Olen jotenkin hemmetin pettynyt työelämään.

Olen kokenut ap:n kuvaamia tunteita myös työelämässä, mutta nyt minulla on hyvä pomo, ihanat työkaverit ja hyvin organisoitu työpaikka. Teen töitä 30 h viikossa 3 tonnin kuukausipalkalla ja aikaa jää myös kolmelle pienelle lapselle. Tiedän olevani etuoikeutettu.

Odotat lasta ja nostat hattua niille kollegoille, jotka pystyvät olemaan pienten lasten äitinä ja tekemään työtä, mutta itse et sille tielle lähde? Aiotko jäädä pois työelämästä vai mitä tarkoitat? Mille tielle et lähde+ Ja kyllä, pienten lasten äitinä täysipäiväisessä ja vaativassa työssä käyden on välillä to-del-la rankkaa. Nimim. Kokemuksella, uupumuksen läpikäynyt

En epäile yhtään, etteikö jotkut naiset ihan tosissaan päätyisi "tehtailemaan lapsia" jos työelämä tuntuu liian vaativalta. Itselläni vain takoo päässä ajatus, että pienten lasten äitinä työelämä ja siihen paluu tulisi olemaan vielä vaativampaa. Nostan hattua niille kolleegoille, jotka siihen pystyvät! Onhan niitä. Mutta minä en sille tielle lähde. Nyt odotan ensimmäistäni ja myönnän, että ilman tämän hetkistä uraani lapsi olisi saattanut saada alkunsa jo paljon aikaisemminkin.

Tiesin jo kirjoittaessani, että en yhtään rakentanut tekstiäni johdonmukaiseksi, kun teki vaan mieli kirjoittaa... Viittasin siihen, että moni näyttää päätyvän tekemään lapsen toisensa jälkeen (mihin ap:kin aloituksessaan viittaa) ja jollakin yksi motivaattori saattaa olla epämieluisan työn välttely. Kun työssä on kovat paineet, myönnän että sitä saattaa ruveta ajattelemaan, että voi kun olisi taas raskaana, voisi jäädä äitiyslomalle, keskittyä vain kotiin ja perheeseen jne. Tästä seurauksena tulee kuitenkin päivä, kun töihin on taas mentävä. Ja silloin se vasta raskasta onkin, kun on useampi lapsikin tullut hankittua!

Odotan siis lasta, ensimmäistäni. Olen tehnyt paljon urani eteen uhrauksia, siksi lapsi vasta nyt (olen 29 vuotta) ja painanut välillä duunia aamusta yömyöhään. Tiedän ja haluankin että lapsen myötä arvoni muuttuvat ja elämän pääpaino ja tärkein merkitys on lapsessa. En silti ole voinut välttyä miettimästä, miten saan kaiken järjestettyä pienen lapsen kanssa. No, kaikki järjestyy, luotan siihen. MUTTA en voisi kuvitellakaan pärjääväni työelämässä, jos niitä lapsia olisi esim. kolme. Nostan siis hattua niille kolleegoille, jotka siihen pystyvät. Itse en sille tielle lähde ;)

Saiko tästäkään mitään tolkkua? Olen katsos raskaana ja mun aivot ei toimi nykyisin kovin näppärästi eikä esineetkään pysy kädessä -ihan oikeasti :)

Meitä on siis tässä ketjussa kaksi tyytyväistä, samalta alalta!:)). Itse kirjoittelin tuolla nrolla 40 tms. Itse en kestäisi kääntäjänä missään virastossa, sitä olen kokeillut myös ja koin sen just tuollaiseksi oravanpyörässä puurtamiseksi. Jatkuvasti tuotiin tekstejä, kieltäytyä ei voinut, ylitöitä olisi pitänyt tehdä. Sitten sitä eli odottaen sitä kesälomaa!



Näin 5 vuoden yrittäjän kokemuksella voin sanoa että en ole koskaan elänyt niin tässä hetkessä kuin nyt. Siis en odota mitään "lomia" tms. Voinhan niitä periaatteessa ottaa koska vain! Rahaa ei lomilta saa, mutta senkin kanssa oppii elämään. Parasta on tosiaan vapaus, ei pomoa kyttäämässä. Lapsia voin viedä hammaslääkäriin milloin vain, siitä kenellekään ilmoittamatta.



Kesälomaa pidin tänä vuonna 6 viikkoa, lasten takia. Itselläni ei ollut niin tarvetta lomaan:). Kun työ on mielekästä niin ei siitä tarvitse edes lomaa samalla tavoin kuin joskus palkkatyöstä. Joskus tietty haluaa ilmastonvaihdosta:).

ja mieli tekisi tavallaan yrittäjäksi, en vain tiedä olisiko minusta siihen. Toisekseen en tiedä mitä voisin "yrittää", osaamiseni on juuri sellaista, jota ei ole kovin helppo tehdä yksin tai ulkoistaa.



Toisaalta palkkatyöläisenäkin elämä on ihan mukavaa, kun työyhteisö on kunnossa. Arveluttaa vain mikä on tilanne, kun menen takaisin, sillä laman myötä ilmapiiri on työpaikassani muuttunut.

Suomessa osa-aikaisuutta jotenkin edelleen oudoksutaan ja pidetään vain välivaiheena. Täällä naiset (ja etenkin äidit) arvostavat omaa vapaa-aikaansa ja perheen kanssa vietettävää aikaa, eivätkä usein edes halua olla töissä 40h/vko.



Itse en ole tällä hetkellä töissä, mutta ihanne olisi minusta sellainen 3pvä/24h viikossa. Tietenkin tämä edellyttää sitä, että toinen puoliso tienaa riittävästi. Mutta ehdottomasti siis suosittelen kokeilemaan osa-aikaista työskentelyä, jos se vain mitenkään onnistuu.

Alan vaihtaminen perheellisenä ja velallisena ei vaan ole ihan simppeliä.

Kyllä se on ihan simppeliä. Asunto myyntiin/vuokralle ja muutatte itse halpaanvuokra-asuntoon.

LAsten kanssa voi opiskella!

Valinnat on ihan itsestä kiinni..

Tuosta kirjasta huokuu läpi se, että ainakin jo tutkijat Suomessa tietävät sen, että meidän 30-40-vuotiaiden sukupolvi ei ole pystynyt kiinnittymään työmarkkinoille ja on pettynyt koulutuksen antamiin lupauksiin.



Ja olen siis yksi meistä työelämään pettyneistä... Nyt 35-vuotiaana haluaisin mieluiten vielä lisää lapsia (3 on jo), enkä jatkaa turhaakin turhemmalta tuntuvaa väitöskirjaurakkaa.

Ensin pitäisi puhua mies ympäri, että muutama vuosi sitten hankittu kiva omakotitalomme myyntiin, saada se myytyä vielä niin että ei tulisi hirveästi hinnassa takkiin (tällä hetkellä tulisi), löytää täältä okt-alueelta "halpavuokra-asunto" (vaihtoehto että taas kerran joudumme muuttamaan, mikä olisi lapsille tässä vaiheessa rankkaa) ja monta muuta asiaa, jotka eivät ihan niin simppeleitä ole, kun perheen kokonaistilanne pitää kuitenkin huomioida.



Ja toki, voisin vaikka lähteä tästä itsekseni kävelemään, jos kokisin asian tarpeeksi tärkeäksi, mutta teemme ja suunnittelemme asiat perheenä, kaikkien perheenjäsenten etua ajatellen. Ratkaisut löytyvät ajan kanssa, sitä en epäile.

[/quote]

Kyllä se on ihan simppeliä. Asunto myyntiin/vuokralle ja muutatte itse halpaanvuokra-asuntoon.



LAsten kanssa voi opiskella!



Valinnat on ihan itsestä kiinni..

[/quote]

Yksiötäkään ei Helsingistä taida saada alle 500 euron ja siihenkö 20 tehoneliön luukkun pitäisi (esim. meidän) nelihenkisen perheen mahtua?

Kyllä, aina voi muuttaa Posiolle, siellä on asunnot halpoja, saa koko vanhan kerrostalon pääkaupunkiseudun rivariasunnon hinnalla. Ja aina voi vetää sen kortin esiin, että mitäs hankit lapsia, olisit ennen sitä tiennyt, että haluaisit opiskella itsellesi uuden ammatin ja suunnitellut elämääsi sen mukaan.

Alan vaihtaminen perheellisenä ja velallisena ei vaan ole ihan simppeliä.

Nooh Kyllä se on ihan simppeliä. Asunto myyntiin/vuokralle ja muutatte itse halpaanvuokra-asuntoon. LAsten kanssa voi opiskella! Valinnat on ihan itsestä kiinni..

Nyt tuli lainauskin mukaan.

Olen kokenut ap:n kuvaamia tunteita myös työelämässä, mutta nyt minulla on hyvä pomo, ihanat työkaverit ja hyvin organisoitu työpaikka. Teen töitä 30 h viikossa 3 tonnin kuukausipalkalla ja aikaa jää myös kolmelle pienelle lapselle. Tiedän olevani etuoikeutettu.

Mitä kannattaa opiskella, kun tuntuu, että kaikissa työpaikoissa tiristetään työntekijöistä mehut irti?

Ilmoittakaa sellaiset alat, missä on hyvät ja inhimilliset työolot!

Kaikki kunnia työ/vapaa-aika/palkkaus-tyytyväisille yrittäjille, mutta ei kai yrittäjyyskään mikään takuuonnentuoja ole?

Alan vaihtaminen perheellisenä ja velallisena ei vaan ole ihan simppeliä.

Kyllä se on ihan simppeliä. Asunto myyntiin/vuokralle ja muutatte itse halpaanvuokra-asuntoon. LAsten kanssa voi opiskella! Valinnat on ihan itsestä kiinni..

Mun työnantaja ainakin tykkää, että on yliopisto-opintojakin takana. Etkä olisi ainoa maisteri kyseisessä hommassa. Työvoimapula on hirveä ja minä ainakin sain vakipaikan 6kk valmistumisen jälkeen.

Ja 47: mullakin oli ihan kiva päivätyö sairaala-apulaisena lukion jälkeen. Mutta kaikki painosti lukemaan korkeakoulututkinnon (että saa "kunnon" töitä) ja niin minä idiootti sit lähdin opiskelemaan. Ikinä en ole tehnyt mitään niin mielekästä ja palkitsevaa työtä kuin tuo apulaisen työ, jossa palkkakin oli ihan ok. Ja olen sentään sen jälkeen ollut kahdeksassa eri paikassa töissä. Oon hakenut monta kertaa sinne takaisin, mut eihän ne ota kun olen ylikoulutettu. En viitsi edes miettiä, paljonko olen hävinnyt rahallisesti (+mielenrauhassa) kaikkina opiskeluun hukattuina vuosina, joista ei omasta mielestäni jäänyt mitään olennaista pääomaa. Oisin ollut ehkä kuitenkin kaikkein onnellisin keitellessäni mummoille kahvia, tykkäsin siitä työstä tosi paljon. Lapsiakin ois varmasti jo useampi kuin tuo ainokainen, jos siihen ois ollut millään tavalla taloudellisesti mahdollisuuksia tätä ennen. - 48-

Ja onko tämä vitsi? Anteeksi vain, mutta itse työskentelin useaan otteeseen siivoojana opiskeluaikanani ja se oli ihan hirveää hommaa. Siivoojilla itsellään oli jo se asenne, että he ovat jotenkin "huonompia" kuin muut ihmiset, ja käytös oli sen mukaista, jatkuvaa nöyristelyä joka suuntaan ja ilmaisia ylitöitä, kun kohteet oli täysin ylimitoitettu.

Puhumattakaan toimistotyöntekijöiden (etenkin alempien) ja myyjien sekä muiden duunareiden suhtautumisesta siivoojaan kuin johonkin ali-ihmisrotuun...Ja palkka oli niin surkea että ole tosikaan.

Annas olla jos olisin paljastanut että opiskelen yliopistossa. Olisin varmaan päätynyt työpaikkakiusatuksi, minähän olisin vaikka voinut kuvitella olevani jotain.

Mun työnantaja ainakin tykkää, että on yliopisto-opintojakin takana. Etkä olisi ainoa maisteri kyseisessä hommassa. Työvoimapula on hirveä ja minä ainakin sain vakipaikan 6kk valmistumisen jälkeen.

Ja 47: mullakin oli ihan kiva päivätyö sairaala-apulaisena lukion jälkeen. Mutta kaikki painosti lukemaan korkeakoulututkinnon (että saa "kunnon" töitä) ja niin minä idiootti sit lähdin opiskelemaan. Ikinä en ole tehnyt mitään niin mielekästä ja palkitsevaa työtä kuin tuo apulaisen työ, jossa palkkakin oli ihan ok. Ja olen sentään sen jälkeen ollut kahdeksassa eri paikassa töissä. Oon hakenut monta kertaa sinne takaisin, mut eihän ne ota kun olen ylikoulutettu. En viitsi edes miettiä, paljonko olen hävinnyt rahallisesti (+mielenrauhassa) kaikkina opiskeluun hukattuina vuosina, joista ei omasta mielestäni jäänyt mitään olennaista pääomaa. Oisin ollut ehkä kuitenkin kaikkein onnellisin keitellessäni mummoille kahvia, tykkäsin siitä työstä tosi paljon. Lapsiakin ois varmasti jo useampi kuin tuo ainokainen, jos siihen ois ollut millään tavalla taloudellisesti mahdollisuuksia tätä ennen. - 48-

kaikki muu on tuottavuuden rinnalla toissijaista



eli olemme vain välineitä työnantajan tavoitteeseen- eli hyvään tulokseen- pääsemiselle

kun saadaan tuo suuri ikäluokka pois jaloista sähläämästä, niin aletaan oikeaa työntekoakin arvostamaan.



Työelämän ilmapiiri paranee heti, kun alipätevät looserit päästetään pois soheltamasta ja pönkittämästä omaa olematonta osaamistaan.



Suomi nousuun 10 vuoden päästä, kun suurten ikäluokkien aiheuttamat vahingot on korjattu.

niska limassa. Suuret ikaluokat vievät virat mennessään hautaan. Pienempi joukko hoitaa samat hommat.

Kuinkahan paljon tästä kansasta on työkykyisiä ja -haluisia kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä, kun suuri osa työikäisista hyytyy ja heittää vapaalle, jos vain on mahdollista (joogamatkoja Intiaan, talvigolffaamaan Espanjaan, perinnöillä/ optioilla toteuttamaan itseään ja luomulampuriksi Loimaalle...)? Lapsista ja nuorista osa ei koskaan yllä työelämään saakka, vaan syrjäytyvät jo alkumetreillä.

No, kun saadaan tuo suuri ikäluokka pois jaloista sähläämästä, niin aletaan oikeaa työntekoakin arvostamaan. Työelämän ilmapiiri paranee heti, kun alipätevät looserit päästetään pois soheltamasta ja pönkittämästä omaa olematonta osaamistaan. Suomi nousuun 10 vuoden päästä, kun suurten ikäluokkien aiheuttamat vahingot on korjattu.

Itse epäilen, että harrastusammatin huono puoli on se, että se ei elätä, ja se, että kun sitä pitää tehdä hampaat irvessä pakosta se ie olekaan enää kivaa.

Juuri yhtenä päivänä kuulin radiosta onnellisuus tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiselle riittää turvallsen elintason takaamisen 1000 dollaria (amerikkalainen tutkimus). Tämän jälkeen onnellisuus ei kasva samassa suhteessa palkan kanssa. Lisäksi monet downshiftaajat ovat jo pitkän aikaan puhuneet vapaa-ajan ja lyhennetyn työajan tuomasta onnesta. Eli jos ihmiset tekisivät lyhyempää työpäivää, olisi useammalle töitä ja ihmisille jäisi enemmän aikaa perheelle ja muille tärkeille asioille.



Itse koin juuri tänään valaistuksen. Opinnot kesken ja kiva kesätyö. Käyn kyllä opinnot loppuun, mutta jos mahdollista jään tähän kesätyöhöni. Kiinteistöalalla olen töissä, leikkaan ruohoa, huolehdin istutuksista, yleisestä siisteydestä, talvella luon lunta... Palkka ei päätä huimaa, mutta töissä ei tulosvastuuta ja työajat ja kaverit kivoja. Saatan alkaa kehittämään itseäni henkisesti opiskelemalla jotain omaksi iloksi, mutta urahaaveet jätän.



Olen 25 vuotias ja aion tästä lähin keskittyä itseni kehittämiseen, perheeseeni ja asioihin jotka tekevät minut oikeasti onnelliseksi. En rahan haalimiseen ja ulkoisen habituksen kasvattamiseen. Ja nyt elämä tuntuu ensi kerran elämältä :)

Minä olen ollut myös, mutta työ oli lähes pelkkää siivoamista ja palkka 1300e kuussa.

Minä olen pelkkä hoitoapulainen sairaalassa. Päivä menee rennosti. Siivouksen ja ruuan jaon lisäksi on aikaa jutella asiakkaiden omaisten ja asiakkaiden kanssa. Tarjota vaikkapa olkapää työkaverile ja istua kahvikupposen ääreen. Aina ei se siivouskaan niin tärkeää ole kuin esimerkiksi muistella vanhuksen kanssa menneitä aikoja ja katsella vaikkapa kuvia. Mä menen joka aamu aivan onnesta ymmyrkäisenä töihin ja tulen virkeänä kotiin. Palkka ei ole kuin pari tonnia bruttona, mutta entä sitten jos vaihtoehtona olisi noin kamalia kohtaloita mitä täälläkin on.

Itse onnistuin saamaan 30h/vko työajan, ja täytyy sanoa, että tuo 7,5 tunnin viikkotyöajan lyhennys paransi elämänlaatua huomattavasti. Työmäärä ei ihan hirveästi vähentynyt, mutta selviän siitä, ja jo se että tulen kotiin suurinpiirtein yhtaikaa koululaistan kanssa, antaa elämään tosi paljon väljyyttä ja leppoisampaa menoa. Ehtii tehdä ruokaa, valvoa läksyjä ja jutella lasten kanssa rauhassa, ennenkuin illan harrastusmenot kutsuvat. Ja tylsän työnkin jaksaa paremmin, kun tietää että pääsee ajoissa pois.