Esikoisen jälkeen tuntui että tulin puolta tyhmemmäksi.

että olen puolta tyhmempi kuin ennen :) Ja tää itkuherkkyys vielä tähän kaupan päälle niin huoh...

"tyhmentää", mutta kun niistä hormoneista toipuu synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin kai sitä pitäisi taas olla oma itsensä..itse toivuin ekasta raskaudesta ja nyt olen taas tyhmä kun olen raskaana. ;) en osaa puhua mieheni kanssa, siis syvällisesti esim. riitoja en kykene puhumaan selviksi, jos mies kysyy minulta jotain kun yritetään vakavasti keskustella (meillä tätä nykyä aika paljon ongelmia) niin en osaa vastata, päässä lyö ihan tyhjää ja alkaa ahdistaa, enkä enää muista mitä edes kysyttiin. ihan samanlaista oli ekassa raskaudessa ja on ihan kamalaa.



jos ap ei ole missään vaiheessa oikein toipunut ennalleen niin voisiko johtua levon/unen puutteesta? liikaa tekemistä esikoisen kanssa, hankala lapsi?

Täälläkin on jäänyt aivot synnärin narikkaan. Oli kiva palailla opiskelemaan noin 6 kk synnytyksestä, kun tuntui, että 6 kk on unohtanut kaiken. Luulen, että on kyse biologiasta niin, että äiti keskittyy vain siihen lapseen :)

Mutta tuntuu, että jäi ihan pysyväksi olotilaksi vaikka nukuttua olen saanutkin. Nyt pelkään että tämän toisen kanssa loputkin aivokapasiteetista valuu pihalle.

AP

jos ap ei ole missään vaiheessa oikein toipunut ennalleen niin voisiko johtua levon/unen puutteesta? liikaa tekemistä esikoisen kanssa, hankala lapsi?

tai siis, on aiheuttanut ainakin minulle. :) Toinen lapsi kuukauden, ja eilen yritin tehdä ihan äärettömän helppoa perhekerhon kassan laskemista ja pistää lukuja siihen ohjelmaan, missä tulee se taulukko (siis en nyt muista sen nimeä). Ensin meni tunti siihen hilujen laskemiseen, ja sitten en muistanut miten siihen taulukkoon kirjataan ne numerot niin että se laskee ne yhteen. Ja olen sentän siitäkin joskus kurssin suorittanut. Tänään mietin kuumeisesti, että paljonko mä nyt ensi viikolla täytän, kun olen syntynyt vuonna -78.



Oli biologiaa tai ei, niin on tämä aikamoinen järkytys, kun ei ole oma päänuppi hallinnassa. En ennen suoraan sanottuna ymmärtänyt hajamielisiä äitejä, ja nyt olen itse sellainen. Toisaalta, oma hömelyys kasvattaa kärsivällisyyttä aivan uusiin mittoihin, eikä muittenkaan toilailut harmita.

Tehnyt lapset peräjälkeen. Tuntuu että aivoista on aika vähän jäljellä, sosiaaliset taidotkin on ruosteessa. Mietin välillä ettenhän vaan ole yksi niistä kamalista kotiäideistä jotka puhuu ja puhuu ja puhuu asioitaan niinkun ne olisi oikeesti jotenkin kiinnostavia kun kertovat miten heidän "2v Liisa halusi tänään itse valita ulkohaalarin,olipas ihana."



Olen lohduttautunut ajatuksella että kai ne aivot taas alkaa toimimaan pikkuhiljaa kun ne saa "oikeeta" työtä ja enemmän virikkeitä päivän aikana.