Olen jotenkin hemmetin pettynyt työelämään.

Miksei kukaan sanonut ettei työelämä anna mitään muuta positiivista kuin rahaa..stressiä ja pelkoa ja riittämättömyyden tunteita sitäkin enemmän, joskus onnistumisia mistä muut vievvät kunnian..



Täällä yksi joka on tehnyt koulutuksen ja työpaikan eteen töitä. Pinkottanut ja päntännyt. Rehkinyt. Ja Kurjaa on töissä, opiskelu oli vielä ihanaa.



Onneksi o nnoi lapset ja perhe.

.

Ekat vuodet työelämässä tuntui siltä, että jee tää on kivaa ja minusta voi tulla jotakin. Jos nyt saisin sopivan lottovoiton, laittaisin hanskat tiskiin saman tien. Olen kolmikymppinen, pätkätöissä, pieni palkka ja epätodennäköiset mahdollisuudet "tulla joksikin". En välttämättä enää edes halua tulla joksikin, vaan haluaisin enemmän aikaa kodille, perheelle ja vapaa-ajalle.

Sitten kova työ palkittiin ja ura lähti sen verran nousuun että nykyään olen tosi tyytyväinen työn sisältöön. Myös työympäristö on parantunut - vaihtamalla. Olin parissa firmassa joissa fiilis oli todellakin ikävä, mutta nykyisessä työpaikassani on mahtava yhteispeli.

Työelämää takana 10 vuotta ja takana yliopisto. Ikää 33 ja ihan lopussa jo nyt. Periaatteessa palkka on hyvä ja työsoppari ollut melkein alusta asti vakituinen, mutta en vaan jaksa tuota riittämättömyyden tunnetta. Ihmiset on kireitä ja äreitä, toisia nälvitään ja puukotetaan selkään. Ei työtä välttämättä ole määrällisesti liikaa, mutta se pelko osaamattomuudesta ja virheistä on tosi kova. Jatkuvasti tulee uusia asioita, kukaan ei tarkkaan informoi niistä ja sitten syytökset tulee niskaan, kun ei olekaan tehnyt juuri niin kuin joku muu ajatteli sen uuden jutun menevän.



Mä haluaisin työn, jossa riittäisi olla hyvä ja osata sen perustyön. Tykkään tehdä ´työtä, jossa koen onnistumista. Nyt en koe. Kerran vuodessa on teennäinen kehityskeskustelu ja siinä kehutaan kliseisesti ja silti odottaa koko ajan niitä parannuskohteita...

Te, jotka valittelitte valtiosta työpaikkana, olettekos kokeilleet yhdistyksessä työskentelyä? SE se vasta hullua on! Itse pitää haalia omat palkkarahat, pitää huolta joka ikisestä klemmarinostosta, eikä työajoista kukaan ole kuullutkaan. Aina on joku kärkkymässä sun projektirahoja perustoimintoihin, koska niihin ei ikinä saada riittävästi rahoitusta. Tessiä pitää lukea suurennuslasin kanssa, kun yhdistyksessä häärää vaikka mitä menijää, jotka ei koskaan mistään tollasista höpsötyksistä ole kiinnostuneita, luottamusmiestä ei ole ja yhdistyksen hallituksen toiminnasta vastaa suurpiirteiset persoonat, jotka ei aina sisäistä, että hallituksen tehtävänä on pitää talous balanssissa.



Silti olisin mennyt mielelläni takaisin töihin yhdistykseen, mut mua ei enää takaisin oteta, kun edellinen määräaikainen päättyi. Syy; en voi pienen lapsen äitinä joustaa enää enkä tehdä ympäripyöreitä päiviä. Eli koska olisin ihan tavalline, hyvä ja motivoitunut työntekijä, joka ei suostu tekemään tolkuttomasti ylitöitä (palkatta) niin sitten ole ihan kelvoton noihin hommiin.

Ja 47: mullakin oli ihan kiva päivätyö sairaala-apulaisena lukion jälkeen. Mutta kaikki painosti lukemaan korkeakoulututkinnon (että saa "kunnon" töitä) ja niin minä idiootti sit lähdin opiskelemaan. Ikinä en ole tehnyt mitään niin mielekästä ja palkitsevaa työtä kuin tuo apulaisen työ, jossa palkkakin oli ihan ok. Ja olen sentään sen jälkeen ollut kahdeksassa eri paikassa töissä. Oon hakenut monta kertaa sinne takaisin, mut eihän ne ota kun olen ylikoulutettu.



En viitsi edes miettiä, paljonko olen hävinnyt rahallisesti (+mielenrauhassa) kaikkina opiskeluun hukattuina vuosina, joista ei omasta mielestäni jäänyt mitään olennaista pääomaa.



Oisin ollut ehkä kuitenkin kaikkein onnellisin keitellessäni mummoille kahvia, tykkäsin siitä työstä tosi paljon. Lapsiakin ois varmasti jo useampi kuin tuo ainokainen, jos siihen ois ollut millään tavalla taloudellisesti mahdollisuuksia tätä ennen.



- 48-

ollut työelämässä 22-vuotiaasta tähän päivään ja lapsetkin on tehty. Palkka on ihan hyvä, mutta kieltämättä nyt stressaa lama ja sen vaikutukset työelämään. Koen itseni huonommaksi työntekijäksi kuin joku samaa työtä tekevä tradenomi, vaikka olen työssäni pätevä. Lomautus päällä tällä hetkellä, mutta toisessa firmassa määräaikaisena vielä 2kk

että itselleni työnteko on elämän perusjalka ja nyt toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että joko mut vakinaistetaan tai sitten "oikeassa" työpaikassani olisi syksyllä tarjota töitä.

Ei tavallisen, terveen, työssäkäyvän ihmisen elämän kuulu olla kärsimystä!



Anteeksi, mutta viestissäsi on sellainen talvisodan tai pula-ajan henki, että en tunnista sitä omakseni. Ei siinä ole mitään ihailtavaa tai tavoiteltavaa, että "yhteiskunta antaa leipää kun vain alentuu sitä pyytämään". Ei köyhyys ja niukkuus tee ihmisestä jalompaa, eikä kenenkään lapsen tulisi joutua elämään taloudellisessa epävarmuudessa.



Itse en ole lukenut tätä ketjua sillä, että olisi kyse ahneudesta ja laiskuudesta (heti kaikki mulle ilman ponnisteluja), vaan siitä, että moni n. nelikymppinen on puhkiväsynyt siihen oravanpyörään, mihin on työelämässä joutunut.

Ei tavallisen, terveen, työssäkäyvän ihmisen elämän kuulu olla kärsimystä!

Anteeksi, mutta viestissäsi on sellainen talvisodan tai pula-ajan henki, että en tunnista sitä omakseni. Ei siinä ole mitään ihailtavaa tai tavoiteltavaa, että "yhteiskunta antaa leipää kun vain alentuu sitä pyytämään". Ei köyhyys ja niukkuus tee ihmisestä jalompaa, eikä kenenkään lapsen tulisi joutua elämään taloudellisessa epävarmuudessa.

Itse en ole lukenut tätä ketjua sillä, että olisi kyse ahneudesta ja laiskuudesta (heti kaikki mulle ilman ponnisteluja), vaan siitä, että moni n. nelikymppinen on puhkiväsynyt siihen oravanpyörään, mihin on työelämässä joutunut.

Elämä on kärsimystä ja vastuun kantamista omasta itsestä ja lähimmäisistä. EI ELÄMÄ ole koskaan ollut kultalautaselta syöntiä. Oikeasti harvassa ovat ne, jotka syntyvät kultalusikka suussa. Nykyaikana on vain tullut muotiin, että jokaisen pitäisi saada talot ja tavarat melkein heti ensi tilipussin saatuaan kouraansa. Ei elämä oikeasti niin mene. Kaikkien meidän on taisteltava omat elämän taistelumme. Ei kukaan saa yhtäkkiä valmista. Vuosien- jopa vuosikymmenten pinnistelyt jokainen sukupolvi on joutunut ja joutuu käymään saavuttaakseen edes jonkinlaisen taloudellisenturvan elämälleen. Jos unohtaa elämän pinnallisuuden ja etsii ilon aiheita muustakin kuin mammonasta elämästä tulee helpompaa. Nykyaikana ei kuitenkaan kenenkään tarvitse olla nälässä, jos ei itse niin halua. Yhteiskunta antaa leipää kun vain ylpeydeltään ihminen "alentuu" sitä pyytämään. Ymmärrän toki toisaalta nuorten epätoivolta tuntuvan tilanteen kun työtä ei löydy ja työelämän vaatimuksetkin ovat mitä ovat. Kouluja on käyty ja luullaan, että työtä on joka päivä vaihtaa asti ja siitä tupsahtavat suuret tulot. Näin se ei kuitenkaan arkielämässä mene, eikä ole koskaan mennytkään. Koulutuksella ei enää monessakaan ammatissa ole samaa merkitystä kuin se oli vuosikymmeniä sitten, nykyisinkin kun alkaa olla lähes kaikki koulutettuja. Hyvin vähän on enää niitä pakosta ns. lapionvarteen nojaajia. Pahus sitä Aatamia kun meni syömään sen Eevan antaman omenan. :)

Sinä teet sitä, jotta saisit rahoitettua elämäsi. Tottakai on hyvä, jos työssään viihtyy/sietää sitä, mutta ei sen ole tarkoitus olla koko ajan mielettön antoisaa.



Kehottaisin keskittymään enemmän muuhun elämään ja pitämään työn vain työnä. Jätä ne turhat huolet pois ja keskity tekemään työsi juuri niin hyvin kuin sinä osaat. Jos se ei riitä niin se on voi voi voi.



T. eräs työäiti mutta ei uraäiti joka kyllä työnsä tekee mielestään hyvin mutta jolle on on kuitenkin ihan vaan työtä

Jos ette oo tyytyväisiä, niin vaihtakaa vähemmän vaativiin hommiin, osa-aikatyöhön tai ryhtykää yrittäjiksi niin kun mä.



Yritäjänä teen (ajallisesti) puolet vähemmän töitä kun tein palkansaajana, ja saman verran rahaa jää käteen. Yrittäjänä on se hyvä puoli, että veroissa saa vähentää kaikenlaista, mutta kaikista parhaana puolena on oma VAPAUS. Kukaan ei kyttää, vahdi taukojen pituutta, halveksi, vaadi liikoja, jne. Valitsen itse asiakkaani ja jos joku työ tuntuu liian vaativalta, kieltäydyn siitä. Pidän vapaata ja lomia aina kun haluan (niistä tosin ei tule rahaakaan...). Sunnuntaisin odotan innolla maanantaita, että saa taas aloittaa työt!



Jos rahallinen puoli huolettaa, niin nykyään aloittaville yrityksille myönnetään starttirahaa, joka jatkuu ymmärtääkseni ainakin ekan vuoden.



Toinen tuttunikin hyppäsi oravanpyörästä, opiskeli hierojaksi (3 kk koulutus) ja perusti oman firman. Tekee 20-30-tuntista työviikkoa ja on onnellinen :)



Elämä on valintoja!

Kertokaa nyt vähän mitä hommia teette. Itse työskentelen yhdessä isossa tilintarkastusfirmassa, ja ei ole mitään mieluisaa työtä. Sitä ennen pörssifirman talousosastolla ja se oli helvettiä!



Nyt mietin, etta missä voisi tehdä kirjanpitohommmia suht inhimillisesti. Vinkkejä?

Etkö voisi perustaa omaa tilitoimistoa/kirjanpitotoimistoa?

Kieltämättä on tullut mieleen oman tilitoimiston perustaminen..



56

Hienoa, että sinä olet ollut tyytyväinen yrittäjyyteesi!

Mietin vain, että mitä pitäisi tehdä meille julkisen sektorin työntekijöille? Pitäisikö yhteiskunnassa tehdä niin iso muutos, että kaikki kunnan, valtion ja seurakuntien virkamiehet ja -naiset perustaisivat oman toiminimen tai firman, mistä yhteiskunta voisi ostaa palveluja? Enkunmaikka tekisi sopimuksen vain sellaisen koulun kanssa, jossa on hyvinkäyttäytyviä oppilaita, sosiaalityöntekijä myisi osaamistaan vain kunnille, jotka ovat resursoineet riittävästi rahaa ihmisten hyvinvointia varten, pappi vihkisi ja siunaisi vain hyvätuloisia, joilla riittäisi pätäkkää maksaa toimituksista? Kaikki olisivat tyytyväisiä ja stressaantumattomia?

Itse en fantasioi tällaisesta yhteiskunnasta. Yritysmaailmassa on omat raskaat puolensa ja jatkuvat tulos tai ulos -kisat, mutta julkinen sektori osaa myös repiä suikaleita työntekijöidensä selkänahasta - ja palkkiona on: saat pitää työpaikkasi, määräystäsi jatketaann taas himpun eteenpäin ja bingovoittona sinut vakinaistetaan hullunmyllyyn.

Tietenkin jokainen ihminen vastaa itse oman elämänsä valinnoista, mutta jotakin on pahasta pyllyllään, jos suuret joukot ihmisiä voi huonosti työssään. Ei kaikki voi kouluttautua hierojiksi!

Life is what you make of it Jos ette oo tyytyväisiä, niin vaihtakaa vähemmän vaativiin hommiin, osa-aikatyöhön tai ryhtykää yrittäjiksi niin kun mä. Yritäjänä teen (ajallisesti) puolet vähemmän töitä kun tein palkansaajana, ja saman verran rahaa jää käteen. Yrittäjänä on se hyvä puoli, että veroissa saa vähentää kaikenlaista, mutta kaikista parhaana puolena on oma VAPAUS. Kukaan ei kyttää, vahdi taukojen pituutta, halveksi, vaadi liikoja, jne. Valitsen itse asiakkaani ja jos joku työ tuntuu liian vaativalta, kieltäydyn siitä. Pidän vapaata ja lomia aina kun haluan (niistä tosin ei tule rahaakaan...). Sunnuntaisin odotan innolla maanantaita, että saa taas aloittaa työt! Jos rahallinen puoli huolettaa, niin nykyään aloittaville yrityksille myönnetään starttirahaa, joka jatkuu ymmärtääkseni ainakin ekan vuoden. Toinen tuttunikin hyppäsi oravanpyörästä, opiskeli hierojaksi (3 kk koulutus) ja perusti oman firman. Tekee 20-30-tuntista työviikkoa ja on onnellinen :) Elämä on valintoja!

Life is what you make of it Jos ette oo tyytyväisiä, niin vaihtakaa vähemmän vaativiin hommiin, osa-aikatyöhön tai ryhtykää yrittäjiksi niin kun mä. Yritäjänä teen (ajallisesti) puolet vähemmän töitä kun tein palkansaajana, ja saman verran rahaa jää käteen. Yrittäjänä on se hyvä puoli, että veroissa saa vähentää kaikenlaista, mutta kaikista parhaana puolena on oma VAPAUS. Kukaan ei kyttää, vahdi taukojen pituutta, halveksi, vaadi liikoja, jne. Valitsen itse asiakkaani ja jos joku työ tuntuu liian vaativalta, kieltäydyn siitä. Pidän vapaata ja lomia aina kun haluan (niistä tosin ei tule rahaakaan...). Sunnuntaisin odotan innolla maanantaita, että saa taas aloittaa työt! Jos rahallinen puoli huolettaa, niin nykyään aloittaville yrityksille myönnetään starttirahaa, joka jatkuu ymmärtääkseni ainakin ekan vuoden. Toinen tuttunikin hyppäsi oravanpyörästä, opiskeli hierojaksi (3 kk koulutus) ja perusti oman firman. Tekee 20-30-tuntista työviikkoa ja on onnellinen :) Elämä on valintoja!

Vastaus tähän: niin, ei tietenkään kaikki voi ruveta yrittäjiksi, mutta ei läheskään kaikki haluakaan. Moni mun ystävistä kauhistelee mun yrittäjyyttä ja on itse tyytyväisiä oravanpyörässä raatajia, koska siinä palkka tulee säännöllisesti kerran kuussa :) Mut jos ei ole tyytyväinen, niin yrittäjyyttä voi hyvinkin harkita, ja yrittäjiä on todella erilaisilla aloilla, ei kaikkien tarvi olla hierojia...



Musta ei ole niin huono ajatus kehittää julkista sektoria siihen suuntaan, että monia töitä ulkoistetaan yrittäjille. Motivaatio ainakin kasvaisi ja uskon, että myös työn laatu ja toisaalta siitä saatava korvaus.



Mutta ei tämä yrittäjyyteen kannustaminen ollutkaan tarkoitettu sillä mielellä, että koko yhteiskunta olisi muutettava erilaiseksi, vaan lähinnä esimerkiksi yksittäisille ihmisille, jotka saattaisivat olla onnellisempia yrittäjinä/freelancereina.





[Totta toinen puoli

Hienoa, että sinä olet ollut tyytyväinen yrittäjyyteesi!



Mietin vain, että mitä pitäisi tehdä meille julkisen sektorin työntekijöille? Pitäisikö yhteiskunnassa tehdä niin iso muutos, että kaikki kunnan, valtion ja seurakuntien virkamiehet ja -naiset perustaisivat oman toiminimen tai firman, mistä yhteiskunta voisi ostaa palveluja? Enkunmaikka tekisi sopimuksen vain sellaisen koulun kanssa, jossa on hyvinkäyttäytyviä oppilaita, sosiaalityöntekijä myisi osaamistaan vain kunnille, jotka ovat resursoineet riittävästi rahaa ihmisten hyvinvointia varten, pappi vihkisi ja siunaisi vain hyvätuloisia, joilla riittäisi pätäkkää maksaa toimituksista? Kaikki olisivat tyytyväisiä ja stressaantumattomia?



Itse en fantasioi tällaisesta yhteiskunnasta. Yritysmaailmassa on omat raskaat puolensa ja jatkuvat tulos tai ulos -kisat, mutta julkinen sektori osaa myös repiä suikaleita työntekijöidensä selkänahasta - ja palkkiona on: saat pitää työpaikkasi, määräystäsi jatketaann taas himpun eteenpäin ja bingovoittona sinut vakinaistetaan hullunmyllyyn.



Tietenkin jokainen ihminen vastaa itse oman elämänsä valinnoista, mutta jotakin on pahasta pyllyllään, jos suuret joukot ihmisiä voi huonosti työssään. Ei kaikki voi kouluttautua hierojiksi!]

Teen toiminimellä käännöksiä ja tulkkauksia, joskus koulutustakin. Olen koulutukseltani FM. T: 5



[Mitä teet työksesi ja millainen koulutus sinulla on?]

Siis ei helpolle tms. Itse olen miettinyt, että jos nyt valitsisin opiskelualaa, lukisin kieliä tai viestintää. Tiedän, että niilläkin koulutuksilla voi löytää itsensä liukuhihnalta ja saada vatsakatarrin, mutta kielten kanssa pelaaminen (on ne sitten ns. vieraita kieliä tai ah, ihanaa suomea) kiinnostaa niin kovin.

Nyt olen asuntovelallinen, pienten lasten 37-vuotias äiti, jolla "ihan hyvä" yliopistotutkinto takana ja työkokemustakin ja vakityö, mutta jokin hiertää pahasti... Vai olisiko niin, että se on se tämä ikä, joka hiertää, olisi elämän raamit millaisia tahansa?

Nimim. Tässäkö se elämä on?

Teen toiminimellä käännöksiä ja tulkkauksia, joskus koulutustakin. Olen koulutukseltani FM. T: 5 [Mitä teet työksesi ja millainen koulutus sinulla on?]