Lue keskustelun säännöt.
Olen jotenkin hemmetin pettynyt työelämään.
24.07.2009 |
Tätäkö se nyt on, minkä takia lapsuus ja nuoruus piti tuhlata istumalla koulunpenkillä?
Säästöjä, selkäänpuukotusta, huonoa ilmapiiriä, kiirettä, jatkuvaa syrjäytymisenpelkoa, mahdottomia ihanteita joita ei kukaan pysty täyttämään...Aina olet liian jotain: ensin liian nuori, liian vähän kokemusta/koulutusta, sitten raskausriski, sitten liian vanha/vanhentunut koulutus. Mikä järki koko systeemissä?
Koko homma perustuu vain yhteen asiaan: pelkoon, ettei enää kelpaa.
Plääh. Miten pääsisi keplottelemaan itsensä irti koko oravanpyörästä? Lottovoitollako? Tehtailemalla lapsia kolmen vuoden välein seuraavat 10 vuotta?
Onko mahdollista teeskennellä masennusta niin hyvin että pääsee ennenaikaiselle eläkkeelle?
Kommentit (142)
Ei minulla ainakaan ole koskaan ollut mitään ruusuista kuvaa työelämästä. Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja nähnyt, miten kovasti pitää tehdä töitä elannon eteen. Olen itse kouluttautunut ja asiantuntijatehtävissä (koen olevani omalla alallani), mutta eipä ole koskaan työelämä minua pettänyt. Tottakai on paskaakin tullut niskaan ja niistä selvitään. Kun riittävän suuri epäusko tulee omaa työnantajaa kohtaan, niin sitten ei auta kuin vaihtaa työpaikkaa. Todennäköisesti ap on aivan väärällä alalla, jos tässä vaiheessa olet jo tuota mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työhön ei voi suhtautua "vain työnä", jos se on sellaista kuin minulla, eli tappavan tasaista rutiinia joka päivä, ei mitään muutoksia mihinkään koskaan. Työpaikalla on oltava 8,5 tuntia, työmatkat vievät yhteensä kaksi tuntia päivässä. Työ on fyysistä, joten työpäivän jälkeen ei jaksa juuri muuta kuin maata sohvalla, kunnes on taas mentävä aikaisin nukkumaan, kun on herättävä aamuviideltä. Tuo rytmi ei sovi minulle ollenkaan, joten heräilen viisi- kuusi kertaa yössä, ja olen aamulla väsynyt, vaikka olisin mennyt kahdeksalta nukkumaan.
en kehtaa olla hankkimatta korkeakoulutusta, koska olen älykäs ja menestynyt aina koulussa. tuntuu, että minulta odotetaan sitä ja, että olen jotenkin huono jos en sitä hanki. minulla on kuitenkin tällä hetkellä käsityöammatti josta koen saavani ihan asiallisesti tyydytystä. rahallisesti toki aika vähän, mutta voin tehdä osapäiväistä ja minulla on paljon aikaa perheelle ja itselleni.... mieheni on menestynyt ja koen, että minun on päästävä hänen "tasolleen", hän itse ei koe näin, eikä pidä älykkyyttäni vähempänä vaikka toteuttaisin sitä "vain" käsityöläisenä. olen nyt kuitenkin lähdössä opiskelemaan jälleen, jo etukäteen pelottaa, että väärin perustein.
Nyt on sitten päätös tehty. Otan lopputilin ensi kuussa, vaikkakin olen määräaikaisena. Muutan takaisin kotipaikkakunnalleni (jossa minulla kyllä oma asunto jo on, nyt töissä 150km päässä). Menen työkkärin järjestämälle yrittäjä kurssille, olen liitonpäivärahoilla. Laskimme, että sillä pärjään ihan riittävän hyvin, täytyy jostain luopua jos tuntuu että tiukkaa tekee.
Ihanaa, ma- pe koulussa, pitkä joululoma eikä tämmöstä jatkuvaa ressiä. Parisuhde parantuu, kun saa oikeasti aikaa olla toistensa kanssa. Oma mieli kohenee varmasti. Painostus suvun puolelta on kova, meillä kun työttömät ei ole mitään. Mutta olkoot.
Helpotti kun sai tämän päätöksen tehtyä!
Mietin että onkohan Downshiftaus enemmän naisten "hommia". Tiedättekö ketään miestä joka olisi esim. alkanut tehdä 30 h-viikkoja saadakseen paremman elämänlaadun? Useimmat pienten lasten isät kai painavat pitkiä päiviä:(.
Kauan olen miettinyt just elämää ja elämänlaatua. Miksi ihmeessä heittää elämänsä hukkaan johonkin p***atyöhön 40 h viikossa + työmatkat ja nähdä perhettään vähän? Kaiken lisäksi siihen päälle vielä jotain lasten harrastuksia yms. niin ei ehdi tavata koskaan kavereitaan ei sukulaisiin eikä ainakaan viettämään tavallista rauhallista elämää!!
Täytyy myöntää että seuraan säälien monien naapureiden elämää: ylös klo 6, lapset herätettävä, hoitoon 7:ksi. Vanhemmat töihin ja töistä palataan hyvässä lykyssä klo 17. Odotellaan viikonloppuja ja LOMIA. Ei osata elää hetkessä ollenkaan. Iltaisin kuskaillaan lapsia sinne sun tänne, uuvutaan kotitöiden alla.
Onko se sen värttiä? Vaikka miten suurta palkkaa saisikaan?
**
Itseäni kaduttaa että tuli hankittua yliopistotutkinto. En minä sellaisia töitä halua. Mieluummin olisin vaikkapa opiskellut puutarha-alalle. Vaan eipä sitä uskaltanut poiketa virrasta, kun kerran lukioonkin menin.
No ihan hyvä elämä itselläni silti on vaikka freelancehommatkin välillä ahdistaa kun ei tiedä huomisesta mitään... Ja lamalla pelottelu ahdistaa vielä enemmän, entä jos toimeksiantoja ei tulekaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haluta tehdä töitä, jotka eivät motivoi? Eli ennen muinoin ihmiset ajattelivat, että otsasi hiessä pitää leipä ansaitsevan - mutta enää tähän ei tyydytä.
Allekirjoitatteko tämän ajatuksen?
vähemmällä (tuloilla) niin elämä on silloin whitetrashia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en saa toteutettua kaikkea mitä haluan.
Itsekin yliopistokoulutettuna ja työn uuvuttamana mietin, miten päästä pois tästä oravanpyörästä. Yrittäjyys kiehtoisi kovasti. Olen tässä tutkaillut eri vaihtoehtoja, mutta rohkeus vielä puuttuu.
Kyllä tästä yhdestä elämästä pitää voida nauttia ilman, että on koko ajan väsynyt ja työt ahdistavat!
Tsemppiä ja rohkeutta kaikille uusiin uriin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viikkoa, asiantuntijatehtäviä ja esimiestehtäviä, palkka ei kummonen, pikkasen päälle pari tonnia.
Ja tota, minä todella paahdan koko työpäivän tauotta, sitä yritän että ehtisin syödä joka päivä. Mutta edellinen työni 5-6 päivää viikossa (kellonajat vaihteli välillä 8-21) aiheutti sen etten juurikaan nähnyt lapsiani. Nyt iltatöitä on vain noin kerran viikossa, joten en sentään jää päiväkoti-ikäisille lapsilleni uppo-oudoksi tyypiksi!
toisaalta itse en varsinaisesti ole "oravanpyörässä" vaan kuulun siihen korkeakoulutettujen naisten ryhmään jotka ovat jämähtäneet toimihenkilötasolle suorittavaa duunia tekemään. Työt ehtii tehdä 30 tunnissa, jos ei ehdi niin joku muu tekee jne. mutta itsetuntoa asma syö. Toisaalta taas hakeutuminen vaativampiin tehtäviin hirvittää juuri tässä ketjussa mainittujen syiden perusteella, toisaalta pelottaa etteä aika valuu tässä hukkaan ja nuoremmat, alle 30 vuotiaat menee työnjaossa ohi.
haluta tehdä töitä, jotka eivät motivoi? Eli ennen muinoin ihmiset ajattelivat, että otsasi hiessä pitää leipä ansaitsevan - mutta enää tähän ei tyydytä.
Allekirjoitatteko tämän ajatuksen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vasta palaamassa työelämään hoitovapaan jälkeen. ennen toisen lapsen syntymää tein täyttä päivää enkä tuntenut lastani oikeastaan ollenkaa. aamulla aikaisin töihin, illalla kotiin, äkkiä pesulle ja iltapala ja nukkumaan. ruokaakaan ei ehdi tehdä. viikonloput menee siivotessa kun arkiviikon jäljiltä kämppä aivan törkeässä kunnossa.
nyt on sama alkamassa kahden lapsen kanssa, toinen vasta 1 vuotias... aamulla vien noin seitsemältä lapsia eri puolille kaupunkia, toista aamupäiväkerhoon (joutuu puoli tuntia odottamaan yksin koulun pihalla pimeässä), ja toisen pph:lle. illalla haen noin puoli kuudelta. eka luokkalainen odottaa taas pimeässä puoli tuntia että pääsen hakemaan..
itkin eilen silmät turvoksiin tälle mikä taas alkamassa, mut pakko se on ihmisen töitä tehdä, ei auta mikään, ei riitä ruoka muuten.
koulutus tradenomi + muita koulutuksia, palkka 1900e brutto. kulujen jälkeen jää muutama satanen ruokaan. bensaan menee monta sataa euroa, kuten auton pitokuluihin, hoitomaksuihin yli 300e reilusti, veroihin, asumiseen jne. mies tekee paljon keikkahommia muutaman tonnin palkalla myöskin. hyvin harvoin kotona.
harrastuksia ei voi kuvitellakaan illaksi. pääasia että ehtii pesulle ja iltapalan syömään ja nukkumaan ajoissa että jaksaa taas viimeistään kuudelta herätä. viikonloppuisinkaan ei ehdi sukulaisia näkemään tai harrastamaan.
järjetöntä.. olen aivan loppuun palanut jo ajatuksesta että pian tämä taas alkaa...
n selvää, että kun työkykyni palaa minä vidud veisaan mistään ylimääräisestä töissä. Olen todellakin vain töissä, työaikana.
Liian kallis hinta on tullut maksettua ei yhtään mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valtiolla silpputöissä, kuudes vuosi pyörähti juuri käyntiin. Koko ajan on työsopimuksia pätkitty lyhyemmiksi ja lyhyemmiksi ja ehtoja samalla huononnettu. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että teen puolikasta viransijaisuutta neljän kuukauden pätkissä ja kesät olen työttämänä: yliopisto ei tarvitse opettajia lukukausien ulkopuolella. Koska laitoksella ei ole rahaa, eikä vakinaisten viranhaltijoiden soppareihin voida koskea, niin säästetään sijaisista. Perin tämän pätkätyöni noin kymmenen vuotta vanhemmalta naiselta, joka jaksoi tätä 15 vuotta. 15 vuotta!
Selittivät juurtajaksaen miksi kannattaa opiskella ja miksi ei kannata tehdä töitä. Minäkin kokeilin, olihan se pakko kapinoida isän ja äidin oppeja vastaan. Kävin töissä rahaa tuli.
Sitten kyllästyin ja tajusin "valaistuin" miksi isäni ja äitini olivat saarnanneet wt-elämäntyylin puolesta.
T; White Trash mamma
Kannattaa ehdottomasti vakavasti pohtia osittaista hoitovapaata. 4 päivän viikossa on etuja 6 tunnin päivään/5 krt viikko esim. se, että säännöllisistä poissaolopäivistä saa alennusta hoitomaksuun. 6 tunnin päivää tekevä joutuu usein pitänään lapset hoidossa kuitenkin sen vähintään 7 h, eli säästöä ei tule. Veroprosentti laskee, ja lisäksi Kela maksaa sen 70 e kuussa niin kauan kuin nuorempi täyttää 3. Ja jos olet ykden kokonaisen päivän poissa, sinä päivänä ei tarvi ajella niin paljon ja bensakulutkin hiukan pienenee. Ehtisit myö syhtenä päivänä viikossa saatella esikoisen rauhassa kouluun ja olla iltapäivällä vastassa.
vasta palaamassa työelämään hoitovapaan jälkeen. ennen toisen lapsen syntymää tein täyttä päivää enkä tuntenut lastani oikeastaan ollenkaa. aamulla aikaisin töihin, illalla kotiin, äkkiä pesulle ja iltapala ja nukkumaan. ruokaakaan ei ehdi tehdä. viikonloput menee siivotessa kun arkiviikon jäljiltä kämppä aivan törkeässä kunnossa.
nyt on sama alkamassa kahden lapsen kanssa, toinen vasta 1 vuotias... aamulla vien noin seitsemältä lapsia eri puolille kaupunkia, toista aamupäiväkerhoon (joutuu puoli tuntia odottamaan yksin koulun pihalla pimeässä), ja toisen pph:lle. illalla haen noin puoli kuudelta. eka luokkalainen odottaa taas pimeässä puoli tuntia että pääsen hakemaan..
itkin eilen silmät turvoksiin tälle mikä taas alkamassa, mut pakko se on ihmisen töitä tehdä, ei auta mikään, ei riitä ruoka muuten.
koulutus tradenomi + muita koulutuksia, palkka 1900e brutto. kulujen jälkeen jää muutama satanen ruokaan. bensaan menee monta sataa euroa, kuten auton pitokuluihin, hoitomaksuihin yli 300e reilusti, veroihin, asumiseen jne. mies tekee paljon keikkahommia muutaman tonnin palkalla myöskin. hyvin harvoin kotona.
harrastuksia ei voi kuvitellakaan illaksi. pääasia että ehtii pesulle ja iltapalan syömään ja nukkumaan ajoissa että jaksaa taas viimeistään kuudelta herätä. viikonloppuisinkaan ei ehdi sukulaisia näkemään tai harrastamaan.
järjetöntä.. olen aivan loppuun palanut jo ajatuksesta että pian tämä taas alkaa...
Kannattaa ehdottomasti vakavasti pohtia osittaista hoitovapaata. 4 päivän viikossa on etuja 6 tunnin päivään/5 krt viikko esim. se, että säännöllisistä poissaolopäivistä saa alennusta hoitomaksuun. 6 tunnin päivää tekevä joutuu usein pitänään lapset hoidossa kuitenkin sen vähintään 7 h, eli säästöä ei tule. Veroprosentti laskee, ja lisäksi Kela maksaa sen 70 e kuussa niin kauan kuin nuorempi täyttää 3. Ja jos olet ykden kokonaisen päivän poissa, sinä päivänä ei tarvi ajella niin paljon ja bensakulutkin hiukan pienenee. Ehtisit myö syhtenä päivänä viikossa saatella esikoisen rauhassa kouluun ja olla iltapäivällä vastassa.
vasta palaamassa työelämään hoitovapaan jälkeen. ennen toisen lapsen syntymää tein täyttä päivää enkä tuntenut lastani oikeastaan ollenkaa. aamulla aikaisin töihin, illalla kotiin, äkkiä pesulle ja iltapala ja nukkumaan. ruokaakaan ei ehdi tehdä. viikonloput menee siivotessa kun arkiviikon jäljiltä kämppä aivan törkeässä kunnossa.
nyt on sama alkamassa kahden lapsen kanssa, toinen vasta 1 vuotias... aamulla vien noin seitsemältä lapsia eri puolille kaupunkia, toista aamupäiväkerhoon (joutuu puoli tuntia odottamaan yksin koulun pihalla pimeässä), ja toisen pph:lle. illalla haen noin puoli kuudelta. eka luokkalainen odottaa taas pimeässä puoli tuntia että pääsen hakemaan..
itkin eilen silmät turvoksiin tälle mikä taas alkamassa, mut pakko se on ihmisen töitä tehdä, ei auta mikään, ei riitä ruoka muuten.
koulutus tradenomi + muita koulutuksia, palkka 1900e brutto. kulujen jälkeen jää muutama satanen ruokaan. bensaan menee monta sataa euroa, kuten auton pitokuluihin, hoitomaksuihin yli 300e reilusti, veroihin, asumiseen jne. mies tekee paljon keikkahommia muutaman tonnin palkalla myöskin. hyvin harvoin kotona.
harrastuksia ei voi kuvitellakaan illaksi. pääasia että ehtii pesulle ja iltapalan syömään ja nukkumaan ajoissa että jaksaa taas viimeistään kuudelta herätä. viikonloppuisinkaan ei ehdi sukulaisia näkemään tai harrastamaan.
järjetöntä.. olen aivan loppuun palanut jo ajatuksesta että pian tämä taas alkaa...
selvittelin tänään osittaisen hoitovapaan mahdollisuutta, mutta ei ole mahdollista tilanteessani, edes lain puitteissa. 6 h päivät olis auttanut hirveesti, silloin olisin säästynyt myös ruuhka-ajoilta. eli reilun tunnin säästö työajassa olisi antanut minulle 2 tuntia vapaa-aikaa olla lasten kanssa mutta ei käy, liittyy erääseen lakipykälään joka estää minun työn tekemisen osittaisena (harvinainen tilanne, en viitsi enempää paljastaa).
Kannattaa ehdottomasti vakavasti pohtia osittaista hoitovapaata. 4 päivän viikossa on etuja 6 tunnin päivään/5 krt viikko esim. se, että säännöllisistä poissaolopäivistä saa alennusta hoitomaksuun. 6 tunnin päivää tekevä joutuu usein pitänään lapset hoidossa kuitenkin sen vähintään 7 h, eli säästöä ei tule. Veroprosentti laskee, ja lisäksi Kela maksaa sen 70 e kuussa niin kauan kuin nuorempi täyttää 3. Ja jos olet ykden kokonaisen päivän poissa, sinä päivänä ei tarvi ajella niin paljon ja bensakulutkin hiukan pienenee. Ehtisit myö syhtenä päivänä viikossa saatella esikoisen rauhassa kouluun ja olla iltapäivällä vastassa.
vasta palaamassa työelämään hoitovapaan jälkeen. ennen toisen lapsen syntymää tein täyttä päivää enkä tuntenut lastani oikeastaan ollenkaa. aamulla aikaisin töihin, illalla kotiin, äkkiä pesulle ja iltapala ja nukkumaan. ruokaakaan ei ehdi tehdä. viikonloput menee siivotessa kun arkiviikon jäljiltä kämppä aivan törkeässä kunnossa.
nyt on sama alkamassa kahden lapsen kanssa, toinen vasta 1 vuotias... aamulla vien noin seitsemältä lapsia eri puolille kaupunkia, toista aamupäiväkerhoon (joutuu puoli tuntia odottamaan yksin koulun pihalla pimeässä), ja toisen pph:lle. illalla haen noin puoli kuudelta. eka luokkalainen odottaa taas pimeässä puoli tuntia että pääsen hakemaan..
itkin eilen silmät turvoksiin tälle mikä taas alkamassa, mut pakko se on ihmisen töitä tehdä, ei auta mikään, ei riitä ruoka muuten.
koulutus tradenomi + muita koulutuksia, palkka 1900e brutto. kulujen jälkeen jää muutama satanen ruokaan. bensaan menee monta sataa euroa, kuten auton pitokuluihin, hoitomaksuihin yli 300e reilusti, veroihin, asumiseen jne. mies tekee paljon keikkahommia muutaman tonnin palkalla myöskin. hyvin harvoin kotona.
harrastuksia ei voi kuvitellakaan illaksi. pääasia että ehtii pesulle ja iltapalan syömään ja nukkumaan ajoissa että jaksaa taas viimeistään kuudelta herätä. viikonloppuisinkaan ei ehdi sukulaisia näkemään tai harrastamaan.
järjetöntä.. olen aivan loppuun palanut jo ajatuksesta että pian tämä taas alkaa...
selvittelin tänään osittaisen hoitovapaan mahdollisuutta, mutta ei ole mahdollista tilanteessani, edes lain puitteissa. 6 h päivät olis auttanut hirveesti, silloin olisin säästynyt myös ruuhka-ajoilta. eli reilun tunnin säästö työajassa olisi antanut minulle 2 tuntia vapaa-aikaa olla lasten kanssa mutta ei käy, liittyy erääseen lakipykälään joka estää minun työn tekemisen osittaisena (harvinainen tilanne, en viitsi enempää paljastaa).
että meidän kunnassa ei saa alennusta osittaisesta hoitopäivästä ellei hoitoaika päivässä ole ALLE 5 tuntia. eli työajan tarttis olla sitten alle 4 h päivässä...
Olen vastuuntuntoinen, korkeasti koulutettu ja älykäskin henkilö, joka ilman eri pyyntöä pyrkii aina tekemään työssään parhaansa. Joustan, teen ylitöitä, täytän deadlinet.
Äitiyslomien aikana olen tehnyt freelancerina (surkealla palkalla) ne hommat, joita eivät ole saaneet muille jaettua. Mutta se ei riitä. Olisi annettava aina vaan enemmän, kaikkensa firmalle, työlle, asiakkaille.
Minulla on kolme lasta, mies ja oma elämä, josta pidän. Työni ei enää kertakaikkiaan sovi siihen kuvioon. En tiedä mitä tekisin, mutta tarvitsen elämänmuutoksen.
on pistänyt vakavasti harkitsemaan yrittäjyyttä. Se, että sais tehdä työtä (joka mulle on ainakin tällä hetkellä pelkkää pakkoa, ahdistavaa ja kuormittavaa) itselleen olisi niin hienoa. Toki se sitois paljon, mutta eipähän tarvisi tuloksistaan raportoida jatkuvasti muille.
Kun keksis vaan itselleen sopivan liikeidean..