteen.

Meillä on nyt olkkarissa sellainen "muistotaulu", siinä on nuo vauvan jäljet ja hiukset + hänelle ostettu pieni body + tiedot sekä isomman sisaruksen kuva ja "toiseksi paras" unikaveri ja hänen tietonsa. Kuopuksen arkkuun laitettiin hänelle ostettu unikaveri ja äitini virkkaama peitto. Esikoisen arkkuun laitetiin hänen lempi unilelunsa sekä hänen suosikki kirjansa.

Kuopuksen kuvaa ei siis laitettu esille. Hänen kuvansa löytyy leikekirjasta, joillaiset olen tehnyt jokaiselle lapselle.

tuntuu, että taidattavallaan suojella itseäsi vielä. Sitä odottaessa keskittyy niin siihen uuden elämän hoivaamiseen ja suojelemiseen. Sinulla on kuitenkin vielä iso urakka edessäsi eli synnytys.



Todennäköisesti olet nyt turta, mutta uskon kyllä, että kun se lapsi sinun syliisi nostetaan, niin silloin on sinun aikasi murtua ja surra. Silloin sinun tunteesi pääsevät valloilleen.



Sinä tuet tämän illan miestäsi, ja toivon mukaan huomenna hän on täysillä sinun tukenasi.

mutta tätä omaa ei vielä jotenkin osaa käsitellä? En vaan tajua, että se on yhtäkkiä kuollut. Että kun töykin mahaa, tunnen missä on vauvan pää, missä selkä, mutta enää se ei vastaakaan potkulla kun äippä häirii.

ap

voimia.

mutta tätä omaa ei vielä jotenkin osaa käsitellä? En vaan tajua, että se on yhtäkkiä kuollut. Että kun töykin mahaa, tunnen missä on vauvan pää, missä selkä, mutta enää se ei vastaakaan potkulla kun äippä häirii. ap

Juu, mulla se todellisuus iski ihan oikeasti vasta hautajaisten jälkeen -> meidän vauva ei todellakaan tule kotiin. Ja synnärillä olo oli todella epätodellinen; vauva vaan nukkuu, sen takia se ei liiku! Ja sulla on prkle koneet epäkunnossa!! Hae uusi laite! Kun vastahan se potki ja jumppaili vatsassa.

Ensimmäisestä kuukaudesta en oikeastaan muista mitään elin kuin sumussa ja toimin automaattisesti -> taaperon vaipat piti vaihtaa, vanhinta piti auttaa läksyissä ja eskaria kuljettaa eskariin jne. jne.

Esikoisen kuolema ei tullut yllätyksenä ja siihen osasi varautua, hän kun oli viimeisen kuukauden huonona ja tilanne huononi päivä päivältä. Siihen ajatukseen tottui, että jonain päivänä tulee SE soitto, mitä osaa odottaa, mutta jota kukaan vanhempi EI halua kuulla. Eli minä ja mies aloitettiin surutyö jo lapsen eläessä.

Kuopuksen tilanteessa tuo ei tullut kysymykseen, kun kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Esikoisen kuolemasta tulee kuluneeksi ensi kuussa 10 vuotta ja kuopuksen kuolemasta tulee kuluneeksi ensi viikolla vuosi.