Onko vain minun vaimo kauhea.
Vaimo oli ostanut uuden lampun. Ei saanut sitä päälle ja soitti ja kysyi mitä pitää tehdä?
Kun en osanut ongelmaa ratkaista näkemättä tätä uutta vermettä sain kuunnella 5 minuuttia huutoa kuinka paska ja kyvytön olen. Loppui vasta kun suljin puhelimen.
Tämä ei ollut mitenkään ainut laatuista. Ehkä hölmöin henkisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen on ollut kun en ollut soittanut ja muistuttanut häntä ottamaan eväitä töihin mukaan.
Oletteko te muutkin tällaisia?
m33
Kommentit (73)
Myönnän joskus hormooni höyryissä, että voin sanoa pahasti, mutta ei näin älyttömiä....
Mutta minulla onkin persoonallisuushäiriö.
Ja lopulta pyydän aina huonoa käytöstä anteeksi ja anteeksi myös saan.
Helpoin tapa toimia kanssani, on antaa aina periksi minulle, vaikka olisin miten mahdoton. Näin tilanne laukeaa ja pystyn taas ajattelemaan järkevästi ja näkemään oman mahdottomuuteni. Ja pyytämään anteeksi ja katumaan. Oma mieheni on siitä huippu että hän osaa jo toimia kanssani, eikä ruoki uhmaani vaan nöyrtyy. Tiedän sen olevan erittäin vaikeaa, mutta viisain luovuttaa ensin, sen on mieheni tajunnut.
... niin oottasin miehen töistä kotia ja sit katottas. Tais olla "vähä" paha päivä emännälläs... Mut jos toi on joka päivästä, niin ompa kumma tapaus.
jos kuitenkin makaat lattialla?
Ei kuulosta normaalilta suhteelta. Tee jotain.
terv. naimisissa 29 vuotta eikä ikinä tuollaista
Vakka on kantensa valinnut.
Mä menin valitsemaan kauniin paketin. Olisi pitänyt muistaa, että kaikkea ei voi saada. Ol viellä vieras koreakin pari ekaa vuotta. Nyt on kyllä sellainen karissut :(
m33
Mutta minulla onkin persoonallisuushäiriö.
Ja lopulta pyydän aina huonoa käytöstä anteeksi ja anteeksi myös saan.Helpoin tapa toimia kanssani, on antaa aina periksi minulle, vaikka olisin miten mahdoton. Näin tilanne laukeaa ja pystyn taas ajattelemaan järkevästi ja näkemään oman mahdottomuuteni. Ja pyytämään anteeksi ja katumaan. Oma mieheni on siitä huippu että hän osaa jo toimia kanssani, eikä ruoki uhmaani vaan nöyrtyy. Tiedän sen olevan erittäin vaikeaa, mutta viisain luovuttaa ensin, sen on mieheni tajunnut.
Vois kokeilla jotain tuollaista :)
Tosin tuo ei ole koskaan väärässä. Sanoo anteeksi, mutta huonolle köytökselle löytyy aina syy ja minä olen se syyllinen.
No olisko sillä puolisolla joku muu asia, joka vaivaa? Kuulostaa, että harmittaa joku asia joka sitten saa purkautumstiensä jossakin pienessä asiassa, joka hikeennyttää. Kantsii varmaan vähän pohtia. Vai onko puolison tietty aika kuusta sellainen, että kaipaa enemmän huolenpitoa ja hellyyttä?
miksi miehet nimenomaan valitsee ihan kauheita tyyppejä, oikuttelevia, epäoikeudenmukaisia, pahoja suustaan, suorastaan syyntakeettomia naisia. Minunkaltaiseni "hyvät jätkät" jäi aina rannalle. Ja ei, pelkästään ulkonäöstä ei voinut olla kyse.
Mutta sitä saa mitä tilaa.
eipä tulis mieleenkään temputella noin omalle kullalle!!
Olen teknisesti suuntautunut ihminen enkä ikinä soittaisi miehelle jos joku sähkölaite ei toimi.
Muutaman kerran raskaana soitin miehelle ja pyysin että kuuntelee valittamista 5 minuttia, syitä olivat esimerkiksi että sinappi oli loppu tai hesari ei tullut. Mutta varoitin etukäteen.
Miksi valitat jalanjäljistä kasvoillasi jos kuitenkin makaat lattialla?
Ei kuulosta normaalilta suhteelta. Tee jotain.
terv. naimisissa 29 vuotta eikä ikinä tuollaista
Kerroppa miten makaan? Enköhän tästä juuri kirjoita siksi, että jos saisin uusia ideoita mitä en ole viellä koittanut jotta tilanne korjaantuisi.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2011061613903546_lz.shtml
Minusta munhun käytetään noita jokaista keinoa vähintään kerran viikossa.
m33
Mun mies jätti mut, kun oon niin vaativa. N21
kamalia akkoja, jotka luulevat, että maailma ja perhe pyörii heidän ympärillään, valitettavasti minä sisimmissäni olen tuollainen, onneksi en tuo sitä esiin jatkuvasti, mutta stressi tms potkii tuon esiin :(
Luota kuitenkin siihen , että tuo ei johdu sinusta.
tilannetta muuttamalla omaa käytöstäsi?? Tätä juuri on se edellisen tarkoittama makaaminen. Ei tule onnistumaan.
Johonkin pariterapiaan voisitte mennä, mutta ensin sinun pitäisi saada vaimosi ymmärtämään että hänen tulisi muuttaa käytöstään.
Saattaa vaan olla, että vaimosi perusluonne on tuo, hyväksy se tai lähde.
Miksi valitat jalanjäljistä kasvoillasi jos kuitenkin makaat lattialla?
Ei kuulosta normaalilta suhteelta. Tee jotain.
terv. naimisissa 29 vuotta eikä ikinä tuollaista
Kerroppa miten makaan? Enköhän tästä juuri kirjoita siksi, että jos saisin uusia ideoita mitä en ole viellä koittanut jotta tilanne korjaantuisi.http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2011061613903546_lz.shtml
Minusta munhun käytetään noita jokaista keinoa vähintään kerran viikossa.m33
Vaimo oli ostanut uuden lampun. Ei saanut sitä päälle ja soitti ja kysyi mitä pitää tehdä? Kun en osanut ongelmaa ratkaista näkemättä tätä uutta vermettä sain kuunnella 5 minuuttia huutoa kuinka paska ja kyvytön olen. Loppui vasta kun suljin puhelimen. Tämä ei ollut mitenkään ainut laatuista. Ehkä hölmöin henkisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen on ollut kun en ollut soittanut ja muistuttanut häntä ottamaan eväitä töihin mukaan. Oletteko te muutkin tällaisia? m33
Eli sanot muijalle suoraan että tälläinen käytös ei vetele! sinä et ole syy hänen pikku lamppuongelmiin etkä voi kaikki murheita ratkoa hänen puolestaan.
Sanot suoraan että käytös on muututtava tai suhde oli tässä.
Silloin saa anteeksi josku rumastikin sanotun asian kun perusluonteeltaan on kiltti ja hyvää tarkoittava. Meillä ei kumpikaan kuuntelisi tuollaista sontaa toiselta jatkuvasti. Varmasti löydät mukavammankin ihmisen itsellesi. Tiedän myös yhden suhteen jossa vaimo pahoinpiteli miestään. Myös hän sanoi valinneensa kahdesta sen kauniin eikä sitä, jonka kanssa oikeasti synkkasi.
Eli valinta on ollut ja on edelleen sinun. Jos suhde ei muuten ole aivan mahtava, niin kyllä se on tapojen muututtava tai lusikat jakoon.
Helpoin tapa toimia kanssani, on antaa aina periksi minulle, vaikka olisin miten mahdoton. - - Oma mieheni on siitä huippu että hän osaa jo toimia kanssani, eikä ruoki uhmaani vaan nöyrtyy. Tiedän sen olevan erittäin vaikeaa, mutta viisain luovuttaa ensin, sen on mieheni tajunnut.
...että olet vielä hengissä.
Komea on kettu,
komea on kuono,
mutta käytös on huono
koppavalla ketulla.
Vakka on kantensa valinnut.
Mä menin valitsemaan kauniin paketin. Olisi pitänyt muistaa, että kaikkea ei voi saada.
m33
Oma mieheni ei valinnut minua ainakaan kauniina pakettina, mutta saa silti joskus "ihan syyttä" osakseen kiukuttelua ja tyhmiä syytöksiä.. Se ei kuitenkaan ole todellakaan jokapäiväistä, vaan hirveän harvinaista.
Ehkä vaimollasikin oli vain paha päivä? Ja muistat nyt kaikki muutkin oudot temput..
Normaalioloissa en. Onneksi mies tietää jo varoa tiettyjä päiviä.
Joskus kiukuttelen miehelleni kun minulla on oikein kurja olo mutta se on tosi harvoin se.
Koskaan en huuda jne.
Joskus mies syyttää muita kaikista huonoista asioista mitä hänelle sattuu. Huono päivä. Kestän sen.
Suhteenne ei kuulosta oikein normaalilta...