Lue keskustelun säännöt.
hoitovapaalaisen arki stressaa, mitä tehdä?!
14.06.2011 |
onko ihan normaalia olla väsynyt, huonomuistinen ja aikaansaamaton kun on hoitvapaalla kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa? olen jäänyt hektisestä ja organisointikykyä sekä delegoimista vaativasta työstä kahden lapsen kotiäidiksi ja nyt tuntuu siltä että työnteko on ihan lastenleikkiä tähän arjen pyörittämiseen verrattuna!
elämäni on yhtä petaamista, siivoamista, ruoanlaittoa pöytään/pöydästä pois ja ulkoiluttamista. lapset ovat myös hyvin toimeliaita ja vaativat kaiken huomioni sekä ulkoillessa että vierailulla. tuntuu että heti kun käännän selkäni, jompi kumpi on hengenvaarallisessa tilanteessa! tämä stressaa minua, sillä en pysty keskittymään mihinkään 100% vaan olen alkanut myös unohdella asioita.
esim. lähden aamupalapöydästä hakemaan harsoa suun pyyhkimiseen ja pöydästä noustuani muistan kyllä mihin olen menossa, mutten millään saa päähäni, mitä sieltä olin hakemasssa! asia on vielä pahempi, jos lähden vaikkapa käymään työkeikalla, enkä saa pakata rauhassa tavaroitani, unohdan yhden tai useamman työvaatteen/välineen kotiin. tämä on tosi pelottavaa, vaikka olen kuullut monen muun kärsivän samasta.
kaiken tämän lisäksi lista tekemättömistä töistä saa minut stressaantumaan vielä lisää! mies ehdotti että viemme lapset (siskolleni) tätilään pariksi päiväksi, mutta se ajatus sai minut stressaantumaan vielä LISÄÄ! miksi? no siksi, että koen jääväni siskolleni palveluksen velkaa. ja lisäksi: millaisia vnhempia oikein olemme kun emme kestä normaalia arkea stressaantumatta liikaa!
auttakaa mua, haluan neuvoja ja vinkkejä miten arjesta selviää parhaiten ja että onko fiilikset ihan samat muillakin! nyt en kaipaa yksilauseisia kommentteja tyyliin "sellaista se on, koeta kestää", vaan vaikka omia tapoja selvitä stressaavien aikojen yli.
Kommentit (25)
Nykyisessä tehtävässäsi sinun on siirrettävä painopiste huolellisesta organisoinnista arvaamattominen tilanteiden ennakointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun lapset on pieniä, mutta jo sen verran isoja, että pärjäävät hyvin, vaikkei olisi AINA niin selvä rytmi päivässä. Jos saat hermojasi lepuutettua, huomaat, että se arkinen kaaos on paremmalla mielellä nopeammin ja vähemmällä ahdistuksella selvitetty.
Tietysti on hyvä, että lapsilla pääsääntöisesti kunnon rytmi ja että päivät eivät vain valu kaaoottisina läpi sormien, yhtä hullunmyllyä. Mutta jos te toisinaan syötte huonommin, ettekä tee juuri mitään - tai vaikka vietätte "boheemisti" päivän, se ei pilaa lapsia tai teidän arkeanne.
Meillä on nyt sellainen tilanne, että lapset on "kahdessa sarjassa" tehty. Vanhimpien kanssa on pikkulapsiaika stressattu ja vedetty hampaat irvessä läpi. Toisinaan, tavallisena arkena, se menee "pikkuisten" kanssa myös sellaiseksi. Kuitenkin lomilla varsinkin kun tehdään kaikki yhdessä asioita, pienimmät ikäänkuin joutuvat raahautumaan muun perheen ja isoimpien mukana. Silloin jää kunnon ruokailut ja rytmit. Kyllä se stressaa, mutta toisaalta pikkuiset myös tykkäävät. Joskus puistan itsekin päätä, kun se voi tosiaan tarkoittaa sitä, että kun syödään koululaisten haluamassa paikassa, niin hupsista ohimennen menee vuoden vanhankin suuhun rutiinilla ranskalaisia, cokista (!), jäätelöä ja suklaata. Toisaalta pyörittelen itsekin silmiä, mutta yllättäen pikkunaperot ovat myös isompia sisaruksia joustavampia ja syövät helpommin ja stressaamatta myös ne terveelliset. Ovat oma-aloitteisempia, ei tarvitse kuoria, pilkkoa ja syöttää, he vain jotenkin selviytyvät ja nauttivat täysin rinnoin.
Relaa vähän!
lapset eivät syö, he eivät pukeudu sään edellyttämällä tavalla puhtaisiin vaatteisiin, koti on likainen kuin kaatopaikka ja he eivät harrasta yhtikäs mitään (vanhempi harrasta).
Sun lapset on pieniä, mutta jo sen verran isoja, että pärjäävät hyvin, vaikkei olisi AINA niin selvä rytmi päivässä. Jos saat hermojasi lepuutettua, huomaat, että se arkinen kaaos on paremmalla mielellä nopeammin ja vähemmällä ahdistuksella selvitetty.
Tietysti on hyvä, että lapsilla pääsääntöisesti kunnon rytmi ja että päivät eivät vain valu kaaoottisina läpi sormien, yhtä hullunmyllyä. Mutta jos te toisinaan syötte huonommin, ettekä tee juuri mitään - tai vaikka vietätte "boheemisti" päivän, se ei pilaa lapsia tai teidän arkeanne.
Meillä on nyt sellainen tilanne, että lapset on "kahdessa sarjassa" tehty. Vanhimpien kanssa on pikkulapsiaika stressattu ja vedetty hampaat irvessä läpi. Toisinaan, tavallisena arkena, se menee "pikkuisten" kanssa myös sellaiseksi. Kuitenkin lomilla varsinkin kun tehdään kaikki yhdessä asioita, pienimmät ikäänkuin joutuvat raahautumaan muun perheen ja isoimpien mukana. Silloin jää kunnon ruokailut ja rytmit. Kyllä se stressaa, mutta toisaalta pikkuiset myös tykkäävät. Joskus puistan itsekin päätä, kun se voi tosiaan tarkoittaa sitä, että kun syödään koululaisten haluamassa paikassa, niin hupsista ohimennen menee vuoden vanhankin suuhun rutiinilla ranskalaisia, cokista (!), jäätelöä ja suklaata. Toisaalta pyörittelen itsekin silmiä, mutta yllättäen pikkunaperot ovat myös isompia sisaruksia joustavampia ja syövät helpommin ja stressaamatta myös ne terveelliset. Ovat oma-aloitteisempia, ei tarvitse kuoria, pilkkoa ja syöttää, he vain jotenkin selviytyvät ja nauttivat täysin rinnoin.
Relaa vähän!
lapset eivät syö, he eivät pukeudu sään edellyttämällä tavalla puhtaisiin vaatteisiin, koti on likainen kuin kaatopaikka ja he eivät harrasta yhtikäs mitään (vanhempi harrasta).
arkea helpottaa se, että miehen kanssa annamme toisillemme pieniä vapaahetkiä pitkin päivää. Minulla on aamuisin "äidin aamurauha" jolloin mies huolehtii kaikesta ja minä käyn suihkussa, luen rauhassa lehden ja juon kahvit. isompi lapsi tietää että minun annetaan silloin olla ihan rauhssa. Iltapäivällä pakkaan lapset rattaisiin ja käytän koiraa parin tunnin lenkillä, ja silloinkin saan olla ihan omissa ajatuksissani, sillä isompikin yleensä on hiljaa ja katselee maisemia. Lähes joka ilta käyn myös jossain yksin, eli kavereiden kanssa kävelyllä tai kaupoilla. On tärkeää, että näen ystäviäni ja kavereitani joka päivä.
Minä en ole sellainen täydellinen, läsnäoleva ja lasten ehdoilla aina menevä äiti jollainen ehkä haluaisin olla, mutta en vaan kestäisi sitä 24/, joten otan sen oman ajan että jaksan ylipäänsä olla riittävän hyvä äiti. Tunnen tästä joskus syyllisyyttä kun kuuntelen niitä äitejä, jotka tuntuvat koko ajan touhuavan lapsensa kanssa. Minä keskityn isompaan lapseen intensiivisesti vain pari tuntia joka iltapäivä (niin että todella teemme yhdessä jotain ja olen vain lasta varten) ja se on ehkä liian vähän. Totta kai lapsi on koko ajan mukana muuten touhussa, mutta minun huomioni on ensisijaisesti muissa asioissa kuin lapsessa. Mut muuten arki ei toimisi; olisimme aina myöhässä kaikesta, koti olisi likainen ja sotkuinen ja minä vieläkin hömelömpi.
Olen tullut siihen tulokseen etten vain kestänyt niitä tylsiä rutiineja. Jos omassa työssä on tottunut hektisyyteen ja aivopainiin niin pudotus tuntui isolta. Minä vain todella tarvitsen muutakin kuin kotona oloa. Lapset hoisin 2- vuotiaaksi kummatkin kotona, mutta nyt tuntuu ihanalta olla sekä töissä että kotona.