No jo oli juhlat! *Purkaus*
Meidät oli kutsuttu viikonloppuna mieheni sukulaisen juhliin (ei ihan lähisukua, näemme ehkä parin vuoden välein). Koska kyseisellä paikkakunnalla ei ole erästä kauppaa josta tarvittiin eräs juhlatarvike, soitti juhlien järjestäjä miehelleni, että voimmeko tuoda sen tullessamme ja tulla vähän aikaisemmin juhlapaikalle, jotta se saadaan käyttöön. Tämä oli ok ja näin toimimme.
Mutta.. Siitä se sitten lähtikin! Nimittäin minun tarjoilijan ja piian rooli juhlissa. Juhlajärjestelyt olivat aivan puolitiessään kun saavuimme ja muut vieraat olivat tulossa puolen tunnin päästä. Niinpä tämä juhlien järjestäjä nakitti minut piikomaan. Ja tätähän oli sitten kätevä jatkaa kun vieraat saapuivat! En itse ehtinyt edes syömään, kun piti tarjoilla ja kestittää muita vieraita. Kaiken kukkuraksi juhlien järjestäjä ehdotti että kuskailisin vieraita edestakaisin koska minähän olen raskaana enkä voi juoda! Eli olisin joutunut juoppokuskiksi muille juhlavieraille! Sitä ennen minun olisi pitänyt alkaa vielä siivota pöytiä ja tiskailemaan.
Tuossa kohtaa täyttyi mitta ja ilmoitin miehelle, että minun osaltani "juhlat" loppuvat ja lähden kyllä menemään. Eri asia jos olisi etukäteen sovittu, että tulen juhliin töihin, mutta siitä ei ollut missään vaiheessa puhetta vaan meidät oli kutsuttu vieraiksi kuin kenet tahansa muutkin vieraat. Mutta ilmeisesti raskaana oleva nainen on kätevä talouskone ja muiden passaaja, kun ei voi itse juoda.
Kommentit (50)
ota juhlapalvelua hoitamaan koko showta. Ollaan niin polleena, että mepä tehdään kaikki itse, mutta aliarvioidaan se työn määrä ja sitten hädissään valjastetaan vieraita hommiin.
Voitte vain kuvitella, oliko mun ammattitarjoilijana kiva mennä "vieraaksi" juhliin. Aina joutui hommiin, kun "sulta se käy niin kätevästi". Kaikki järjestelyt oli usein päin helvettiä, että siinä oli ammattitaito koetuksella.
Kerran yks äijä palkkasi minut ja työkaverini hoitamaan tyttärensä kotona järjestettäviä häitä. Ruokatarjoilu ulkona katoksessa, vieraita n.50. Mentiin aamulla sinne, ja keittiössä hääri pari mammaa. Meidän piti siis hoitaa vain tarjoilu ja niiden mammasien keittiöpuoli. Täs vaiheessa ok. Emäntä painotti, että aina pitää ottaa kengät pois, kun tullaan ulkoa sisälle. Keittiöstä piti mennä olkkarin läpi ja sit rinne alas sinne katokseen, aika pitkä matka.
Käytiin kattomas se katos, ja sit alkoi sataa ja jyristä ihan kauheesti. Skumppalasit oli muovia, moneen kertaan pestyjä, ja nehän lenteli tuulessa miten sattui.
Sit yhtäkkiä porukat lähti kirkkoon, myös ne keittiön mammat. Koettakaa pärjätä, keittäkää perunat, leikatkaa graavilohet, paistakaa pakastepiirakat, siis kaikki ruokahommatkin kaatui meidän niskaan. Me oltiin ihan paniikissa, säntäiltiin ees taas, ku ei löydetty mistään mitään. Arvatkaa otettiinko kengät pois joka kerta takaovella.
Sit ne tuli takasin, eikä ne mammat enää kyökkiin tulleet. Jumankauta me juostiin, mut saatiin homma hoidettua. Isäntä kysäisi jossain vaiheessa, että ettekö te itse syö! Ihan ku oltais keritty.
Sitten keitettiin kahvia, oli 5-6 keitintä! Kun kahvi oli tarjoiltu, isäntä kantoi boolitarvikkeet eteen, ett tehkääs vielä tuokin.
Kun keittiö oli siivottu, me katsottiin toisiimme ja alettiin hysteerisesti nauraa, oli pakko mennä lattialle kieriskelemään, ku sattui niin kauheesti mahaan.
Palkkaa maksaessa isäntä valitti, että oltiin niin kallispalkkaisia.
Tarinan oppi oli se, että 50 hengen juhlissa 2 työntekijää on liian vähän, jos juhlapaikka on kaukana keittiöstä.
Olipa röyhkeää, törkeää jne. Onneksi voit ottaa heihin etäisyyttä.
Olipa röyhkeää, törkeää jne. Onneksi voit ottaa heihin etäisyyttä.
Ei, vaan nyt odotellaan viestejä, joissa kerrotaan kuinka itsekäs ja ajattelematon ap on. Näinhän se tällä palstalla menee!
On se ikävää, että perinteinen "naapuriapu" kulttuuri on kuolemassa. Hyviä tulevia juhlia teille, älä odota sitten vaan keneltäkään apua, kun sitä ei voi etukäteen aina tietää, että kaikki ei aina valmistukaan ajallaan vaan apu saattaa olla tarpeen.
On se ikävää, että perinteinen "naapuriapu" kulttuuri on kuolemassa. Hyviä tulevia juhlia teille, älä odota sitten vaan keneltäkään apua, kun sitä ei voi etukäteen aina tietää, että kaikki ei aina valmistukaan ajallaan vaan apu saattaa olla tarpeen.
Olipa röyhkeää, törkeää jne. Onneksi voit ottaa heihin etäisyyttä.
Ei, vaan nyt odotellaan viestejä, joissa kerrotaan kuinka itsekäs ja ajattelematon ap on. Näinhän se tällä palstalla menee!
Minusta se kuuluu ihan peruskäytöstapoihin olla avuksi, jos huomaa, että toisella on kädet täynnä työtä. Vähän varmasti ap liioitteleekin kiukuspäisään ja tekee itsestään sen marttyyrin.
mutta minusta toi kyllä kuulostaa jo tosi törkeälle. Olisin itse kyllä varsinkin raskaana ollessa tehnyt selväksi olevani vieras enkä piika. ja kuskina toimimisen odottaminen on minusta vielä törkeää.
Eli samoilla perheillä jokaisen lapsen juhlat (synttärit, rippijuhlat, ylppärit) tulee ihan täytenä yllätyksenä ja kun vieraat kutsutaan klo 14.00, siellä sitten jengi juoksee hiki päässä ja koristelee kakkua. Aina. Ihan aina.
ei voi etukäteen aina tietää, että kaikki ei aina valmistukaan ajallaan vaan apu saattaa olla tarpeen.
Ihanko tosissaan sinut pakotettiin töihin? Entä jos olisit valinnut paikan mukavimman istuimen, iskenyt takapuolesi siihen ja ollut lotkauttamatta korviasi isäntäväen vaatimuksille. Jos joku olisi pyytänyt tiskaamaan, olisit muiden vieraiden kuullen sanonut kovalla äänellä, että lepään tässä nyt, kun olen raskauden takia väsynyt.
juoksuttaa yhtä vierasta piikana. Jos nyt puhutaan jostain perinteisestä naapuriavusta niin kaipa olisivat voineet käskyttää muitakin vieraita eikä vain vieläpä raskaana olevaa ap:ta.
Itsekin olen pari kertaa emäntänä arvioinut työmäärän väärin ja silloin olen ITSE huhkinut kahden edestä ja käskyttänyt miestäni ja hätätapauksessa nakittanut siskoani avuksi. Omat juhlat ovat menneet sitten täysin huushollauksessa mutta se on ollut oma arviointivirhe. Jos joku vieras on ystävällisesti tarjonnut apuaan olen antanut juuri sillä hetkellä käsillä olevan tehtävän, kiittänyt ja kehoittanut sitten istumaan alas seurustelemaan.
Törkeää käytöstä siis isäntäväeltä. Olisit AP mennyt vaan istumaan ja vihjannut, että auttaisin mielelläni mutta alkoi huimaamaan ja supistelemaan tämä edestakainen juokseminen niin olisivat EHKÄ huomanneet tökeryytensä.