VL-siskot!!! Mikä eteen tässä tilanteessa? (parisuhdeasiaa)

Ensinnäkin sanon, etten kaipaa täällä mitään JSSAP-kommentteja tai päivittelyjä ulkopuolisilta. Niitä varten voi halukas perustaa ihan oman ketjun. Haluan kuulla anonyymisti mitä muut vl:t ajattelevat ja onko kenelläkään hyviä vinkkejä tilanteen ratkaisemiseksi.



Meillä siis puolenkymmentä lasta, naimisissa oltu kymmenkunta vuotta, yksi erityislapsi. Nyt on pakollinen stoppi raskauksissa mun terveyden takia. En tarkemmin erittele näitä asioita, en halua että tutut tunnistaa. Erityislapsen ja mun jaksamisen takia ollaan oltu lastensuojelun asiakkaita jo vuosia. Minä olen aina ollut se, joka apua hakee, mies haluais vaan pärjätä, vaikka se ei kerrassaan onnistu. Meille on ehdotettu että haettais tukiperhettä ainakin tälle erityislapselle, kenties kaikille. Tämä siksi, että sekä me vanhemmat että sisarukset saatais hengähdystaukoa raskaasta arjesta erityislapsen ongelmien kanssa. Mutta mies ei suostu!! Hän tolkuttaa että hän kyllä pärjää jne. Että lapset kuuluu vanhempien hoidettavaksi. Todellinen syy on typerä ylpeys ja kulissien ylläpito. Meille on juuri tehty massiivinen perhearviointi, johon sain miehen osallistumaan ilmoittamalla, että jos ei suostu tulemaan mukaan, voi kerätä kamppeensa kun ei kerran halua sitoutua perheeseen.



Mieheni on isänä erittäin kireä ja tiukka, lapset eivät saa sisällä olla yhtään vauhdissa, majoja ym. ei saisi tehdä, ulkonakaan ei saisi kiipeillä yhtään missään ettei vaan tuu vahinkoa. Mies "asuu" tietokoneella, joka arvioinnissakin pantiin merkille: kun tulee töistä, menee suoraan koneelle. Häntä ei saa häiritä. Vauvaa syöttäessään saattaa yhtäkkiä karjaista kurkku suorana, jos lapsi huitaisee kädellään niin että tulee vähän sotkua tms, ja lopettaa syöttämisen siihen paikkaan. Suuttuessaan kiroilee kuin turkkilainen, josta lapset ja minä kärsitään kovasti. Kun lapset valitsivat arvioinnissa isää kuvaavan kortin, vanhimpien valinta osui erittäin vihaisen näköiseen nalleen ja kommentit olivat tyyliin "iskä aina huutaa" ja "isi hermostuu helposti" ja "vihaisena iskä pelottaa". Lapset tietävät myös isän tärkeysjärjestyksen: ensin työ, sitten tietty urheiluseura, sitten perhe. Tämä tarkoittaa sitä, että fanittamansa joukkueen pelin aikana pitää olla hipihiljaa, etenkin jos joukkue on tappiolla tai sattuu ihan häviämään.



Mies kyllä rakastaa lapsia, ja minua. Ja minä rakastan häntä kaikesta huolimatta. Tuntuu vaan, että ei ole oikein lapsia kohtaan, että heidän täytyy omassa kodissaan hissutella ja miettiä miten voi olla, ettei iskä hermostu. Ei ole siis väkivaltainen, ei satuta lapsia koskaan fyysisesti, mutta on todella pelottava ollessaan vihainen. Toisaalta ongelmana on sekin, että en pärjäisi yh:na. Tiedän sen ja myös viranomaiset tietävät, ja mies tietää. Saisin kyllä tukea, jos muuttaisin lähemmäs omaa sukuani, mutta sitä en tahdo tehdä koska täällä päin on erityislapselle hyvät kuviot. Miehelle lapsia ei erossa varmasti määrättäisi, koska vanhemmuuden arviossa nähtiin nuo edellä mainitut asiat ja lisäksi se, että miehen käsitys lasten riittävästä huolenpidosta poikkeaa aika lailla lastensuojelun näkemyksistä. Mies mm. ihmettelee miksi minä en ota päiväunia vauvan nukkuessa; isommat kyllä kuulemma pärjäävät tietokoneella vallan hyvin.



Jos joku meidät tästä tunnistaa, niin please, olethan ihan hiljaa hissunkissun. Tai siis mulle saa tulla juttelemaan, mutta ei tartte päivitellä kavereitten kesken että voi kamala mitä se siellä nettipalstalla pohtii... Mutta siis mietin että miten tätä tilannetta voi korjata, vai voiko. Usein mietin sitäkin onko mies todella uskomassa vai vaan tavan vuoksi. Onko oikein lapsia kohtaan, että joutuvat koko lapsuutensa elämään varpaillaan iskän käytöksen takia? Keskustelua miehen kanssa on käyty kahden kesken ja ammattilaisten läsnäollessa. Mies ei vaan näe omia virheitään, hänestä on liioittelua ja ylimääräistä hössötystä kaikki ne neuvot ja ohjeet joita annetaan. Ei kuuntele yhtään asiantuntijoita, jotka yrittävät kertoa miten erityislapsen kanssa kannattaisi toimia. Välillä tuntuu että en jaksa. Parisuhde on kyllä ihan hyvä, mutta lapset säälittää... :(