olenko ihan kamala äitipuoli? en vain jaksa
ainaista vastuuta YKSIN miehen lapsista...
Miehen alle kouluikäiset lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu. (joo, ei ole paljon) Nyt kesällä sitten enemmän.
Kun lapset tulevat joka toinen pe, ei mies ole juurikaan koskaan kotona. Olettaa, että minä sitten täällä päivystän. Ja huom. olettaa, ei edes kysy muodon vuoksi. Samoin eksänsä olettaa, että voi vain ilmoittaa tekstiviestillä samana päivänä miehelle, mihin aikaan lapset tuo ja minä sitten olen heitä ottamassa vastaan (olen äitiyslomalla).
Viikonloput menevät usein niin, että lapset tosiaan tulevat pe ja ovat nukkumassa kun isänsä tulee kotiin. La on isä mahdollisesti taas töissä tai nukkuu ainakin klo 12 asti. (on oikeasti väsynyt, kun viikolla joutuu todella aikaisin heräämään töihin, mutta silti...) Sunnuntaina minä sitten kuskaan lapset kotiin (iltapäivällä/illalla), koska miehellä ei ole ajokorttia eikä "jaksa" bussilla viedä.
Ja sitten tämä kesä. Miehellä ei ole kesälomaa päivääkään, koska on vasta aloittanut työpaikassaan. Minunko sitten pitää 4 viikkoa kesästäni hoitaa näitä lapsia??
Tiedän, että kun olen miehen ottanut, niin lapset tulivat mukana jne., mutta ei kai se nyt sitä tarkoita, että minä heitä yksin hoidan?? Myös miehen exä tuntuu olettavan näin, että olenhan minä kesällä kotona (hän on itsekin), niin voin kyllä lapset hoitaa. Kyse on kuitenkin PIENISTÄ lapsista, joista toinen oikeasti todella hankala. (toinen melko reipas ja "helppo", kunhan on tekemistä)
Joo, halusin vain purkaa tämän ärsytykseni...tekisi niin mieli sanoa miehelle, etten enää ikinä hoida hänen lapsiaan sekuntiakaan....
Kommentit (65)
miehesi kanssa asian kunnolla läpi. ei todellakaan ole sinun velvollisuutesi hoitaa yksinään hänen lapsiaan.
tulevat tapaamaan, eikä äitipuoltaan. Sinun täytyy ottaa asia puheeksi, että isän pitäisi olla lastensa kanssa. Itse olen lähi-äitipuoli, joten tilanne on hiukan eri.
asiasta. Et ole hirveä äitipuoli, ja mistä sitä olisi voinut tietää kun rakastuitte että tuommoista tulee olemaan. Mitä järkeä lasten edes tulla teille jos eivät näe isäänsä juurikaan?
Lapset eivät ole sinun vastuullasi ja heidän hoitamisensa kuuluu heidän vanhemmilleen. Miehelläni on myös 2 kouluikäistä lasta ja meillä eri tilanne,koska mies itse hoitaa lapsensa. Minulla on itselläni 2 lasta ja teen vaativaa työtä, joten huolehdin tasan tarkaan omista lapsistani ja oletan mieheni hoitavan omansa. Omani ovat isompia,enkä aina jaksa pienempien lasten vaatimuksia. Ja mielestäni minulla on oikeus tähän. Jollei miehesi hoida ja osallistu,niin onko parempi,että lapset eivät tule teille ?
On ollut muutaman kerran viikonloppuja, jolloin mies ei ole ollenkaan ollut kotona. (ja lapset siis meillä) Exä haluaa heidät tuoda, ja mies ei saa sanottua, ettei sovi, jos minulla esim. on ollut sellaista menoa, johon lapsia ei voi ottaa mukaan.
IHan suoraan sanottuna tuntuu, ettei miestä voisi vähempää kiinnostaa olla lastensa kanssa. Lapsista erityisesti toinen on TODELLA hankala, ihan siis pk:ssa myös huomattu, käynyt perheneuvolassa, psykiatrilla jne. Olen yrittänyt sanoa, että menisi varmaan paremmin, jos enemmän huomioisi lapsia ja näkisi heitä. Olen todella yrittänyt tukea miestä, mutta ei vaan onnistu... Sitten tulee vastaan tämä exä, joka ei jousta missään. Hän haluaa säännölliset tapaamiset, vaikka miehellä epäsäännöllinen työ. Hänelle ei koskaan sovi, jos kysyy lapsia viikolla tai "vääränä" viikonloppuna esim. mukaan jonnekin. Sovittuina viikonloppuina taas lapset tulevat meille ja piste. Esim. kerran oli järkyttävä riita, kun exä halusi heidät tuoda, vaikka mies oli työmatkalla ja minä ja vauva oksennustaudissa. Eikä exällä ollut mitään menoa, sanoin, että voin siksi aikaa ottaa, jos hänellä on jotain. Huoh...en suosittele uusperhettä kenellekään.....
ap
Lapset eivät ole sinun vastuullasi ja heidän hoitamisensa kuuluu heidän vanhemmilleen. Miehelläni on myös 2 kouluikäistä lasta ja meillä eri tilanne,koska mies itse hoitaa lapsensa. Minulla on itselläni 2 lasta ja teen vaativaa työtä, joten huolehdin tasan tarkaan omista lapsistani ja oletan mieheni hoitavan omansa. Omani ovat isompia,enkä aina jaksa pienempien lasten vaatimuksia. Ja mielestäni minulla on oikeus tähän. Jollei miehesi hoida ja osallistu,niin onko parempi,että lapset eivät tule teille ?
ja järkätä sitä vapaata, vaikka palkatonta, jotta voi olla lastensa kanssa. Ei kai ainoa vaihtoehto voi olla lasten täydellinen tapaamattomuus?
olet tässä asiassa. Tottakai teidän perheen pitää yhdessä (ei siis sinun yksin) huolehtia lapsista heidän teillä vieraillessaan, mutta lapset tulevat teille tapaamaan isäänsä ja viettämään aikaa isän perheen kanssa. Tottakai äitipuoli voi välillä tehdä juttuja ilman isää, mutta ei sen ole tarkoitus olla päivien pääsisältö.
Kerran miehesi on perjantaisin ja mahdollisesti lauantaisin töissä olisi ehkä järkevä uudelleen suunnitella lasten teille tuleminen sellaiseen ajan kohtaan jolloin isä ei olisi töissä.
, joten huolehdin tasan tarkaan omista lapsistani ja oletan mieheni hoitavan omansa. ?
Onko se uusperhe pakko aina perustaa, ellei ole valmis elämään perheenä??
Jos mun mieheni sanoisi lapsestani noin, käskisin häipymään tiehensä.
eli säännöllisesti ja sovitusti. Miehes tässä se tyhmä ja hankala on.
minusta lasten tulon voisi kieltää kunnes miehesi ottaa heistä vastuuta. lasten äidin pitäisi ymmärtää asia ettei se ole pelkästään sinun tehtävä olla lasten kanssa. tutullani oli samanlainen tilanne ja hän oli jo eroon partaalla, mutta lopulta se mies ymmärsi ja osasi sanoa exälle ei. ennen hän oli tehnyt asiat aina exän pillin mukaan.
eli säännöllisesti ja sovitusti. Miehes tässä se tyhmä ja hankala on.
eikä hän voi mitenkään järjestää joka toista viikonloppua vapaaksi.
ap
minusta lasten tulon voisi kieltää kunnes miehesi ottaa heistä vastuuta. lasten äidin pitäisi ymmärtää asia ettei se ole pelkästään sinun tehtävä olla lasten kanssa. tutullani oli samanlainen tilanne ja hän oli jo eroon partaalla, mutta lopulta se mies ymmärsi ja osasi sanoa exälle ei. ennen hän oli tehnyt asiat aina exän pillin mukaan.
olisi kiva kuulla.
ap
Et kai sä ap vaan tee tollasen miehen kansssa lapsia?
"(olen äitiyslomalla)", kertoo ap aloituksessaan. Kai se mies on kuitenkin niin ihku. Kunnes eroavat, kun ei ap jaksanutkaan hoitaa miehen aiempia lapsia...
eli säännöllisesti ja sovitusti. Miehes tässä se tyhmä ja hankala on.
eikä hän voi mitenkään järjestää joka toista viikonloppua vapaaksi.
ap
exän kanssa, vaikka lastenvalvojan tms kautta.
Et kai sä ap vaan tee tollasen miehen kansssa lapsia?
"(olen äitiyslomalla)", kertoo ap aloituksessaan. Kai se mies on kuitenkin niin ihku. Kunnes eroavat, kun ei ap jaksanutkaan hoitaa miehen aiempia lapsia...
mutta ihmettelen syvästi, että tuollaiseen tilanteeseen/tuollaisen vastuuttoman miehen kanssa pitää väkertää vielä LISÄÄ lapsukaisia...
mutta pakko ihmetellä, miksi olet tuon oman lapsen tehnyt miehen kanssa, jota ilmiselvästi kiinnostaa hyvin vähän jos lainkaan oma jälkikasvunsa ja sinun jaksamisesi.
Ja taas on pakko sanoa, että exän hankaluus on ihan tasan tarkkaan miehesi ongelma, etkä sinä voi olla se, joka niitä lapsia hoitaa aina, kun vanhemmille ei käy. Ymmärrän kyllä tätä exääkin, sillä jos on todella hankala lapsi, rutiinit ovat näille lapsille tärkeitä, ja kaikki yllätykset saattavat muuttaa sen hankalan lapsen ihan pitelemättömäksi.
No, samaa suosittelen kuin muutkin. Puhut sen miehesi kanssa ihan suoraan ja kaartelematta. Et valittele omaa jaksamistasi tai exän joustamattomuutta vaan ilmoitat ihan suorasanaisesti, että lapset tarvitsevat isäänsä, siis ihan läsnäolevaa isää, joka leikkii ja hoitaa, ja että jos kaksi kertaa kuukaudessa on isälle ylivoimaista, on varmaan parasta puhua uusi tapaamissopimus, koska sinä et näitä lapsia enää pääasiassa hoida. Isäviikonloppuina sinä käyt oman vauvasi kanssa esim. sukulais- tai kaverivierailuilla ja näet näitä lapsia lähinnä aamuisin ja iltaisin. Isällä on velvollisuus viettää aikaa lasten kanssa, ja jos ei tähän kykene, ei sitten niitä lapsiakaan tarvitse pompottaa turhaan kodista toiseen. Sinä et ole mikään palkaton lastenhoitaja. Voit vaikka sopia miehesi kanssa, että pari kertaa vuodessa voit joustaa työn takia ja hoitaa näitä lapsia mutta et sen useammin. Niillä lapsilla on oikeus olla isänsä kanssa.
Onko miehesi aina töissä ?
Itse olen tukevasti ydinperheessä. Mutta voin sanoa että en sietäisi tilannettasi. Omissa lapsissakin on välillä riittävästi, että tunnen itseni, en venyisi kenenkään toisen lapsien äitipuoleksi, olisin hirviö. Eli tunteesi kuulostavat aivan normaaleilta ja nyt lienee se kohta jossa peli kannattaa viheltää poikki. Anna miehesi ja lasten äidin sopia asiat, sinun ei tarvitse niitä junailla.
Ei tosin kuulosta tuo liittonne kovin pitkäikäiseltä, miehesi ei taida paljon panostaa uuteen perheeseennekään ?
lasten äidin pitäisi ymmärtää asia ettei se ole pelkästään sinun tehtävä olla lasten kanssa.
Lasten ISÄN se pitäisi ymmärtää! Voimassa on sopimus, josta lasten äiti pitää kiinni, kuten pitääkin. Miehen tässä pitäisi tsempata, joko rukata aikataulunsa tai sitten sopimus uusiksi. Oikeastaan vain tuo tilanne, että mies oli töissä ja ap + oma lapsi kipeänä, olisi sellainen, että joustoa olisi voinut edellyttää. Muuten miehen pitäisi toimia sopimuksen velvoittamalla tavalla, eikä pitää ap:ta ilmaisena lapsenlikkana.
Mutta miksipä ei pitäisi, kerran ap siihen mukisematta suostuu...
että kyllä, meillä on siis myös yhteinen lapsi. (vauva) Ei miehen lapset mitenkään voineet minulle korvata sitä, että halusin lapsen/lapsia. Ja myös mies halusi tätä yhteistä.
ap
tulevat tapaamaan, eikä äitipuoltaan. Sinun täytyy ottaa asia puheeksi, että isän pitäisi olla lastensa kanssa.
Itse olen lähi-äitipuoli, joten tilanne on hiukan eri.