Kysy sairaalloisen ylipainoiselta

Haluan myös antaa sinulle uskoa hoikemman ja sen myötä helpomman ja terveemmän elämän suhteen. Lihavuusleikkaus voisi olla sinulle vaihtoehto.

Haluaisin kysyä sinulta miltä liikkuminen tuntuu? Onko sinulla hankaluuksia kävellä pitkiä matkoja? Oletko joskus ollut hoikka?

ja katsottu paheksivasti mutta olen kuin keijukainen sun rinnalla



170/130

ja vähän sinua lyhyempi. Minun on vaikea löytää siedettäviä vaatteita ja urheiluvaatteita ei saa mistään. Miten sinä löydät vaatteita? Oletko ollut joskus normaalipainoinen?

Oletko yrittänyt laihduttaa tosissaan? Vai eikö onnistu? Mikä menee vikaan jos näin on?

Meinaatko laihduttaa? Miksi olet niin lihava?



t. Yksi lihava myös, 164cm/103kg

Mikä on sinulle tärkeää?

Lihoin,koska olen aina ollut kova syömään.Jäin työttömäksi toisen lapsen syntymän jälkeen.Syön paljon,minulla on tullut aikuistyypin diabetes,,,liikkuminen on luonnollisesti vaikeaa,ei suju kotonakaan ilman apuvälineitä,pääasiassa olen paikoillani,minulla on paljon kipuja ym.

Olen ollut lapsena hieman ylipainoinen,koskaan en mitenkään hoikka.Mutta tosiaan vielä 7 vuotta sitten paino oli sadan kilon tietämissä.Syön suuria määriä,siis oikeasti suuria.Olen yrittänyt useaan otteeseen laihduttaa,kokeilla eri dieettejä.Olen ollut myös masentunut,ja kyllähän tämä ottaa sekä fyysisesti ja psyykkisesti koville.Mieheni on omahoitajani ja ollut ainakin tähän asti tukenani.

Jos liikkuminen on vaivalloista kotona, niin miten siis valmistat itsellesi koko ajan syötävää?



Missä lapsesi ovat, joe et pysty liikkumaan kunnolla edes kotona, saati ulkona?

paino ollut maksimissaan 90kg,MITEN olet onnistunut noin paljon lihomaan?



Oletko harkinnut sellaista mahapanta-leikkausta? Haluatko että lapsesi jäävät puoliorvoiksi koska kuolet lihavuuteen?

Olen käynyt lääkärissä,leikkaus on toden näköinen tulevaisuudessa mutta siihen liittyy riskejä,olen jo nuoresta asti ahminut ruokaa enkä pysty lopettamaan,minun elimistö ei ilmoita että olen kylläinen,minun on pakko vain jatkaa syömistä,koska ei tule sellaista oloa että olisin syönyt,iltapalaksi voi aivan hyvin mennä 2 pakettia paahtista,välipalaksi 2 pitsaa,,voit vain kuvitella että lihoo.Olen herkkä enkä kestä olla nälkäinen,päätäni särkee,näkö sumenee,taju lähtee.En halua että lapseni ovat orpoja mutta minun on vaikea osallistua heidän elämäänsä kovin täys painoisesti nyt muutenkaan.

Mieheni valmistaa meillä ruoan,joskus on pakko ostaa valmis ruokaa,minulla on lähes koko ajan nälkä,se tunne ei lähde pois,eikä mieskään voi olla koko aikaa ruokaa laittamassa.Lapset asuvat kotona,mieheni touhuilee heidän kanssa minkä kerkeää,ovat jo sen verran vanhoja,että ovat kavereilla,mummolassa ym

teitä on siis 4 henkeä mutta sinä syöt koko ajan eli 2-3 hengen edestä. Mä vaan ihmettelen sitä ruoan määrää, että miten joku viitsii ja pystyy rahtaamaan sitä sellaisia määriä kotiin, jos toinen aikuinen käytännössä ei paljoa käy kaupoilla. Eikä käy töissä. Miehen tuloilla nähtävästi siis olette. Paljonko nettotuloistanne kuluu ruokaan?



Todennäköisesti lapsenne jäävät aika paljosta paitsi. Oletko ajatellut, että voisit yrittää olla vähemmän herkkä, ja kestää hiukan sitä epämukavuutta jonka tunnut saavan jos vähennät syömistäsi? Lastesi takia?

Toivon sydämestäni, että pääset leikkaukseen ja elämä alkaa sujua. Ymmärrän hyvin, kun sanot että on aina nälkä. Minä olen samanlainen, vielä tosin n. 100 kg laihempi, ja silti bmi on vaikean lihavuuden puolella.

Etkö enää usko parempaan? Onko terveellinen elämän muutos sulla aina yhden kompastuksen jälkeen lupa mässätä? Onnen ja tasapainon löydät, kun annat itsesi olla epätäydellinen. Hienoa on, kun on yhden päivän syönyt terveellisesti. Ei maailma kaadu yhteen pizzaan! Silloin noustaan ylös ja nostetaan pää vieläkin pystympään ja yritetään taas! Anna itsellesi anteeksi ja ole rohkeasti oma itsesi. So what jos peppu on vähän leveä! Usko itseesi, niin kyllä se siitä kapenee. Omaa hyvinvointia on vaikea saavuttaa muita miettimällä. Fakta on, että auta eka ittees, niin jaksat auttaa muita. Nyt katso itseäs peiliin ja sano itsellesi, että kyllä siellä peilissä on se nainen joka ennen nauroi ja nautti. Löydä itsesi ja nauti itsestäsi. Mene kampaajalle tai tilaa kampaaja kotiisi. Syöt koska vihaat itseäs ja et usko voivasi onnistua, vaikka tosiasiassa taidat vain odottaa aina koska epäonnistut. Nyt sisko se pää pois perseestä! Yksi elämä. Älä elä sitä itseäs vihaten. Ugh!

hidasta itsemurhaa, miksi?

kannattaisikohan harkita ruokavalion muutosta?

Ei minulla ole kysymystä sinulle. Haluan silti sanoa sinulle jotain:



sinä olet rakas ja tärkeä niille lähimmille ihmisillesi! Todella rakas! Ole kiltti, älä tee heille tätä! Katso heitä! He rakastavat sinua, eivätkä tahdo joutua luopumaan sinusta! Olet todella, todella äärimmäisen hyvässä asemassa siinä, että sinulle on onni omistaa nuo rakkaat ihmiset. Kaikilla ei niin ole. Kaikilla ihmisillä ei ole ketään, joille he olisivat tärkeitä.



Eivätkö hekin ole sinulle tärkeitä?! Sinun pitää nyt rakastaa heitä ja ennen kaikkea itseäsi, niin paljon, että otat oman elämäsi ohjat nyt omiin käsiisi. Kukaan, ei yhtään kukaan muu voi sitä tehdä! Sinun on itse nyt päätettävä, että alat tekemään itsesi eteen töitä, nyt, kun vielä voit! Huomenna voi olla jo liian myöhäistä!



Itse olen vasta vähän aikaa sitten menettänyt rakkaan läheiseni, joka söi itsensä hengiltä. Sitä oli todella raskasta katsoa, kun hän vain söi ja söi ja söi ja söi ja söi. Ja lihoi. Ja itse tajusin, että kenenkään ihmisen elimistö ei sellaista syömistä kestä. Tajusin, että hän tulee kuolemaan. Ja hän vain söi. Hänellä oli paljon ystäviä ja monet rakastivat ja välittivät hänestä. Silti hän ei kai itse tuntenut olevansa rakkauden arvoinen. Ja nyt hän on kuollut. Ja todella moni kaipaa häntä todella paljon, ja syyttää itseään, kun emme saaneet häntä tarttumaan itse oman elämänsä ohjaksiin, ja välittämään itsestään ja meistä niin paljon, että ei olisi antanut tämän tapahtua.



Sinä voit vielä tehdä asioille jotain! Tee niin!

on ollut samoja ongelmia kylläisyyden kanssa. Itse olen saanut painoa vähitellen putoamaan kiloklubin avulla. Kylläisyyskin on vähitellen alkanut löytymään. Toivoa on, mutta mitään pikaratkaisua ei ole tarjolla. Oletko puhunut ahmimisesta psykiatrin kanssa? Syömishäiriöhän se on siinä missä anoreksiakin.

Kysymys: lihoitko paljon myös odotusaikoina?