Miksi oletat että, syntyy helppo vauva ja äiti jaksaa järjestäämyös isommille virikettä?

Eikö riitä ne kotipuuhat. Kyllä meillä on leluja joilla leikkiä, on kirjoja joita katsoa/lukea, lähellä on myös puistoja. Meillä voi myös kotona piirtää ja maalata tai vaikka muovailla. Hädän hetkellä voi katsella vaikka DVD:tä. Kotihommissakin (pyykit, siivous, ruuanlaitto, leipominen) voi auttaa jos haluaa. Tokikaan en mitään ohjattua jumppatuokiota ehkä ala järjestämään, mutta harvoimpa niitä pk:ssakaan on. Läheltä löytyy erilaisia kerhoja joihin voi mennä yhdessä tai jättää lapsen muutamaksi tunniksi. Mitä muuta virikettä 3v tarvitsee? Että osaan nyt sit varautua, kun vauva syntyy kuukauden päästä ja esikoisen pk paikka on jo irtisanottu.

Minusta pienelle lapselle, ja tarkoitan nyt 2-4 vuotiaita isosisaruksia, riittää vallan mainiosti se arkinen puuhastelu kotona ja ulkoilu. Minä en ole myöskään tähän ikään mennessä keksinyt mitä ne ihmeelliset virikkeet ovat mitä lapselle tulee tarjota tai mitä ilman lapset jäävät jos eivät ole päiväkodissa virikkeellistymässä kun minä olen kotona pienempien kanssa?

Virikepaikat vähenee ja se on oikein.

että nykyäänkin on perheitä, joissa lapsia on enemmän kuin kaksi.



Jos haaveena on kaksi lasta ja pitää kotona olosta, kannattaa toki olla niiden kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista.



Meillä on haaveena neljä lasta. Molemmat pidämme työstämme, mutta haluamme olla lasten kanssa myös kotona. Tämän nelosen kanssa kotiäitikuviot oli jo nähty, ja molempin teki mieli palata töihin lapsen ollessa vuoden. Sen vuoden takia en raaskinut ottaa isompia pois päiväkodista, johon olivat juuri sopeutuneet - saaneet kavereita ja tottuneet rutiineihin.



Mutta, kuten sanottua, perheissä on erilaisia tilanteita. Ja vahingosta viisastuneena en suosittele kenellekään voimavarojen vetämistä ihan äärimmilleen - elämä nyky-Suomessa voi olla helppoa,kivaa ja nautinnollista. Nyt ei ole sotaa eikä pula-aikaa, miksi emme voisi nauttia esi-isiemme työstä?

Ja tuo "jaksan olla parempi äiti lapsilleni" on niin kulunut ja vanha väite jota käytetään tekosyynä omaan laiskuuteen. Haluaisinkin nähdä "paremman äidin" 10 tunnin hoitopäivän jälkeen. Tosin eihän sitä tarvitse kuin hakea lapsi hoidosta ja pistää se nukkumaan.

meidän tilanne muutama vuosi sitten:

esikoinen 5v kaipasi jo kovasti kavereita ja touhuha. Jouduin lepäilemään äitiyslomalla ja vauva nukkui alkuun max 2h kerrallaan yöllä. Sitten kolmen kuukauden ikäisenä sairastui vakavasti, oltiin 3kk sairaalassa. Itse olin siellä aamusta iltaan joka ikinen päivä. Mummi hoiti lasta aamulla ja illalla. Onneksi oli hoitopaikka, muuten mummikin olisi uupunut (ikää 70v) Isä oli kotona minkä ehti, mutta yrittäjän ja työllistäjänä ei voi olla poissa töistä kovin pitkään, jos halutaan leipää myös pöytään. Itselläni eivät paperihommat hävinneet, tein niitä sitten illalla. Toki suurin osa siirrettiin tilitoimistoon. Tiukoilla oltiin kaikki, mutta onneksi jaksettiin ja meillä on kaksi ihanaa lasta.

Jos sen takia kannatti tehdä lapset tuolla ikäerolla? Ilmeisesti olit siis jo päättänyt ennen vauvan syntymistäkään, että esikoinen jatkaa pk:ssa?

parempi äiti, kun 2,5v esikoinen on 2-3 päivänä viikossa kuusi tuntia hoidossa. Hän viihtyy siellä, on samassa päiväkodissa, jossa oli jo ennen kuin jäin äitiyslomalle. Meillä ei ole sukulaisapuja täällä lähistöllä ja ystävälapsiperheillä on omia kiireitä, eivät voi olla lastenhoitoapuna. Jos esikoinenkin olisi päivät pitkät kotona (niinkuin silloin tällöin viikon ajan onkin) menetän malttini aika helposti ja pinna on kireällä kaikilla. Kun saan välillä levähtää ja hoitaa vain vauvaa (joka ei ole mikään helppo tapaus ja lisäksi hänellä on viikottaisia polikäyntejä vaativa sairaus), jaksan esikoisenkin seurassa olla iloisempi ja läsnäolevampi. Nämä eivät siis ole mitään hiki hatussa keksittyjä perusteluja päivähoidolle, vaan olen ihan oikeasti tätä mieltä. Ja en jättänyt toista lasta tekemättä, koska lapsille on silti seuraa toisistaan ja he saavat kaikki sisarusten "edut", vaikka esikoinen onkin siellä hoidossa osan viikosta.

saavani, päinvastoin olen varautunut hyvinkin vaativaan pikkuiseen. Siksi olen hyvin onnellinen kun kolmonen on helppo tapaus jonka kanssa energiaa suorastaan pursuaa yli akikkeen muuhunkin.



Kakkosen kohdalla taas sain kokemusta siitä vaativasta vauvasta ja kuinka silti riittää energiaa esikoisen kanssa ulkoiluun, leikkipuistoiluun, perhekerhoiluun, kyläilyihin ja yleiseen seurusteluun.



Ainahan on mahdollista että iskee joku masennus tms mutta sen kanssa pärjäämiset mietitään sitten. Jos kovin varman päälle meinaa ottaa ei kannata hankkia lapsia lain.

no se äiti ottaa tämän riskin tietoisesti tehdessään lisää lapsia. Silloin pitää jaksaa hoitaa ne edellisetkin.

Ja tuo "jaksan olla parempi äiti lapsilleni" on niin kulunut ja vanha väite jota käytetään tekosyynä omaan laiskuuteen. Haluaisinkin nähdä "paremman äidin" 10 tunnin hoitopäivän jälkeen. Tosin eihän sitä tarvitse kuin hakea lapsi hoidosta ja pistää se nukkumaan.

Kertokaa mitä "virikettä" ja hyötyä te uskotte päivähoidosta olevan, sanotaan alle 4-vuotiaalle?

parempi äiti, kun 2,5v esikoinen on 2-3 päivänä viikossa kuusi tuntia hoidossa. Hän viihtyy siellä, on samassa päiväkodissa, jossa oli jo ennen kuin jäin äitiyslomalle. Meillä ei ole sukulaisapuja täällä lähistöllä ja ystävälapsiperheillä on omia kiireitä, eivät voi olla lastenhoitoapuna. Jos esikoinenkin olisi päivät pitkät kotona (niinkuin silloin tällöin viikon ajan onkin) menetän malttini aika helposti ja pinna on kireällä kaikilla. Kun saan välillä levähtää ja hoitaa vain vauvaa (joka ei ole mikään helppo tapaus ja lisäksi hänellä on viikottaisia polikäyntejä vaativa sairaus), jaksan esikoisenkin seurassa olla iloisempi ja läsnäolevampi. Nämä eivät siis ole mitään hiki hatussa keksittyjä perusteluja päivähoidolle, vaan olen ihan oikeasti tätä mieltä. Ja en jättänyt toista lasta tekemättä, koska lapsille on silti seuraa toisistaan ja he saavat kaikki sisarusten "edut", vaikka esikoinen onkin siellä hoidossa osan viikosta.

Minäkin olisin parempi työkaveri ja asiakaspalvelija, jos saisin joka päivä työpaikalla ilmaisen hieronnan... No joo, vähän typerä vertaus, mutta kuitenkin.

Olisihan elämä usein kivempaa ja helpompaa, jos saisi enemmän apua, mutta subjektiivisella hoito-oikeudella kun on niin paljon varjopuoliakin. Ensiksikin, hoito ei välttämättä ole pienille lapsille hirveän laadukasta. Toisekseen, se maksaa yhteiskunnalle todella paljon. Kolmanneksi, virikelasten paikat kasvattavat ryhmäkokoja ja vievät paikkoja niiltä lapsilta, jotka hoitoa oikeasti tarvitsevat.

Siksi vanhempien jaksamisen tukemiseen ja lasten virikkeiden tarjoamiseen pitäisikin käyttää niitä keinoja, joita on juuri sitä varten tehty, kuten seurakunnan kerhot, kuntien avoimet päiväkodit, kaupunkien ylläpitämät leikkipuistot, kolmannen sektorin (MLL yms.) perhekahvilat jne.

Jos jossain pienessä kunnassa ei oikeasti ole tarjolla mitään muuta kuin päiväkoti, voi kai kunta itse päättää, että tarjoaa virikehoitopaikan esim. kerhon sijaan.

Omia voimavarojaan voi miettiä jo ihan siinä vaiheessa kun suunnittelee lisää lapsia. Mikäli tlee siihen tlokseen ettei nykyisessä tilanteessa mahdollisesti vaativampaa lasta ja isompia lapsia pysty oman perheen voimin hoitamaan, niin silloin ei vielä ole aika sille seuraavalle lapselle. useimmissa perheissä löytyy myös toinen vanhempi, joten ei äidin tarvitse pärjätä kaikkien lapsien kanssa koko päivää yksin. jos taas tekee lisää lapsia tilanteeseen jossa puolisoa ei kotona näy, niin oma valintahan se on sekin.

Oo mitään muuta syytä kuin laiskuus. Kyllähän nyt omat lapset pitää pystyä hoitamaan kun on kerran ne tehnyt. Kotoa löytyy ihan hyviä virikkeitä (ja parhaita sellaisia) lapselle. Päiväkodissa lapset vaan stressaantuu kaikesta hälinästä, kun ryhmäkootkin ovat niin suuria. Ihmettelen todella, että kaikki tuntemani äidit vievät vanhemman päiväkotiin ja ovat vauvan kanssa kotona. Helppoahan se on kun voi vauvan nukkuessa kahvitella yms...

vain siksi että jos sattuukin koliikkivauva ym. Asiat saa hoideltua kuntoon myös muuten jos tahtoa löytyy. Niillä lapsilla on myös isä, joka voi ottaa homman haltuun ja esim. hommata sen hoitopaikan isommille. Ei väsyneen äidin tarvi yksin asioita hoitaa.

Ja siksi toisekseen, ei ne isommat mitään ihmeellisiä virikkeitä koko ajan tarvi. Tästä koko virikehommasta on tehty aivan liian iso numero. Nykylapsi saa jo ihan liikaa virikkeitä, niitä tulvii jokapuolelta. Vähän vähempikin riittäisi, ihan vaan se koti ja touhut siellä. Ei lapsen kasvattamiseen mitään kasvatustieteen maisterinpapereita tarvita.

meidän tilanne muutama vuosi sitten:

esikoinen 5v kaipasi jo kovasti kavereita ja touhuha. Jouduin lepäilemään äitiyslomalla ja vauva nukkui alkuun max 2h kerrallaan yöllä. Sitten kolmen kuukauden ikäisenä sairastui vakavasti, oltiin 3kk sairaalassa. Itse olin siellä aamusta iltaan joka ikinen päivä. Mummi hoiti lasta aamulla ja illalla. Onneksi oli hoitopaikka, muuten mummikin olisi uupunut (ikää 70v) Isä oli kotona minkä ehti, mutta yrittäjän ja työllistäjänä ei voi olla poissa töistä kovin pitkään, jos halutaan leipää myös pöytään. Itselläni eivät paperihommat hävinneet, tein niitä sitten illalla. Toki suurin osa siirrettiin tilitoimistoon. Tiukoilla oltiin kaikki, mutta onneksi jaksettiin ja meillä on kaksi ihanaa lasta.

Teillä on ollut poikkeuksellisen rankka tilanne ja juuri tuollaisissa tilanteissa kunnan pitäisi tulla vastaan ilman subjektiivista hoito-oikeuttakin, tarjoamalla lapselle hoitopaikka esimerkiksi niissä tilanteissa kun äiti joutuu olemaan sairaalassa vauvan kanssa tai kun äiti itse sairastuu vakavasti. Nämä tilanteet olisivat murto-osa nykyisistä virikelapsista.

Itse pidin omani kotona 2,5 vuotias oli ja vauva kuin perkele, ei nukkunut päivällä ei yöllä.



Itse nukuin ekan kerran koko yön kun tuo vauva oli kolmevuotias.

Ymmärrän sen, että jos äiti ei jaksa/ehdi ruokaa tehdä vanhemmalle ja on koko ajan väsynyt/kiukkuinen/aivan kiinni vauvassa, niin voipi se hoito olla ihan hyvä ratkaisu.



Mutta "virike" on niin rasittava ilmaisu, että sen voisi jättää käyttämättä kokonaan.



Saan mäkin töissäni virikkeitä, mutta on se silti työtä, hoito voisi samaan tapaan olla ihan vain päivähoitoa.

ihan tavalliset puuhat ja kotityöt kotona, ei tarvita kerhoja. Välillä voi pyytää kavareita kylään jos niitä ei kotipihassa ole. Itse olen kasvattanut aivan normaalisti kehittyneitä lapsia tällä tekniikalla.

Tuttavapiiriini kuuluu äiti, joka uupui ja on sairaslomalla, vaikka on äitiyslomalla, tämä lapsi on kolmas lapsi.



Nyt mammat joukolla tämän äidin oven taakse ja kaikki lapset pois tommoselta epäkelvolta olennolta.



Kummallista, että äiti uupui, vaikka hänellä oli kotona lasten ja kodin hoidossa auttava mies, Töissä toki muut ajat, isyyslomansa piti kuten kuuluukin. Oli isovanhemmat apuna, ystävät tukena. esikoinen oli esikoulussa ja kahdesti viikossa tämä eskarilainen meni suoraan eskarista perhepäivähoitajalle, jossa samaan aikaan oli myös vuotta nurempi Kakkonen. Elikkä äidillä oli 2 pv / vko isommat lapset kokopäiväisesti hoidossa ja äiti oli vauvan kanssa kahden kotona. Oli apua ja tukea.

Ja silti uupui niin, ettei jaksanut ja on sairaslomalla ja saa paljon ymmärrystä ja tukea ystäviltään tähänkin tilanteeseen.



Omituista.



Kummallista että piti mennä se kolmas tekemään, olisihan nyt normaalin täysijärkisen ihmisen pitänyt tajuta, että vaikka paukut riitti kahdelle, ne eivät riittäneet kolmannelle. vai oliko syynä uupumiselle liian helppo elämä; isommat virikehoidossa, juokseva vesi ja kunnallistekniikka, sähköt nappia napsauttamalla, ei lehmiä, ei karjaa, ei pelota, eikä mieskään ollut rintamalla vaan normitöissä.





Yhtäkaikki. Lapset pois tommoselta luuserilta.

ihan tavalliset puuhat ja kotityöt kotona, ei tarvita kerhoja. Välillä voi pyytää kavareita kylään jos niitä ei kotipihassa ole. Itse olen kasvattanut aivan normaalisti kehittyneitä lapsia tällä tekniikalla.

Kerrotko mistä niitä kavereita saa?

Kun me muutimme tähän, naapurissa asuvat saman ikäiset lapset eivät suostuneet omani kanssaa olemaan, eivät edes tutustumaan. Kerta toisensa jälkeen tultiin oven takaa itkun kanssa pois, kun eivät huolineet, eivät halunneet olla.

Kerran naapurin tyttö oli tulossa meille, seisoi oven takana mutta just silloin karjasin komennon omalleni (en kiroillut) , eikä tuo lapsi uskaltanut tulla meille eikä sen jälkeen suostunut leikkimään meidän lapsen kanssa.

No, minä olin huono äiti ja lapseni 4 v oli kerhossa, ja harrasti. Ei hän sieltäkään saanut kavereita. Yksi äiti kielsi lastaan olemasta omani kanssa, koska omani kerran kiukutteli niin paljon että jouduin kantamaan hänet autoon ja olin vihainen ja omani kiukutteli.

Kun naapurit eivät huolineet, kerho- ja harrastuskaveri ei huolinut, eikä muutkaan halunneet omani kanssa olla, oli hän yksin ja yksinäinen, erittäin yksinäinen 4 vuotias.

Sain hänet myöhemmin VIRIKEPAIKALLE päiväkotiin, missä viihtyi kohtalaisesti, oli tekemistä ja kavereita, mutta kotiin asti ei yhtäkään kaveria saanut eikä siinä vaiheessa enää halunnutkaan.

Me asumme maalla ja isovanhemmilla maanviljelystä joita kävimme usein katsomassa kun pienempi oli vauva, isompi tykkää katsella ja osallistua näihin maahommiin (samoin nyt tämä pienempikin). Lapset on mukana (no pakon edessä tietenkin) kaikissa kotihommissa, sitten ulkoillaan ja ulkona ulkotöitä. Siis puiden hakua, kesällä nurmikon leikkaamista, talvella lumien lykkimistä.

Sitten ollaan keksitty ihan omia pikku retkiä lähimaastoon.

Jos olen itse ollut väsynyt niin joskus ollaan sitten vaan rötväilty ja nyt tulee paha: ollaan jopa vaan makoiltukin jolloin isompi on katsellut lastenohjelmia ja vauvan kanssa tissitelty sohvalla.

En mä ainakaaan jaksa stressata että onko ohjelmaa. Välillä sovitaan tietenkin käyntiä johonkin tutuille joilla saman ikäisiä ja jos naapureita kotona päivällä niin niitten lapsia pyydetty meille leikkimään (ei onnistu joka päivä kun ovat töissä ja lapset hoidossa).

Ei kai elämää voi ajatelle noin että pakko olla jotain ohjelmaa ja edetään jonkin lukujärjestyksen mukaan. En ole kuullut lapsesta joka olisi nääntynyt tekemisen puutteeseen sitten oikeasti.



Silloin kun on kyseessä jo yli 3 v erityislapsi jolle tarvitaan kuntouttavana toimenpiteenä päiväkotihoitoa niin olen ehdottomasti sen puolella kun olen nähnyt miten hyvää se on tehnyt kaverini lapselle! Lapsi tykkää olla hirmusti siellä päiväkodissa. Siksi en tosiaankaan ammu myöskään niitä jotka päättävät isommat pitää hoidossa.



Meille nyt on sopinut se että silloin oltiin kotona kun olin itsekin. Nyt kun isompi lapsi on 6-vuotias niin varmaan pitäisi sitä kuskailla kerran pari viikossa jonnekin harrastukseen ettei sen vuoksi jäisi ulkopuoliseksi ja niistä tykkää. Mutta luulisin jaksavani sen verran kuskatakin tai pyytää että lapsi pääsisi toisten kyydillä.