Synnytyksen jälkeiset päivät sairaalassa!

voisi päästä aikaisemminkin, jos kaikki hyvin ja varsinkin jos on jo yksi lapsi. Viimeeksi vaadin päästä kotiin ja lähdin puoliväkisin, koska ei pääsät perhehuoneeseen, kun asutaan sairaalan lähellä ja meillä on jo lapsia. Perhehuoneet saa ne kaukaa tulleet.. Samassa huoneessa oli joku nainen jonka vauva itki koko yön ja itse en nukkunut ollenkaanvaikka meidän vauva nukkui. Edellisessä synnytyksessä sama asia. Sain nukuttua vasta kotona kolmen päivän jälkeen! Viimeeksi sitten ekan yön jälkeen pakkasin kamat ja vaadin päästä joko omaan huoneeseen tai kotiin, jotta saan levättyä edes tunnin. Kyllä ne sitten mukisten päästi kotiin.



Se että vauvoja saa pitää vieressä on ihana asia, mutta jos vauvaa itkee ja itkee, niin mielestäni pitäisi mennä käytävälle sen kanssa! Kaikilla potilailla (ja äidit on niitä potilaita sairaaloissa) on oikeus edes hetken yöuneen.

Naistenklinikan perhehuoneessa. Kuin hotelliloma. Hyvää ruokaa, kiva huone, ihana henkilökunta, aina puhtaat vaatteet. Rauhallista ja hoitaja tuli aina kun nappia painoi :). Oikeasti tosi ihanaa.

Esikoisen kanssa pääsin kahden hengen huoneeseen, jossa olin suurimman osan ajasta yksin. Vauva heräili koko ajan syömään, joten en juuri saanut nukuttua, mutta muuten oli mukavaa ja jännittävää. Vauva syntyi lauantain vastaisen yönä ja maanantaiaamuna lähdimme kotiin. Kuopuksen kanssa jouduin neljän hengen huoneeseen, jossa jonkun äidin lapsi huusi 24 h/vrk, joten vaikka sillä kertaa oma vauva nukkui pitkiä pätkiä, en saanut nukuttua senkään vertaa kuin esikoisen kanssa. 48 h kuluttua synnytyksestä kuluttua pääsimme kotiin.

Aika kului onnen huumassa, en ehtinyt edes lehtiä lukea. Mies katsoi välillä telkkaa. Enimmäkseen köllittiin kaikki kolme sängyllä ja tuijoteltiin ihanaa vauvaamme. Ja juteltiin. Vauvani syntyi talvella, joten ei ollut kuuma.

kävi niin, että synnytin illalla ja minut kärrättiin suoraan osastolle vauva kainalossa yötä viettämään. En saanut nukuttua silmäystäkään. Seuraavana päivänä nukkumisesta ei taaskaan tullut mitään, koska huonetovereitä oli riittävästi ja jokaisella mies ravasi ees taas ja joillakin miehillä oli pariskunnan esikoinen koko ajan mukana. Vauvat itkivät, hoitajat käyskentelivät jne. Mies hoiti kyllä vauvaa, mitä nyt imetysharjoittelujen välissä ennätti. Seuraavana yänäkään en nukkunut, koska huonekaveri kuorsasi ja toisen vauva huusi koko yön. Kolmas päivä meni jo hieman sumussa, olin totaalisen poikki, yritin nukkua, mutta olin jo aivan liian yliväsynyt. Pyörryin suihkuun ja oksensin pitkin lattioita, minulle laitettiin nesteytystä tipan kautta. Kolmantena yönä sain lopulta paniikkikohtauksen, itkin hysteerisenä ja verenpaine oli melkein 200. Vauva otettiin koko yöksi hoitajien huoneeseen ja sain nukahtamisläkkeen. Koko sairaalassa olo ajan itkeskelin ja olin ahdistunut, yritin jutella kätilöille ja hoitajille paskasta olostani, mutta he vaan kuittasivat sen niin, että sulla on kato hormonit nyt nollissa ja synnytys on kuin maratoni, sä olet vaan poikki, kyllä se siitä. Ahdisti vaan niin pirusti, mutta en oikein tiennyt, että mikä.



Älä siis ihmettele, jos itkettää ja ahdistaa, se on luonnollista ja kun katselet muita äitejä siellä osastolla, saatat hyvinkin huomata että melkein jokaisen silmät ovat hieman itkettyneet tai ilme on muuten aika alakuloinen. Oloni koheni 100%, kun pääsin kotiin. Ahh, se oli PARASTA!



Tsemppiä!

Olin myrkytyksen vuoksi kaksi viikkoa jo ennen sektiota. Lapsi syntyi keskosena. Olin kipeä, lapsen sanottiin olevan pahasti sairas ja häntä tutkittiin paljon, mitään ei sitten kuitenkaan löytynyt.



Viikon olin, kipeä, huolissani ja heikkokuntoinen. Hemoglobiinini oli alle 80. Verta onneksi sain sitten kyllä. Minkänlaista imetysohajusta en saanut.



Nyt odotan toista.. kunhan kaikki menee "normaalisti" olen ikikiitollinen. Kyllä mä siellä jaksan aina muutamia päiviä olla vaikka päälläni seisten jos kaikki vaan on osapuilleen hyvin. Ihan sama vaikka huonekaverien lapset itkisi. Voihan silloin laittaa korvatulpatkin vaikkei ne varmaan kaikkea plokkaa pois.

Vauvan hoitoa tietysti, imetystä ja muuta. Jutustelua huonekavereiden kanssa. Yöllä heräilet kuorsaukseen, muiden vauvojen itkuun jne. Päivällä yrität lepäillä. Ruokaa vähän väliä. Jälkisupistuksia imettäessä. Mahaa painelevia hoitsuja.



kotiin pääsy toisena päivänä oli ihaninta.

sekä äiti että vauva voivat hyvin. Mielestäni Suomessa pidetään aivan turhaan monia hyväkuntoisia äitejä ja vauvoja päivätolkulla makoilemassa sairaaloiden sängyissä.



Varsinkin näin kesällä sairaaloiden vuodeosastot ovat yleensä tuskaisen kuumia, koska vanhoissa sairaaloissa ei ole kunnon ilmastointia ja lisäksi muovilla vuoratut sängyt hiostavat aivan valtavasti.



Itse lähdin seuraavana päivänä esikoisemme kanssa ja suosittelen lämpimästi muillekin!

Tarpeen mukaan kotiin voi lähteä ennemmin tai ymyöhemmin. Saat apua/ohjausta/neuvoa imetykseen jotka tulevat olemaan todella tärkeitä kotona etenkin jos et ole aiheeseen aiemmin perehtynyt. Ohjataan vauvan perushoidossa ja sen viestien tulkitsemisessa. Myös omaa synnytyksen jälkeistä toipumista seurataan esim. kohdun supistuminenvin mikä on hyvin tärkeä asia. Ei ne hoitajat sitä huvikseen tee niin kuin jotkut varmaan luulevat. Lastenlääkäri tarkistaa vauvan ennen kotiutumista. Kesällä tosin voi olla kuuma ja jos on ruuhkaa niin aina hoitajat eivät ehdi heti neuvomaan.

ja toisesta 4pv.Itsellä ei ollut kiirus kotiin, halusin varmistaa että kaikki on hyvin ettei sit heti tarvitse kotoa lähteä paikalliseen tk:hon, esim.keltasuusriski. Kauhulla katselin esikoisen saanutta vierustoveria, joka heti tokana päivänä olisi halunnut kotiin,imetys ei onnistunut yhtään, kakka ei vauvalla ollut tullut, keltasuusarvot koholla eikä itse ollut vaippaakaan vaihtanut kuin kerran.Ehtiihän siellä kotona olla...

Kannattaa reippaasti kertoa, mihin asioihin liittyen tarvitsee ohjausta (esim. vauvanhoito, imetys yms.). Ohjausta kyllä saa, mutta sitä kannattaa pyytää, jottei jokaisen kanssa tarvitse käydä läpi samaa protokollaa, vaan voitaisi hiukan yksilöllisemmin antaa ohjausta perheen tarpeiden mukaan.



Aika voi tosiaan käydä pitkäksi, mutta lepäillä kannattaa niin paljon kuin tarvitsee. Vauvanhoitoa ja imetystä tulee varmasti harjoiteltua ensimmäisten päivien aikana. Harvasta sairaalasta pääsee ensisynnyttäjä kotiin ensimmäisenä päivänä, vaan kotiutus on aikaisintaan toisena päivänä. Suosittelen olemaan sen pari päivää, jotta imetys lähtee kunnolla käyntiin ja saat itsekin levättyä. Ja tosiaan lääkäri tarkastaa vauvan kahden vuorokauden iässä.



T. Synnytysvuodeosaston kätilö

Toisaalat teki mieli kotiin, mutta oma hb:ni putosi 74:ään, joten oli ihan hyvä lepäillä siellä hoidon ulottuvilla. Ja toisekseen vauva oli pienipainoinen, vaikkakin terhakka, tämänkin vuoksi oli hyvä seurailla vauvan voinnin kehittymistä.



Minun onneksi sattui olemaan hiljaista ja sain olla koko ajan yksin huoneessa. Katselin telkkaria ja luin kirjaa, sekä nukuskelin päikkäreitä.

sairaalan kapeassa sängyssä vauvan kanssa on tukalaa. Silti ensimmäinen lapseni laitettiin kainaloon makoilemaan aamulla, kun olin koko yön valvonut synnyttämässä ja myöhemmin osastolla. En vielä uskaltanut omaa lastani juuri liikuttaa mihinkään. Pilkin ja pelkäsin, että nukahdan pikkuinen kainalooni, enkä nähnyt hälytintä, enkä uskaltanut edes kurkotella ja etsiä sitä, että olisin voinut kutsua hoitajan paikalle. Hoitajilla oli kovin kiire ja eivät ehtineet esitellä paikkoja ja avustaa hoitamisen ensimetreillä. Seuraava yö meni jo helpommin, kun mieheni oli mukana perhehuoneessa ja osasin jo olla vauvan kanssa. Mutta kyllä vaan oli ihanaa päästä kotiin. Omaan rauhaan. Tutustumaan omaan pikkuiseen. Sairaalan positiiviset puolet ovat valmis ruoka ja toki muukin apu, jos on kokematon lasten kanssa.

Esikoisesta olin jo ennen syntymää viisi päivää sairaalassa ja vauvan syntymän jälkeen vielä neljä. Että oli kamalaa. Oma ja vauvan voinnit hyviä, joten en bähnyt kyllä mitään syytä maata siellä. Huonekavereilla ramppasi jatkuvasti vieraita eikä ne muksu pysyneet tuntia kauempaa hiljaa (ja kyllä, oma vauva tyyliin inahti aina).



Kuopuksesta olin vain vuorokauden, onneksi. Sekin tuntui aivan liian pitkältä ajalta. Voi sitä onnea kun pääsi kotiin touhuilemaan.

Itse viivyin sairaalassa synnytyksen jälkeen vain muutaman tunnin. Lapsi oli terve, itse olin hyvä kuntoinen ja minulla on vankka rutiini lastenhoidosta. Sieltä saa ihan vapaasti lähteä, ei sinne ketään pakotetaan jäämään ja on mahdollista myös ensisynnyttäjän kohdalla, hyvin harvat vaan sen verran antaa itselleen luottoa.

Vauvanhoitoa ja imetystä tulee varmasti harjoiteltua ensimmäisten päivien aikana. Suosittelen olemaan sen pari päivää, jotta imetys lähtee kunnolla käyntiin ja saat itsekin levättyä. T. Synnytysvuodeosaston kätilö

En ymmärrä miten sielä sairaalassa muka saisi levättyä..?? Sänky aivan kamala, huonekaverin vauva tietysti parkuu kun ite yrittäisi nukkua, kun sitten huone kaverin vauva vihdoin hiljenee, oma tahtoo ruokaa, sitten kun sattuu sellanen hetki että molemmat vauvat ois hiljaa, niin joku tulee kyselemään vointia/ilmottamaan että ruoka-aika tms. Ei hetken rauhaa!!! Jos olisin odotellut imetyksen käynnistymissä sairaalassa, olisin joutunut olemaan siellä viikon.. Minulle oli valtavan suuri helpotus päästä pois sairaalasta vauvan kanssa, harjottelemaan sitä imettämistä ja vauvan hoitoa ihan omassa rauhassa, omissa vaatteissa ja omassa sängyssä..

Lähdin kotiin niin pian kun pääsin. Yritin tappaa aikaa meikkaamalla, laittamalla hiuksia, lukemalla sanomalehtiä, lukemalla jotain muuta...

Viis päivää olin sektion jälkeen, vauva teholla ja sitten ilman vauvaa kotiin. Oli tosi ahdistavaa katsoa onnellisia äitejä vauvoineen, kun itse en saanut vauvaa viereen, vaan hänet vietiin suoraan salista teholle, missä oli viikon verran. Päivät kului siihen että sektiohaavan kanssa kärryttelin pyörätuolilla Naistenklinikalta Lastenklinikalle ja takaisin katsomaan vauvaani, joka oli keskoskaapissa.

Viis päivää olin sektion jälkeen, vauva teholla ja sitten ilman vauvaa kotiin. Oli tosi ahdistavaa katsoa onnellisia äitejä vauvoineen, kun itse en saanut vauvaa viereen, vaan hänet vietiin suoraan salista teholle, missä oli viikon verran. Päivät kului siihen että sektiohaavan kanssa kärryttelin pyörätuolilla Naistenklinikalta Lastenklinikalle ja takaisin katsomaan vauvaani, joka oli keskoskaapissa.

Lisään vielä, että sen aikaa kun olin siellä Naistenklinikalla enkä vauvani luona Lastenklinikalla, käytin täysin maidon pumppaamiseen. Vauvan sain rinnalle 2-viikkosena, mutta sain pumpattua hänelle synnärillä kaikein maidon, vaikka kiirettä piti. :)

stressiä, katetrointia, virtsaamisen uudelleen opettelua, nälkäisen vauvan huutoa, lisämaidon panttausta.. nämä jäi päällimmäiseksi mieleen. Oltiin sentään perhehuoeessa, mutta sairaalassa ollessani koin elämäni suurimman stressin.