Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
olen laukku lapsen äiti. Onko jotain mitä haluat kysyä?
20.06.2011 |
Meillä on useampi lapsi, joilla on 2 kotia. Vuoroviikoin asuvat meillä ja isällään. En jaa jokaiselle vastaantulevalle pipariani, vaan olen uusissa naimisissa kuten lasten isäkin. Koulu on lapsilla sama ja toinen koti on sama kuin mihin ovat syntyneet.
Alkuun ns. vaihtopäivä oli nuormimmalle levottomuutta aiheuttava, mutta nyt ei sitäkään ole ollut moneen vuoteen. Nuorin on pienestä pitäen ollut lapsi joka reagoi muutoksiin herkästi. Muutoksiahan ei ole vuosiin enää ollut kun vuoroviikkosysteeminkin hän oppi nopeasti.
Lasten mielestä suurin harmi tässä vaihtamisessa on se että juuri ne lelut joilla haluaisi leikkiä ovatkin toisen vanhemman luona. Heille on myös annettu mahdollisuus valita yhdessä kodissa asuminen, mutta eivät sitä halua.
Kommentit (29)
Lasten on pakko sopeutua ja ongelmat tulee viimeistään aikuisiässä. Käyvät sitten terapiassa purkamassa tuntojaan.
Ei tuollaiseen elämään kukaan voi oikeasti olla tyytyväinen viikko siellä toinen täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kysymyksesi oli?
(Arvasin kyllä että tietämättömien on hyvä tulla syyllistämään)
Ja kysymyksesi oli?
(Arvasin kyllä että tietämättömien on hyvä tulla syyllistämään)
ja vstaus: Ei soimaa.
Tarvitsin minäkin terapiaa aikuisena vaikka olin ihan ydinperheen lapsi
Kun lukee "Olen laukku", niin eihän siinä voi kuin revetä.
Mutta teillähän tuo systeemi näyttää toimivan hyvin, ap, niinkuin varmaan lukemattomilla muillakin.
Me asuttiin miehen kanssa seurusteluaikana viikot mun luona ja viikonloput miehen luona (ei tietty joka ilta oltu yhdessä, mut melkein) ja mulle tuo kodista toiseen ramppaaminen oli TODELLA rasittavaa. Ei koskaan saanut kunnolla asettua mihinkään, kun aina oli vain käymässä ja kohta piti taas lähteä. Kamat todellakin oli aina just siellä toisessa kodissa, kun niitä tarvittiin. Toi meidän tilanne onneksi ratkesi yhteen muutolla, mutta silloin mietin usein, että tällaistahan se erolasten elämäkin on... Ja sitä jatkuu vuosia ja vuosia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huolehditteko te vanhemmat sen lapsen puolesta?
Minkä ikäisenä nuorin lapsistasi aloitti laukkuelämän?
Onko ollut ongelmia laukun sisällön suhteen?
ja ed. repeää vaan ihan rauhassa :D Valitettavasti en pääse muokkaamaan kirjoitettua ja tässä kun aamukahvia siemailen ja unisena kirjoittelen niin tulee varmasti kirjoitusvirheitä (uusperheessä on uusia lapsia, joten yöt on välillä risaisia pienen vauvan kanssa niin aivotoiminta puolenpäivänkään aikaan ei ole aina virkeää).
Rupes vaan huvittamaan tuo Ilkka -lehden kirjoitus. Ennemminkin levottomuus ja turvattomuus kertoo yleisestä vanhemmuuden hukassaolemisesta, eikä siitä että lapsi on viikko-viikko -systeemillä mol. vanhempiensa luona.
Moniko suomalainen tänäkin päivänä käy ja tarvitsisi terapiaa? Aika moni, siitäkin huolimatta että on ydinperheestä... kyllä se ydinperhekin voi olla *ydinp***seestä* ihan yhtälailla kuin eroperhekin tai uusioperhe. Pointti näissä kaikissa "perheissä" on se, kuinka tervepäisiä aikuiset ovat ko perheessä oli se sitten mikä perhe hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valmis muuttamaan viikon välein? Niin että lapsenne saisivat elää samassa kodissa ja vanhemmat vaihtaisivat kotia?
Lapset sopeutuvat varmasti viikko-viikko systeemiin, eivätkä tietenkään halua enää valita vanhempien välillä. Mutta onko se ollut silti oikea ratkaisu lasten kannalta, en olisi niinkään varma.
Mutta voihan asiaa ajatella siltäkin kannalta, että lapsillanne on nyt kaksi rakastavaa perhettä, joillain ei ole sitäkään vaikka ydinperheen lapsia olisivatkin.
huolehditteko te vanhemmat sen lapsen puolesta?
Minkä ikäisenä nuorin lapsistasi aloitti laukkuelämän?
Onko ollut ongelmia laukun sisällön suhteen?
isommat, jo murrosikäiset saavat huolehtia laukustaan itse, mitä sitten sinne pakkaavatkin. Tosin muistan aina muistuttaa että ottaa "sen ja sen" tärkeän tavaran mukaan.
Nuorimman, nyt 3 lk. laukusta huolehtii lähinnä vanhemat
Nuorin oli 4v kun vko-vko -asuminen alkoi.
Alkuun ongelmana oli se, että lapset eivät tahtoneet muistaa ottaa koulutavaroitaan mukaan, esim. joku koulukirja jäi isälle (toki sitten haettiin kouluun mennessä) mutta siinäkin petrasivat nopeasti. Esikoisella oli myös jossain vaiheessa vaihe, ettei ottanut mitään vastuuta omista unohduksistaan, vaan siirsi syyn siihen, että ei muistanut kun oli tavarat toisen vanehmman luona... nykyisin ei ole enää sitäkään, kantaa vastuun itse omista koulutavaroistaan kuten yläasteikäisen kuuluukin.
Lopullinen vastuu lapsista on kuitenkin minulla. Minä hoidan hammaslääkärit, sairastumiset, ym. lasten isän kanssa vuorotellaan vanhempainilloissa. Yleensä se menee kenellä ei ole lapsiviikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valmis muuttamaan viikon välein? Niin että lapsenne saisivat elää samassa kodissa ja vanhemmat vaihtaisivat kotia?
Lapset sopeutuvat varmasti viikko-viikko systeemiin, eivätkä tietenkään halua enää valita vanhempien välillä. Mutta onko se ollut silti oikea ratkaisu lasten kannalta, en olisi niinkään varma.
Mutta voihan asiaa ajatella siltäkin kannalta, että lapsillanne on nyt kaksi rakastavaa perhettä, joillain ei ole sitäkään vaikka ydinperheen lapsia olisivatkin.
Lapseni eivät muuta viikon välein, heillä on kaksi kotia joissa molemmissa viihtyvät ja tykkäävät olla. Heillä on myös kaksi perhettä joista tykkäävät ja innolla menevät molempiin. Ydin tässä villakoirassa on se, että me vanhemmat tulemme toimeen keskenämme ja pystymme sopimaan asioista, ketään ei tarvitse haukkua tai mollata eikä vetää mattoa toisen jalkojen alta. Yhteistyö täytyy pelata, varsinkin kun lapset on murrosiässä, nimittäin "sumutusyrityksiä" on joskus ollut tyyliin: "isä lupas jo..."
Ai niin, olisin ollut valmis vaihtamaan kotia viikoittain. Ex mieheni ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitan tämän uudestaan, kun et vastannut tähän. Melläkin oli kaksi kotia, mutta niiden välillä vaihtaminen oli silti raskasta! Voisitko itse kuvitella vaihtavasi kotia muutaman päivän välein?
Me asuttiin miehen kanssa seurusteluaikana viikot mun luona ja viikonloput miehen luona (ei tietty joka ilta oltu yhdessä, mut melkein) ja mulle tuo kodista toiseen ramppaaminen oli TODELLA rasittavaa. Ei koskaan saanut kunnolla asettua mihinkään, kun aina oli vain käymässä ja kohta piti taas lähteä. Kamat todellakin oli aina just siellä toisessa kodissa, kun niitä tarvittiin. Toi meidän tilanne onneksi ratkesi yhteen muutolla, mutta silloin mietin usein, että tällaistahan se erolasten elämäkin on... Ja sitä jatkuu vuosia ja vuosia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun samalla uusi vauva saa olla äidin kanssa koko ajan? Eikö siinä tule tunne, että on äiti on hylännyt ja rakastaa vauvaa enemmän?
kun samalla uusi vauva saa olla äidin kanssa koko ajan? Eikö siinä tule tunne, että on äiti on hylännyt ja rakastaa vauvaa enemmän?
Kaksi kotia ja molemmat vanhemmat on kuitenkin pienempi paha, kuin että menettäisi sen toisen vanhemman. Ja tällä tarkoitan, että jos lapsi tapaa toista vanhempaansa (yleensä kai isää) sen kaksi viikonloppua kuukaudessa, niin lapsi todellakin menettää arjen toisen vanhempansa kanssa.
Aina sitä elämässä tulee trauman aihetta, vanhempien tehtävä on monesti valita se pienempi paha. Ero on ikävä juttu, itse en olisi halunnut erota mutta ex halusi, en voinut sille mitään. Nyt lapset on jo isompia, ja vuoroasuminen toimii erittäin hyvin. Lapset ehtivät isänsä kanssa myös pitää yhteyttä sen puolen sukuun, ja viettää ihan normiarkea yhdessä. Isä saa vastuuta ja oikeuksia tehdä lastensa kanssa niin kuin parhaaksi näkee, eikä jää miksikään superäidin pikkuapulaiseksi.
Erotilannetta mietin jostain syystä paljon, ja olen itse pitkällisen tutkailun jälkeen sitä mieltä, että tuo kaksi kotia hyvin toimivana on paras ratkaisu kuin yksi koti ja vierailu toisen vanhemman perheeseen.
Perustan väitteeni omakohtaisiin kokemuksiini ystävieni perheissä ja nyt myös työn kautta tutustuneisiin perheisiin. Kahden kodin systeemi on tietysti aivan yhtä toimimaton kuin yksi koti tai ydinperhe, jos vanhemmat ovat riitaisia, katkeria, haukkuvat toisiaan ja yrittävät kalastella lapsensa suosiota.
Jos vanhempien välit ovat kunnossa, asioista pystytään sopimaan yhdessä ja molemmille lapset ovat todella tärkeitä, on tuo kahden kodin systeemi ihan lasten kannalta ollut paras vaihtoehto kaikista (huonoista) vaihtoehdoista ylipäätään.
80-luvulla oli vallalla systeemi, jossa isä näki lapsia yhden viikonlopun kuukaudessa, ja osan lomista. Lapset olivat todellisia vieraita isän kodissa. Siellä ei ollut mitään arkea ja esim. useampi ystäväni ihannoi sitä isän kotia ja viikonloppuelämää, jossa sai valvoa pitkään ja syödä herkkuja. Aika kiva tunne varmaan lähivanhemmalle... Kuitenkin murrosiässä se lapsi koki isän taakkana, ei halunnut enää käydä eikä ylipäätään kokenut isän perhettä kuin kaukaisina sukulaisina, joita oli pakko sietää joskus. Aika kiva tunne varmaan isälle...
Kun isä sai perheenlisäystä, asiasta oltiin kateellisia eikä tätä lasta koettu sisarukseksi. Äidin uudet lapset taas olivat kuin täyssisaruksia.
Nyt työssäni tapaan näitä kahden kodin lapsia. Osa kyllä yrittää ovelasti pelata sillä, että jotkut vaatteet, koulukirjat tai tavarat ovat jääneet juuri sopivasti sille toiselle vanhemmalle, mutta jos vanhemmilla kommunikaatio toimii, ei tuokaan vaihe kauaa kestä. Lapset itse pitävät tätä järjestelmää hyvänä. Heille on tärkeää tietää, että molemmat vanhemmat haluavat heidän seuraansa eivätkä ole jäämässä viikonloppuvanhemmiksi. Se arjen eläminen on lapsille tärkeämpää kuin ne viikonloppuherkut ja hemmottelut. Tärkeintä on tuntea, että vanhemmat välittävät ja haluavat olla mukana lapsen arjessa.
Ap, olen varma, että teidän järjestelmänne on lapsille turvallinen ja hyvä ratkaisu ja parempi kuin monen ydinperheen ratkaisut. Toki joku lapsi saattaa tällaisesta kärsiäkin, yksilöitähän tässä ollaan, mutta kyllä välittävä vanhempi huomaa senkin.
että ratkaisu on huono. Kaikki vaan veisaa sitä samaa, kuinka lapsetkin niin tykkää ja itsekin sanovat että eivät halua asua vaan yhdessä kodissa. Mitään ongelmia ei ole, kaikilla on vain ja ainoastaan kivaa ja mukavaa.
Johtopäätökseni onkin, että kaikkien pariskuntien on muutettava erilleen ja laitettava lapset muuttamaan viikon välein. Tämä systeemi kun on paljon ydinperhettä parempi, ei joudu lapset terapiaan tms. kuten ydinperheissä.
huomaan lasteni lapsista, miten alkaa poika oireilla, kun menee isänsä luo. Isä asuu niin kaukana, ettei voi kun pitemmillä lomilla olla siellä. Siellä on eri perhe, vaikka isälle on lapsi kaikki kaikessa lähtö jännitää. Kauheata olisi ,jos pitäisi viikko asua siellä ja toinen täällä.
huomaan lasteni lapsista, miten alkaa poika oireilla, kun menee isänsä luo. Isä asuu niin kaukana, ettei voi kun pitemmillä lomilla olla siellä. Siellä on eri perhe, vaikka isälle on lapsi kaikki kaikessa lähtö jännitää. Kauheata olisi ,jos pitäisi viikko asua siellä ja toinen täällä.
No ei kai se ihme ole että stressaa lapset kun niin harvoin isällään käyvät. Kun vanhemmat näkevät lapsiaan useammin, ei vierauden tunnetta samalla tavalla ole.
Alue: Aihe vapaa
Eihän ero kummankaan tavoite ollut. Paska kun elämä ei kulje, kuten toivoi. Ja lapsiraukkani joutuvat sijaiskärsijöiksi. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa, olisin yrittänyt saada aikaiseksi kolmenkodinloukun. Että lapsilla olisi ollut se yksi koti ja meillä vanhemmilla kummallakin omansa. Mutta hittolainen raha otti vastaan.
Juuri saa tän näin pyöritettyä. Lapset itse siirtyvät kodista toiseen. Pysyvät kodit pysyvät vanhemmat. Pysyvät omat huoneet ja tavarat. Toki kuuntelemme lapsia koko ajan, josko jossain vaiheessa haluavat asettua jommallekummalle pysyvämmin.
Ja vielä loppukaneetiksi: pari vuotta sitten olin itse näitä, jotka ihmetteli, mikseivät ihmiset tee kaikkeansa pitääkseen lasten ydinperheet kasassa. Niinpä, paljonpa tiesin. Yritimmehän mekin, mutta emme onnistuneet :(